Yö meni muuten kohtalaisesti, mutta vietin vatsakipujen kanssa pöntöllä toista tuntia keskellä yötä. Selkeää syytä vatsakrampille en keksinyt, mutta tovin vessassa istuminen helpotti ja vaikeutti aamua melkoisesti.
Pääsin kuitenkin aamulla ylös sängystä ja kiireisen aamiaisen jälkeen lähdin kohti pallojumppaa. Vajaa tunti rääkättiin itseämme jumppapallon kanssa ja kyllä noinkin yksinkertaisilla välineillä saa hyvinkin hien pintaan. Odotan pelonsekaisin tuntein syvien vatsalihasten mielipidettä. Silti hauskaa oli.
Aamulla herätessä olo oli vähän tukkoinen, mutta päätin kuitenkin lähteä harrastamaan liikuntaa, koska tukkoisuus hävisi, kun pääsi liikkeelle. Jumpan jälkeen saunassa oli kuitenkin melko tukkoinen olo ja iltapäivällä alkoi poskionteloissa tuntua tulehdusoireita. Vielä ei ole kunnon tulehdusta päällä, mutta päätin varoiksi siirtää Trexanin ottamisen ainakin huomiselle.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jumppa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. tammikuuta 2013
lauantai 5. toukokuuta 2012
Hölkäten jumppaan
Aloitin tämän aamun melko räväkästi liikunnan saralla. Olin varannut pallojumppatunnin ja päätin taitaa matkan uimahallille juosten. Juostessa mietinkin, onko kyse hyötyliikunnasta, jos kulkee matkat juosten. Toki hölkkäsin jo hölkkäämisen takia, joten sinällään kyse ei ollut hyötyliikunnasta, vaikka hölkkä veikin minut paikasta toiseen. Onnistuin vielä eksymään matkalla, joten lenkistä tuli hieman pidempi kuin olin suunnitellut. Silti hölkkä tuntui hyvältä eikä lenkin jälkeenkään hurjasti väsyttänyt, joten ei se lenkki hukkaan mennyt.
Pallojumpassa en tällä kertaa juuri säästellyt ja jumpan jälkeen vatsan seudun lihakset tuntuivat todella väsyneiltä. En oikeastaan kovin innokkaasti odota, mitä mieltä ne ovat moisesta rääkistä huomenissa. Toivottavasti eivät hurjasti kipeydy, vaikka rääkätyiksi tulivatkin.

lauantai 21. huhtikuuta 2012
Viikon lajikokeilu
On muodostunut tavaksi kokeilla uutta jumppaa noin kerran viikossa. Tänään oli Zumban vuoro. Menin avoimin mielin tunnille ja jo ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen totesin olevani aivan väärässä ryhmässä. En vaan ole luotu tanssimaan, joten en viihtynyt tanssillisella tunnilla. Tuntui että liikuin aina väärään suuntaan ja lähinnä törmäilin muihin. Sain kyllä kiinni siitä, miksi ihmiset koukuttuvat moiseen, mutta minä en saanut siitä mitään mielihyvää.
Zumban jälkeen oli body&core-tunti, jollaisella en ole ennen ollut. Tämä oli kuitenkin huomattavasti perinteisempi jumppatunti ja tuntui sangen tehokkaalta. Kuten nimestäkin voi päätellä jumpalla keskityttiin lähinnä keskivartalon tukilihaksiin. Liikkeet olivat melko yksinkertaisia, mutta samalla tehokkaita.
Hiukan hirvitti mennä peräkkäin kahteen jumppaan, etenkin kun ensimmäinen oli lajikokeilu, mutta rohkeasti päätin yrittää ja hyvä, että yritin, koska zumbatunnin jälkeen olisi jäänyt huono maku suuhun, jos siihen olisi joutunut lopettamaan. Nyt sai loppuun vielä onnistumisen kokemuksen.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012
Uimahallipäivä
Tänään oli kevään ensimmäinen venyttelyjumppa ja sinnehän se oli suunnattava. Pumppi tuntui lihaksissa ja varmaan osittain siitä syystä tunsin olevani notkea kuin ratakisko. Samoin pitkät staattiset pidot olivat hyvin haastavia, koska lihakset kertoivat vahvasti mielipiteensä. Kaiken kaikkiaan yllättävän vähän tuntui selän alue olevan jumissa. Kaikki avaavat liikkeet onnistuivat hyvin ja ainoat kiristykset tuntuivat olkapään lihaksissa.
