Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vesijuoksu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vesijuoksu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. marraskuuta 2013

Paluu arkeen

Viime viikonloppu meni melko pitkälti toipuessa kuntoutusreissusta. Vaikka sinällään reissu ei tuntunut kovin raskaalta toipumiseen meni kaksi päivää. Sunnuntai-iltana ajattelin lähteä salille, mutten yksinkertaisesti jaksanut. Toisaalta lepopäivä teki ihan hyvää ja oli taatusti paljon oikeampi ratkaisu kuin väkisin liikkumaan lähteminen.

Maanantaina koitti sitten paluu arkeen ja heti aamusta lähdin salille ensin tekemään kuntosalitreeniä ja sen jälkeen venyttelemään. Pitkästä aikaa itsensä huhkiminen hikeen tuntui todella hyvältä ja kummasti tsemppiä riitti. Todella hyvä treeni tuli jälleen tehtyä.

Tänään oli puolestaan vesijuoksupäivä. Suunnittelin meneväni päivällä salille, mutta en saanut itsestäni irti. Uima-altaassa otinkin sitten takaisin päivän saamattomuuteni. Myös ryhmän vetäjä piiskasi minua oikein huolella, joten hyvä liikuntasuoritus tuli silti tehtyä.

torstai 24. lokakuuta 2013

Luuloterve vai -sairas?

Eilen oli taas ravitsemusterapeutin tapaaminen ja lähdin vastaanotolta hyvin sekavissa tunnelmissa. Toisaalta vastaanottokäynnillä sai puhua hyödyllisistä asioista ja ehkä hedelmällinen keskustelu synnytti korvien välissä jotain. Jo ihan sen takia kannatti lähteä.

Toisaalta aihetta käsitellessä käsiteltiin myös asennetta ja ainakin osa sanoista satutti melko pahasti. Sinällään olen sitä mieltä, että asenteella voi muuttaa paljon ja se helpottaa monesta asiasta selviämistä. Kuitenkaan tämän vuoden sairaushistorialla en kamalasti kaipaa korostusta siitä, miten erilaisella asenteella asiat hoituvat helpommin.

Etenkin kun totesin, etten enää edes uskalla toivoa biologisen lääkityksen aloittamista, sain kuulla, suhtautuvani asiaan täysin väärin. Kuitenkin se toivominen ja sitä seuraavat pettymykset ovat henkisesti paljon raskaampia kuin jatkuva matalalento. Jos joka kerta sitä putoaa korkeammalta jalustalta ja syvemmälle suohon, niin miksi ehdoin tahdoin lähteä satuttamaan itseään turhalla toivolla?

Vastaanotolta kävellessäni mietin, että jälleen, että kuvittelenko kaikki oireet ja tekeydynkö vaan sairaaksi. Oli todella vaikea pakottaa itsensä reumapolin sihteeriltä varaamaan pistosaikaa, koska koin, että ongelmani ovat ainakin osin korvien välissä. Tämä tunne sai aikaan otsikon kysymyksen luulosairaudesta.

Nukuttuani yön yli totesin, että ravitsemusterapeutin sanoissa oli kuitenkin totuuden siemen. Päätin kokeilla, mihin saakka pelkkä asenne riittää. Niinpä aloitin aamun aamuhölkällä ja sen jälkeen rauhoituin kahvikupin ääressä aamiaiselle. Pitkäksi venyneen aamiaisen jälkeen lähdin käymään salilla ja kiusasinkin jalkoja oikein huolella. Ainakin tässä kohtaa asenne ratkaisi.

Illalla lähdin vielä ohjattuun vesijuoksuun, jossa otin treenin erityisesti käsille. Hieman altaassa tuntui selässä kipua, mutta se helpotti, joten päätin vain kuvitelleeni sen. Kotiin lähtiessäni vesijuoksuohjaaja huikkasi perääni, että ei kai vaan selkä ole kipeä. Ihmettelin, mitä hän horisee, mutta kuulemma kävelyni näytti siltä. Kielsin itselleni tyypillisesti moisen, mutta ohjaaja tuli hieman painamaan juuri SI-nivelen kohdalta. Meinasi lähteä jalat alta. Eli ilmiselvästi tämän päivän olen kuvitellut olevani luuloterve.

