Kuinka kauan pitää jaksaa kipua?

Olen jälleen kerran nukkunut todella huonosti. Pääsyy huonoihin yöuniin on selkä, joka on valvottanut useampaan otteeseen. Olenkin monena iltana joutunut tekemään päätöksiä valvomisen syystä - valittavana on ollut kipu tai kipulääke. Vaihtelevasti olen päätynyt molempiin ratkaisuihin.

Olen yrittänyt opetella, ettei kipuja tarvitse sietää määrättömästi, vaan niihin voi hakea apua jo siinä kohti, kun alkaa miettiä, että pitäisikö hakea apua. Valitettavasti tämän muistaminen ei ole liian helppoa.

Nyt sain itseni jopa irti terveyskeskuksen soittoaikana ja sain soitettua sinne. Valitettavasti heillä ei ollut antaa aikoja, joten sain ohjeen soittaa päivystykseen, koska öiden valvominen on kuulemma huono merkki ja se pitää saada katkeamaan.

Eipä muuta kuin puhelin kouraan ja muutaman hetken jonottamisen jälkeen komento tulla paikalle. Tuntuu jotenkin todella väärältä mennä näin pienten oireiden kanssa päivystykseen hakemaan kortisonikuuria. Eikö päivystyksessä pitäisi olla kipeitä ihmisiä.

"Syöttäkää sille kortisonia, jos se suostuu sitä syömään"

Viime yönä meni vati tyystin nurin tämän selkäkivun kanssa. Nukuin todella huonosti, eikä hyvää asentoa löytynyt millään. Sen lisäksi tuntui, ettei se vähäkään uni virkistänyt juuri lainkaan. Sängyssä olin kaikkiaan kahdeksisen tuntia, mutta unta kertyi siitä korkeintaan puolet.

Soitin sitten terveyskeskuksen päivystykseen ja ilmoitin, että en jaksa tämän selän kanssa. Kaikki kotikonstit on kokeiltu, mutta silti jaksaminen on aivan loppu. Hoitaja kyseli liudan kysymyksiä ja ymmärsi kyllä jaksamattomuuteni. Toki varmisti ne vakavan selkäkivun merkit ja sen jälkeen kysyi, pystynkö istumaan. Vastasin siihen totuuden mukaisesti - eli en kovin hyvin enkä kivutta. Hän sitten ilmoitti laittavansa minut tarkkailulääkärille ja tarkkailuun, että pääsen pitkälleni. Moinen vaihtoehto ei tullut edes mieleeni.

Lähdin sitten samantien päivystykseen ja sekä vastaanottovirkailija että tarkkailuhoitaja varmistivat että istuminen on kivuliasta. Pääsin siis pitkälleni silloin vielä tyhjään vuoteeseen. Käytävällä näin vielä tarkkailulääkäriä, joka oli omasta terveyskeskuksestani ja jonka vastaanotolla olen käynyt kerran ja menisin koska vaan toiste. 

Alkutietojen ottamisen jälkeen lääkäri kävi jututtamassa minua ja tarjosin hänelle syyksi reumaa ja hoitovaihtoehdoksi joko jotain tehokkaampaa kipulääkettä tai kortisonia. Lääkäri katsoi SI-nivelet ja määräsi minulle kuulemma heidän normaalin kipupiikityksen - tulehduskipulääkettä ja lihasrelaksanttia. Lisäksi hän konsultoi reumalääkäriä hoitoni suhteen.

Reumalääkäri oli sanonut otsikon lausahduksen tälle lääkärille, kun hän oli asiansa esittänyt. Tarjosi myös yliliikkuvuutta selkäkipuilun syyksi. Hankalana potilaana en tietenkään hyväksynyt ensimmäistä lääkettä vaan halusin toista. En vain halunnut sen ensimmäiseksi tarjotun kortisonivalmisteen haittavaikutuksia.

Kaiken kaikkiaan oli todella hyvä käynti tuolla päivystyksessä. Minut otettiin paljon vakavammin kuin minä itse kivut otin. Sen lisäksi koin saaneeni hyvää hoitoa. 

