Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muutto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muutto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Rentoutumista

Eilen minun piti kirjoittaa mukava kertomus siitä, miten vietin vapaapäivää ensin aamulla kaverin kanssa koirapuistossa ja sen jälkeen suunnittelemalla Savoon lähteviä tavaroita. No aamu menikin juuri näin, mutta illalla kaveri houkutteli minut ensin elokuviin ja sitten syömään. No tulipa ainakin rentouduttua, vaikka yöunet jäivätkin vähiin ja tänään sitten pakkasin tavaroita ilman tarkempaa suunnitelmaa.

No sain kaikesta huolimatta valtaosan tavaroista pakattua ja vielä ahdettua autoon. Kaikki eivät mahtuneet, mutta tärkeimmät mieleen tulleet tavarat mahtuivat. Matkalla muistelin, että en ottanut koiralle kynsisaksia enkä kampaa. Toistaiseksi en ole keksinyt muuta unohtunutta. Eiköhän niitäkin vielä tule.

Oli muuten todella kiva tulla tähän mökin pihaan. Tuli todellakin olo, että tulin kotiin. Ehkä tämä kuitenkin on tällä hetkellä kaikista asumuksistani se, jota voi eniten pitää kotina. Onhan tämä mukavalla paikalla ja mukava mökki. Hyvä näin, olisi paljon ikävämpää tulla paikkaan, jossa ei viihdy ja johon ei halua tulla.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Oma kaappi

Aamulla pääsin heräämään pitkästä aikaa oikeasti hyvästä sängystä. Ostin pari vuotta sitten itselleni hyvät lämpömuovautuvat patjat. Valitettavasti en ole niillä ehtinyt juuri nukkumaan, koska olen keskittynyt lähinnä reissaamaan. Nyt ne kuitenkin olivat käytössä serkullani ja minulla. Yön nukkui melkein samassa asennossa, eikä aamulla silti ollut puutunut olo.

Aamulla pienet nivelet olivat poikkeuksellisen jäykät. En tiedä vaikuttiko iltainen raskas ruoka juomineen vai lähestyvä piikki. Melko nopeasti olo vertyi ja puolen tunnin päästä tuskin muistin mokomaa aamujäykkyyttä.

Aamuteen jälkeen lähdimme aamupalalle kohti vanhempiamme. Illalla ajelimme taksilla kämpille, mutta aamusta ajattelimme olla reippaita ja kävelimme reilun viiden kilometrin matkan mukavassa pakkasessa. Mukava tapa aloittaa sunnuntaiaamu.

Loppupäivä menikin sitten suvun kanssa keskustellessa ja illalla sain vielä tädiltäni kyydin pääkaupunkiin, jotta huomenna voin aloittaa taas ankaran opiskelun. Muutama viikko vanhempieni nurkissa kävi kyllä hermoille ja nyt on kiva olla pienessä kaapissa ihan yksin ja suunnitella elämäänsä melko vapaasti. Eikä yhtään haittaa, että saatavilla on myös pääkaupungin liikuntamahdollisuudet.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Asunnoton

Yksi vaihe elämässä on takana ja tänään palautin edellisen asuntoni avaimet. Nyt olen siis lähes virallisesti asunnoton. Kirjoilla olen vanhemmillani, mutta omaa asuntoa minulla ei tällä hetkellä ole. Asun satunnaisissa paikoissa Savossa ja pääkaupungissa. No toisaalta eipä ole paljoa asumiskustannuksiakaan.

Selän osalta voin todeta, että piikin aiheuttama kipu alkaa olla mennyttä, mutta selkä alkaa palata siihen jouluiseen olotilaan eli välttämättä piikistä ei ollut mitään hyötyä. Seurailen tuota selkää nyt loppuvuoden. Olisihan se kuitenkin syytä saada kuntoon, kun viikon päästä alkaa koulukin ja silloin pitäisi olla istumiskunnossa.

Huomenna on biologisen lääkkeen pistopäivä ja sen luulisi auttavan, jos tämä on tulehduksellista. Minusta tämä ei vaan missään vaiheessa ole tuntunut reumaselältä, mutta lääkärille reumaattisuus tuntui olevan itsestään selvä enkä jaksanut ruveta asiasta vääntämään.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Töiden loppu

Tämän vuoden viimeinen työpäivä on takana päin ja lähtemisestä tuli oikeastaan hyvä fiilis. Tällä erää ei tullut sellaista haikeaa lähdön tunnelmaa, vaan toteamus, että olen pari kuukautta poissa ja tulen taas. Varmana kesälomalle lähtijöillä on vastaava tunne. Tähän saakka töiden lopettamiseen liittynyt lopullisuuden tunnetta.

Huomenna on edessä jälleen muutto. Savo jää taakse ja suuntaan kohti etelää. Tänään olen sulatellut autoa, jotta saisin takapaksin auki. Aukesihan se viimein, mutta yritti kovasti jäätyä vielä kotimatkalla. Sain vielä auki ja ajattelin, että se saa jäätyä rauhassa ennen kuin laitan sen kiinni, jotta pääsen pakkaamaan huomenna sinne tavaroita.