Jumpan jälkeen päätin jälleen kerran olla epäviisas ja menin uimaan. Altaassa oli taas tungosta, mutta tällä erää päädyin silti uimaan puolen tunnin intervallitreeni. Tällä erää treeni olikin melko raskas. Tein normaalista tavastani poiketen niin, että uin 25 metriä kohtuullista tahtia ja sen jälkeen jäin päätyyn odottelemaan sykkeen ja hengityksen tasaantumista. Hengitys oli taas melko ahtaalla. Vaikka sykkeet pysyivätkin kurissa, niin viimeinen pätkä oli todella tuskainen hengityksen suhteen.
Kotiin ajellessani nautiskelin mukavan raukeasta olosta. Samalla tuli mietittyä miten paljon suhtautumiseni liikkumiseen on muuttunut viimeisen vuoden aikana. Liikuntaa seuraavan hyvänolontunteen kyllä tunnistin, mutta en millään olisi uskonut näkeväni näin paljon vaivaa saadakseni sen hyvän olon.

maanantai 14. marraskuuta 2011
Perinteistä jumppaa
Tänään päätin taas suhtautua avoimesti uusiin jumppiin ja ilmoittauduin
BodyMix-tunnille. Tämä jumppa on todella suosittu ja sen ryhmät ovat lähes aina
täynnä. Nyt oli ryhmässä kuitenkin tilaa ja päätin kokeilla, koska eilisen
salitreenin jälkeen pumppi ei innostanut.
Tällä erää avoimesta mielestäni huolimatta petyin jumppaan. Se oli juuri sellaista kuin puolivuotta sitten kuvittelin kaikkien ryhmäjumppien olevan. Ensin liikutaan salissa edestakaisin koko ryhmänä, milloin jalat milläkin tavalla solmussa. Kun lihakset on saatu lämpimiksi, tehdään tuhannen erilaista kyykkyä ja lopuksi vatsalihaksia. Venyttelyt keskittyvät sitten jalkojen lihaksiin isoihin lihaksiin juuri niillä venyttelyliikkeillä, mitä en koskaan ole saanut tuntumaan. Eli tämä jumppa on kokeiltu ja saa jatkossakin olla täynnä.

Sain postitse myös kuntoutusselosteen viime viikon pohjalliskäynnin
tuloksista. Yleensä aika sujuvasti luen lääkäreiden merkintöjä, mutta tuo
lappunen on kyllä melkoista hepreaa. Tällä kertaa edes pikainen googletus ei
tuonut mainittavaa selvyyttä noihin merkintöihin. Ymmärrän täysin, miksi
ihmiset valittavat lääkärilatinasta. Minulle näköjään fysioterapeuttilatina on
riittävän vaikeaa.
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Hikinen rautakanki
Tänään kävin taas venyttelyjumpassa ja totesin olevani notkea kuin rautakanki. Tuntui, ettei taipunut oikein mihinkään suuntaan ja kaikki lihakset olivat todella jäykät. Lisäksi flunssa painoi sen verran, että hiki lensi oikein huolella. Tällä kertaa tunnuttiin tekevän paljon liikkeitä, joissa oltiin varpaiden ja käsien varassa. Kipeähkö päkiäni eivät suuresti moista rääkkäystä arvostaneet, joten osa niistä jäi tekemättä ihan vaan, koska sattui.
maanantai 26. syyskuuta 2011
Reipasta liikuntaa
Tänään oli taas päivä, jolloin liikunnan määrä lähti käsistä. Alun perin
olin suunnitellut tälle päivälle vain juoksukoulun mukaisen lyhyen
juoksulenkin, jota pidennän jonkin verran kävelyllä. Tämän lenkin tein päivällä
koiran kanssa. Sää oli todella ihana, aurinko paistoi lähes pilvettömältä
taivaalta. Oikein harmitti, etten ottanut mukaan kameraa, olisi niin
houkutellut ottaa luontokuvia. Tyydyin sitten räpsimään kuvia puhelimella.
Juoksupätkistä ei sinällään ole sanottavaa. Hitaasti mennään ja töitä saa
tehdä, että sykkeet pysyvät kurissa.