Hoitoa ja kuntoutusta

Viikko tuli taas aloitettua tuttuun tapaan reumalääkärin luota piikkikäynniltä. Tällä erää tuli neljä piikkiä eri puolille kroppaa ja komento levätä pari päivää. Arvatahan saattaa kuinka pitkään maltoin levätä. Juuri sen piikkipäivän ja vähän seuraavaa aamua. Sitä on nyt sitten erityisesti tuon ranteen kanssa joutunut pohtimaan, miten elämä tästä eteenpäin, kun olen kipeyttänyt sen liialla rasituksella.

Maanantaihin liittyi myös erittäin positiivinen puhelu. Sain soiton kelan myöntämän kuntoutuksen järjestäjältä ja he kyselivät, miten pian pääsen aloittamaan. Sovimme aloituksen parin viikon päähän, joten silläkin saralla tapahtuu edistystä. Nyt voi vähitellen alkaa miettiä, mitä tavaroita otan mukaan.

Muuten olen pääasiassa liikkunut tämän viikon. Selkä alkaa olla vähän parempi piikkien ansiosta. Selkä ei ole kamalasti hidastanut menoa kuitenkaan. Yllättävät lajit ovat olleet selälle sopivia ja sitten toisaalta tutuista lajeista on tullut isoja yllätyksiä. Esimerkiksi kävely, hölkkä ja salitreeni ovat pääasiassa suututtaneet selkää lisää ja toisaalta soutu soutulaitteella on sopinut selälle erinomaisesti.

Jotenkin aikaisempaan kokemukseeni vedoten epäilin tuota soutua todella vahvasti, koska siinä ollaan hyvinkin linkussa asennossa ja selällä tehdään laajaa liikettä. Kuitenkin selkä tykkäsi siitä todella paljon ja lähdin soutusalista lähes hyppelehtien pois. Sitä lajia haluan siis harrastaa vielä paljon lisää.

Itsepäisyyden hinta

Viimeksi käydessäni reumalääkärin vastaanotolla pisteltävänä vastaan otto ei ollut erityisen lämmin. Päätin näyttää itselleni ja lääkärilleni, että kyllä minä ilmankin pärjään. Tässä itsepäisyyden vimmassa peruin seuraavan jo sovitun pistosajan. Tästä päätöksestä tuli palautetta lääkäriltäni, kun hän soitti lääkityksen aloituslupaa.

Siitä huolimatta päätin, että en halua olla tämän viikon Savon reissulla juuri pistetyllä selällä ja varasin häpeillen ajan vasta huomiseksi. Varatessani mietin, että varaan nyt, vaikka tuskin silloinkaan olen valmis nielemään ylpeyteni ja menemään lääkärille.

Miten väärässä sitä ihminen voikaan olla. Selkä olisi ollut jo viikko sitten hyvin vahvasti piikkiä vastaan ja viimeistään nyt viikonloppuna on käynyt selväksi, ettei selkä todellakaan ole kunnossa. Hammasta purren sain aamulla hoidettua aamutoimet, koska SI-nivelet olivat niin kipeät, että jo sängynlaidalta nouseminen vaati vartin suunnittelun ja rohkaistumisen.

Sitä ei aina usko, miten alas itsensä kanssa on valmis vaipumaan ja miten vaikea on myöntää, että on kipeä ja hakeutua hoitoon, vaikka se hoito onkin ihan ovella odottamassa. No ehkä tästäkin kipuepisodista opin jotain. Toivottavasti, koska viimeksi selkäni on ollut näin kipeä aika tarkkaan kaksi vuotta sitten.

Rautakanki jumppailee

Terveyskeskuksen fysioterapeutti laittoi minut allasjumppaan heti ensimmäisellä käynnilläni. Kyseinen jumppa alkoi torstaina. En ollut erityisen innostunut asiasta jo kuullessani, että kyseessä on aamujumppa, mutta päätin kuitenkin kokeilla. Ensimmäisen kerran jälkeen täytyy todeta, että olin oikeassa ajoituksen suhteen.

