Menin pistosajalle reumapolin toiselle lääkärille, koska en saanut aikaa omalleni. Vastaanotto alkoi tavanomaisesti. Lääkäri kyseli mitä pistellään ja minä totesin, että SI-nivelet ja sitten haluan jonkun näkemyksen akillesjänteestä, joka on oireillut jo pidempään. No tähän lääkäri vastasi "me reumalääkärit emme hoida yleensä akillesjänteitä, ne ovat ortopedien juttuja".
Tämän jälkeen alkoi kyselemään lääkityksestä ja kommentoi erittäin selkeästi, että minulla on tällä hetkellä väärä lääkitys ja ainakin antotapa on väärä. Infektiokierteet ovat vain kuvitelmaa ja minun pitäisi kokeilla ainakin Humira vielä. Ei ymmärtänyt ollenkaan, että en jaksa sitä jatkuvaa taistelua flunssien, lääkkeen tauottamisen ja reuman oireilun välillä. Sen lisäksi kuulemma minulta pitäisi nostaa perinteisten lääkkeiden annosta - muuten hyvä, mutta toinen on jo maksimissaan ja toista en siedä enempää.
No tutki kuitenkin sen akillesjänteen, mutta kyseenalaisti vahvasti tarpeen SI-nivelten piikeille. Pitäisi vaan jumpata selkää enemmän ja ylläpitää liikkuvuutta. Fysioterapeutin jumppaohjeetkit ovat huonot, koska eivät tarpeeksi pakota selkää liikkeelle. Selitä siinä sitten, että tässä on ne jumppaohjeet, jotka 4 fysioterapeuttia ovat todenneet hyviksi ja aika liuta on muitakin kokeiltu. Pisti kuitenkin ne piikit korostaen samalla, että pistää vain, että potilas olisi tyytyväinen. Saa nähdä mitä kirjoittaa tekstiin.
Lopulta pitkin hampain kirjoitti minulle kortisonikuurin. Tosin varmuuden vuoksi määräsi liian pienen pakkauksen, joten pääsen tällä viikolla vielä vinkumaan lisää tk:sta. Lääkelistaa lukiessaan totesi, että minulla on aivan liian voimakas kipulääkitys ja ainakin kipukynnyslääke on turha. Selitin siinä, että se kipukynnyslääke on masennuslääkkeeksi määrätty ja sen annokseen eivät koske kuin psykiatrian polin lääkärit. Ja koska minulla on ko lääke käytössä enkä suostu siitä luopumaan, minun pitäisi sitten pärjätä vain panadolilla sen lisäksi. Eli sekä tulehduskipulääke että miedot opiaatit ovat turhia, koska reumakivut eivät voi olla niin kovia, että niitä tarvitsisi. Hyvä kun ei syyttänyt lääkkeiden väärinkäyttäjäksi.
Tiedänpä taas, että en hänen vastaanotolleen mene. Jos omalle ei saa aikaa julkiselle puolelle, niin menen sitten yksityiselle. Noita epäilyitä oireista on saanut kuulla ihan tarpeeksi, joten en niitä enää halua.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tulehduskipulääke. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. marraskuuta 2014
perjantai 25. lokakuuta 2013
Kipulääkeunohdus
Unohdin toissa iltana ottaa kipulääkkeet ja yöllä heräilinkin tasaisin välein kääntämään kylkeä ja katsomaan kelloa. Vasta aamulla oivalsin, mistä moinen johtui. Olin melko varma, että parantamalla tapani, seuraavat yöt helpottuvat.
Viimeyö kertoi kuitenkin toisen tarinan. Selkä oli ainakin lähes yhtä hankala kuin edeltävänä yönä. Tietenkään tilannetta ei helpota tuo riittämätön peruslääkitys ja edellisestä kortisonipiikistä kulunut aika. Silti olen aika yllättynyt, miten paljon ja pitkään yksi unohtunut tulehduskipulääke vaikuttaa. En haluaisi olla näin riippuvainen tulehduskipulääkkeistä, mutta tällä hetkellä ne taitavat olla erittäin oleellinen osa toimintakykyni säilyttämistä.

perjantai 12. heinäkuuta 2013
Kipulääkitysmuutoksia
Tiedetään, että tulehduskipulääkkeet hidastavat luutumista. Kuitenkin tulehduskipulääkkeet ovat huomattavasti tehokkaampia reumaa kuin esimerkiksi Panadol. Tämän dilemman edessä soitin reumapolille ja siirsin ongelman ammattilaisten ratkaistavaksi.
