Näytetään tekstit, joissa on tunniste Autoilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Autoilu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Saamattomuus

Otsikon saamattomuus näkyy ainakin tämän blogin päivitystahdissa. Siinä ei ole viimeaikoina ollut hurraamista, vaikka sinällään päivitettävää kesän tekemättömyyden jälkeen onkin reilusti. Ei vain tule aloitettua sitä päivän tekstiä ja jos ei aloita, ei saa valmistakaan.

Sunnuntaipäivä meni koiria ihmetellessä luonnekuvauksessa. Kotiin ajellessa kyllä huomasi, että on tullut oltua koko päivä jalkojen päällä ja käveltyä epätasaisella alustalla. Tietenkään useamman tunnin ajomatkakaan ei tilannetta helpottanut. Kuitenkin reissu oli kaiken sen vaivan arvoinen.

Maanantaina olin sosiaalinen kaverin kanssa ja kävin hakemassa lääkäriltä piikkejä. Ne piikit taisivat olla viimeiset vähään aikaan. Sen verran on piikitysten myötä olo parantunut, että uskon taas pärjääväni jonkin aikaa, vaikkei lääkityksiä päästäisikään aloittamaan.

Tiistaina kävin kiusaamassa itseäni jälleen uima-altaassa. Mukavasti vesijuoksu taas ohjatusti etenikin, vaikka vähän sekä selkä että polvi oireilivatkin. Tunnin juoksemisen jälkeen uni taas maistui.

Tänään puolestani kävin esittelemässä fysioterapeutille tekosiani ja kävimmekin hänen kanssaan läpi taas useamman liikkeen, joita olen tässä viimeaikoina treenaillut itseksenikin. Totesi kyllä, että paljon on lihaksissa tapahtunut kehitystä ja paljon on vielä tapahtumatta. Sain kuitenkin komennon jatkaa treenaamista itsenäisesti, kun hän on saattanut minut hyvään alkuun. Vähitellen jalka tuosta paranee ajan kanssa ja töitä tehden.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Reissaten

Tällä erää lähdin kiertämään Savoa ja Karjalaa kaksin koiran kanssa. Ilmoitin koirani vaihteeksi näyttelyyn ja sehän tarkoitti ensin trimmausreissua kasvattajalle ja sen jälkeen siirtymistä näyttelypaikalle ja kahden päivän näyttelyissä pyörimistä. Jalan kannalta reissu ei ollut kovin järkevä, mutta pitääkö sitä aina olla täysin järkevä.

Päälle reissu puolestaan oli erittäin tärkeä. Nyt tiedän, että pääsen halutessani liikkeelle, eikä jalka juuri rajoita tämän tyyppisiä menoja. Ei se kestä rajattomasti tekemistä ja paljon on asioita, joita ei pysty tekemään, mutta tätäkään reissua ei olisi viikko sitten pystynyt tekemään.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

En ole kesäihminen

Viime päivät ovat olleet melkoisen lämpimiä ja monet ovatkin nauttineet ihanan lämpimistä keleistä. Minulle säät ovat saaneet pääsääntöisesti huonon olon. Mitään ei jaksa tehdä ja silti hiki lentää. Minä en vaan erityisesti viihdy liian lämpimässä ja olen monelta kantilta talvi-ihminen.

Ajelin tänään taas Savosta etelään ja huonostikin toimiva ilmastointi oli todella mukava keksintö. Ajomatka oli lämpötilan suhteen hyvä, mutta selkä ei erityisesti nauttinut pitkästä ajomatkasta, mutta siitäkin lopulta selvittiin. Toivottavasti vähitellen alkaisi riittää tämä jatkuva autoilu ja ennättäisin edes hetken rauhoittua johonkin.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Terveystarkastus

Tänään oli jännittävä päivä. Kävin työhöntulotarkastuksessa uuden työpaikan tiimoilta. Tunnin verran jutusteltiin hoitajan kanssa ja sen jälkeen varattiin aika lääkärille, koska olen kuitenkin kroonisesti sairas. Olin ajatellut tarkastuksen olevan läpihuutojuttu, mutta ei se sellainen ollutkaan. Nyt saan jännittää reilun viikon, että mitä lääkäri asiasta sanoo.