Viimeaikoina reuma on muutenkin riehunut niin aktiivisena, että aamulla liikkeelle lähtö on kaikkea muuta kuin helppoa. Sitten pitäisi lähteä lähes heti heräämisen jälkeen liikkumaan väkisin ja vielä lämpimään uima-altaaseen. Lähtökohtaisesti ei kuulosta hyvältä. Aika näyttää, millaisia ovat jatkokokemukset, mutta ensimmäisestä kerrasta jäi todella huono fiilis, eikä kyse ollut todellakaan jumpan huonoudesta.

Tänään kävin puolestani tekemässä kahden vuoden sopimuksen liikuntakeskuksen kanssa. Nyt minulla on mahdollisuus liikkua juuri niin paljon kuin tauti antaa periksi. Noin ylipäätään minulla on käytössäni laajempi kuntosalilaitevalikoima ja lisänä siihen iso liuta ohjattuja tunteja.

Aloitin uuden kuntoilu-urani liikkuvuutta lisäävällä jumpalla ja jouduin vastakkain tosiasioiden kanssa. Korpan liikkuvuus on melkoisen huono ja sen lisäksi monet joogaliikkeet jäivät tekemättä, koska nivelet eivät tuntuneet kestävän asentoja. Etenkin käsille treeni kävi huomattavasti pahemmin kuin osasin pelätä. Ei siis joogaa reuman tässä vaiheessa. Alkoi ärsyttää melkoisen pahasti mokoma tauti.

Kipulääkeunohdus

Unohdin toissa iltana ottaa kipulääkkeet ja yöllä heräilinkin tasaisin välein kääntämään kylkeä ja katsomaan kelloa. Vasta aamulla oivalsin, mistä moinen johtui. Olin melko varma, että parantamalla tapani, seuraavat yöt helpottuvat.

Viimeyö kertoi kuitenkin toisen tarinan. Selkä oli ainakin lähes yhtä hankala kuin edeltävänä yönä. Tietenkään tilannetta ei helpota tuo riittämätön peruslääkitys ja edellisestä kortisonipiikistä kulunut aika. Silti olen aika yllättynyt, miten paljon ja pitkään yksi unohtunut tulehduskipulääke vaikuttaa. En haluaisi olla näin riippuvainen tulehduskipulääkkeistä, mutta tällä hetkellä ne taitavat olla erittäin oleellinen osa toimintakykyni säilyttämistä.

Luuloterve vai -sairas?

Eilen oli taas ravitsemusterapeutin tapaaminen ja lähdin vastaanotolta hyvin sekavissa tunnelmissa. Toisaalta vastaanottokäynnillä sai puhua hyödyllisistä asioista ja ehkä hedelmällinen keskustelu synnytti korvien välissä jotain. Jo ihan sen takia kannatti lähteä.

Toisaalta aihetta käsitellessä käsiteltiin myös asennetta ja ainakin osa sanoista satutti melko pahasti. Sinällään olen sitä mieltä, että asenteella voi muuttaa paljon ja se helpottaa monesta asiasta selviämistä. Kuitenkaan tämän vuoden sairaushistorialla en kamalasti kaipaa korostusta siitä, miten erilaisella asenteella asiat hoituvat helpommin.

Etenkin kun totesin, etten enää edes uskalla toivoa biologisen lääkityksen aloittamista, sain kuulla, suhtautuvani asiaan täysin väärin. Kuitenkin se toivominen ja sitä seuraavat pettymykset ovat henkisesti paljon raskaampia kuin jatkuva matalalento. Jos joka kerta sitä putoaa korkeammalta jalustalta ja syvemmälle suohon, niin miksi ehdoin tahdoin lähteä satuttamaan itseään turhalla toivolla?

Vastaanotolta kävellessäni mietin, että jälleen, että kuvittelenko kaikki oireet ja tekeydynkö vaan sairaaksi. Oli todella vaikea pakottaa itsensä reumapolin sihteeriltä varaamaan pistosaikaa, koska koin, että ongelmani ovat ainakin osin korvien välissä. Tämä tunne sai aikaan otsikon kysymyksen luulosairaudesta.