Ammattilaiset ratkoivatkin ongelmaa. Hoitaja ei sanonut asiaan juuta eikä jaata, mutta laittoi soittopyynnön lääkärille. Lääkäri soitti ja ratkaisi ongelman aivan yllättävällä tavalla. Nimittäin sen sijaan, että olisi antanut luvan syödä tulehduskipulääkkeitä, kielsi niiden syömisen ja halusi aloittaa erään kroonisen kivun hoidossa käytetyn lääkkeen. Varoitteli vielä erikseen, että saattaa aiheuttaa heitehuimausta.
Hiukan hirvittää moisen lääkityksen aloitus. Heitehuimaus ei välttämättä ole mukava kaveri, etenkin kun toinen jalka on jo käyttökelvoton. Pohdinnan jälkeen päätin kuitenkin kokeilla, miten lääke vaikuttaa minuun. Oletettavasti reumaoireet kuitenkin pahenevat, kun biologinen lääke haihtuu elimistöstä.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Reumakin herää
Aamulla reuma teki taas pientä kiusaa. Kiusa ei ollut mitenkään erityisen haastavaa, mutta sängystä nouseminen tapahtui sangen kankeasti. Ajattelin myös hieman neuloa ennen ylösnousemista, mutta kädet olivat sen verran jäykät, ettei neulomisesta meinannut tulla mitään. Pitkään aikaan kädet eivät ole haitanneet neulomista. Toisaalta harvemmin olen neulonut ihan aamusta.
Illalla iltalääkkeitä ottaessani havaitsin, että en ole koko päivänä ottanut yhtään kipulääkettä. Ilmiselvästi tuon jalan kivut ovat häviämään päin. Yöksi kuitenkin varmuuden vuoksi otin kipulääkettä, jos se helpottaa nukkumista.
Ylipäätään kipulääkityksen suhteen pitäisi muistaa kysyä lääkärin näkemystä asiasta. Leikkauksen jälkeen varoittelivat, että kannattaa yrittää välttää tulehduskipulääkkeitä, koska se hidastaa luutumista. Toisaalta reumaan tulehduskipulääkkeet ovat huomattavasti tehokkaampia kuin vaihtoehdot. Pitäisi jonkun lääkärin kanssa päästä keskustelemaan, mikä on tässä tilanteessa paras vaihtoehto.

perjantai 14. kesäkuuta 2013
Rasittuneet selkälihakset
Eilinen kahvakuulailu alkoi tuntua lihaksissa iltapäivällä. Jännästi selän lihaskipua ja väsymystä kuvaisi herkästi samoilla sanoilla kuin reumaoireita, vaikka syy on aivan eri ja kipukin tuntuu aivan erilaiselta. Kuitenkin kipu jäykistää selkää ja sen lisäksi selkä oireilee etenkin liikkeelle lähtiessä. Siis täysin tyypillisiä reumaoireita kuvaavia sanoja. Olen enemmän kuin tyytyväinen, etteivät SI-nivelet hermostuneet rääkistä, joten oletan saavani kuulat käsiini melko pian uudelleen.
Sain jo aiemmin viikolla lääkäriltä reseptin miedompaan kipulääkkeeseen ja nyt otin illalla totuttua pienemmän annoksen. Toivotaan, että kipulääkityksen vähentäminen onnistuu ja biologinen lääke todella toimii. Jostain syystä tulehduskipulääkkeen vähentäminen tuntuu aina henkisesti todella raskaalta, vaikkeivät kivut lisääntyisikään.

tiistai 21. toukokuuta 2013
Vessa on ystävä
Viikonloppuna ennätin jo ihmetellä, miten vatsani ei suutu tästä antibioottikuurista lainkaan. Edellisen kerran, kun söin tätä lääkettä, suolistolla oli mielipide jo kolmantena päivänä.
Nyt kuuria oli takana jo viikon verran ennen kuin ripuli eilen aamulla alkoi. Vatsa tosin päätti sitten ottaa kerralla takaisin kaiken, mitä se oli joutunut kestämään ja valveilla oloajan pisin tauko vessakäyntien välillä taisi olla kolme varttia. Iltaa kohden suolisto alkoi myös kehittää kaasuja ja kramppailla. Välillä oli todella vaikea löytää hyvää asentoa ja ajatus sikiöasennossa nyyhkyttämisestä kävi mielessä useampaankin otteeseen.