Jostain syystä on aina yhtä vaikeaa antaa itselleen periksi ja antaa lupa sairastaa. Kuvittelin, että tämän vuoden aikana olisi ollut riittävästi aikaa hyväksyä sairastaminen, mutta hyväksyminen lienee aika pinnallista, koska yhden ihmisen kommentit saavat minut epäilemään sairauttani ja oikeuttani sairastaa.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Saamattomuus

Otsikon saamattomuus näkyy ainakin tämän blogin päivitystahdissa. Siinä ei ole viimeaikoina ollut hurraamista, vaikka sinällään päivitettävää kesän tekemättömyyden jälkeen onkin reilusti. Ei vain tule aloitettua sitä päivän tekstiä ja jos ei aloita, ei saa valmistakaan.

Sunnuntaipäivä meni koiria ihmetellessä luonnekuvauksessa. Kotiin ajellessa kyllä huomasi, että on tullut oltua koko päivä jalkojen päällä ja käveltyä epätasaisella alustalla. Tietenkään useamman tunnin ajomatkakaan ei tilannetta helpottanut. Kuitenkin reissu oli kaiken sen vaivan arvoinen.

Maanantaina olin sosiaalinen kaverin kanssa ja kävin hakemassa lääkäriltä piikkejä. Ne piikit taisivat olla viimeiset vähään aikaan. Sen verran on piikitysten myötä olo parantunut, että uskon taas pärjääväni jonkin aikaa, vaikkei lääkityksiä päästäisikään aloittamaan.

Tiistaina kävin kiusaamassa itseäni jälleen uima-altaassa. Mukavasti vesijuoksu taas ohjatusti etenikin, vaikka vähän sekä selkä että polvi oireilivatkin. Tunnin juoksemisen jälkeen uni taas maistui.

Tänään puolestani kävin esittelemässä fysioterapeutille tekosiani ja kävimmekin hänen kanssaan läpi taas useamman liikkeen, joita olen tässä viimeaikoina treenaillut itseksenikin. Totesi kyllä, että paljon on lihaksissa tapahtunut kehitystä ja paljon on vielä tapahtumatta. Sain kuitenkin komennon jatkaa treenaamista itsenäisesti, kun hän on saattanut minut hyvään alkuun. Vähitellen jalka tuosta paranee ajan kanssa ja töitä tehden.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Uupelo

Tiistaina hehkutin hyvää oloa ja energiapuuskaa. Hyvä, että hehkutin, oli mukava lukea sitä tekstiä jälkikäteen. Keskiviikkona minut valtasi jonkin näköinen uupumus ja ajoin autolla kahden uimahallin parkkipaikalle todetakseni, ettei huvita mennä pidemmälle. Olin itselleni armollinen, enkä pakottautunut uimaan.

Keskiviikon ja torstain välinen yö olikin sitten lähinnä kammottava. Jostain syystä hyvää asentoa nukkumiseen ei löytynyt millään ja lopulta nousin ylös laskemaan montako autoa läheiselle tehtaalle meni vuoronvaihtoon ja montako sieltä lähti pois. Joskus puolen päivän jälkeen möngin parin tunnin päiväunille.

Torstai on ohjatun vesijuoksun päivä ja sinne kävi tieni tälläkin kertaa. Vesijuoksun jälkeen ohjaaja teippasi selkäni kinesioteipillä. Suhtauduin teippaukseen erittäin epäilevästi, mutta suostuin kuitenkin kokeilemaan. Jo kotiin päästyäni selkä tuntui jotenkin rennommalta.