Nukuttuani yön yli totesin, että ravitsemusterapeutin sanoissa oli kuitenkin totuuden siemen. Päätin kokeilla, mihin saakka pelkkä asenne riittää. Niinpä aloitin aamun aamuhölkällä ja sen jälkeen rauhoituin kahvikupin ääressä aamiaiselle. Pitkäksi venyneen aamiaisen jälkeen lähdin käymään salilla ja kiusasinkin jalkoja oikein huolella. Ainakin tässä kohtaa asenne ratkaisi.

Illalla lähdin vielä ohjattuun vesijuoksuun, jossa otin treenin erityisesti käsille. Hieman altaassa tuntui selässä kipua, mutta se helpotti, joten päätin vain kuvitelleeni sen. Kotiin lähtiessäni vesijuoksuohjaaja huikkasi perääni, että ei kai vaan selkä ole kipeä. Ihmettelin, mitä hän horisee, mutta kuulemma kävelyni näytti siltä. Kielsin itselleni tyypillisesti moisen, mutta ohjaaja tuli hieman painamaan juuri SI-nivelen kohdalta. Meinasi lähteä jalat alta. Eli ilmiselvästi tämän päivän olen kuvitellut olevani luuloterve.

Jostain syystä on aina yhtä vaikeaa antaa itselleen periksi ja antaa lupa sairastaa. Kuvittelin, että tämän vuoden aikana olisi ollut riittävästi aikaa hyväksyä sairastaminen, mutta hyväksyminen lienee aika pinnallista, koska yhden ihmisen kommentit saavat minut epäilemään sairauttani ja oikeuttani sairastaa.

Uupelo

Tiistaina hehkutin hyvää oloa ja energiapuuskaa. Hyvä, että hehkutin, oli mukava lukea sitä tekstiä jälkikäteen. Keskiviikkona minut valtasi jonkin näköinen uupumus ja ajoin autolla kahden uimahallin parkkipaikalle todetakseni, ettei huvita mennä pidemmälle. Olin itselleni armollinen, enkä pakottautunut uimaan.

Keskiviikon ja torstain välinen yö olikin sitten lähinnä kammottava. Jostain syystä hyvää asentoa nukkumiseen ei löytynyt millään ja lopulta nousin ylös laskemaan montako autoa läheiselle tehtaalle meni vuoronvaihtoon ja montako sieltä lähti pois. Joskus puolen päivän jälkeen möngin parin tunnin päiväunille.

Torstai on ohjatun vesijuoksun päivä ja sinne kävi tieni tälläkin kertaa. Vesijuoksun jälkeen ohjaaja teippasi selkäni kinesioteipillä. Suhtauduin teippaukseen erittäin epäilevästi, mutta suostuin kuitenkin kokeilemaan. Jo kotiin päästyäni selkä tuntui jotenkin rennommalta.

Yön nukuin hyvin ja aamulla herätessäni yllätyin todella paljon, miten vetreä selkä oli. Aamujäykistely ja hitaus tuntuivat olevan täysin poissa. Sama vaikutus on jatkunut pitkin päivää. Ainoana haittavaikutuksena on tuntunut pientä veren suhinaa korvissa ja muutamaan kertaan päässä on hieman pyörinyt. Ei kuitenkaan mitään häiritsevää, joten annan teippien olla. Nehän saa pois heti, kun haluaa.

Lääkäreiden pakeilla

Viikonloppu meni sitten itsesäälissä rypiessä. Tänään aamulla jaksoin henkisesti paljon paremmin kuin muutamana edellisenä aamuna. Ei se olo silti liian hyvä ollut, mutta olin kuitenkin jollain tapaa tolpillani. En oikein osaa päättää, oliko tilanne kaikilta osin hyvä, koska tänään kävin kahdella lääkärillä.