Tekisi melkein mieli sanoa, että flunssa on voitettu kanta. Aamulla oli vielä sen verran tukkoinen olo, etten ottanut reumalääkettä. Huomenna yritän uudelleen. Yllättävän vähän nivelet ovat oireilleet, vaikka tehokkaat lääkkeet ovatkin tauolla. Selkä vähän jäykistelee, mutta perifeeriset nivelet ovat kunnossa.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Vaalipäivä

Tänään olen sitten vaihteeksi pakannut. Huomenna on lähtö Savoon ja loppuvuoden tavarat piti taas miettiä. Pakkaaminen on äärettömän tylsää ja rasittavaa. Asiaa ei tietenkään helpota, etten ole kovin järjestelmällinen ihminen. Jotain tarpeellista jää kuitenkin matkasta.

Kävin myös ensimmäistä kertaa eläissäni äänestämässä varsinaisena äänestyspäivänä. Tähän saakka olen äänestänyt aina ennakkoon, koska en ole yleensä päässyt äänestämään oikeana äänestyspäivänä. Tänään siihen kuitenkin tarjoutui mahdollisuus ja päätin antaa itselleni pari päivää lisää miettimisaikaa.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Vaihteeksi ratissa

Aamulla mietin toisenkin kerran elämän tärkeysjärjestystä. Kun kömmin ylös sängystä, jaloilla oli erittäin vahva mielipide. Tuntui kuin jokaiseen niveleen olisi asetettu puukko, joka tuntui erittäin epämiellyttävältä aina, kun niveltä hieman liikautti. Harkitsin vakavasti sänkyyn palaamista, mutta kokemus on opettanut, ettei herääminen yleensä helpotu. Niinpä päätin kuitenkin vääntäytyä väkisin liikkeelle.

Laitosjakso on nyt jälleen takana ja ensiviikolla alkaa työt Savossa. Rankka pari kuukautta on takana ja osin odotan, että pääsen taas oikeisiin töihin. Tämä on taas niitä hetkiä elämässä, kun matkalaukkuelämä rasittaa. Olisi niin mukava päästä rakentamaan rutiineja elämään ja kotiutua jonnekin. Toisaalta eipä käy elämä liian tylsäksi.

lauantai 18. elokuuta 2012

Keskeltä etelään

Aamulla heräsin huonosti nukutun yön jälkeen heti viiden jälkeen. Jonkun tovin pyörin sängyssä, mutta aika pian totesin, ettei uni tule ja nousin ylös. Pakkailin savolaiselämäni ja olin jo kahdeksan aikaan melko valmis jättämään Savon taakseni.

Päivä menikin sitten ajellessa pääradan varteen. Selkä oli taas mieltä istumisesta ja taukoja tulikin pidettyä vähintään riittävästi. Perillä lyhyet ja huonot yöunet tuntuivat väsymyksenä, mutta siitä huolimatta päiväunille ei oikein löytynyt aikaa. Toivottavasti ensi yö on helpompi ja saan nukuttua edes jokusen tunnin hyvin.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Muutto

Tänään olen harjoitellut muuttamista. Siskoni osti omakotitalon ja nyt olin muuttoapuna. Koska tauti on aktiivivaiheessa keskityin kantamaan pääasiassa kevyempiä tavaroita ja toimimaan koiravahtina.

Olosta huomaa hyvin, että viime päivinä on tullut levättyä liian vähän. Ennustan, ettei tänään tarvitse Nukku-Mattia juuri etsiskellä. Kovasti vaan toivon, että saan nukuttua yön katkoitta. Kroppa todellakin tarvitsisi lepoa.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Asunnon vaihto

Päivän teemana on ollut vaihteeksi muutto. Vaihdoin loppukesäksi laskettelurinteen mökkikylään. Kesällä on hyvä olla laskettelurinteessä ja talvella järven rannalla. En oikein ole osannut päättää voitinko vai hävisinkö tässä vaihtokaupassa. Sain kyllä paremmin varustellun mökin, mutta toisaalta tässä ympärillä on muitakin.

Liikunnat koostuivat lähinnä tavaroiden siirtämisestä paikasta toiseen ja pienestä kävelylenkistä ympäristössä. Lonkka oli melkoisen äreän tuntuinen ja pidempi lenkki jäi tekemättä.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Muuton loppu

Nyt on vihdoin reilun viikon muuttoprojekti saatu päätökseen ja olen majoittunut Savoon kesäksi. Samaan mökkiin en tällä erää päässyt, mutta taisin voittaa vaihdossa. Mökki on melko paljon uudempi ja paremmassa kunnossa. Lisäksi paikka lienee rauhallisempi, vaikka naapurustossa olisikin muita mökkeilijöitä.

