Näytetään tekstit, joissa on tunniste Intervallilenkki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Intervallilenkki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Hidas käynnistys

Olen nyt päässyt nauttimaan kohtalaisen mukavista aamuista jo pidemmän aikaa. Tänään kuitekin totuus iski taas vasten näköä. Herätessä mihinkään ei varsinaisesti sattunut, mutta olo oli jotain rautakangen ja näkkileivän väliltä. Oli melkoinen taistelu, että sain itseni töihin.

Päivän mittaan olo helpotti ja työpäivän jälkeen sain raahattua itseni pitkästä aikaa hölkkälenkille. Lenkistä ei paljoa jää jälkipolville kerrottavaa. Hölkkäilin kaksi ja puoli kilometriä intervallityyppisesti. Ajatuksena oli hölkkäillä viitisen kilometriä, mutta puolessa välissä totesin, ettei huvita ja jos ei huvita, niin ei ole pakko. Toivotaan, että lenkki oli riittävä helpottamaan huomisaamun oloa.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Apteekissa

Muutin tosiaan keväällä ja uudessa kotikunnassa lääkäri kirjoitti reumalääkkeet sähköisellä reseptillä. Tänään kävin ensimmäistä kertaa Savossa hakemassa lääkkeitä ja apteekissa meni aikaa kolmisen varttia, että osasivat käyttää reseptitietokantaa ja saivat minulle annettua tarvittavat lääkkeet. Vähän samaan ongelmaan törmäsin Helsingissä ensimmäisen e-reseptini kanssa.

Sanovat sähköistä reseptiä kätevämmäksi kuin perinteinen paperiresepti, mutta oman rajallisen kokemukseni mukaan, asia tuntuu olevan toisin päin. Toisaalta osa ongelmista on varmasti alkukankeutta, koska olen asioinut lähinnä paikkakunnilla, joissa sähköistä reseptiä ei ole käytössä. 

Hupaisan apteekkireissun jälkeen päädyin lähtemään intervallilenkille. Tänään juokseminen ei oikein kulkenut, joten lenkki jäi melkoiseksi torsoksi, mutta tuli kuitenkin käytyä. Pitäisi vähitellen löytää syitä, miksi lenkkeily on viime aikoina tuntunut jaloissa kovin raskaana. Yksi vaihtoehto olisi parin viikon lepotauko, jonka aikana jalat saisivat palautua kunnolla. Tosin en nytkään ole tehnyt mitään erityisen rankkoja lenkkejä.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Intervallilenkki

Tänään oli sellainen olo, etten erityisesti olisi halunnut hölkkäillä, mutta olin jo aamusta päättänyt, että tänään on juoksupäivä, joten jotain juoksemista oli keksittävä. Päädyin juoksemaan intervallilenkin, jossa juoksin muutaman sadan metrin pätkiä reippaasti ja kävelin välit.

Alkuun reippaasti juokseminen tuntui todella vaikealta, mutta muutaman pätkän jälkeen jalat alkoivat toimia. Kävelypätkät olivat melkoisen rauhallisia, mutta palauttivat huomattavasti paremmin kuin hitaat hölkkäpätkät. Oli todella nautittava juoksulenkki. Taidan ottaa tällaiset intervallit mukaan juoksuohjelmaan, koska niillä tuntuu saavan ainakin onnistumisen kokemuksia ja kehittävät ne omalta osaltaan kuntoa.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Aamuliikuntaa

Tämän päivän aikataulu näytti siltä, että hetken kalenteria selailtuani päätin lähteä aamulla jumppaan. Tiistai aamuisin on tarjolla hyvän ohjaajan vetämä hydrospinning, joten tieni kävi sinne. Päivälle oli suunniteltu myös hölkkälenkki, joten päätin herätä aamulla aavistuksen aikaisemmin ja hölkätä uimahallille.

Hölkkä oli tälläkin erää intervallilenkki. Tänään onnistuin ensimmäistä kertaa juoksemaan selkeät intervallit ja rauhalliset hölkät sinne väliin. Tämä toki laskee lenkin keskinopeutta, mutta tekee lenkkeilystä huomattavasti miellyttävämpää ja nopeitakin pätkiä jaksaa juosta melko hyvin.