Tietysti olin sopinut illaksi koiran trimmauksesta, joten jouduin vielä ajelemaan autolla useamman tunnin. Välillä oli pakko käydä puskassa, ettei tarvinnut tehdä housuun. Kotiin lähtiessä kasvattaja vielä huolehti, miten minä pystyn ajamaan takaisin mökille. Pystyinhän minä, kun ajelin rauhassa ja pidin tarvittaessa taukoja.
Kotimatkalla mietin muutamaan otteeseen, mitä yöstä mahtaa tulla, kun vatsassa korvensi ja alkoi olla jo etova olo. Ajatuskin iltalääkkeiden ottamisesta tuntui vastenmieliseltä, joten jätin ne suosiolla ottamatta ja kaivoin yöksi ämpärin sängyn viereen. Koska olo oli myös kuumeinen, päätin tyrkätä mittarin kainaloon, mutta mittarin mukaan en kuumeillut.
Yllättäen vatsaoireet tuntuivat helpottavan välittömästi, kun pääsin sänkyyn pötkölleni. Vaikka olin varautunut vaikeaan yöhön, sain nukuttua todella hyvin. En edes kipulääkkeitä arvannut ottaa illalla, joten hyvä yöuni yllätti.
Aamulla tiesin kyllä, että kipulääkkeet olivat ottamatta, mutta vessaan juostessa ei paljon tuntenut sääliä muita kipeitä paikkoja kohtaan. Vasta hampaiden harjauksen jälkeen ennätin miettimään, mihin kaikkialle sattuukaan. Loppupeleissä sekä selkä että pienet nivelet olivat yllättävän hyvässä kunnossa.
Aamupäivällä soitin terveyskeskukseen ja pyysin lupaa antibioottikuurin keskeyttämiseen vatsaoireiden vuoksi. Sain luvan ja tänään vatsa on ollut huomattavasti ystävällisempi. Ei se kunnossa vieläkään ole ja on se oireillut vähintäänkin kotitarpeiksi, mutta vessassa ravaamista on saanut huomattavasti vähentää.
Iltaa kohden puolestaan alkoivat selkä ja muut nivelet kipeytyä. Ilmiselvästi se tulehduskipulääke on tarpeeseen ja otan sen tänään varmuuden vuoksi, vaikka mahassa alkaakin tuntua ärsytystä. Toivottavasti ärsytys kuitenkin pysyisi poissa siihen saakka, kun biologinen lääkitys jälleen aloitetaan.

Tunnisteet:
Autoilu,
Flunssa,
Selkä,
Tulehduskipulääke,
Vatsa
torstai 18. huhtikuuta 2013
Kipulääkityksen säätöä
Sain eilen lääkäriltä ohjeen ottaa tulehduskipulääkkeen siten, että otan ensimmäisen annoksen aamun sijaan iltapäivällä ja toisen sitten normaaliaikaan illalla. Ajatteli, että tällainen annostus helpottaisi aamuyötä ja aamua tuon selän osalta.
Tämän päivän kokemuksen perusteella en ole aivan varma, oliko muutos hyvä. Aamun tilanne selviää vasta huomenna, mutta nyt illalla on selkä tuntunut melko ikävältä. Alkuillasta tuntui, että koko selkä jumahti pieneen etukenoon. Sai taistella ihan tosissaan, että selkä lähti oikenemaan melkoisen työn jälkeen. Pitää seurata tilannetta. Jos selkä alkaa oireilla näin iltaisin, pitää palata kipulääkkeen kanssa edelliseen annosteluun.
Flunssakin jaksaa edelleen hyvin. Sain terveyskeskuksesta limakalvoja supistavaa nenäsuihketta. Tukkoisuus on vähentynyt selvästi, mutta en tiedä, onko flunssa antamassa periksi vai auttaako lääke. Kuitenkaan enää ei ole sellainen olo, että ainakaan vielä tarvitsisi akuutisti pelätä poskiontelotulehdusta. Toivottavasti tästä flunssasta selviää ilman mitään jälkitautia.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Korttitalo huojuu
Eilinen kirje poiki minulle tänään melko monta puhelua. Ensin soitin ortopediajan perään, että onko tuo aika todella totta. Kuulemma näin on tilanne. Aikaisemmin ei ole yhtään aikaa, joten näillä eväin on mentävä. Antoi kyllä ohjeeksi, että jos tilanne on muuttunut, asiasta kannattaa lähettää kiirehtimislähete.
