En ole koskaan kokenut olevani kovin hyvä pitämään naruja käsissäni ja järjestelmään asioita. Nyt olen joutunut järjestelemään asioita vähintään riittävästi ja alkaa vähitellen tuntua, että pää hajoaa jollain aikataululla, jos asioiden järjestelytarve jatkuu tällaisena.
Nyt on kuitenkin selvitty jälleen yhdestä päivästä ja vähitellen asiat tuntuvat järjestyvän, vaikka niiden järjestely viekin energiaa. Toisaalta on hyvä tuntea saavansa aikaan asioita, kun lähes koko kevät on ollut pitkälti asioiden odottelua ja sen jälkeen taas uutta odottelua. Siinä mielessä on mukava, kun pääsee tekemään asioita.
Joko helteiden helpottaminen tai biologinen reumalääkitys on piristänyt minua melkoisesti. Yksi syyllinen saattaa tosin olla myös ravitsemusterapeutin tapaaminen. Vähitellen huomaan, miten paljon keskustelusta oli hyötyä. Vaikka pääasiassa keskustelimme tosiaan syömisestä ja ratkoimme siihen liittyviä ongelmia, puhuttiin myös asenteesta arkeen. Huomasin nauttivani pienistä arjen askareista kuten kaupassa käynnistä ja tiskaamisesta.
Helteet tosin saivat ikävästi polvituen hautomaan jalan ihoa ja tällä hetkellä polvitukea ei arvaa käyttää. Tänään olin töissä ilman polvitukea ja selvästi huomasi, miten polvi rasittui, vaikken paljoa liikkunutkaan. Nyt pitää vain toivoa, että iho parantuu nopeasti, että pääsen taas käyttämään tuota tukea. Jos se ei parane, pitänee käydä hakemassa kyynärsauvat avuksi.
Biologisen lääkkeen vaikutus näkyy ainakin hyttysten puremissa. Reagoin melko herkästi hyttysiin etenkin alkukesästä ja nytkin olen hyttysten pistojen peitossa. Tänään aamulla totesin, että paukamat ovat hävinneet lähes täysin ja ne vähätkään eivät kutia. Siis ainakin toimii paremmin kuin allergialääkkeet.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Polvituki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Polvituki. Näytä kaikki tekstit
torstai 6. kesäkuuta 2013
lauantai 25. toukokuuta 2013
Kaupunkipäivä
Viikonlopun kunniaksi ajelin tänään välttämättömyysostoksille naapurikaupunkiin. Koska pelkkä ostosreissu tuntui huonolta syyltä moiseen ajeluun, kävin myös uimassa, kun paikallinen uimahalli on viikonloppuisin auki toukokuun loppuun eli tänä viikonloppuna on viimeinen mahdollisuus uimiseen.
Polvi hermostui uimisesta melkoisesti, vaikka en uinut rintauintia kuin 50 metriä. Uimisen jälkeen polvea sai varoa jokaisella askeleella. Polvituki helpotti hieman tilannetta, mutta ei sekään täysin arkuutta poistanut.
Kävi mielessä, voiko tieto polven vaurioista lisätä kivun tuntemusta. Ehkä sitä ainakin hieman herkempi kivulle polvessa. Toisaalta polvi on ollut muutaman viikon jo melko kivuton, joten tuntuu aika ihmeelliseltä, että se juuri nyt alkaa taas oirehtia. Toisaalta antaapa jotain taustatukea ensiviikon lääkärin puheluun.

torstai 9. toukokuuta 2013
Metsässä
Selkä oli koko yön hankala ja tänään oli pakko yrittää keksiä jotain keinoja sen lepyttämiseksi. Aloitinkin aamun puolentoista tunnin metsälenkillä. Selkä piti moisesta ajatuksesta, mutta polvi ei. Vähän toista tuntia polvikin kesti hyvin, mutta kävely asfalttia pitkin kotiin tuntui jo epämiellyttävältä.
Loppupäivä menikin sitten polvea lepuuttaessa. Ei se ihan rajattomasti menoa kestä, vaikka kotona sen kanssa käveleekin jo ilman tukea. Liikkumaan ei vielä ole mitään asiaa ja portaatkin tuntuvat epämiellyttäviltä.

maanantai 6. toukokuuta 2013
Lähes terve polvi
Polvi oli tänään niin kivuton, että jopa unohdin sen olevan vammautunut. On todella mukavaa päästä tekemään myös niitä mukavia työtehtäviä, joihin kuuluu liikkumista. Kävin tänään ensimmäistä kertaa polvivamman jälkeen ajelulla työkaverin kanssa ja tulihan siinä keskusteltua huomattavan paljon asiaakin. Vasta autossa tajusin, miten ikävä minulla onkaan ollut näitä reissuja.
Illalla lähdin koiran kanssa koirapuistoon ja sujuvasti unohdin laittaa polvituen. Otin sen työpäivän jälkeen hetkeksi pois, että iho saisi hengittää. Puistossa seistessä ja kävellessä sitten muistin, että minulla tosiaan on vammautunut polvi. Reissun jälkeen polvi oli ehkä hieman turvoksissakin.