Yön nukuin hyvin ja aamulla herätessäni yllätyin todella paljon, miten vetreä selkä oli. Aamujäykistely ja hitaus tuntuivat olevan täysin poissa. Sama vaikutus on jatkunut pitkin päivää. Ainoana haittavaikutuksena on tuntunut pientä veren suhinaa korvissa ja muutamaan kertaan päässä on hieman pyörinyt. Ei kuitenkaan mitään häiritsevää, joten annan teippien olla. Nehän saa pois heti, kun haluaa.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Positiivisia asioita

Eiliset pienet päätökset toivat kovasti lisää henkistä energiaa. Olen jo useamman hetken miettinyt, että asunto pitäisi siivota, mutta en ole jaksanut edes uhrata ajatusta asian toteuttamiselle. Tänään aamulla uhrasin asialle useamman ajatuksen ja tartuin tuumasta toimeen. Parin tunnin ahertamisen jälkeen kämppä on taas ainakin jonkin aikaa siistin oloinen. Fyysisesti jotos ei ollut mitenkään raskas, mutta henkisesti sen aloittaminen on ollut viimeajat ylivoimaista.

Posti toi tullessaan parikin kirjettä vakuutusyhtiöstä. Vakuutusyhtiö oli lopultakin päässyt ratkaisuun myös nilkkavamman osalta. Nilkkavamma todettiin työtapaturmaksi ja siitä aiheutuneet kulut ja ansionmenetykset korvattiin. Onhan tätä asiaa pyöriteltykin jo kolme ja puoli kuukautta. Positiivinen päätös sopikin päivän teemaan erinomaisesti.

Samalla innolla sain luuni liikkeelle ajoissa ja lähdin uimahallille hyvissä ajoin ja kävin pyöräilemässä puolisen tuntia ennen ohjattua vesijuoksua. Kunnon hiki ennen allasta teki todella hyvää. Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisin varmaan myös soutanut hetken matkaa. Siinä polkiessa mietin, miten alan vähitellen löytää liikunnasta taas sitä iloa, joka on ollut hukassa ainakin tämän vuoden.

Vesijuoksun alussa sitten kerroin ohjaajalle, miten viimeksi polvi kipeytyi. Hän ottikin juoksutekniikkani erityissyyniin ja paljon korjattavaa löytyikin. En tiedä, miten paljon yhdellä kerralla saa muutosta aikaan, mutta tiedän ainakin, mitä pitää tarkkailla ja miltä oikea tekniikka tuntuu.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Pieni päätös

Tänään aamulla ajellessani uusien tukipohjallisten sovitukseen keskustelin itseni kanssa melkoisen hedelmällisen keskustelun. Lopputuloksena päätin ottaa itseäni ystävällisesti niskasta ja aloittaa pienin askelin elämän hallinnan parantamisen. En yritäkään mitään suurta ja mahtavaa, vaan pieniä askeleita. Eiköhän niistä askeleista tule kirjoiteltua myöhemmin.

Koko päivän yritin saada itseäni salille ja uimaan, mutta lähteminen tuntui todella vaikealta. Iltapäivän vaihtuessa illaksi sain kuitenkin luuni liikkeelle. Päätin, että käyn ensin salilla ja teen sen verran, minkä viitsin tehdä. Tämä oli ilmeisen hyvä lähestymistapa, koska viitsin melko paljon.

Rääkkäsin soutulaitetta parikymmentä minuuttia ja koska laitteille ei ollut ruuhkaa, jatkoi polkemalla toisen mokoman. Sen jälkeen kiusasin jalkojen ja keskivartalon lihaksia sen verran räväkästi, että salilta pois kävellessä jalat tuntuivat vain tutisevan.

Saunan jälkeen päätin kuitenkin käydä pyörähtämässä myös uima-altaassa, jossa jaksoinkin vesijuosta koko määrätyn tunnin. Ensimmäistä kertaa pysyin altaassa koko tunnin ihan yksin. Tähän saakka tunnin pysyminen on onnistunut vain, jos minulla on ollut seuraa tai olen ollut ohjatussa vesijuoksussa.