Terveystarkastus aiheutti melkoisesti ajelemista. Kun vihdoin pääsin mökille, selkä alkoi olla melkoisen lopussa enkä olisi jaksanut ajaa kovinkaan paljon pidemmälle. Nytkin jouduin pitämään taukoja kolmen vartin välein, kun istuminen muuttui vaikeaksi.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Vessa on ystävä

Viikonloppuna ennätin jo ihmetellä, miten vatsani ei suutu tästä antibioottikuurista lainkaan. Edellisen kerran, kun söin tätä lääkettä, suolistolla oli mielipide jo kolmantena päivänä.

Nyt kuuria oli takana jo viikon verran ennen kuin ripuli eilen aamulla alkoi. Vatsa tosin päätti sitten ottaa kerralla takaisin kaiken, mitä se oli joutunut kestämään ja valveilla oloajan pisin tauko vessakäyntien välillä taisi olla kolme varttia. Iltaa kohden suolisto alkoi myös kehittää kaasuja ja kramppailla. Välillä oli todella vaikea löytää hyvää asentoa ja ajatus sikiöasennossa nyyhkyttämisestä kävi mielessä useampaankin otteeseen.

Tietysti olin sopinut illaksi koiran trimmauksesta, joten jouduin vielä ajelemaan autolla useamman tunnin. Välillä oli pakko käydä puskassa, ettei tarvinnut tehdä housuun. Kotiin lähtiessä kasvattaja vielä huolehti, miten minä pystyn ajamaan takaisin mökille. Pystyinhän minä, kun ajelin rauhassa ja pidin tarvittaessa taukoja.

Kotimatkalla mietin muutamaan otteeseen, mitä yöstä mahtaa tulla, kun vatsassa korvensi ja alkoi olla jo etova olo. Ajatuskin iltalääkkeiden ottamisesta tuntui vastenmieliseltä, joten jätin ne suosiolla ottamatta ja kaivoin yöksi ämpärin sängyn viereen. Koska olo oli myös kuumeinen, päätin tyrkätä mittarin kainaloon, mutta mittarin mukaan en kuumeillut.

Yllättäen vatsaoireet tuntuivat helpottavan välittömästi, kun pääsin sänkyyn pötkölleni. Vaikka olin varautunut vaikeaan yöhön, sain nukuttua todella hyvin. En edes kipulääkkeitä arvannut ottaa illalla, joten hyvä yöuni yllätti.

Aamulla tiesin kyllä, että kipulääkkeet olivat ottamatta, mutta vessaan juostessa ei paljon tuntenut sääliä muita kipeitä paikkoja kohtaan. Vasta hampaiden harjauksen jälkeen ennätin miettimään, mihin kaikkialle sattuukaan. Loppupeleissä sekä selkä että pienet nivelet olivat yllättävän hyvässä kunnossa.

Aamupäivällä soitin terveyskeskukseen ja pyysin lupaa antibioottikuurin keskeyttämiseen vatsaoireiden vuoksi. Sain luvan ja tänään vatsa on ollut huomattavasti ystävällisempi. Ei se kunnossa vieläkään ole ja on se oireillut vähintäänkin kotitarpeiksi, mutta vessassa ravaamista on saanut huomattavasti vähentää.

Iltaa kohden puolestaan alkoivat selkä ja muut nivelet kipeytyä. Ilmiselvästi se tulehduskipulääke on tarpeeseen ja otan sen tänään varmuuden vuoksi, vaikka mahassa alkaakin tuntua ärsytystä. Toivottavasti ärsytys kuitenkin pysyisi poissa siihen saakka, kun biologinen lääkitys jälleen aloitetaan.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Mökin rauhaan

Vaikka polvilääkäri kirjoitti sairauslomaa helatorstaihin saakka, päätin kuitenkin ajaa takaisin Savoon. Sitä vaan kaipaa omaa aikaa ja omia rutiineita. Lisäksi kevätpäivät luonnon keskellä eivät missään nimessä olleet vastenmielinen ajatus.