lauantai 4. toukokuuta 2013
Kaakeleita laskemassa
Vapaapäivän kunniaksi päätin tänään lähteä uimahallille kokeilemaan vesiliikuntaa. Vesijuoksu sujui jo melko helposti, mutta koska se on kuolettavan tylsää, päädyin kokeilemaan myös uintia. Rintauintipotkut tuntuivat polvessa melko ilkeiltä, joten en uinut rintaa kuin yksittäisiä altaanmittoja. Vaparipotkusta taas ärtyivät jalkapöydät. Uin kuitenkin kilometrin lähinnä käsivedoilla. Aikaa uimiseen meni huomattavan paljon, mutta altaasta noustessa oli silti itsensä voittanut olo.
Samalla reissulla nautiskelin myös kauppojen kiertelystä. Vaikka kävelin päivän aikana reilut 15 000 askelta, polvi ei juuri kipeytynyt. Ilmiselvästi polvituki oikeasti auttaa. Näyttäisi, että arjen askareista selviää melko kivuttomasti tuen avulla. Kovin syviä kyykkyjä en ole tuen kanssa yrittänyt, mutta esimerkiksi portaiden kulkeminen onnistuu kivuttomasti.
Jostain syystä kuivat silmät ovat kiusanneet minua melkoisesti. Olen joutunut tiputtelemaan tippoja oikein urakalla ja siitä huolimatta silmäoireet ovat häirinneet. Piti käydä apteekistakin tyhjentämässä silmätippareseptit. Minulla ei ole mitään allergiaa ollut ainakaan edellisinä vuosina, mutta voihan tämä olla siitepölyihin liittyvää tai aivan sattumaa.

perjantai 3. toukokuuta 2013
Selän tuomio
Sain tänään viime viikolla tehdyn selän magneettikuvauksen tulokset. Ei löytynyt mitään langettavaa eikä selitystä noille jalkaoireille. Reumalääkäri ei syönyt minua puhelimitse, kun kerroin, etten ole aloittanut biologista lääkettä. Päätettiin pitää se tauolla hermoratatutkimukseen saakka, jos vaan mahdollista.
Työpäivän jälkeen kävin hakemassa matkahuollosta polvituen ja lähdin saman tien kokeilemaan sitä lenkille. Polvi kipuili työpäivän jälkeen ja ajatuskin lenkistä koiran kanssa tuntui epämiellyttävältä. Päätin kuitenkin kokeilla, miten paljon polvituki oireita helpottaa. Päädyin kävelemään puolentoista tunnin lenkin eikä polvi kipeytynyt siitä juuri lainkaan. Tuki auttoi todella paljon.

perjantai 26. huhtikuuta 2013
Kun julkinen terveydenhuolto toimii
Terveysteema jatkui tänäänkin. Kävin tänään fysioterapeutilla, koska hänellä ei ollut antaa aikaa eiliselle. Päivä se oli tänäänkin ja tunnin verran ihmeteltiin sekä SI-nivelien ympäristöä että polvea. SI-niveliin sain taas hyviä liikkeitä, joiden voi olettaa auttavan selkäoireisiin, kunhan selkä on siinä kunnossa, että niitä pystyy tekemään kivuttomasti. Myös polvi huomioitiin hyvin harjoituksissa ja liikkeet pitää tehdä polven ehdoilla.
Eilen ortopedi antoi liikkumisluvan, joten nyt vain pitää löytää ne polvea kipeyttämättömät tavat liikkua. Sain kokeilla vähän väärän kokoista polvitukea ja se helpottikin esimerkiksi portaiden kulkemista melkoisesti. Yhdellä puhelulla fysioterapeutti varmisti maksusitoumuksen lääkäriltä ja alle tunti kyseisestä keskustelusta sopiva polvituki oli valittu paikallisen apuvälineyrityksen valikoimista. Valitettavasti oikeaa kokoa ei ollut hyllyssä, joten saan tukeni vasta ensi viikolla postitse.
Kävin itseni kanssa eilen ja tänään väittelyn. Ortopedi kirjoitti eilen minulle kaksi viikkoa sairauslomaa polven takia. Jostain syystä minun on kuitenkin todella vaikea antaa itselleni periksi ja olla polven takia poissa puolitoista kuukautta vammasta. Olen kuitenkin ollut useampaan otteeseen henkisesti niin loppu, että jo sen takia sairausloma olisi tarpeeseen. Reilun vuorokauden moraalisen kamppailun jälkeen soitin töihin ja kerroin, että olen ainakin vappuun saakka poissa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)