Illalla oli hyvä olo. En ollut erityisen väsynyt, mutta pystyin onnittelemaan itseäni hyvin tehdystä treenistä. Näillä lajeilla ja tässä kunnossa on todella vaikea saada endorfiiniryöppyä, mutta saapa ainakin onnistumisen kokemuksia. Toivottavasti tämä linja jatkuu.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Juhlien ja juosten

Kaverilla ja kaverin koiralla on mennyt kesän kisakausi hyvin ja sen takia hän piti kauden päättäjäiset. Niitä juhliessa meni eilisilta. Vaikka reuman takia joudun olemaan melko kovalla lääkityksellä, enkä sen takia voinut juuri nauttia alkoholia, ilta venähti pitkäksi.

Kun myöhäiseen nukkumaanmenoon lisätään huonosti nukuttu yö ja aikainen herätys, voi todeta, että koko päivä on mennyt kuin usvassa. Sain kuitenkin raahattua itseni uimahallille ja vesijuoksin kolme varttia. Tavoittelin tuntia, mutta jostain syystä polvi alkoi taas hieman oirehtia, joten päätin lopettaa aikaisemmin. 

perjantai 4. lokakuuta 2013

Palautetta kuntoutuksesta

Torstaina katsottiin fysioterapeutin kanssa uutta liikettä tuolle polvelle. Polkemisen lisäksi sain luvan myös soutaa soutulaitteella. Katsottiin myös yläkropalle liikkeitä ja polven hallintaan liittyviä harjoitteita. Edellispäiväinen polven vääntyminen tuntui hieman, mutta ei mielestäni mitenkään erityisen pahasti.

Illalla vesijuoksussa polvi sitten oirehti useampaan otteeseen. Jo alku juoksusta jätin nilkkapainot pois, koska polvessa tuntui tasaisin välein puukon iskuja. Myös monessa liikkeessä jouduin vähentämään tehoja, kun polvi ei vaan tuntunut kestävän. Kun nousin altaasta tuntui jalka pettävän alta. Ilta menikin sitten polvea kylmäten.

Tänään aamullakin polvi oli vielä melkoisen jäykkä ja arka, joten päätin pitää polven kuntoutuksesta lepopäivän ja nauttia kampaajakäynnistä. Silti illalla polven kylmääminen tuntui todella hyvältä idealta. Nyt pitäisi selvittää, mistä polvi hermostui, että osaan jatkossa varoa asiaa tai ainakin tehdä sen varovaisemmin.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Puhelimessa ja vedessä

Tämän päivän terveydenhoitokeskustelu jäi osaltani yhteen sairaanhoitajan kanssa käytyyn keskusteluun. Laitoin aamupäivällä terveyskeskukseen viestiä, mitä tehdään turvakokeiden kanssa ja reumahoitaja soitti kuullakseen päivityksen tilanteeseeni. Oli melkoisen ymmärtäväinen, etten enää jaksaisi näitä yllätyksiä.

Illalla lähdin sitten nauttimaan ohjatusta vesijuoksusta. Tällä erää meitä oli altaassa melko vähän, joten tunnin jumpalla ohjaaja kerkesi neuvomaan melkoisen monta kertaa. En yleensäkään lintsaile ohjatuissa jumpissa, mutta nyt se tuntui olevan aivan mahdotonta. Tunnin aikana sainkin sitten ilmeisesti vammajalan lihakset sen verran loppuun, että altaasta noustessa sekä polvi että nilkka oikuttelivat. Eilen pistetystä rintarangasta en edes viitsi mainita. Toivottavasti edes yön saa nukuttua.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Ei vaan nyt onnistu

Eilisen aloitin käymällä röntgenkuvissa ja sen jälkeen olin ajatellut käyväni kuntosalilla, mutta unohdin ottaa sopivat vaatteet mukaan, joten tyydyin vesijuoksuun. Vesijuoksukaan ei onnistunut kovin hyvin, koska samassa altaassa oli bussilastillinen vesijumppaajia ja uimakouluryhmä. En siis viihtynyt altaassa kovin pitkään.

Päivän ohjelma jatkui paikallisella proteesipajalla, jossa kävin antamassa mitat uusiin tukipohjallisiin. Edelliset ovat palvelleet kaksi vuotta ja hyvät ovat olleetkin. Nämä vaan eivät ole ikuisia, joten uusiminen on välillä tarpeen. Toisaalta halusin tarkistaa nilkkamurtuman mahdolliset vaikutukset tukipohjallisen tarpeeseen.