Niinpä ajelin tänään taas vajaan neljäsataa kilometriä. Torstaisesta piikistä oli siinä mielessä apua, että selkä ei vaatinut kovin paljoa taukoja. Pidin yhden tauon, kun selkä alkoi tuntua epämiellyttävältä. Seuraavan kerran selkä kertoikin mielipiteensä pari kilometriä ennen määränpäätä. Enpä muista, koska tämän välin ajaminen olisi ollut näin kivutonta.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Auton ratissa asiointia

Nukuin yöni tosi huonosti, mutta aamulla selkä oli parempi kuin pitkään aikaan. Päivän mittaan selkä kuitenkin kertoi jälleen mielipiteensä asioista. Selän tilannetta ei tietenkään helpottanut pääkaupunkiseudulle ajelu, joten illalla jouduin ottamaan lihasrelaksantin tavanomaisten kipulääkkeiden lisäksi.

Tänään autossa tuli hoidettua melkoisesti puhelinasioita. Sain sovittua itselleni fysioterapeuttiajan ja selvitettyä polveni röntgenkuvien kohtaloa. Kortisonipistosta selkään en saanut sovittua, koska terveyskeskus ei soittanut takaisin lupailustaan huolimatta. Tämän asian selvittelyä pitää jatkaa huomenna.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Yllätyksellinen päivä

Aloitin aamun ajelemalla koiran kasvattajalle, jotta koira pääsi taas kaunistautumaan. Siinä koiraa trimmatessa tuli puheeksi, että lähistöllä on MH-kuvaus, jossa kuvataan kahden tutun koirat. Niinpä päätin lähteä katsomaan, miten koirat suoriutuvat. Käytännössä tämä tarkoitti melko paljoa kävelyä vaihtelevassa maastossa.

Mukava reissu oli, vaikka polvi ei moista kamalasti arvostanut. Polvea varoakseni kävelin lähinnä kahdella kepillä, mutta silti polvi kipeytyi ja oli illalla vähän turvoksissa. Huomenna pitänee ottaa polven kanssa huomattavasti rauhallisemmin.

Kotiin ajellessa vastassa oli melko ikävä yllätys. Puolentoista kilometrin mökkitie oli melko hurjassa kunnossa. Tie on pääasiassa varjossa ja hiekan päällä on vielä helposti kolmekymmentä senttiä kovaksi tampattua lunta. Yöpakkasten lakattua ja tämän päivän sateen jälkeen lumikerros oli alkanut pettää useammastakin paikasta. Tänään vielä pääsin tietä pitkin lähes mökilleni, mutta viimeistä mäkeä en päässyt läpi. Pelkään, että maanantaina töihin pääseminen voi olla tekemätön paikka.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Lahopää matkustaa

Paluu Savoon koitti ja tämä lahopää lähti hyvissä ajoin ajelemaan. Hyvä, että lähdin, koska käännyin matkalta kahdesti takaisin. Ensimmäisellä kerralla muistin 50 kilometrin päässä, että jätin työtietokoneeni matkasta. No ei siinä auttanut kuin kääntää auto ympäri ja lähteä hakemaan konetta.

Kävin mielessäni läpi kaiken, mitä minulla piti olla matkassa ja totesin, että kaikki on mukana. Tankatessani 20 kilometrin päässä totesin, ettei minulla ole lompakkoa matkassani. Eli jälleen kerran rattaat ympäri ja kotia kohti. Onneksi autossa oli sen verran bensaa, ettei sen kanssa tullut ongelmia. Alunperinkin tankkasin vain kohtalaisen vähän kalliin hinnan takia. Tankilla olisi päässyt lähes perille.

Kolmannen lähdön jälkeen pääsin perille. Tosin selkä ei suuresti pitänyt istumisesta. Selkä ei missään vaiheessa ollut kipeä, mutta autosta noustessa se jäykisteli todella pahasti. Suoristautuminen tuntui olevan mahdotonta ja polven kanssa könkätessäni olo oli kuin vanhalla raihnaisella akalla. No akka pääsi kuitenkin perille, joten tämäkin tuskien taival on takana päin. Saa nähdä, koska ajan reissun seuraavan kerran.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Tekniikan ihmelapsi

Aamulla sain itsestäni irti ja soitin reumapolille. Oli hoitaja kuulemma yrittänyt aamusta soittaa minulle päin, mutta ei ollut saanut yhteyttä. Mitä lie puhelin touhunnut. No pääsimme lopulta samalle linjalle ja hoitaja totesi, että jatkuvat flunssat saattavat olla aivan normaalia ja helpottaa ajan kanssa. Flunssakaudelle sattunut biologisten aloitus ei ainakaan helpota tilannetta. Ei varannut minulle mitään lääkäriaikaa, koska olen kuukauden kuluttua kuitenkin reumapolilla.

