Huonosti käyttäytyvät apuvälineet

Kävin kesällä toimintaterapeutilla tekemässä erilaisia käsien toimintaa mittaavia testejä ja apuvälinearviossa. Apuvälinearvioon oikein tsemppasin ja pystyinkin tekemään osallistumaan siihen rakentavalla mielellä, vaikka ensi ajatus oli, että kieltäydyn kaikesta. Päädyttiin toimintaterapeutin kanssa ehdottamaan muutamia apuvälineitä helpottamaan arkeani.

Muutaman kuukauden jälkeen kotiin tuli kirje, jossa kerrottiin, että minulle on myönnetty kaikki apuvälineet, joita minulle haettiin. Samalla tuli ohjeet apuvälineiden hankkimiseksi ja lähdinkin melko pian hakemaan apuvälineitä paikallisesta apuvälineliikkeestä. En saanut kerralla kaikkia, vaan osa jouduttiin tilaamaan.

Ensimmäisten joukossa sain pystykahvaisen juustohöylän, joka kotiuduttuaan päätyi keittiön pöydälle huutelemaan törkeyksiä. Se esimerkiksi kertoi, miten huono ihminen olen, kun tarvitsen moisia vammaisten apuvälineitä ja miten niiden tarve kertoo vain, etten yritä riittävästi ja annan periksi liian helposti. Ehdottomasti sen piti myös kertoa, että naapuri ei moisia tarvitsekaan.

Olin tyytyväinen apuvälinearvion jälkeen siitä, miten hyvin osasin suhtautua asiaan. Tästä syystä yllätyin täysin, miten vaikea minun oli hyväksyä apuvälineiden ilmestymistä kotiini. Jotenkin ajattelin, että suurin kynnys on apuvälinearvio, mutta tosiasiassa se olikin apuvälineiden tuominen kotiin.

Esimerkiksi juuri juustohöylä tuli enemmän kuin tarpeeseen. En ole aikoihin ostanut palajuustoa kuin ruuanlaittoon, koska en yksinkertaisesti ole saanut tehtyä siivuja tavallisella juustohöylällä. Pystykahvaisella juustohöylällä homma hoituu täysin kivutta. Vaikka asia oli täysin järjellä käsiteltävissä, tunnepuoli oli yllättävän paljon vastaan. 

Muutaman viikon yhteiselon jälkeen apuvälineet ovat löytäneet paikkansa ja tapansa toimia. Enää ne eivät huutele herjoja ja saan sukat jalkaan ihanan helposti ilman vääntämistä ja ähräämistä. 

Arki rullaa

Keskiviikkona ajattelin pitää terveydenhuoltovapaan, mutta suunnitelmani menivät mönkään jo ensimetreillä. Toimintaterapeutti soitti ja kysyi, koska ennättäisin hänen luokseen sovittamaan rannetukia. Sainkin peruutusajan heti torstaiaamuksi. Jälleen kerran yksi terveydenhoitoasia, joka hoitui kivuttomasti ja nopeasti.

Keskiviikon liikuntasuorituksen tein kokeilemalla tanssillista tuntia. Vaikka tunsinkin olevani pihalla kuin lumiukko, tunnilla oli hauskaa. Hiki virtasi ja tuli liikuttua jälleen uudella tavalla. Tämä tunti jää ehdottomasti ohjelmaani. Pois lähtiessäni vastaanottohenkilö kehui myös toista tanssituntia, johon täytynee tutustua vielä.

Keskiviikkoaamu menikin sitten ensin tutusti allasjumpalla ja sieltä ajoin suoraan toimintaterapeutin luokse. Sain kokeilla varmaan kymmentä erilaista rannetukea ja lopulta kasasta löytyikin sopivan tuntuinen lasta. Valitettavasti heillä oli tarjolla vain yksi sopivan kokoinen lasta, joten toista joudun odottamaan vielä. Lasta on paitsi hyvä kädessä myös kivan näköinen, mikä on ehdottomasti plussaa.