Hydrospinning oli puolestaan tavanomainen. Hauskaa se edelleen on. Aamuspinning on hieman lyhyempi kuin iltaspinning, mutta hyvin sillä saa kropan hereille kuitenkin. Valitettavasti puolen välin jälkeen alkoivat molemmat polvet hieman kipuilemaan ja jouduin polkemaan lopputunnin vajaalla teholla. Altaasta noustessakin polvet tuntuivat ikäviltä.

Päivä olikin huomattavasti normaalia lyhyempi ja sain tehtyä asiat hyvissä ajoin, joten pääsin illalla venyttelyyn. Jo venyttelyyn mennessä arvelin, ettei tänään liikkuvuus ole parhaimmistoa, mutten arvannut olevani aivan näin jäykkä. Toinen lonkka esti monet venytykset ihan tyystin ja vaati muissakin huomiota. Muutenkaan venyttely ei tuntunut erityisen nautittavalta, joten tuli tehtyä puolella teholla. Silti tuo lonkka ärtyi venyttelystä ja kotimatka oli melko haastava.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Kahvakuulan metsästys

Tänään olen ajellut ympäri kotikaupunkiani ja etsinyt kahvakuulia kesäksi Savoon. Eipä löytynyt. Valtaosa malleista oli sellaisia, etteivät minun lapiokourani mahtuneet kahvalle. Aika turha ostaa sellaista kuulaa, ainakaan sitä painavampaa, joten jäivät kauppaan. Yhdessä kaupassa oli sopiva malli, mutta valitettavasti siitä oli vain liian painavia kuulia ja malli oli loppu maahantuojalta.

Iltapäivällä kävin sitten koiran kanssa tekemässä rauhallisen metsälenkin ajatuksena saada rauhallista ja palauttavaa liikuntaakin johonkin väliin. Ihan mukava lenkki, mutta selvästi huomasin, miten selkä inhoilee kävellessä. Pitkien askelten ottaminen oli todella haastavaa ja polvetkin tuntuivat jäykiltä.

Illalla kävin sitten juoksemassa intervallilenkin, koska en viitsinyt jättää toista lenkkiä samalla viikolla juoksematta. Juoksu tuntui todella raskaalta ja etenkin jälkimmäisellä kovalla pätkällä jalat menivät maitohapoille. Jälkikäteen datan tarkastelu kertoi useammankin syyn raskaudelle. Olin juossut ensimmäisen intervallin huomattavasti kovempaa kuin oli tarkoitus. Toisaalta intervallien välisen hölkkäpätkänkin juoksin melkein intervallivauhtia, joten kovin vahvasti palauttava se ei ollut.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Kokeilua

Tänään on ollut taas selän kanssa hyvin haastava päivä. Koko päivän lähes kaikki taivutukset ovat olleet lähes minimissään ja iltapäivällä alkoi henkeäkin ahdistaa siihen malliin, että olo oli sangen epämiellyttävä.

Olosta huolimatta päätin käydä kokeilemassa juoksuohjelman mukaista intervallilenkkiä. Poiketen aikaisemmista intervallilenkeistä ohjelmassa tehtiin reippaita pätkiä huomattavasti pidempään, kuin aikaisemmin olen tehnyt. Tokihan se laskee nopeutta, mutta kuitenkaan koko lenkkiä ei tarvitse mennä kovaa.

Hengitys tuntui tosi ahtaalta, mutta juoksin silti pari reipasta pätkää ja sinne väliin rauhallisen hölkän. Jälkeen päin tarkasteltuna kyseinen 2,5 kilometrin lenkki oli juoksuhistorian keskinopeudeltaan nopein lenkki, joten jotain kehitystä kunnossa on tapahtunut, vaikken hurjasti olekaan juossut talvikaudella.