Tänään oli pakko lähteä kylille apteekkiin ja ruokakauppaan. Jo ajomatka tuntui todella raskaalta ja kaupassa asiointi kävi voimille. Kun perään lisättiin vielä säätö apteekissa, olin aika puhki, kun pääsin takaisin mökille.

Pienen huilaamisen jälkeen piti kuitenkin näyttää, että minulla on tekninen koulutus. Näyttötyöksi kelpasi auton lampun vaihto. Huomasin jo sunnuntaina sen palaneen, mutta vasta tänään muistin ostaa siihen lampun. Täytyy todeta, että isäni sanoista huolimatta lampun vaihto ei ollut kovin yksinkertaista. Kiitokset onnistuneesta lampun vaihdosta kuuluvat ehdottomasti googlelle ja nettisivulle, josta löytyi kuvalliset ohjeet. Nyt on autossa taas ehjät valot ja ehkä se on seuraavalla kerralla helpompaa.

Kokonaisuutena tänään on ollut huomattavasti parempi päivä kuin eilinen. En kuitenkaan ihan kunnossa ole, mutta jos olo jatkaa kohenemistaan tätä tahtia, pääsen todennäköisesti loppuviikosta töihin.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Positiivinen havainto

Tässä on muutamana päivänä ennättänyt miettiä maanantaista fysioterapeutti käyntiä. Oikeastaan ensimmäistä kertaa reuman puhkeamisen jälkeen oli vaikea valittaa mitään paikkaa. Tuoreessa muistissa oli toki selkäoireilu muutaman viikon takaa, mutta akuutisti ei ollut mitään kipuja. Kipupäiväkirjan tarkastelu osoitti havainnon oikean suuntaiseksi.  Selkeästi biologiset lääkkeet auttavat. Tosin kipupäiväkirja kertoi myös karua kieltään lääketauoista. Kun kroppa alkaa kipeytyä, mennään huomattavan nopeasti hyvin kipeäksi.

Eilinen ilta meni totutun teeman mukaisesti autoillessa. Hain koiran kotiin kasvattajalta ja sillä reissulla meni koko ilta. Kotimatkalla kävin hakemassa kaupasta eineksiä täksi päiväksi ja kotiin päästyämme painuin lähes suoraan nukkumaan.

Yöllä havahduin muutamaan otteeseen  ja mietin kuumeen mittaamista. Kuumemittari ei kuitenkaan ollut käden ulottuvilla, joten en jaksanut nousta mittaamaan kuumetta. Aamulla herätessäni olo oli kuumeinen, mutta kuumetta ei mittarin mukaan ollut. Muutenkin oli melkoisen tukkoinen olo. Aamulla tukkoisuus hävisi nopeasti.

Illalla uskaltauduin lenkille, koska olo oli edelleen hyvä. Lenkillä huomasi selvästi suorituskyvyn olevan huonompi kuin sunnuntaina. Kuitenkin hölkkäpätkiä hölkkäillessäni mietin eroa edelliseen juoksukouluun. Tämän kertaisessa juoksukoulussa hölkkäpätkät ovat huomattavasti helpompia kuin ensimmäisellä kerralla. Toisaalta niitä onnistumisen tunteita tulee huomattavasti vähemmän. Ensimmäisellä kerralla jokainen edellistä rankempi harjoitus oli voitto. Nyt vain yritän saavuttaa edellistä kuntotasoa.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Palautepäivä

Eilen illalla kärsin pitkästä aikaa päänsärystä. Nämä päänsäryt ovat selvästi lisääntyneet reumalääkityksen tehostuttua. Ei näitä vieläkään kiusaksi saakka ole, ehkä parin kuukauden välein, mutta ero on kuitenkin selkeä. Selvästi kipulääkkeiden vähentäminen on tuonut kädessään tilaa myös päänsäryille. Illalla siis vaihteeksi kipulääkenappeja naamariin ennen nukahtamista. Aamulla särky loisti poissaolollaan.