Kaiken tämän jälkeen lähdin palauttamaan tietokonettani ja tapaamaan kaveriani pääkaupunkiseudulle. Oli todella mukavan erilainen päivä.

Tänään puolestani nautin mahdollisuudesta nukkua pitkään ja nukuinkin todella hyvin. Herätyskello yritti herättää minua, mutta päätin olla heräämättä. Päivän ainoa ohjelma oli kuntosaliohjelman läpikäynti salilla. Se tulikin tehtyä, mutta en saanut itseäni enää motivoitua tekemään kyseistä ohjelmaa. Katsotaan motivoidunko huomenna.

Positiivisen päivän päätös

Eilen vietin mukavan, mutta raskaan päivän työpaikalla. Oli mukava nähdä työkavereita ja todeta olevansa toivottu vieras, vaikka juhannuksena vauhdilla lähdinkin. Täytyy todeta, että on todella mukava työyhteisö. Matka jatkui esimiehen kodin kautta palauttamaan seutukunnalta lainattuja kyynärsauvoja. Nyt kaikki lainassa olevat apuvälineet ovat kotikunnastani.

Illalla pääsin nukkumaan melko hyvissä ajoin. Kuitenkin yöllä jouduin valvomaan yli kolme tuntia ja kuuntelemaan humalaisen mekastusta. Ihan koko aikaa henkilö ei mekastanut, mutta kuitenkin sen verran, että nukkumisesta ei tullut mitään. Sitten valvoin ja luin ihan suosiolla. Valvomisen jälkeen sain nukuttua vielä muutaman tunnin, mutta ne aamuyön parhaat tunnit jäivät tyystin nukkumatta.

Kun huonoihin yöuniin lisätään tuo väsyttävä lääkitys, olen ollut koko päivän todella väsynyt. Koko viikon olen yrittänyt löytää aikaa selvitellä tuota lääkitystä terveyskeskuksen kanssa ja tänään vihdoin sain soitettua. Soittaessani en arvannut, ettei asia ollutkaan ihan läpihuutojuttu vaan jo puhelimeen vastannut hoitaja totesi keskustelevansa asiasta reumahoitajan kanssa ja soittavansa kohta takaisin.

Eipä soittanut tämä hoitaja vaan reumahoitaja, joka kyseli tarkentavia tietoja ja omia kokemuksia ja kirjoitteli samalla lääkärille viestiä. Lupasi laittaa asian lääkärin listalle ja soittaa, kun on saanut ohjeet. Totesi soittavansa viimeistään maanantaina.

En kuitenkaan arvannut käydä päiväunille, koska minun tuurillani hoitaja tai lääkäri olisi soittanut juuri silloin. No eipä sieltä kukaan soittanutkaan. Neljän jälkeen on kuitenkin hieman myöhäistä käydä päiväunille, jos meinaa nukkua seuraavana yönä, joten päätin ottaa puolen tunnin päiväunet, mikä osoittautui virheeksi. Nukahdin juuri sen verran, että herätessä olo oli paitsi pökkyräinen myös päänsärkyinen. Piti ottaa suosiolla kipulääkettä, että selvisin seuraan syömään.

Tätä kirjoittaessani mietin, että kuinka pitkään pitää valvoa, ennen kuin uskallan käydä ihan yöunille. En kuitenkaan välittäisi herätä aamun pikkutunneilla pirteänä. Niinpä yritän pysyä hereillä edes muutaman hetken.

Toipumishavaintoja

Tänään havahduin, miten paljon ketterämmin liikun noilla kepeillä kuin vajaat neljä viikkoa sitten. Pakko on ilmeisen hyvä opettaja ja sen edessä olen saanut paljon paremman tasapainon sekä luottoa kykyyn tehdä asioita. En tietenkään ole yhtä ketterä kuin kahdella jalalla, mutta asioiden tekeminen on kuitenkin paljon helpompaa. Mitenköhän paljon elämä helpottaa, kun saan luvan varata tuolle jalalle.

