Näytetään tekstit, joissa on tunniste Onnistuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Onnistuminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. marraskuuta 2013

Onnistuminen

Aloitin päiväni luuntiheysmittauksella. Vihdoinkin nilkkamurtuman taustoja aletaan selvittää. Onneksi varasin aikaa riittävästi, koska tutusta ostoskeskuksesta lääkäriaseman löytäminen osoittautui todella haastavaksi. Lopulta löysin perille muutaman vartijan ohjeiden avulla.

Puolentunnin pötköttelyn jälkeen hoitaja kertoi, mitä kone sanoi luuntiheydestäni. Oli melkoinen yllätys, että selkärangasta löytyi jotain normaalista poikkeavaa. Nyt sitten odottelen röntgenlääkärin lausuntoa ja joskus myöhemmin sitten lääkäri kertoo, mitä moinen löydös tarkoittaa.

Kun lähdin pois lääkäriasemalta tunnistin itsessäni ajatusketjun, joka päätyy siihen, että käy ostamassa kaupan tyhjäksi herkuista ja ahmin itselleni fyysisesti ja henkisesti pahan olon. Ajatusketjun tunnistamisen jälkeen mietin, miten estän sen toteutumisen. Päätin poistua ostoskeskuksesta ja suunnata autoni kaupan sijasta kuntosalille.

Salilla teinkin sitten alkuverryttelyn pitkän kaavan mukaan juoksumatolla. Tein kävelyn oheen myös kevyitä hölkkäpätkiä ja kokeilin myös, miten kovaa jaksan juosta. Kolmen vartin alkuverryttelyn jälkeen olin tyytyväinen paitsi salille tulemiseen myös siihen oloon, joka verryttelystä seurasi.

Koska päädyin salille, jatkoin tietysti treenillä. Jalkatreenit ovat viime aikoina jääneet turhan vähiin, mutta nyt päätin kokeilla uuden salin tarjoamia mahdollisuuksia. Tsemppi riittikin melkein treenin loppuun saakka. Saunan lauteilla jälkikäteen kehuin itseäni hyvin tehdystä työstä ja oikeista valinnoista.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Onnistumisen kokemuksia

Tänään tuli tehtyä todella pitkä päivä. Koulupäivä alkoi normaalia aikaisemmin ja oli normaalia pidempi. Tiesin tämän jo ennakolta ja otin liikuntarepun matkaan jo aamulla. Suunnitelmasta kuitenkin unohdin aivan totaalisesti syömisen. Päivällä syön kyllä yliopistolla, mutta päivällisen syön yleensä kotona. Nyt en ennättänyt ennen jumppia kotiin ja toisaalta tiedän kokemuksesta, että jos lounas on syöty puolilta päivin ja olen kotona yhdeksän jälkeen, syömiset eivät pysy kasassa.

Niinpä päädyin käymään uimahallin kahviossa ennen ensimmäistä jumppaa. Olen kerran syönyt siellä salaatin ja se oli todella herkullinen. Niin ajattelin syödä nytkin. Valitettavasti olin paikalla viisi minuuttia keittiön sulkeutumisen jälkeen, joten jouduin tyytymään vitriinin tuotteisiin. Sen sijaan, että olisin ottanut herkullisen näköisen lihapiirakan, päädyin ottamaan ruisleivän meetvurstilla. Leipä oli siihen väliin juuri passeli: ei liian raskas ennen jumppaa, mutta vei pahimman nälän.

Jumppien jälkeen oli edessä kotimatkan haaste. On liian helppoa painua keskustaan ja käydä hampurilaisella. Tällä erää kuitenkin kävelin viereisestä ovesta kauppaan ja ostin myöhäiseksi iltaruuaksi lohisalaatin ja juotavaa jogurttia. Niitä oman pöydän ääressä nauttiessa totesin, että tämän päivän syömiset onnistuivat hyvin, vaikka haasteita oli vähintäänkin riittävästi. Kyllä minä olen hyvä.

Niin kävin tänään joogaamassa ja venyttelemässä, perustiistain perus liikkuvuustreeni. Olin edelleen melko notkea. Joogassa tosin lonkka hieman vihoitteli tietyissä asennoissa. Muuta mainittavaa jumpista ei juuri jäänyt käteen.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Hyvä hölkkä

Iltapäivällä päivästä näytti tulevan todella lämmin ja suunnittelinkin, että koiran liikunta koostuu pääasiassa kahlaamisesta ja uimisesta. Sen jälkeen käy juoksemassa itse pitkän lenkin ja painun sen jälkeen saunaan. Säänhaltija päätti kuitenkin toisin ja koiran ollessa järvessä alkoi vesisade. Sen sijaan, että olisin antanut sateen säikäyttää itseni, otin koiran mukaan myös juoksulenkille.

Hölkkäilin ihan fiiliksen mukaan neljä ja puolikilometriä. Vauhti ei ollut mikään erityisen nopea, mutta tuntui hyvältä ja mukavalta. Kun tutkin dataa tarkemmin, huomasin juosseeni hyvin tasaisella vauhdilla. Yhdessä pitkässä ylämäessä lenkin loppupuolella meinasi loppua usko kesken, mutta sinnittelin sen kuitenkin ylös.

Lenkin jälkeen saunan lauteilla mietin lenkkiä ja totesi, että olen siihen todella tyytyväinen. Juokseminen tuntui hyvältä ja lenkin jälkeen olo oli todella hyvä. Kerrankin lenkki oli hyvän mittainen, eikä liian raskas. Pitäisi vaan malttaa juosta näitä lyhyempiä ja rentoja, että pääsisi nauttimaan onnistumisen kokemuksista.