Olin ohjelmoinut arkikotipäiväni melko tehokkaasti. Aloitin aamulla lääkityksen turvakokeista. Labrassa oli melkoinen ruuhka ja lähes viimeisillä hetkillä pääsin näytteenottoon. Sujuvasti olin taas unohtanut virtsakokeen, joten sen vein vasta iltapäivällä. Labrasta autonrattiin ja suunnaksi kampaaja, jossa rauhoituinkin seuraavat pari tuntia.

Kun lähdin sieltä ajelemaan kohti kotia, eräs kaverini soitti ja kutsui kahville. Tuli siis hoidettua sosiaalisia suhteitakin ennen fysioterapeutille lähtemistä. Päätin jo aiemmin, etten kaunistele fysioterapeutille laiskuuttani ja näin teinkin. Ymmärtäväisesti hän suhtautui tekemisiini ja kannusti jatkamaan. Läksyksi tuli pari uutta liikettä ja edellisten liikkeiden jatkamista. Lupasin parantaa tapani.

Kropan kannalta pahin jotos oli ajelu takaisin Savoon. Alkuun olin uskossa, että haen kyläluutakoirani kotiin matkalla, mutta hoitotäti tarjoutuikin tuomaan koiran minulle. Se vähensi ajamistani yli tunnilla, joten suostuin moiseen erittäin mielelläni. Tosin suunnitelmilla on joskus tapana muuttua ja sainkin matkalle puhelun, jossa kysyttiin, saako koira olla kylässä vielä yhden yön. Kyllähän kyläluuta sai luvan kyläillä vielä yhden yön.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Voi selkä

Nyt alkaa selkeästi tuntua reumalääkkeiden tauot. Tänään oli ohjelmassa pakkaaminen ja ajelu pois Savosta. Aamulla olo oli sen verran hyvä, että otin vahvemmat reumalääkkeet. Tästä huolimatta ajaminen tuntui todella ikävältä selässä ja tauolle noustessa selkä oli todella jäykkä. Eikä se perilläkään notkeimmillaan ollut. Olen pitkästä aikaa joutunut ottamaan kipulääkettäkin.

Nyt olen kuitenkin jättänyt Savon taakse muutamaksi hetkeksi ja pysyttelen täällä merellisessä ilmastossa parisen kuukautta. Aamuinen vessareissu oli melkoinen kokemus – mittarin mukaan pakkasta 32 astetta ja käynti vessaan ulkokautta. Herättää ainakin tehokkaasti. Lähtiessäni pakkasta oli 28 astetta ja rannikon -15 tuntui todella lämpimältä.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Piikkikoulussa

Tänään oli sitten suuripäivä ja opettelin pistämään itseäni. Piikitettäviä lääkkeitä en ole pitänyt minään ongelmana, mutta totuuden ääreen joutuminen hieman hirvitti silti. Loppujen lopuksi yllätyin, miten yksinkertaista pistäminen oli. Rauhassa ja ajatuksella kun tekee, niin helpostihan se onnistuu.

En tiedä kuvittelinko vai vaikuttiko lääke oikeasti todella nopeasti. Vajaan kuuden tunnin ajomatka Savoon ei saanut kroppaa juuri jäykistelemään. Mökin pihalla autosta noustessani olin yhtä jäykkä kuin työmatkan jälkeen eli oikeasti notkea. Aika näyttää, onko tämä vain uuden lääkityksen aloittamiseen liittyvää lumevaikutusta vai onko vaikutus todella näin nopea.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Verkostoitumassa

Taas on opinnot ja työ vieneet akkaa siihen malliin, ettei blogille ole ennättänyt edes ajatusta uhrata. Alalla on tällä hetkellä käynnissä suuret messut, joihin mekin uusina alan vaikuttajina otimme osaa. Eilinen ilta meni avajaisjuhlallisuuksissa ja tänään istuttiin sitten seminaarissa ja jatkettiin verkostoitumista.

