Painonpudotusprojekti

Tänään oli juoksuohjelmassa vapaa päivä ja päätin pitää vapaata saliltakin ja viettää päivän opintojen parissa. Siitä syystä tämän päivän voi hyvin käyttää painonpudotusfilosofiani pohtimiseen. Olihan tämän kunnonkohotusprojektin taustalla myös toive saada paino putoamaan.

Olen aikain saatossa kokeillut monia eri menetelmiä laihduttamiseen, mutta pidempiaikaiset tulokset eivät ole olleet kovin mairittelevia. Totesinkin, että asiaan on saatava uusi näkökulma. En voi ruveta kahta kertaa vuodessa laihdutuskuurille, jonka lopputuloksena paino nousee viisi kiloa. Siispä päätin, että lopetan laihduttamisen. En halua ajatella että olen jollain kuurilla ja laihdutan.

Kuitenkin paino-ongelmani johtuvat kahdesta pääasiasta: syön liikaa tavallista ruokaa ja syön liikaa herkkuja. Tähän saakka olen kieltänyt itseltäni herkut ja pyrkinyt laihdutuskuurilla syömään hyvin vähäkalorista ruokaa. Milloin kaloreita on pudotettu välttämällä rasvaa ja milloin välttämällä hiilareita. Kuitenkin lopputuloksena on ollut ruokavalio, jonka noudattaminen kodin ulkopuolella on hyvin haastavaa ja kotonakin vaatii reilusti mielikuvitusta.

Lisäksi ongelmaksi on muodostunut repsahtamisen tunne. Siis se, että käy joskus syömässä ravintolassa hyvässä seurassa tai ottaa kahvin kanssa sen tarjotun pullan, pilasi koko päivän syömiset, vaikka käytännössä se on vain elämää. Se ei voi olla este terveelliselle ruokavaliolle, että toisinaan myös herkuttelee, kunhan se herkuttelu ei ole jokapäiväistä.

Kaverini pudotti muutama vuosi sitten kymmeniä kiloja. Olen häneltä kysellyt, miten hän siinä onnistui. Ainoa, mitä hänestä olen saanut irti, oli, että hän päätti jättää laihduttamisen välistä ja ryhtyi elämään, kuten eläisi normaalipainoisena. Tämä tarkoitti paitsi ruokaremonttia myös reilua lisäystä liikuntaan. Kuulosti aika uskomattomalta. Miten se voi muka käydä noin helposti ja mutkattomasti? Vähän aikaa asiaa pohdittuani päätin kokeilla. Ja sillä tiellä ollaan nyt.

Koska en ikinä ole ollut normaalipainoinen, en tietenkään suoraan osannut määritellä, mitä minun pitäisi syödä ja paljonko liikkua. Tähän löytyi loistava apuri kiloklubista, jossa on kohtuullisen helppo kirjata ruokansa ja lisäksi saa melko yksinkertaisen ja tehokkaan palautteen ruuan laadusta. Loppupeleissä se normaalin ruokavalion koostaminen ei ollutkaan niin kovin vaikeaa. Vanha kunnon lautasmalli toimii oivallisena kaverina. Kun täyttää lautasesta puolet salaatilla, niin ei siihen toiseen puoleen ihan hirmusti mahdu. Lisäksi kun vähän suunnittelee ruokavaliotaan etukäteen, niin tässä vielä säästää. En muista, koska viikon ruokaostokset olisivat maksaneet alle 50 euroa, eli tahtoo sanoa noin 7 euroa päivää kohti ja taatusti saa vatsaansa täyteen monta kertaa päivässä.

Taustaa

Aikojen saatossa erinäisistä syistä olen alkanut muistuttaa enemmän palloa kuin kaislaa. Ylipaino on tuonut mukanaan monenlaista vaivaa eikä sukurasituskaan ole helpolla päästänyt. Olen ollut ylipainoinen lähes aina - ensimmäisen kerran painooni puututtiin jo ala-asteella eikä tilanne ole siitä ainakaan parantunut. Takana on useita epäonnistuneita laihdutuskuureja ja lopulta alistuminen kohtaloonsa pysyä ikuisesti reilusti ylipainoisena.

Kun hanskat olivat jo vahvasti lentämässä tiskiin, niin takavasemmalta tuli sukurasitteena kulkeva ehkä-reuma, joka pahimmillaan kipeytti jalat niin, ettei liikkumisesta tahtonut tulla mitään. Se vei viimeisenkin motivaation pohdiskella sitä, mitä suuhunsa pistää ja paino jatkoi nousuaan aika räväkästi. Tautia tutkittiin ja hutkittiin puolisen toista vuotta ennen kuin sain lääkäriltä vihdoin lausunnon, ettei kaikki ole kunnossa. Tai siis että kropassa jyllää jonkin sortin niveltulehdus.

Samaisella lääkärikäynnillä lääkäri piti vakuuttavan puhuttelun ylipainosta ja sen vaikutuksesta mm. tulehdusarvoihin sekä merkittävästä metabolisen oireyhtymän riskistä. Painotti, että koska olen näin nuori, minun kannattaa ehdottomasti tehdä painolleni jotain. Suositteli aloittamaan uimisen tai vesijuoksun ja katselemaan vähän mitä suuhunsa laittaa. Sovittiin, että kun tulen puolen vuoden kuluttua kontrolliin, olen kadottanut painostani vähintään 5 kiloa.