Aamulla oli sairausloman jatkokäynti, jonka lopputuloksena lääkäri lupasi kirjoittaa jatkolausunnon ja toimittaa sen suoraan kelaan. Epäselväksi jäi, kuinka pitkän sairausloman hän minulle kirjoittaa, mutta eiköhän se selviä viimeistään kelan päätöksestä. Olin kuitenkin erittäin yllättynyt, ettei lääkäri kyseenalaistanut sairausloman tarvettani, vaikka olin varautunut selvittämään asioita pitkän kaavan mukaan. Tutki nivelet ja totesi asian tilan.

Iltapäivällä oli vuorossa selän piikitys ja reumalääkärin näkemyksen kuuntelu. Hänellä oli sinäänsä hyvät perustelut lääketauon jatkamiselle, eikä hänellä toisaalta ollut selkeitä keinoja lääkityksen nopeaan tehostamiseen. Päädyttiin yhteisymmärryksessä lopputulokseen, että toistaiseksi tehokkain hoitokeino on oireilevien nivelten kortisonipistokset. Niinpä varailin jo suosiolla useamman pistosajan ennen kuin poistuin polilta.

Palaute ja varmistelua

Eilen sain melko välittömän palautteen edellispäivän valinnoista. Iltaa kohti kortisonin vaikutukset pääsivät oikein vauhtiin ja kohtuullinen olo löytyi vain sikiöasennosta. Siinä tulikin sitten kärvisteltyä kipulääkkeiden kanssa lähes koko ilta.

Aamulla olo olikin sitten ihan eri maata SI-nivelet olivat paljon paremmat kuin koko kesänä. Liikkumisen vapaus on aina yhtä häkellyttävää, vaikka sitä tietyllä tapaa osaakin odottaa.

Uutta selkää ihmeteltiin fysioterapeutin kanssa ja samalla kokeiltiin saliliikkeitä tuolle jalalle. Yllättävän monta liikettä polvella onnistuikin ja kotiläksyksi tulikin niiden treenaamista kuten myös nilkan liikuttelua ja tasapainoharjoituksia. On ihana havaita, miten vähitellen pääsee tekemään enemmän tuolla jalalla ja yhä useammat asiat onnistuvat.

Otsikon varmistelua liittyy noihin poskionteloihin. En ole ollut täysin tyytyväinen tulehduksen paranemiseen ja pyysinkin varmuuden vuoksi aikaa kontrollille. Hoitajan suhtautuminen puhelimessa oli melkoisen nuiva, mutta ymmärsi kuitenkin tilanteeni lopulta ja sain ajan. Vaikka olo oli parantunut huomattavasti edellisestä kerrasta, poskiontelosta löytyi kuitenkin ultralla selkeä tulehdukseen sopiva kaiku.

Aika pitkän tovin lääkäri ja hoitaja asiasta puhuivat ja lopputuloksena lääkäri päätti ottaa poskionteloistani röntgenkuvat, joiden perusteella tehdään sitten hoitopäätökset. Kello oli kuitenkin niin paljon, etten päässyt kuviin tänään vaan lisätietoa asiaan saadaan vasta huomenna.

Tilannetta ei helpota mitenkään mahdollisuus googletella asioita. Olen löytänyt jo puolen kymmentä eri diagnoosia, jotka voisivat moisen aiheuttaa. Valitettavasti vain pieni osa niistä on harmittomia tai muuten helposti hoidettavia.

Elämä on valintoja

Eilen olin kovin väsähtänyt, mutta menin kuitenkin uimahallille ja poljin vartin verran. Sen jälkeen päätin äärimmäisen rauhallisesti ja keveillä painoilla vähän kiusailla jalkojen lihaksia. Treeni meni pitkälti staattisiin pitoihin, koska voiman kanssa liikuttaminen tuntui ikävältä. En tiedä oliko treenistä loppupeleissä mitään iloa, ainakin siitä jäi huono fiilis.