Lenkin jälkeen olo ei ollut erityisen hyvä ja lähinnä ärsytti, kun ei saanut juoksemiseen sitä hyvää fiilistä, jonka olen lenkeiltä löytänyt. Reipas liikunta ei helpottanut selän oireita tai hengenahdistusta. Toipa kuvioon lisäksi kipuilevat päkiät.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Lihasjumi

Viime yö meni lähinnä pyöriessä. Tuon kipuilleen lonkan ympäristön lihakset olivat niin jumissa, ettei hyvää nukkumisasentoa löytynyt. Venyttelin yöllä isot lihakset pariinkin otteeseen, jotta pystyi hetken nukkumaan. Nyt olenkin sitten päivän aikana venytellyt lihaksia useaan otteeseen. Toivottavasti se helpottaa ensi yötä.

Illan jo hämärtyessä sain itseni lenkille ja juoksinkin intervallilenkin. Se oli selkeästi tämän viikon lenkeistä raskain enkä ollut palautunut edellisistä rasituksista kovin hyvin. Alun perin olin ajatellut hölkätä koko lenkin ja ottaa intervallit rauhallisesti. Sykkeet olivat kuitenkin jo lähtiessä sen verran korkealla, että päädyin tekemään juoksu-kävely-intervalleja ja sen lisäksi vielä pidin juoksupätkät hyvin lyhyinä. Hyvältä tuntui juosta lyhyitä matkoja reilusti matkavauhtia reippaampaa tahtia.

torstai 18. elokuuta 2011

Aamulaiskuus

Tänään iski aamulla laiskuus, enkä lähtenyt lenkille, vaikka olisi pitänyt. Kävin jolkottelemassa intervallilenkin sitten iltapäivällä. Jotenkin olo oli tosi tukkoinen ja lenkki meni lähinnä vähän sinne päin hölkätessä. Edelleen kävelin juoksupätkien välit, mutten siitä huolimatta viitsinyt juosta kovia juoksupätkiä. Olo oli kuin hidastetussa filmissä. Jälkeenpäin ajatellen tänään olisi ehdottomasti pitänyt juosta yksi pidempi juoksupätkä, eikä intervallilenkkiä. Alusta saakka olo oli sellainen, ettei revittely ole hyvä juttu, mieluummin rauhallista ja tasaista tahtia. Tätä se on Teräs-Kaislan rakentaminen - ennen kaikkea itseensä tutustumista.

Illalla ikään kuin korvatakseni epäonnistuneen juoksulenkin tein selkäjumpan erityisellä huolellisuudella. Nuo fysioterapeutin antamat uudet liikkeet ovat siitä todella hyviä, että eron liikkuvuudessa huomaa todella helposti. Tänään oli huonomman liikkuvuuden päivä selkeästi. Tuntui, ettei ranka käänny tai taivu mihinkään suuntaan ja rautakankikin olisi notkeampi. Tästä saattaa löytyä osaselitys siihen, miksei lenkkikään tuntunut hyvältä.

torstai 11. elokuuta 2011

Salia ja iltalenkki

Tänään tuli sitten taas päivä, jollaisia olen yrittänyt välttää: aamupäivällä kävin punttisalilla ja illalla kävin juoksulenkillä. Salilla tein kropan lihakset ja oivalsin, miksi selkä- ja vatsatreeni on ollut sijoitettuna jalkapäivän eikä yläkropan yhteyteen. Kun oli huolella tehnyt selän, rinnan ja olkapäät ei enää kauheasti riittänyt paukkuja ja intoa selkä- ja vatsalihasten rääkkäämiseen. Jalkapäivänä ne onnistuvat huomattavasti helpommin.

Iltasella kävin sitten koiran kanssa juoksemassa intervallilenkin. Kovin oli raskasta meno - liekö syy epänormaalilla ajankohdalla vai aamun salitreenillä. Alusta saakka juoksupätkät tuntuivat tosi raskailta. Loppua kohti kroppa ikään kuin heräsi ja viimeisimmät pätkät menivät kaikista helpoiten, vaikka vauhti pysyi ilmeisesti melko samoissa. No toisaalta oli siinä mielessä opettavainen kokemus, että pystyn juoksemaan myös iltaisin, vaikka se olisikin vähän tahmeampaa kuin aamuisin.

lauantai 6. elokuuta 2011

Liian kova aloitus

Tänään oli tarkoitus juosta lyhyehkö lenkki reippaalla vauhdilla. Kävi kuitenkin lenkin alussa vanhanaikaisesti ja lähdin juoksemaan liian kovaa. Jo ensimmäisen parin sadan metrin jälkeen totesin, että tästä taitaa tulla intervallilenkki, koska voimat loppuivat aika totaalisesti. Lenkin jälkeen tarkasteltuna vauhti ensimmäisellä pätkällä oli 7,5 min/km, mikä on minulle oikeasti kova vauhti.