Juuri, kun jalkamallit oli saatu otettua, soi puhelimeni ja terveyskeskuksen reumahoitaja soitti kertoakseen poskionteloröntgenkuvien näkymät. Sieltä löytyi kuulemma kysta, joka aiheuttaa nämä oireet. Hoito-ohjeeksi avaavia lääkkeitä ja lääkäri kirjoitti lähetteen korvalääkärille. Google kertoi sen jälkeen, että kyseessä on melko tavanomainen ja harmiton vaiva, jollainen löytyy todella monelta sattumalöydöksenä.

Sinällään ei mitään vakavaa, mutta reumalääkkeiden osalta asiaa piti jälleen kysyä reumalääkäriltä. En jaksanut eilen soittaa, koska jo kystalöydöksessä ja mahdollisessa uudessa operaatiossa oli sulattelemista. Soittelin siis tänään sairaalan sisätautipolille ja kysyin asiaa. Kolmas tavoittamani henkilö osasi tehdä asialle jotain, eli kysyä reumalääkäriltä ohjeita.

Reumalääkärin kanta oli juuri se pelätty: niin pitkään kun poskiontelossa on kysta, en saa aloittaa lääkityksiä. Käytännössä reumalääkitys on taas määrittelemättömän pitkällä tauolla eivätkä sairaalan tilastot lupaa asialle kovin nopeaa hoitumista. Ohjeeksi sain, että asioita pitää mahdollisuuksien mukaan kiirehtiä ja yrittää pitää hoitoviive mahdollisimman lyhyenä, mutta aika näyttää, miten asia lopulta hoituu.

Tänään olen sitten lähinnä vollottanut ja rypenyt itsesäälissä. Onneksi kaveri puoliksi pakotti lähtemään istumaan iltaa heille, joten en ihan tyystin voi jäädä neljän seinän sisälle asiaa murehtimaan. Osasin jo eilen aavistaa, ettei tämän tiedon saaminen tule olemaan helppoa, mutta en arvannut, että se olisi näin vaikeaa.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Tylsistymistä

Eilen kävin tekemässä ihan fysioterapeutin ohjeen mukaisen harjoituksen, vaikkei juuri olisi huvittanut. Vesijuoksussa olisi voinut olla tehoja huomattavasti enemmän, mutta ei vaan yksinkertaisesti viitsinyt ja toisaalta luulen, että edellispäiväinen ohjattu vesijuoksukin hieman väsytti.  Pysyin kuitenkin altaassa koko tunnin ja yritin olla itselleni armollinen.

Tänään ei sitten huvittanut sitäkään vähää lähteä hallille. Keskusteltuani itseni kanssa puoli päivää, päätin tehdä kompromissin ja menin vaan vesijuoksemaan hetkeksi aikaa. Hetkeksi se vesijuoksu jäikin. Reilun vartin jälkeen iski kyllästys ja sen lisäksi selkä alkoi kertoa asiasta mielipidettään, joten jätin homman kesken.

Saunalauteilla jälkikäteen mietin, että selkähän oli tuossa välillä jo ihan hyvä, mutta on nyt tämän fysioterapeuttikäynnin jälkeen ollut taas hankalampi. Saunassa en ole käynyt kuin tänään, joten sillä ei voi selittää selän äksyilyä. Jos on huomennakin äkäinen, kokeilen hetken aikaa vain pyöräilyä, jos se helpottaisi. Ainakaan pyöräillessä selkä ei ole kertaakaan vihlaissut.

torstai 19. syyskuuta 2013

Ohjatusti juoksemassa

Tänään jatkoin vesiliikuntaa, kun kerran niin käskettiin. Tänään tosin jätin pyöräilyn alusta pois ja menin suosiolla ohjattuun vesijuoksuun, kun siihen kerrankin oli mahdollisuus. Tunnin verran kierrettiin hotellin uima-allasta ja tehtiin erinäisiä jumppaliikkeitä. Vieläkään en suunnattomasti ihastunut, mutta onhan tuo ohjattuna kuitenkin ainakin osin miellyttävämpää ja vähemmän tylsää.