Tämän päivän ohjelma olikin sitten täysin järjetön. Ensin kävin reumalääkärillä hakemassa kortisonipiikkejä. Kaikkia paikkoja hän ei voinut pistää, mutta pahimmat paikat pisti kuitenkin ja kehotti tulemaan toistekin. Nyt on kuitenkin odotettavissa helpotusta toiseen käteen ja alaselkään. Tuli lääkäriltä myös komento lopettaa sairastaminen ja aloittaa reumalääkitys, tässä järjestyksessä.

Reumapolilta ajoin suoraan bussipysäkille ja lähdin köröttelemään kohti pääkaupunkia. Tiesin jo lähtiessäni, ettei selkä tästä kuviosta tule pitämään. Eikä se pitänytkään. Paluumatka oli melkoista tuskaa. Ainoa hyvä puoli asiassa oli, ettei tarvinnut itse ajaa.

Tylsistymistä

Eilen kävin tekemässä ihan fysioterapeutin ohjeen mukaisen harjoituksen, vaikkei juuri olisi huvittanut. Vesijuoksussa olisi voinut olla tehoja huomattavasti enemmän, mutta ei vaan yksinkertaisesti viitsinyt ja toisaalta luulen, että edellispäiväinen ohjattu vesijuoksukin hieman väsytti.  Pysyin kuitenkin altaassa koko tunnin ja yritin olla itselleni armollinen.

Tänään ei sitten huvittanut sitäkään vähää lähteä hallille. Keskusteltuani itseni kanssa puoli päivää, päätin tehdä kompromissin ja menin vaan vesijuoksemaan hetkeksi aikaa. Hetkeksi se vesijuoksu jäikin. Reilun vartin jälkeen iski kyllästys ja sen lisäksi selkä alkoi kertoa asiasta mielipidettään, joten jätin homman kesken.

Saunalauteilla jälkikäteen mietin, että selkähän oli tuossa välillä jo ihan hyvä, mutta on nyt tämän fysioterapeuttikäynnin jälkeen ollut taas hankalampi. Saunassa en ole käynyt kuin tänään, joten sillä ei voi selittää selän äksyilyä. Jos on huomennakin äkäinen, kokeilen hetken aikaa vain pyöräilyä, jos se helpottaisi. Ainakaan pyöräillessä selkä ei ole kertaakaan vihlaissut.

Ohjatusti juoksemassa

Tänään jatkoin vesiliikuntaa, kun kerran niin käskettiin. Tänään tosin jätin pyöräilyn alusta pois ja menin suosiolla ohjattuun vesijuoksuun, kun siihen kerrankin oli mahdollisuus. Tunnin verran kierrettiin hotellin uima-allasta ja tehtiin erinäisiä jumppaliikkeitä. Vieläkään en suunnattomasti ihastunut, mutta onhan tuo ohjattuna kuitenkin ainakin osin miellyttävämpää ja vähemmän tylsää.

Selkä onkin sitten kiusaillut riittävästi. Se kipuili pitkin päivää ja vielä vesijuoksuun lähtiessä selkä jäykisteli oikein huolella. Osaa liikkeistäkin joutui hieman rajoittamaan, koska sattuivat tuonne selkään oikein huolella.

Salilla pitkästä aikaa

Olen luullut, että reuma on kaikki metkunsa näyttänyt, mutta tänään se kaivoi varastosta ihan uusia. Ennenkin rintaranka on kipuillut, mutta nyt kipu oli sellaisessa paikassa, että käsien nostaminen oli melko mahdotonta. Erikseen käden sai ylös, mutta yhtä aikaa ei. Kun kuvioon vielä lisättiin käsien normaali aamujäykkyys lopputuloksena imuroin kilon kaurahiutaleita keittiön lattialta.

Tästä suivaantuneena päätin lähteä kokeilemaan, miltä polkeminen tuntuu. Se sujui yllättävän hyvin, mitä nyt vamma jalka yritti lintsata tehtävistään. Kun kerran salilla olin, päätin treenata samaa rytinää yläselän. Yllätyin, miten vähän voima lihaksista on kadonnut, vaikka edellisestä salitreenistä onkin aikaa. Toinen yllätyksen aihe oli, että vahvempi puoleni on tämän jalkavamman vuoksi ilmiselvästi ollut vähemmällä käytöllä, koska lihaskunto oli huomattavasti heikompi kuin toisella puolella.