Sinällään olen positiivisesti yllättynyt tapahtuman lämminhenkisyydestä. Oletin, että henki olisi reilusti asiallisempi ja virallisempi. Käytännössä kuitenkin näin reilusti alan tuttuja ja pääsin tervehtimään heitä. Vaikka en kovin paljoa ihmisiä alalta vielä tunne, yllätyin kuinka paljon tuttuja tuli vastaan.

Sinällään hankalassa vaiheessa oleva selkäni ei erityisesti arvostanut kaikkea istumista. Ilmeisesti uuden autoni penkki ei ole optimaalisin. Se on kipeyttänyt selkäni kaikilla pidemmillä ajomatkoilla, jotka olen sillä ajanut. Pitänee selvitellä, miten siitä saisi selkäystävällisemmän. Eipä seminaarissa istuminenkaan parantanut selkää, joten odotan, että yöstä tulee jälleen hankala.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Istuen

Tänään olen vaihteeksi ajellut. Tällä erää alla oli uusi auto, jonka penkin säädöt ovat vielä hakussa. Selkä kipuili pitkästä aikaa melkoisen ikävästi ja autosta nouseminen matkan jälkeen oli jäykkää. Pitänee perehtyä noihin penkin säätöihin, jotta selälle saa paremman tuen ajaessa.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Ajokeli

Vaihteeksi ajelin Savosta kotipaikkakunnalle. Säänhaltija ei minua suosinut ja melkein kaksi kolmannesta matkasta sain ajaa lumipyryssä. Loppumatkallekin riitti lumisohjoa vähintäänkin riittävästi. Jäin miettimään, onko lumisateessa ajaminen raskasta koko talven vai vaan tottumattomana alkutalvesta.

Selkä ei vaihteeksi pitänyt pitkästä ajelusta ja osin sen takia pidinkin reilusti taukoja. Toinen syy taukoihin oli raskas ajokeli. Mieluummin pidin taukoja vähän turhan usein.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Viimeinen viisaus

Tänään aamupäivällä poistettiin viimeinen viisaudenhammas. Poisto oli hankalin, mikä minulle on tehty. Sinällään se ei ollut loppupeleissä kovinkaan hankala, mutta muut ovat olleet todella helppoja. Tällä erää hammas ei ollut halukas lähtemään, joten sen kanssa jouduttiin hetki jos toinenkin taistelemaan. Nyt on kuitenkin kaikki viisurit poistettu.

Poiston jälkeen lähdin ajelemaan Savoon. Matkan pituus yllätti jälleen kerran. No eipä tarvinnut käydä pyörähtämässä työpaikalla, koska olin perillä vasta niin myöhään. Huomenna sitten aloittelemaan uutta työrupeamaan.

torstai 11. lokakuuta 2012

Taas matkapäivä

Tänään aloitin aamun lenkittämällä koiran. Teimme vajaan kahden tunnin kävelylenkin mukavan syksyisessä säässä. Lenkille lähteissä mietin, miten päkiät kestävät, mutta lenkin kuluessa lonkka osoittautui suuremmaksi haasteeksi. Se selvästi rasittui kävelemisestä.

Iltapäivän käytin sitten työhaastattelureissulla. Auton ajaminen tuntui olevan tuolle lonkalle lähes myrkkyä. Autosta nouseminen oli melkoisen haastavaa, mutta onneksi nivel vertyi pian. Muuta mainittavaa reissusta ei jälkipolville jääne.

lauantai 25. elokuuta 2012

Autoilun loppu

Viikon saldo on noin 1500 kilometriä autossa. On kyllä pitkälti sellainen olo, että moisen suorituksen huomaa. Tänään ajelin vain 160 kilometriä ja olin ihan ihmisten aikoihin perillä. Ennätin jopa hoitaa asioita iltapäivästä. Ei muuttaminen toki tähän lopu, mutta viimeinen 140 kilometriä on niin tuttua reittiä, ettei sitä lasketa.

Tänään selvisin metsälenkillekin. Käveleskeltiin tunnin verran tattien perässä. Saaliiksi saatiin 3 tattia, mutta tulipa käveltyä. Selkäkin piti moisesta. Valitettavasti lonkka ei erityisesti pitänyt ja se onkin keljuillut lähes koko illan.