Näytetään tekstit, joissa on tunniste Iho. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Iho. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. elokuuta 2013

Rakkulaa näyttämässä

Aina välillä sitä miettii, olenko luulosairas ja otanko asiat liian vakavasti. Nyt kuitenkin leikattuun polveen on ilmaantunut vesirakkula, jota kävin näyttämässä terveyskeskuksessa. Oli sen verran kummallinen rakkula, että kaksi sairaanhoitajaa ihmetteli yhtä pientä rakkulaa. Lopputuloksena oli, että seuraillaan. Pitää tulla uudelleen näytille, jos tuosta äityy tai tulee lisää.

Terveyskeskuksesta lähtiessäni mietin, että oliko käynti turha. Rakkulan vaarallisuus tai vaarattomuus ei selvinnyt yhtään. Käytin parin hoitajan aikaa ihmettelyyn. Toisaalta sain ammattilaisen arvion, että ainakaan vielä ei ole huolta. Onko tämä mielenrauhan hakeminen sitten turha käynti?

lauantai 3. elokuuta 2013

Aluevaltauksia jalan kanssa

Tänään olen taas laajentanut elinpiiriäni. Mökiltä järvelle johtaa portaikko, jonka käveleminen keppien varassa on haaste. Portaita on toista sataa, joten ihan pieni jotos niiden kävely ei ole. Tänään kauniina päivänä päätin kuitenkin käydä kokeilemass, onko järvivesi kylmää. Laiturilla kokeilin moista ja totesin veden olevan mukavan lämmintä. Hetken pohdinnan jälkeen päätin kokeilla, mitä jalka tykkää uimisesta ja pulahdinkin veteen.

Vesi oli lämmintä kuin linnun maito ja muutenkin uiminen tuntui hyvältä. Oli todella mukavaa päästä oikeasti liikkumaan melkein kuuden viikon paikalla olon jälkeen. Uintipotkuja jalalla ei oikein vielä voi ottaa, mutta jo käsivedoilla sai itsensä mukavasti hengästymään ja pieni hikin nousi pintaan. Tätä haluan ehdottomasti lisää.

Illalla tarjoutui uusi tilaisuus uimiseen ja käytin sen hyväkseni. Uinnin jälkeen pääsin vielä saunaan, joten pääsin tekemään jalan kanssa melkoisia uusia aluevaltauksia. Saunassa vammajalasta irtosi hirmuiset määrät vanhaa ihoa, mikä ei yllätä, koska onhan jalka ollut toista kuukautta kipsin sisällä lähes koko ajan.