Olen riittävän vammainen

Reumaatikkona on mahdollista saada monessa kunnassa alennusta liikuntaharrasteisiin, yleensä ainakin uimahallimaksuihin. Toiset kaupungit, kuten Helsinki, Espoo ja Vantaa, myöntävät alennuksen jo pelkän diagnoosin ja kelakortin numeron perusteella. Toisissa kunnissa siihen tarvitaan enemmän paperityötä ja ainakaan ulospäin ohjeet eivät ole yhtä selvät.

Minun kotikuntani kuuluu näihin jälkimmäisiin. Erityisryhmien uimakortista on maininta uimahallin hinnastossa, mutta kaupungin sivuilta ei löydy mitään informaatiota, miten sen saa tai mitä siihen vaaditaan. Selvitin asiaa uimahallin kassalta jo vajaa vuosi sitten, mutten sitten saanut vietyä asiaa eteenpäin.

Se minulle kerrottiin, että uimakortin saamiseen vaaditaan haittaluokka 11. Google kertoi, että "Haittaluokka 11-12: Sairauden vaatima hoito aiheuttaa suurta rasitusta ja toisen henkilön säännöllistä apua tai valvontaa." Esimerkkeinä on sitten kirjoitustaidottomuutta tai toisen henkilön apua arkisissa toiminnoissa, kuten kaupassa käynnissä.

Minä totesin tässä kohti, että eipä ole meikäläisellä mitään mahdollisuutta moiseen, mutta kannattaa sitä kuitenkin yrittää, kun yritys maksaa vain lausuntojen postituksen verran. Kuitenkin selviän arjesta pääsääntöisesti itsenäisesti, vaikka en olekaan työkykyinen.

Eilen tuli sitten yllättävä tekstiviesti. Minulle on myönnetty uimakortti ja saan sen uimahallin kassalta. Eli todellakin olen riittävän sairas, tai kaupungilla on myös muita perusteita uimakortin myöntämiselle. Oli niin tai näin, minua ei haittaa, että saan käyttää uimahallia seuraavan vuoden lähes ilmaiseksi.

Uimahallivertailua

Tuossa eräänä päivän vesijuostessani mietin, että olen viimeisen kolmen vuoden aikana tutustunut aika moneen eri uimahalliin. Pikaisella laskulla muistin 12 hallia, mikä ei välttämättä ole kokototuus. Kuitenkin totesin, että minulla alkaa olla aika määrä kokemusta erilaisista uimahalleista, vaikken varsinaisesti harrastakaan uintia.

Täytyy todeta, että jokainen halli on oma yksilönsä. Jossain määrin hallin olemuksesta pystyy näkemään pääasiallisen käyttäjäkunnan. Sinällään uimahallin ikä tai aika peruskorjauksesta, ei suoraan näy siinä, mitä hallista pidän. Niistä vähemmän mukavista halleista löytyy pääasiassa uusia tai vastikään uusittuja halleja. Vanhemmat hallit ovat usein keskikastissa - eivät erinomaisia eivätkä surkeimpia.

Yhdessä Savo-Karjalan alueen uimahallissa ärsyttää se, että pohjaan piirretty sininen viiva katkeaa kesken. Ei siinä muuten mitään, mutta jos altaassa ui vapaauintia, on todella vaikea uida loppumatka suoraan ja sen lisäksi pääty tulee melko yllättäen. No kyseisessä hallissa ainoa uintirata on kahden radan levyinen, joten muutenkin suunnistaminen vaparia uiden on haastavaa. Jos erottaisi nämä kaksi rataa toisistaan, olisi ainakin nopeamman uimarin helpompi sulautua joukkoon. Oikein radikaali suunnittelija nimeäisi toisen radan jopa nopeille kuntouimareille.

Minulla on ollut mahdollisuus uida kahdessa 50 metrin altaassa ja se tuo uimiseen ihan oman viehätyksensä. On paljon vähemmän käännöksiä ja mahdollisuuksia potkaista vauhtia seinästä. Toisaalta en näe mitään erityisen suurta eroa 25 metrin altaaseen, joten minusta on erittäin hyvä, ettei pitkiä altaita löydy läheskään jokapaikasta.

Kohtaamistani altaista kaksi on ollut jaettavissa 25 metrin ja 50 metrin radoiksi. Sinällään mielenkiintoinen lähestymistapa asiaan. Uimarit pystyvät harjoittelemaan molemmilla radoilla ja kilpailuihin on käytössä täysimittainen allas. Jakamalla allas 25 metrin altaisiin, saadaan ratakapasiteettia huomattavasti lisää. Yksi 50 metrin rata ei syö yhtä montaa uimaria kuin kaksi 25 metrin rataa.

Puku- ja peseytymistilat tuntuvat vaihtelevan kaikista eniten. Toki kaikista löytyy pukuhuone, suihkutila ja sauna. Yleensä saunoja löytyy kaksi, mutta ei sekään ole mikään sääntö. Joissain halleissa on perinteisen suomalaisen saunan lisäksi höyrysauna. Minun uimaretkeeni höyrysauna kuuluu harvoin, mutta kyllä sielläkin näyttää ihmisiä käyvän, joten tuskin ne ihan turhia ovat.

Portaiden määrä vaihtelee halleittain. Monessa joutuu kerroksen verran siirtymään jossain kohti, mutta on niitäkin halleja, joissa kaikki tapahtuu samassa kerroksessa. Viimeisin tuttavuus oli tältä osin uusi ja erilainen. Siinä hallissa naisten pukuhuone sijaitsi sisääntulo- ja allaskerrosta alempana. Polvivammaisena asia ärsytti hieman, koska jouduin kävelemään portaat sekä ylös että alas, kun miehet eivät joutuneet vaihtamaan kerrosta lainkaan.

No täytyy todeta, että vaikka halleissa on eroja, vielä ei ole tullut vastaan yhtään hallia, johon en halua mennä toistamiseen. Jokaisessa hallissa on myös hyviä puolia, vaikka niitä ei tässä juuri ole esiteltykään. Tuttuun halliin on yleensä paljon mukavampi mennä kuin vieraaseen, mutta joskus pitää niitä omia rajojakin laajentaa. Ensimmäinen reissu uudessa hallissa on kuitenkin aina uusi kokemus ja paikkoja tarvitsee hieman etsiä.

Palloillen

Viikonloppu pääkaupunkiseudulla sai hyvän alun, kun innostuin lähtemään pallojumppaan. Fyssari joskus aikanaan suositteli jumppapalloa ja onhan siitä paljon hyvää kuulunut muualtakin, mutten silti ole onnistunut moista hankkimaan, enkä toisaalta oikein kokeillutkaan. Jumppa rääkkäsi kyllä huolella syviä vatsalihaksia ja vaati tasapainoilua. Ehdottomasti hankin jumppapallon, kunhan johonkin vakiinnun.

Jumppa oli Mäkelänrinteen uintikeskuksessa ja samalla kävin ihmettelemässä moista uimahallia. Onhan se aika eri kaliiberia kuin hallit, joissa olen aikaisemmin käynyt. Vielä en malttanut uida matkaa pitkässä altaassa, mutta eiköhän sekin hetki koita. Nyt tyydyin vesijuoksemaan ja katselemaan lasten uimahyppyharjoituksia.