Lenkistä tulikin sitten 2 kilometrin intervallityyppinen, tosin juoksupätkiä tuli aikaisempia lenkkejä enemmän ja ne olivat pidempiä. Sykkeet olivat välillä todella korkealla ja hätyyttelin laskennallisia maksimisykkeitä, mutta rankkuus ei tällä kertaa tuntunut pahalta. Kotiin kävellessä jalat olivat väsähtäneen tuntuiset ja suihkun jälkeen oli mukavan raukea olo. Tämän tyyppisiä kovavauhtisia lenkkejä tahdon lisää.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Liikkeellä koko päivän

Tänään on ollut sellainen päivä, että kotona olen piipahtanut vain syömässä. Aamulla ensimmäiseksi lähdin tekemään intervallilenkin. Tällä erää jopa pysyin kohtuudessa ja juoksin viisi kovaa pätkää ja kävelin välit. Kyllä oli mukava tunne juosta kovaa, kun ei tarvinnut samalla miettiä, että miten selviää palautumispätkästä. Ja muutenkin päätin, että juoksen sen mikä tuntuu hyvältä ja viisi askelta päälle. Ei tullut sitten vedettyä ihan piippuun.

Aamupalan jälkeen lähdin salille rääkkäämään jalkoja. Alun perin minun piti tehdä tänään käsitreeni, mutta huomisesta tuli puoliväkisin lepopäivä, koska minulle tuli Lappeenrantapäivä ja niinä päivinä ei tule juurikaan liikuttua. Sen takia päädyin tänään tekemään jalat salilla, niin voivat vapaasti olla huomenna kipeätkin. Treeni meni todella hyvällä tsempillä. Taas tuli lisättyä painoja melkein jokaiseen liikkeeseen ja silti kotiin kävellessä askel oli vielä hyvin kevyt.

Lounaan jälkeen jatkoin liikkumista tällä erää hyötyliikunnan merkeissä. Kävin kaupungilla asioilla ja siinä samassa tuli sitten tehtyä vajaan tunnin rauhallinen kävelylenkki. Tosin tähän aikaan mahtuu ainakin vartti apteekissa istuskelua, mutta koska sykemittari jäi päälle, niin lasken sen mukaan hyötyliikuntasuoritukseen.

Hyötyliikuntareissulla hain postista myös uuden sykemittarin. Ainakin esitutustumalta vaikuttaa ihan kelpo peliltä, paitsi ettei sykevyön anturi toimi. Onneksi on samaa mallia kuin edeltäjänsä, niin pääsin pikaisesti kuitenkin leikkimään. Vaihtoonhan se lähetin menee. Harmittaa mokoma vaiva, mutta eiköhän siitäkin selvitä.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Jalat rääkissä

Menivät taas viikon liikuntasuunnitelmat ihan putkeen. Olen yrittänyt sijoittaa salitreenit ja juoksulenkit eri päiville. Jos kuitenkin olen joutunut salitreenin ottamaan juoksupäivälle, niin teen sitten yläkroppaa tai käsiä enkä juoksemalla rääkättyjä jalkoja. No tänään kävin aamulla juoksemassa intervallilenkin ja päivällä salilla tekemässä jalkatreenin.