Sitten tuli se liikunnan lähteminen lapasesta. Katselin naapurikunnan jumppatarjontaa ja totesin, että tämän päivän pumppiin oli vapaita paikkoja toisin kuin torstaiseen, johon olin suunnitellut meneväni. Ilmoittauduin siis jumpalle, vaikka pohjalla oli kaksi salitreenipäivää. Tässä kohden jalat eivät vielä kertoneet eilisestä treenistä - iltapäivän mittaan lihakset kipeytyivät.
Koska jumpalle oli ilmoittauduttu, pitihän sinne mennä. Sinällään jumppa ei ollut mikään järkyttävän raskas, vaikka olin useammaltakin ihmiseltä kuullut varoituksia. Selvästi huomasi, että en ole kamalasti tehnyt painoilla pitkäkestoisia harjoitteita. Monessa liikkeessä tuntuivat voimat loppuvan, vaikka tein oikeasti pienillä painoilla. Kaiken kaikkiaan ihan kivalta tuo pumppi tuntui, mutta ei se samalla tavalla sytyttänyt kuin esimerkiksi keskiviikon venyttelyjumppa. Tuskin ihan heti toista kertaa tarvitsee osallistua - ainakaan ihan heti.
Kun kerran ajelin toisaalle, päätin samalla pyörähtää uima-altaassa. Aluksi ajattelin, että vesijuoksen loppuverryttelyn, mutta vesijuoksijoita oli altaassa niin paljon, ettei sekaan meinannut mahtua. Ei se tilanne uimaradoilla paljon parempi ollut, mutta päätin kuitenkin uida muutaman altaanmitan. Ensimmäistä kertaa vuosiin uin koko treenin vapaauintia. Ilmeisesti pohjalla olleet liikunnat hieman rauhoittivat menoa ja oikeasti maltoin uida rauhallisesti. Tuntui todella hyvältä pystyä uimaan vaparia rauhallisesti ja rennosti. Sykkeetkin pysyivät kurissa, joten lisää tällaisia uintiharjoituksia.
Sykemittari päivitti tänään ohjelmansa. Sen pitikin seurailla ensin kuusi viikkoa liikuntatottumuksiani ja sen jälkeen muuttaa ohjelmaa liikuntatottumuksiini sopivammaksi. Tänään se siis teki ensimmäisen ohjelman muokkauksen ja minulle hyvin mieluisaan suuntaan. Viikoittaisen liikuntatavoitteen se nosti reilusta kolmesta tunnista neljään tuntiin ja tuplasi samalla korkeasykkeisen treenin osuuden. Nyt saan treenata niillä sykkeillä 20 minuuttia viikossa. Tähän rajaan saattaa jopa olla jotain mahdollisuuksia. Tosin ehkä tuo vajaan neljänneksen tavoitteen nosto ei tarkoita, että olisi suotavaa tehdä usein tällaisia 2,5 tunnin ja 1200 kcal päiviä.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Jäykistelyä jumppasalissa
Tänään oli taas voima&venytyspäivä. Tällä kertaa koko treeni tuntui kovin tukkoiselta ja liikkuvuus oli huonohko. Koko päivän on ollut väsy olo, mutta ennen tuota jumppatuntia en tajunnut olevani tänään erityisen jäykkä. Olo oli keskiverto. Kuitenkin jumpassa huomasi, ettei oikein mihinkään taivu ja kaikki liikkeet tuntuivat melko vaikeilta ja jotain liikkeitä piti jopa jättää tekemättä, kun tuntui pahalta. Kokonaisuudessaan tunnista tuli kuitenkin hyvä olo ja kroppa vähitellen vertyi jumpan edetessä.