Selkä onkin sitten kiusaillut riittävästi. Se kipuili pitkin päivää ja vielä vesijuoksuun lähtiessä selkä jäykisteli oikein huolella. Osaa liikkeistäkin joutui hieman rajoittamaan, koska sattuivat tuonne selkään oikein huolella.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Ohjeilla liikkumassa

Kun fysioterapeutti käskee, pitäähän sitä totella. Niinpä aamiaisen jälkeen suuntasin uimahallille polkemaan ja vesijuoksemaan. Poljin vartin ja sain mukavasti hien pintaan. Suurin ongelma oli, että salille pitää kävellä monet kapeat portaat alas. Polkeminen tuntui melko hyvältä, vaikka kevyelläkin vastuksella jalan lihakset väsyivät.

Pyöräilyn jälkeen pulahdin saunan kautta uima-altaaseen. Ihan sitä määrättyä tuntia en altaassa viihtynyt, mutta reilun kolme varttia silti juoksin. Olen edelleen sitä mieltä, että laji on tylsä, mutta ehkä tässä vielä oppii nauttimaan ko lajista. 

Sitten oli pakko tulla pois altaasta, että ennätin syömään ennen terveyskeskuskäyntiä. Syömisen osalta olen erittäin ylpeä itsestäni. Aikataulullisesti olisin voinut hyvin juosta tunnin ja käydä sen jälkeen syömässä jossakin ihmisten ilmoilla ennen kuin menen terveydenhoitajalle. Olin kuitenkin fiksu ja tulin kotiin syömään. Kerrankin söin hyvin ja terveellisesti, hampurilaisaterian sijaan.

Terveyskeskuksessa terveydenhoitaja ultrasi poskiontelot ja löysi toisesta tulehduksen. Lääkärin kanssa sitten pohdittiin, mitä sille tulehdukselle tehdään seuraavaksi. Lopputuloksena oli melkoisen tymäkkä antibioottikuuri ja sitä myöten myös reumalääkityksen aloittamisen siirtyminen taas jonnekin tulevaisuuteen. 

maanantai 19. elokuuta 2013

Maauimalassa vielä kerran

Ostin uuden vedenpitävän mp3-soittimen, koska oletan joutuvani viettämään uima-altaassa ja vesijuoksemassa tänä syksynä useamman hetken. Pitihän sitä lähteä kokeilemaan, kun viikonloppuna löysin kuunneltavaksi koukuttavan dekkarin. Niinpä tänään menin nauttimaan maauimalasta viimeisen kerran tänä kesänä. En olisi malttanut tulla pois altaasta, kun dekkari oli sen verran jännässä vaiheessa.

tiistai 13. elokuuta 2013

Väsymystä ilmassa

Nukuin viime yönä 12 tuntia niin, että heräsin kerran käymään vessassa. Herättyäni sain komentaa itseni hereille, muuten olisin voinut jatkaa nukkumista varmaan rajatta. Sain kuitenkin itseni liikkeelle. Koko päivä on kuitenkin mennyt kuin sumussa.

Selkeästi tämä nykyinen lääkitys väsyttää eikä kestä kovin montaa vähäunista yötä, että koko kroppa sekoaa ja palautumiseen menee paljon normaalia pidempään. Onneksi tämä lääke on vain väliaikainen ystävä. Ei käy kateeksi heitä, jotka joutuvat syömään vuosia, vaikka tottumistakin tapahtuu. Kivun lääke on kuitenkin vienyt, joten näin sairauslomalla se on virkansa täyttänyt hyvin.