Intervallilenkin otin tarkoituksella kevyesti, eli kävelin kovien juoksupätkien välit rauhallisesti. Muutenkin ajatuksena oli tehdä kevyehkö harjoitus, koska edellinen päätyi vatsan sisällön tyhjentämiseen ja tosi heikkoon oloon. No ei se lenkki tänään paljon vahvemmin päättynyt, tosin nyt vasta kuudennen kovan juoksupätkän jälkeen. Tiedän, että intervallilenkit ovat kovia ja niissä on tarkoituskin juosta kovaa, mutta opinkohan ikinä tekemään järkevämmän vauhtista intervallia. No kai sitä jossain kohti tulee fyysinen este vastaan - en voi vaan juosta kovempaa sotkeutumatta jalkoihini.

Salilla puolestaan tein todella sähäkän jalkatreenin. Jostain ihmeestä löytyi paukkuja repiä lihaksista viimeisetkin voimien rippeet. Jälleen kerran pääsin lisäämään painoja jokaisessa liikkeessä ja silti salilta kotiin kävellessä oli sellainen liikkuneen tyytyväinen olo. Kotimatkan lähes löntystelin, mutta lähinnä vain nauttiakseni siitä olosta, joka salilta lähtiessä oli. Voitin itseni taas.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Ahkeran liikunnan päivä

Helle antoi periksi ja aamulla lämpömittari näytti 18 astetta ja taivas oli aivan pilvessä. Hiukan hirvitti kuitenkin lähteä lenkille, kun edellinen kokemus 18 asteen lenkistä oli erittäin lämmin. Tänään kuitenkin oli tosi viileä keli. Alkukävelyiden aikana meinasi jopa tulla kylmä, kun päällä oli pelkkä t-paita. Juoksuun lähdön jälkeen ei moista ongelmaa enää ollut. Päivän treeninä oli intervallilenkki, jossa 20 minuutin juoksupätkän sisään piti istuttaa 5 minuutin kovaa pätkää. Otin ohjeen ehkä vähän turhan kirjaimellisesti ja oikeasti juoksin ne minuutin pätkät niin kovaa kuin jaloista lähti. Tai siis kolme ensimmäistä juoksin.

Neljäs pätkä jäi 45 sekunnin pätkäksi ja sen lopussa oli oikeasti tosi paha olo. Tuntui, etten millään saa henkeä riittävästi ja sydän ei mahdu rintaani. Ja päätti vatsakin sitten tyhjentää ne pienet vesitilkat, mitä siihen mennessä olin juonut. Eivätkä jalatkaan meinanneet kantaa. Tässä kohti ei tullut pieneen mieleenkään jatkaa edes rauhallista hölkkää vaan lähdin tallustelemaan kotiin päin hyvin rauhallisin askelin. Viimeinen pätkä jäi juoksematta. Nyt muutamaan tunnin päästä, kun treeniä ajattelee, niin ei siitä kokonaisuutena sellaista juoksukammoa jäänyt. Lähinnä taas itsensä voittanut olo - pystyn oikeasti juoksemaan itseni ihan piippuun ja vielä palautumaan siitä.

Jotta itsensä rääkkääminen olisi täydellistä, päätin lähteä käymään vielä salilla. Uhriksi otin yläkropan lihakset, vaikka tänään periaatteessa olisi ollut käsipäivä. Viisaammat sanoivat, ettei selkää pysty treenaamaan täysillä, jos hauikset ovat kipeät. Siispä päätin tänään treenata yläselän ja huomenna rääkkään kädet. Jalkatreeni oli juoksuohjelman takia pakko siirtää loppuviikkoon, koska en halua juosta rankkaa lenkkiä valmiiksi kipeillä jaloilla.

Salitreeni sinällään tuntui hurjan kevyeltä, vaikka painoja jonkin verran lisäsin edellisestä. Olisi kestänyt lisätä enemmänkin. Tiedänpähän seuraavalla kerralla. Taitaa tämä yläkropan treeni olla ainoa salipäivä, johon en ole vielä saanut sellaista hyvää traivia. Kaikki muut treenit ovat menneet ainakin kerran todella hyvän tuntuisesti. Ehkä tässä on osin kyse ihan asenteesta - minusta tämä treeni on tylsä. Silloin siihen ei vaan jaksa panostaa samalla tavalla kuin esimerkiksi jalkatreeniin, vaikka selän hyvinvoinnin kannalta tämä treeni on vähintään yhtä tärkeä kuin jalkatreeni.