Välttämättä salitreeni ei ollut hyvä idea. Ainakin sekä ylä- että alaselkä kertoivat asiasta vahvan mielipiteensä melko pian kotiin pääsemisen jälkeen. Toivottavasti eivät nyt kohtuuttomasti äidy, koska salitreeni oli oikeasti mukavaa ja pääsin kiinni siitä hyvästä fiiliksestä, joka sinne salille todellakin vetää.

Salitreeni kertoi myös sen karun tosiasian, että flunssa ei vielä ole täysin parantunut. Vaikka normaalioloissa sitä ei juuri huomaa, sai kevyt polkeminen liman liikkeelle ja yskimisestä ei meinannut tulla loppua. Annetaan siis lentsulle vielä muutama hetki aikaa parantua.

Kärvistellen

Olen monena aamuna kärvistellyt, kun selkä ei tunnu taipuvan mihinkään. Tänään aamulla selkä pääsi ihan uusiin ulottuvuuksiin. Asialla oli varmasti tekemistä huonosti nukutun yön kanssa. Muutaman tunnin pötköttelyn jälkeen nousin ylös tekemään käsitöitä. Nukahdin sitten sujuvasti nojatuoliin ja heräsin siitä kymmenen tunnin yöunien jälkeen.

No tänään aamulla ei sitten ollut ongelmia saada käsiä polven korkeudelle, koska selkä päätti jumahtaa nimenomaan etukenoon. Suoraksi en sitten meinannutkaan päästä ja kun kuvioon lisätään vielä kipuileva vammajalka oli liikkuminen todella vaikeaa. Onneksi selkä jälleen kerran vertyi päivän mittaan ja illalla se olikin jopa hyvän tuntuinen.

Alkaa vähitellen oleman hermo aika loppu tämän jatkuvan ongelmavyyhdin kanssa. Tuntuu, että tulevaisuuden suunnittelu on melkoisen haastavaa, kun en tiedä, miten helppo tai vaikea aamu seuraava aamu on. Tiedän, että tämä on väliaikaista ja tiedän, että jääkaapissa odottaa piikki, joka tuo melko nopeasti helpotuksen tähän tilanteeseen. En vain tiedä, koska uskallan sen pistää.

Vapaus liikkua

Kahden viikon autojen lainailu on onneksi historiaa ja oma pirssi on korjattuna pihalla. Nyt on poistunut sekin tekosyy uimahallikäynneiltä. Flunssa toki vielä hieman vaivaa, mutta vähitellen pitää kyllä hankkiutua liikkumaan, jos se helpottaisi tuon selänkin kanssa elämistä.

Yllättäen selkä päätti pelästyä tuota pistosaikaa ja on ollut tänään melko siedettävä. Ei se kunnossa ole vieläkään, mutta tällaisena sen kanssa pärjäisi. Siinä missä selkä oli aamulla helpompi tuo vammajalka päätti kiukutella senkin edestä. Sekä polvi että nilkka olivat melkoisen kipeät ja ylösnoustessa piti useampi hetki tunnustella kestääkö jalka alla vai ei.

Mokoma selkä

Selkä on taas kiusaillut vähintään riittävästi. Yöunet tuntuvat loistavan poissaolollaan ja niistä vähistä unista, jotka öisin tulee nukuttua, tuntuu tulevan vain äkäiseksi. Muutaman huonon yön jälkeen alkaa jo pelätä nukkumaan menoa. Tänään aamulla otin sitten härkää sarvista ja soitin reumapolille piikkiaikaa. Nyt on sentään tiedossa helpotusta puolentoista viikon päästä.

Tänään tuli myös viesti, että minut on otettu erään kännykkäapsin koekäyttäjäryhmään. Hieman hirvittää, mitä moinen tuo tullessaan, mutta yritän lähteä mukaan avoimin mielin. Toivon todella, että minusta on iloa sovelluksen kehittäjille.