Sain kuitenkin itseni uima-altaaseen ja juoksin noin vartin. Kokeilin uimistakin, mutta se ei oikein onnistunut, koska uintipotkut olivat tosi hankalat. Muutenkin nilkka tuntui ärtyvän melko helposti, joten tulin pois altaasta melko nopeasti. Tuli kuitenkin lähdettyä ja vesijuoksu tuntui aivan erilaiselta kuin viimeksi.

tiistai 6. elokuuta 2013

Hemmottelua

Varasin jo joku aika sitten itselleni kampaaja-ajan kipsin poistoa seuraavaksi päiväksi. Se päivä oli sitten edessä tänään ja sainkin taas huomattavasti siistimmän hiuskuontalon. Viimeksi olin käynyt huhtikuussa, joten kyllä nyt todellakin oli aika.

Koska heräsin aamulla ajoissa, kävin aamulla maauimalassa vesijuoksemassa. Vaikka juokseminen onkin tuskaisen tylsää, siinä sai melko hyvin jumpattua sekä nilkan että polven liikkeitä. Lisäksi maauimalassa on pitkä matala osa, jolla sai harjoiteltua melko hyvin nilkan liikkeitä kävellessä.

Vedestä noustessa nilkka tuntui huomattavasti paremmalta kuin veteen mennessä. Valitettavasti parannus oli jossain määrin vain väliaikainen, mutta se kuitenkin antoi uskoa tulevaan. Ahkeraa jumppaamista ja vesijuoksua, niin eiköhän jalasta vielä peli tule.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Kaakeleita laskemassa

Vapaapäivän kunniaksi päätin tänään lähteä uimahallille kokeilemaan vesiliikuntaa. Vesijuoksu sujui jo melko helposti, mutta koska se on kuolettavan tylsää, päädyin kokeilemaan myös uintia. Rintauintipotkut tuntuivat polvessa melko ilkeiltä, joten en uinut rintaa kuin yksittäisiä altaanmittoja. Vaparipotkusta taas ärtyivät jalkapöydät. Uin kuitenkin kilometrin lähinnä käsivedoilla. Aikaa uimiseen meni huomattavan paljon, mutta altaasta noustessa oli silti itsensä voittanut olo.

Samalla reissulla nautiskelin myös kauppojen kiertelystä. Vaikka kävelin päivän aikana reilut 15 000 askelta, polvi ei juuri kipeytynyt. Ilmiselvästi polvituki oikeasti auttaa. Näyttäisi, että arjen askareista selviää melko kivuttomasti tuen avulla. Kovin syviä kyykkyjä en ole tuen kanssa yrittänyt, mutta esimerkiksi portaiden kulkeminen onnistuu kivuttomasti.

Jostain syystä kuivat silmät ovat kiusanneet minua melkoisesti. Olen joutunut tiputtelemaan tippoja oikein urakalla ja siitä huolimatta silmäoireet ovat häirinneet. Piti käydä apteekistakin tyhjentämässä silmätippareseptit. Minulla ei ole mitään allergiaa ollut ainakaan edellisinä vuosina, mutta voihan tämä olla siitepölyihin liittyvää tai aivan sattumaa.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Polviprojekti etenee

Aamulla polvi kertoi mielipiteensä eilisestä vesijumpasta. Aamulla tarvitsi ottaa keppi mukaan vessareissulle ja muutenkin polvi oli melkoisen hankala. Vertyi se siitä vähitellen, mutta eilinen jumppa ei kuitenkaan tehnyt polvelle hyvää. Toisaalta selkä kiitti.

Olipa jotain konkreettista näytettävää lääkärille. Lääkäri kuunteli asian ja tutki polven jälleen huolella. Tällä kertaa polvi oli ensimmäistä kertaa sen verran kivuton, että lääkäri pystyi tutkimaan sen hyvin. Polvesta löytyi useampikin nivelkierukkavammaan viittaava oire. Käynnin lopputuloksena oli lähete eteenpäin. Nyt sitten keskitytään odottelemaan seuraavaa lääkäriaikaa.

Lääkäri onnistui ilmeisesti hyvin polven kiusaamisessa, koska se oireili enemmän kuin muutamana viime päivänä. Jouduin ottamaan jopa kipulääkettä, mitä en ole joutunut tekemään tällä viikolla aiemmin vielä kertaakaan.