Iltapäivällä käytiin koiran kanssa tekemässä juoksuohjelman mukainen puolen tunnin kävelylenkki. Mietin siinä lenkkiä kävellessäni, että hirmuisesti kunto on kohonnut kesän aikana. Ensimmäisellä kerralla juoksukoulua nuo kävelylenkit olivat jopa rasittavia. Kyllä nytkin hiki virtasi, mutta lenkki oli ainakin tuplasti pidempi. Eli kävelyvauhti on kasvanut ja samalla sykkeet pudonneet. Kehitystä siis on tapahtunut, sitä ei vaan huomaa, koska muutos on niin hidasta. Tällaiset pienet asiat ovat yllättävän iso osa motivaatiota. Niitä vaan pitää muistaa tasaisin välein kaivaa esiin.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011
Syvät lihakset treenissä
Tänään oli taas voima&venytystunti. Tällä kertaa tunti tuntui kuluvan huomattavasti nopeammin kuin viime viikolla ja kaikkia liikkeitä tehtiin vähemmän aikaa ja vähemmän toistoja. Todellisuus lienee omia tuntemuksia ihmeellisempi ja oikeasti jumpassa ei ollut enempää liikkeitä kuin edellisellä kerralla, liikkeet vaan olivat tutumpia.
Nivelet ovat kipuilleet koko päivän ja en lähtenyt aamulla juoksulenkille, vaikka olin suunnitellut sellaista tälle päivälle. Päivällä käveltiin koiran kanssa vajaan tunnin lenkki ja silläkin toinen nilkka ja päkiä huusivat apua. Huomennakaan ei varmasti tarvitse juoksemaan lähteä, vaikka kova hinku olisikin päästä oikeasti kovalle lenkille tai reippaan liikunnan pariin. Jos hinku menee loppuviikosta sietämättömäksi, pitänee painua uima-altaaseen uimaan matkaa.
Olen tässä miettinyt, että pitäisiköhän aloittaa tuo juoksukoulu alusta. Tällä kertaa tavoitteena voisi olla enemmänkin sykkeiden pitäminen alhaalla kuin juoksuajan ja matkan pidentäminen. Nyt en kuitenkaan vielä ole riittävän motivoitunut juoksukoulun uudelleen aloittamiseen, joten sulattelen tätä ajatusta jonkun tovin ja samalla parantelen noita jalkoja.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Liikuntalajikokeiluita
Tänään olen kokeillut yhtä minulle ihan uutta liikuntalajia, yhtä, jota en ole harrastanut vuosiin ja yhtä vähän tutumpaa. Tuo täysin uusi liikuntalaji oli jumppatunti nimeltään voima ja venytys. Ohjaajan sanojen mukaan siinä oli joogavaikutteita, mutta se ei kuitenkaan ollut joogaa. Jumpan kuvaus kuulosti siltä, että kyseessä on mukavan rauhallinen venyttely, joka korkeintaan rentouttaa. Oikeasti yllätyin, kuinka rankkaa tuollainen rauhallinen lähinnä staattisista liikkeistä koostuva jumppa voi olla. Hiki virtasi ja huomenna varmasti tietää liikkuneensa.
Vuosia tauolla ollut laji oli sauvakävely. Käytiin aamusella koiran kanssa vajaan tunnin sauvalenkki. Hengitys ahdisteli taas sen verran, että juoksemista en edes harkinnut ja tavallinen kävely tuntui tylsältä. Onneksi muistin sauvat. Kivasti ne tuovat tehoa kävelemiseen. Ainakaan yhdellä lenkillä en kuitenkaan löytänyt niitä sauvakävelyn hyviä puolia: yläselän jumitusten vähenemistä ja selän liikkuvuuden paranemista. Minusta reippaat käsien heiluttelut kävelyn yhteydessä ovat ainakin yhtä tehokkaita. Tätäkään lajia en täysin torppaa ja ulkoilutan noita sauvoja useammin.
Päivän tutuin laji oli syvän veden jumppa. Tuollaiseen jumppaan ajauduin viime keväänä joitakin kertoja, joten uudesta tuttavuudesta ei ollut kyse. Ensimmäistä kertaa kävin kuitenkin tuossa hallissa jumppaamassa ja olin pettynyt. Aikaisemmat jumpat syvässä vedessä ovat olleet paljon parempia. Tämä oli perinteinen vesijumppa juoksuvöissä, eli syvän veden tuomia hyötyjä ei juuri hyödynnetty. Täytyy myöntää, että vesijumppien kohdalta minun rimani on hyvin korkealla. Vuoden vaihteessa, kun rohkaistuin menemään elämäni ensimmäiseen jumppaan, jumppa oli todella hyvä. Edelleen kyseisen jumpan vetäjä on suosikkini, mutta hänen jumppansa ovat liian kaukana.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)