Liikkumiset ovat tänäänkin jääneet lähinnä autossa istumiseen, mutta kannatti istua. Kävin vaateostoksilla ja uusin rintaliivejäni. Vaihteeksi sain taas ostaa kokoa pienempiä liivejä, jotta löysin sopivat. Vaikka vaaka ei suurta muutosta näytäkään, vaatekaupasta ilouutisia kuitenkin tulee.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Ajopäivä

Tänään olen suorittanut seuraavan vaiheen muutossani Savoon. Tänään ajoin sen pisimmän rupeaman ja olen viikon Outokummussa. Sinällään ajaminen meni yllättävän hyvin. Lonkka hieman keljuili, mutta senkin kanssa tuli kuitenkin toimeen.

Illalla olisi ollut hyvää aikaa käydä lenkillä, mutten saanut luitani ulos hotellihuoneesta, joten päädyin surffailemaan netissä ja nauttimaan ihan omasta ajasta. Näitä hetki on seuraavan viikon aikana melko vähän, kun jaan hotellihuoneen opiskelukaverin kanssa.

torstai 17. toukokuuta 2012

Tavaroiden raahaamista

Tänään olen jättänyt pääkaupungin pölyt taakseni ja jatkan sunnuntaina kohti maalaismaisemia. Liikkuminen ei ole suuresti innostanut, etenkin kun lonkka on kiusaillut koko päivän. Niinpä muiltaosin päivästä tuli lepopäivä.

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Muuttamisen ihanuus

Tällä kertaa en ole muuttanut fyysisesti yhtään mitään, mutta kotikunnan vaihdon myötä piti selvittää myös reuman hoito uudella kotipaikkakunnalla. Tänään ennätin keskustelemaan hoidosta tai lähinnä lääkityksen seurannasta. Hieman hirvitti, mitä tuleman pitää, koska oma aikatauluni on melkoisen haastava. Helsingistä arkivapaapäivien järjestäminen on paljon vaikeampaa kuin Savosta, mutta toisaalta Savosta on paljon pidempi matka.

No hetken asioita väänneltyämme pääsimme yhteisymmärrykseen aikatauluista ja kävin samalla reissulla verikokeissa. Lääkärin kanssa asiaa katsellaan loppukuusta ja sen jälkeen toivotaan, että hoito menee samalla tavalla omalla painollaan kuin on toistaiseksi mennyt. Kaiken kaikkiaan tuntuu hirmuisen toimivalta uuden kotikunnan hoitoketju. Aika näyttää, onko ensivaikutelma vain silmänlumetta.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Maalainen kaupungissa

Tänään on sitten suoritettu muuton toinen osa - pääsin tänään seuraavan kahden kuukauden asumukseeni. Nyt opettelen siis elämää ihmisten ilmoilla. Aika suuri muutos on siirtyä metsän keskeltä ison kaupungin keskustaan. Kauppareissulla otin muutaman hölkkäaskeleen ja kyllä tuntui tosi hyvältä juosta sulalla asfaltilla.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Pakkaamista

Tänään kävin pakkaamassa taas päivän verran asuntoani. Vähitellen se alkaa olla keittiötä lukuunottamatta pakattu. Pitäisi vaan löytää varasto, johon tavarat työntää, kunnes vakiintuu taas jollekin asumaan. Hyviä huonekaluja ei kannata hävittää, joten joku varastoratkaisu on keksittävä.

Pakkaamisen ja pienimuotoisen tavaroiden kuljettamisen jälkeen kävin koiran kanssa lenkillä. Vaatteita oli turhan paljon, joten tyydyin kävelemään, vaikka juokseminenkin olisi houkuttanut. Muutaman lyhyehkö pätkän hölkkäilin ja se tuntui todella hyvältä. Tässä lähitulevaisuudessa pitää kyllä selvitä juoksemaankin. Juoksuohjelma on mennyt tämän viikon osalta aika perusteellisesti puihin, mutta ei kai mikään tälläinen ole lopullista.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Pakkaamisen lyhyt oppimäärä

Tänään olen yrittänyt etsiä vastausta kysymykseen, mitä ihminen tarvitsee kuukauden aikana. Vietän seuraavan kuukauden hyvin varustellussa mökissä. Mukaan tarvitsee siis vain vaatteet ja muut vastaavat henkilökohtaiset tarvikkeet. Vaikkei mukaan tarvitsekaan ottaa mukaan kaikkea astioista lähtien, niin kyllä tuota tavaraa silti riittää. Jo yksistään lääkkeitä ja ihonhoitotuotteita on mukana isohko repullinen. Lisäksi tavallisesta mökkilomasta poiketen, mukaan pitää ottaa urheiluvaatteiden lisäksi myös siistit työvaatteet.

Tavaroiden pakkaamisen ja kantamisen lisäksi kävin myös rauhallisella kävelylenkillä. Sykemittari unohtui pukea ja en jaksanut enää palata takaisin, mutta puhelimen mukaan teimme vajaan 5 kilometrin lenkin, nopeudella 5 km/h. Tämäkin oli vauhtina kovempaa kuin rauhallisen hölkän pitäisi olla. Eli oppimista sillä saralla varmasti riittää.