Tuon lausunnon jälkeen alkoi tuntua, että työkykyni korttitalo uhkaa kaatua. Soitin reumapolille kertoakseni asiasta ja päädyinkin keskustelemaan lääkärin kanssa. Mitään ihmeratkaisua hänellä ei ollut, mutta ehdotti tulehduskipulääkityksen ottamista iltapainotteisemmin. Pitää kokeilla heti huomenna.
Toisaalta kehotti minua ottamaan jo kerran lopetetun biologisen lääkkeen käyttöön. Sen osalta käyn itseni kanssa taistelua. Epäilyttää aloittaa se uudelleen kahdesta syystä: jatkuuko flunssakierre ja mitä jalkapöydille tapahtuu. Nyt on sen verran flunssa vielä päällänsä, etten vielä voi edes pistää, joten joudun miettimään ainakin pari päivää tuota aloittamista.
Pitkälti tässä biologisen lääkkeen uudelleen aloituksessa on kyse siitä, että uskallanko luottaa lääkäriin ja lääkärin arvioon lääkityksen hyödyistä ja haitoista. Toisaalta pelkään, että tuo hermo-oire pahenee tai tulee jonnekin muualle. Lääkäri epäili vahvasti, että se on selästä johtuvaa ja täysin sattumalta osui biologisen lääkkeen aloitukseen.
Samaa rytinää lääkäri laittoi minut selän magneettikuvaukseen, koska edellisestä on aikaa ja selkä on nyt oireillut jonkin verran. Tähänkin tuli lähete kommentilla "mahdollisimman pian", mutta tuskin sitä ihan heti kohta kuvataan. Samalla kommentilla laitetusta hermoratatutkimuksesta ei ole kuulunut vielä mitään.
No nyt keskitytään toivomaan, että korttitalo tyytyy huojumaan eikä kaadu ihan vielä. Yhteistyössä selkä ja polvi tuntuvat kykenevän talon kaatamiseen melko helposti. Hetken minua kuunneltuaan reumalääkärini totesi, että hän laittaa omalta osaltaan polvesta lähetteen, jos se nopeuttaisi sen tulevaisuuden selvittelyä. Ymmärsi kyllä polven vaikutuksen selän kuntoon.

torstai 28. maaliskuuta 2013
Polviprojekti etenee
Aamulla polvi kertoi mielipiteensä eilisestä vesijumpasta. Aamulla tarvitsi ottaa keppi mukaan vessareissulle ja muutenkin polvi oli melkoisen hankala. Vertyi se siitä vähitellen, mutta eilinen jumppa ei kuitenkaan tehnyt polvelle hyvää. Toisaalta selkä kiitti.
Olipa jotain konkreettista näytettävää lääkärille. Lääkäri kuunteli asian ja tutki polven jälleen huolella. Tällä kertaa polvi oli ensimmäistä kertaa sen verran kivuton, että lääkäri pystyi tutkimaan sen hyvin. Polvesta löytyi useampikin nivelkierukkavammaan viittaava oire. Käynnin lopputuloksena oli lähete eteenpäin. Nyt sitten keskitytään odottelemaan seuraavaa lääkäriaikaa.
Lääkäri onnistui ilmeisesti hyvin polven kiusaamisessa, koska se oireili enemmän kuin muutamana viime päivänä. Jouduin ottamaan jopa kipulääkettä, mitä en ole joutunut tekemään tällä viikolla aiemmin vielä kertaakaan.
Työpäivän jälkeen ajelin apteekkiin hakemaan reumalääkärin määräämiä kipulääkkeitä. Kun kerran olin tuolla naapurikunnassa, kävin samalla reissulla myös uima-altaassa. Vesijuoksin jälkeen vartin verran ja sitten polvelle riitti. No vähän liikuntaa kuitenkin tähänkin päivää.
Ensimmäisen uuden tulehduskipulääkkeenkin ennätin ottamaan jo matkan päällä ja ainakaan vielä se ei ole aiheuttanut mitään ei toivottuja sivuoireita. Jään jännityksellä seuraamaan, mitä tuleman pitää. Lääke voi olla hyvä, vaikka suhtaudunkin siihen hyvin skeptisesti.
Periaatteessa en pidä ajatuksesta, että tulehduskipulääke ja vatsasuoja ovat samassa tabletissa. Aiemman kokemuksen mukaan vatsasuojaa on syytä syödä vähän pidempään kuin tulehduskipulääkettä. Lisäksi tuota lääkettä pitää syödä säännöllisesti kuurina, joten sen lopettaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin nopeampien tulehduskipulääkkeiden. Toisaalta tämähän on toivottavasti vain väliaikainen tilanne, koska tavoitteena on löytää toimiva biologinen lääke.