Öitä laidasta toiseen

Lääkityksen tehostaminen auttoi tasan yhdeksi yöksi. Sen yön nukuinkin hyvin ja heräsin aamulla melko virkeänä vaikkakin kankeana. Päivä menikin sitten liikkuvuutta lisäävien harrasteiden parissa ja selkää lepuuttamalla. Illalla selkä olikin melko vetreä. Tosin vertymisen myötä tulivat myös kivut ja illalla jouduin ottamaan ylimääräistäkin kipulääkettä.

Kipulääkkeen jälkeen väsymys iski vauhdilla ja otinkin iltalääkkeet lähes samaa rytinää. En kuitenkaan mennyt saman tien nukkumaan vaan ajattelin lukea hetken, mikä osoittautui virheeksi. En sitten löytänyt hyvää asentoa ja yö menikin sitten pyöriessä. Joskus kolmen jälkeen otin lisää kipulääkettä ja viimeisen lihasrelaksantin. Niiden avulla sain nukuttua muutaman tunnin.

Päivä onkin mennyt hieman väsyneenä. En kuitenkaan ole kärsinyt samanlaisesta totaalisesta uupumuksesta kuin aiempien huonojen yöunien jälkeen tällä nykyisellä lääkityksellä. Tänään olen kuitenkin pystynyt jossain määrin säilyttämään toimintakyvyn.

Selkä vai rautakanki?

Sujuvasti sitä unohtaa, miten kelju tämä reuma voi olla halutessaan. Jo muutama yö on mennyt selän kanssa pyöriessä. Tänään aamulla totesin sitten selän olevan todella jäykkä ja löysin selästä kolme selkeästi jäykkää kohtaa, jotka yhdessä jäykistivät lähes koko rangan. Aamulla noustessa tuntui, etten saa selkää suoraksi.

Pitihän selän liikkuvuutta sitten kokeilla ihan virallisilla mittareilla. Seinää vasten seistessäni en saanut takaraivoa seinään eli selkä ei todellakaan suoristunut. Sen jälkeen päätin kokeilla eteentaivutuksen, jossa en yltänyt koskettamaan edes polviini. Taivutuksen kokeileminen oli ehkä virhe, koska ylös pääseminen oli kankeaa.

Hetken pohdin asiaa ja sitten soitin terveyskeskukseen, että mitä tehdään. Lopputulos oli, että kokeillaan alkuun tuon kipulääkkeen annoksen nostoa. Jos se ei auta, niin ensi viikolla pitää pohtia jotain muuta hoitoa. Polven ja nilkan tikkien poisto on edessä ensi viikolla ja toivottavasti sen jälkeen päästään taas aloittamaan noita tauotettuja lääkkeitä.

Ihmisten ilmoilla

Tänään oli melkoisen toiminnan täyteinen lauantai. Paikallinen lentokenttä täytti pyöreitä ja sitä juhlisti Hornetin ylilento. Sitähän piti tietenkin lähteä katsomaan. Toisaalla oli vielä harrasteautotapahtuma, joten tekeminen ei loppunut kesken.

Lentokentällä oli paljon muutakin nähtävää ja siellä menikin melko pitkään. Hornetin lisäksi nähtiin jos jonkin kokoista lentävää konetta. Kamerankin otin matkaa ja kennolle tallentuikin aika monta hyvää otosta. Matkaan lähdin kahdella kepillä, mikä ei ollut huono ajatus, vaikka kuvatessa kepit tuntuivatkin olevan vain tiellä.

Harrasteautotapahtumassa kepit olivatkin sitten enemmän kuin tarpeeseen. Nilkka kesti reissun yllättävän hyvin, mutta sekä selkä että polvi olivat sitä mieltä, ettei reissusta olisi tullut mitään ilman apujalkoja. Toki nilkkakin rasittui ja oli illalla turvoksissa, mutta huomattavasti vähemmän kuin pelkäsin. Illalla se oli hieman turvoksissa, muttei juuri kipeä. Vähitellen sekin paranee.