Työpäivän jälkeen ajelin apteekkiin hakemaan reumalääkärin määräämiä kipulääkkeitä. Kun kerran olin tuolla naapurikunnassa, kävin samalla reissulla myös uima-altaassa. Vesijuoksin jälkeen vartin verran ja sitten polvelle riitti. No vähän liikuntaa kuitenkin tähänkin päivää.

Ensimmäisen uuden tulehduskipulääkkeenkin ennätin ottamaan jo matkan päällä ja ainakaan vielä se ei ole aiheuttanut mitään ei toivottuja sivuoireita. Jään jännityksellä seuraamaan, mitä tuleman pitää. Lääke voi olla hyvä, vaikka suhtaudunkin siihen hyvin skeptisesti.

Periaatteessa en pidä ajatuksesta, että tulehduskipulääke ja vatsasuoja ovat samassa tabletissa. Aiemman kokemuksen mukaan vatsasuojaa on syytä syödä vähän pidempään kuin tulehduskipulääkettä. Lisäksi tuota lääkettä pitää syödä säännöllisesti kuurina, joten sen lopettaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin nopeampien tulehduskipulääkkeiden. Toisaalta tämähän on toivottavasti vain väliaikainen tilanne, koska tavoitteena on löytää toimiva biologinen lääke.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kaupungilla

Aamulla heräsin taas polven oikutteluun ja ajatus pitkistä yöunista tuli haudattua samantien. No nousin ylös ja rauhallisen aamupalan jälkeen lähdin kohti isompaa kaupunkia ja kaupungin uimahallia. Tällä erää vesijuoksu onnistui jo melko hyvin ja pienen jumpan jälkeen polvikin taipui melko mukavasti. Kuitenkin polvi rutisi melko paljon ja altaasta nousemisen jälkeen polvi oli huomattavan kipeä.

Onneksi polvi rauhoittui saunoessa ja lähdinkin käymään vielä kaupoilla. Vaikken mielestäni hirveästi kävellyt, oli kävely haastavaa kuitenkin viimeisessä ruokakaupassa. Koko päivän kuljetin keppiä mukanani, mutta ilmeisesti en kuitenkaan riittävästi tukeutunut siihen, koska polvi noin pahasti suuttui. No tulipa jälleen todettua, ettei polvi missään nimessä ole kunnossa.

No joka tapauksessa jo vartin vesihölkkä auttoi selkään todella paljon. Kaupungilla pyöriminen puolestaan oli erittäin tarpeen pään hyvinvoinnille. Tuli sitten iskettyä kaksi kärpästä yhdellä reissulla.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Sairaanhoitoa

Kun jo aamusta aloittaa terveydenhoitoasioiden selvittelyn, saattaa saada jopa jotain aikaiseksi. Tällä menetelmällä ainakin minä onnistuin tänään saamaan uuden vatsasuojalääkkeen. Toivottavasti se sopii paremmin kuin edeltäjänsä. Tulehduskipulääkkeitä alkaa kuitenkin vähitellen kaivata, etenkin kun biologisen lääkkeen tauko pitenee.

Iltapäivällä jatkoin terveysteemalla ja kävin näyttämässä polvea ihan naamakkain lääkärille. Lääkäri tutki polven ja totesi, että nyt hän epäilee ennemmin kierukkavammaa kuin sivusiteen ongelmaa. No oli niin tai näin vielä pari viikkoa voidaan seurata paranemista. Eli edelleen otetaan jalan kanssa rauhallisesti ja varotaan telomasta lisää.

Biologisten lääkkeiden tauon ja polven yhteisvaikutus alkaa näyttää huonot puolensa. Selkä on tänään muutamaan otteeseen ilmoitellut olemassa olostaan ja olenkin yrittänyt liikkua mahdollisimman paljon. Kävin työpäivän jälkeen uimahallissa vesijuoksemassa. Tai oikeastaan yrittämässä juoksua. Polvi ei tykännyt vesihölkästä juuri lainkaan, joten juokseminen jäi melko lyhyeksi. Tuli kuitenkin vähän harjoitettua polven liikkuvuutta veden tukemana.