tiistai 26. maaliskuuta 2013
Lääkärit
Tänään on väännetty sitten kättä parinkin lääkärin kanssa. Ensimmäisen kanssa olin erimieltä siitä, miten polveani pitäisi hoitaa. Hän haluaisi seurata vielä toistaiseksi määrittelemättömän ajan. Minä taas alan olla kypsä polven ehdoilla menemiseen ja haluan vähitellen toistakin mielipidettä. Alkaa olla luotto vähissä tähän lääkäriin.
Illalla puolestaan kinasin reumalääkärini kanssa kipulääkityksestä. Lopputuloksena sain lääkereseptin tulehduskipulääkkeeseen, jota olen ennenkin kokeillut. Silloin vatsa ei kestänyt kyseistä lääkettä vatsasuojalääkityksestä huolimatta. Lääkäri oli kuitenkin vakuuttunut, että juuri tämä lääke on hyvä ja sopii vatsalle. Uskottavahan se oli ja huomenna pitäisi lähteä lääkeostoksille.

maanantai 18. maaliskuuta 2013
Sairaanhoitoa
Kun jo aamusta aloittaa terveydenhoitoasioiden selvittelyn, saattaa saada jopa jotain aikaiseksi. Tällä menetelmällä ainakin minä onnistuin tänään saamaan uuden vatsasuojalääkkeen. Toivottavasti se sopii paremmin kuin edeltäjänsä. Tulehduskipulääkkeitä alkaa kuitenkin vähitellen kaivata, etenkin kun biologisen lääkkeen tauko pitenee.
Iltapäivällä jatkoin terveysteemalla ja kävin näyttämässä polvea ihan naamakkain lääkärille. Lääkäri tutki polven ja totesi, että nyt hän epäilee ennemmin kierukkavammaa kuin sivusiteen ongelmaa. No oli niin tai näin vielä pari viikkoa voidaan seurata paranemista. Eli edelleen otetaan jalan kanssa rauhallisesti ja varotaan telomasta lisää.
Biologisten lääkkeiden tauon ja polven yhteisvaikutus alkaa näyttää huonot puolensa. Selkä on tänään muutamaan otteeseen ilmoitellut olemassa olostaan ja olenkin yrittänyt liikkua mahdollisimman paljon. Kävin työpäivän jälkeen uimahallissa vesijuoksemassa. Tai oikeastaan yrittämässä juoksua. Polvi ei tykännyt vesihölkästä juuri lainkaan, joten juokseminen jäi melko lyhyeksi. Tuli kuitenkin vähän harjoitettua polven liikkuvuutta veden tukemana.

maanantai 11. helmikuuta 2013
Seitsemäs matkapäivä
Eilen illalla ajattelin selän tykänneen kävelystä ja koska nukkumaan mennessä selkä tuntui hyvältä, päätin olla ottamatta yöksi kipulääkkeitä. Yön mittaan se osoittautui virheeksi. Heräsin yöllä useaan otteeseen ja muutaman kerran yllätin itseni istumasta sängyn laidalta. Niin paljoa en kuitenkaan herännyt, että olisin ymmärtänyt käydä hakemassa kipulääkettä. Aamulla heräsin paitsi väsyneenä myös todella kankeana.
Tämän päivän ohjelmana oli tutustuminen paikalliseen kaivostoiminnan harjoittajaan ja heidän laitokseensa. Istuminen aamutuimaan vierailukeskuksessa tuntui selän kannalta lähes mahdottomalta. Epätoivoissani otin tulehduskipulääkkeen, joka auttoikin oireiluun melko nopeasti. Toivottavasti vatsa kestää edes silloin tällöin otetut kipulääkkeet, koska tulehduskipulääkkeet selvästi auttavat paremmin. Pitäisi varmaan jaksaa taas etsiä uutta vatsaystävällisempää tulehduskipulääkettä.
Selän lisäksi tänään ovat kiusanneet säären etuosan lihakset. Se on kuitenin puhdasta lihaskipua ja johtunee eilisestä mäkikävelystä. Erittäin positiivista kipua, vaikka elämää jonkin verran haittaakin. Olen yrittänyt venytellä jalkoja, mutten tiedä, onko siitä ollut erityistä apua.
Iltaa piristi vielä soitto firmasta, joka ehkä tarjoaisi minulle työpaikan. Vaikka soittaja soitti, kertoakseen, ettei hänellä ole juuri mitään kerrottavaa, pidin soittoa erittäin positiivisena yhteydenottona.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)