Sulattelin lääkärin sanoja kuukauden ja totesin niissä piilevän totuuden siemenen. Päätin, etten voi jäädä laakereilleni lepäämään vaan kokeilen ainakin sitä uintia ja menen 5 kiloa kevyempänä kontrolliin. Uintiharrastuksen aloittaminen onnistui hyvin, sain voitettua pelkoni ja palasin lapsuuden harrastuksen pariin. Kymmenen vuoden tauko oli tehnyt siinä mielessä hyvää, että enää en kokenut onnettomasta kunnostani sitä samaa ahdistusta kuin edellisillä kerroilla koin - kun tietää miltä tuntuu kun uinti kulkee, mutta kunto ei riitä siihen fiilikseen.

Pahaksi onneksi juuri, kun olin päässyt uimisessa vauhtiin, sain hengenahdistuskohtauksia rasituksessa. Syitä selviteltiin useampaan otteeseen ja lopulta epäilyt kohdistuivat yhteen reumalääkkeeseeni, joka tauotettiin ensin muutamaksi viikoksi ja kokeilun jälkeen seitsemäksi viikoksi. Tänä aikana hengenahdistus hävisi, mutta tilalle tulivat nivelkivut, joita tarvittaessa hoidettiin kortisonipistoksilla. Vihdoin reumalääkitys saatiin käyttöön allergialääkkeillä tuettuna ja nivelten osaltakin toipuminen saattoi alkaa.

Kun jouduin hengenahdistusten takia lähes täyslepoon päätin, että paino ei ainakaan nouse - eikä se sitten noussutkaan. Laskuvauhti ei ollut hurjaa, mutta ne vähätkin grammat olivat tärkeitä, koska liikkumaan ei juuri päässyt. Pahimmillaan kävely olohuoneesta jääkaapille pisti puuskuttamaan ja mummot menivät rollaattoreiden kanssa kahta puolta ohi ylämäessä.

Mutta sinnillä siitäkin selvittiin ja palasin uima-altaaseen melko pian. Alkuun ajat olivat todella huonoja - ennen ahdistuksia uin kilometrin noin puoleen tuntiin ja heikoimmassa treenissä sain uitua 750 metriä viidessäkymmenessä minuutissa. Kuitenkin vähitellen olon helpottuessa ja kunnon kohotessa rupesi uiminenkin sujumaan huomattavasti paremmin. Kunnes tuli kevät ja alkoi tuntua tyhmältä uida jossain sisähallissa edes takaisin samoja kaakeleita tuijotellen, kun ulkona säät olivat kauneimmillaan ja lenkille pääsee kotiovelta.

Toisaalta tiesin kokemuksesta, että kävelemiseen kyllästyn todella nopeasti. Törmäsin sattumalta eräällä keskustelupalstalla juoksukouluun, jossa juokseminen aloitetaan todellisesta rapakunnosta. Siispä tulostelin ohjelman ja laitoin sen jääkaapin oveen. Siinä ovessa se oli muutaman viikon lueskeltavana, kunnes päätin kokeilla. En miä mitään lopullista tuhoa voi kropassa saada aikaiseksi, vaikka kokeilenkin. Jos tulee kipuja tms. niin lopetan. Se on niin yksinkertaista. Ja saan samalla vaihtelua ainaisen uimisen lisäksi - ja voin ottaa koirankin lenkeille mukaan.

Jo ensimmäisen lenkin jälkeen totesin, että selkä ainakin tykkää kunnon hikiliikunnasta. Niin vetreä ja liikkuvainen se ei ollut ollut koko alku vuonna. Eikä hengenahdistuskaan hyökännyt takavasemmalta, vaikka sitä vähän pelkäsin. Muutaman lenkin jälkeen huomasin jopa nauttivani hikoilusta ja siitä väsymyksestä - asioita, joita olin siihen astisen elämäni inhonnut yli kaiken.

Vähitellen juoksupätkien pituudet kasvoivat ja kävely välissä väheni. Kunnes oltiin siinä tilanteessa, että eilen juoksin elämäni ensimmäisen 15 min yhteen perään ilman mitään tuskaa. Olisin jaksanut paljon pidemmällekin, mutta pysyin ohjelmassa ja juoksin sen 15 min ja 2 km. Tämä kaikki 3,5 viikon juoksukoulun jälkeen.

Reilu viikko sitten otin kuvioon mukana myös kuntosaliharjoitteita, jotta saisi lihaskuntoakin ylläpidettyä ja ehkä jopa vähän kehitettyä. Kortti lähisalille oli lähes ilmainen ja netistä löytyi kohtalaiset ohjeet, joiden perusteella tehdä yksinkertainen salitreeni. Yksinkertaisia liikkeitä päälihasryhmille ja riittävän rauhallinen aloitus. Näillä avuin on menossa toinen saliviikko ja homma tuntuu etenevän silläkin suunnalla hurjaa vauhtia.

Säännölliset venyttelyt aloitin jo aikaisemmin ehkäreuman takia. Olen pyrkinyt joka ilta tekemään 15 minuutin venyttelyohjelman ja nykyään teen siihen lisäksi vielä päivän aikana käytetyt lihakset. Aikaa menee 20-30 minuuttia päivässä, eli aika ei todellakaan ole mikään syy jättää venyttelemättä.

Olen huomannut käsittämättömän suuren muutoksen olossa näiden neljän viikon aikana. Kokonaisuutena huomaan jaksavani reilusti enemmän ja lisäksi sellaiset taustakolotukset ovat jääneet oikeastaan kokonaan pois. Tällä hetkellä jos joku paikka on kipeä, niin se on sitä sitten ihan rehellisesti. Selän liikkuvuus on parantunut huomattavasti. Lisäksi olen saanut lisätarmoa ruokavalion tarkkailuun.

Lopputulemana alkuvuoden aikana painoa on lähtenyt 7,5 kg ja taatusti lisää lähtee. Tämä tuntuu oikealta tavalta muuttaa elämäntapoja. En siis aloittanut painonpudotusta vaan aloitin uuden liikkuvamman elämäntavan.