Kun nilkka vammautui ja sain tietää, että se on kipsissä 6 viikkoa, aika tuntui hirmuisen pitkältä. Kuitenkin aika on mennyt yllättävän nopeasti ja nyt on neljäs kipsiviikko jo melkein puolessa välissä. Saman kokeneet kertovat kyllä, että kipsin jälkeinen kuntoutus on se isompi urakka. Sitä odotellessa.

Viikko vammasta

Tänään on kulunut viikko nilkkavammasta ja viikko elämäni ensimmäisestä leikkauksesta. Hurjaa pyöritystä tämä viikko on ollut eikä ainakaan vielä ole ollut häiritsevästi tylsiä hetkiä. Asioita on ollut järjesteltäväksi vähintään riittävästi ja selvittelyiden kanssa on saanut aikaa kulumaan melkoisesti.

Jalan kanssa oppii vähitellen elämään paremmin ja paremmin. Liikkuminen kepeillä sisätiloissa käy jopa melko ketterästi. Portaita en ole muutamaan päivään kokeillut. Jalka kestää olla hetkittäin alaspäin, joten senkin puolesta pääsee liikkumaan hieman paremmin, vaikkei jalalle saakaan varata.

Voin kuvitella, että aika tulee vielä pitkäksi, ennen kuin jalka on kunnossa, mutta murehditaan sitä sitten. Nyt eletään päivä kerrallaan ja nautitaan elämän pienistä asioista.

Apuvälineiden vastustaminen

Jossain kohti rikoin useamman kalliin ja painavan lautasen pudottamalla. Yksinkertaisesti eivät pysyneet kipeissä käsissä. Jo ensimmäisen lautasen rikkoonnuttua keksin ongelmaan ratkaisun - muovilautaset. Kuitenkin meni vielä kuukausia ja monia rikottuja lautasia ennen kuin annoin periksi ja ostin lautaset. Vetkuttelin sen takia, että koin lautasten hankkimisen olevan periksi antamista taudille. Olihan se sitä, piti muuttaa totuttuja tapoja, koska en vaan pystynyt totuttuun.

Toisen taistelun kävin fysioterapeutin suositellessa tukipohjallisia. Minulle on jo lapsesta saakka todettu, miten minulla on lattajalat. Olin siihen saakkakin pärjännyt ilman erikoispohjallisia, joten miksi jonkun reuman takia, tarvitsisin moisia. Päätin kuitenkin ottaa ne kokeiluun, koska sain ne yhteiskunnan laskuun. Nykyään en pysty ymmärtämään, miksi niiden hankkiminenkin oli näin vaikeaa.

Olen myös käynyt useampaan otteeseen taistelua samasta asiasta kipulääkkeiden kanssa. Toisinaan kyse on taistelusta ottaako lääke vai ei. Nykyään tätäkin taistelua tulee käytyä harvemmin. Toinen toistuva taisteluaihe on kipulääkityksen tehostaminen. Jostain syystä minun on todella vaikea pyytää lääkäriä vaihtamaan kipulääkettä. Monesti käytössä oleva kipulääke on auttanut edes jonkin verran, mutta uusi voisi auttaa enemmän. Koen kuitenkin valittavani turhasta.

Vielä on paljon apuvälineitä, joita en ole hankkinut, koska koen sen olevan taas periksi antamista. Tavaroiden nosteluun lattialta on saatavilla pihtejä. Pitkävartinen kenkälusikka auttaisi kankeina päivinä kenkien laitossa. Fysioterapeutti ehdotteli rannetukia ranneoireita helpottamaan. Lista tuntuu olevan loputon. Toisaalta kokemus biologisista lääkkeistä osoitti, että olen lähes oireeton, jos lääkitys on kohdallaan.