Näytetään tekstit, joissa on tunniste Selkäjumppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Selkäjumppa. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. elokuuta 2013

Koiran hammaslääkäri

Kun omat taudit ovat vaihtelevasti hallinnassa, on aika hoitaa koiraa. Koira polo oli jossain yhteydessä halkaissut hampaansa ja tänään se siis pääsi hammaslääkärille. Koiran olo oli varmasti melko vastaava kuin minun vajaa viikko sitten. Pökkyrässä se oli pitkälle iltaan, mutta tyylilleen uskollisena ei voinut käydä nukkumaan vaan piti itseään väkisin hereillä. Ehkäpä aika tekee tässäkin kohti tehtävänsä ja huumeet häviävät koiran elimistöstä.

Se aika, jonka koira pääsi nauttimaan sairaalan palveluista, jäi minulle omaksi vapaa-ajaksi. Kun olin jo aloittanut siirtymisen kohti pääkaupunkia, jatkoin samaa matkaan Heurekaan ihmettelemään ihmisruumiita. Näyttely oli oikeasti kiinnostava ja opettavainen. Harmitti, kun seurassani ei ollut yhtään anatomian ammattilaista. Näyttelyssä olisi mennyt useampi mokoma lisää. Varmasti paljon jäi huomaamatta ja oivaltamatta, mutta paljon myös näin.

Yksi mieleenpainuvimmista asioista oli selkärankareumaatikon luuranko. Selän luutuneen kaaren nähtyäni kummasti oma ryhti oikeni ja tuli loppunäyttelyn aikana tehtyä aika paljon selän liikkuvuutta lisääviä liikkeitä. Minusta olisi ollut erittäin kiinnostavaa nähdä myös pahasti tulehduksen runtelema nivel. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada ja jo tälläkin näyttelyllä oli taatusti vaikutuksia minuun. 

tiistai 3. tammikuuta 2012

Kotijumppa

Mitähän tästä päivästä kirjoittaisi? Kävin uimassa ja tein selkäjumppaa. Eli pitkälti samalla kaavalla menin kuin eilen.

Kokeilin jumppa DVD:n viimeisen jumpan. Kaiken kaikkiaan yllätyin noista jumpista, ne eivät tuntuneet järjettömän raskailta. Kaikissa oli joitain liikkeitä, joita en saanut tehtyä täydellisesti, mutta voittopuolisesti niissäkin ongelmat tulivat muualta kuin lihasvoimista. Esimerkiksi kaikkiin asentoihin en yksinkertaisesti taipunut. Osin olivat lihakset vaan niin jäykät ja osassa liikkeistä tulivat läskit tielle.

Kehitettävää siis vielä löytyy. Sinällään nuo jumpat ovat huomattavasti kevyempiä kuin ohjatut jumpat, joissa olen käynyt. No toisaalta tuosta saa mukavan puolentoista tunnin jumpan, kun tekee kaikki putkeen. Varmasti niin tehtynä jumppa on rasittavampi kuin yksilöiden summa. Liikkeet kuitenkin tuntuvat tehokkailta, joten eiköhän niistä ainakin jotain jää ohjelmaan.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Hengityksen ehdoilla

Tänään aamulla oli henki pitkästä aikaa hieman ahtaalla. Ahdisteli vielä uima-altaassa ja uinkin sitten hyvin rauhallisen vapaauinti treenin. Hyvin huomaa, miten tekniikka kehittyy vähitellen taloudellisemmaksi. Nyt pystyi uimaan kohtalaisilla sykkeillä pitkiäkin aikoja. Päkiää tuntui jaloilla potkiminen hieman ärsyttävän, joten meni lähinnä käsitreeniksi.

Illalla innostuin tekemään vielä tunnin selkäjumpan. Sain kaverilta lainaksi Ylen jumppa DVD:n, joka oli suunnattu juuri selän treenaamiseen. Kokeilin sitten pilatesta ja joogatyyppistä venyttelyä. Venyttelyssä oli hyvin paljon tuttuja liikkeitä venyttelyjumpasta. Pilatesosio puolestaan oli pitkälti uutta. Pääsääntöisesti pilates tuntui todella kevyeltä. Odotan mielenkiinnolla, miten kipeäksi lihakset saan, vaikka tehdessä ei juuri tuntunut miltään.

Jumpat tuntuivat hyvältä, mutta eivät nekään hengitystä täysin vapauttaneet. Pitää vaan yrittää pitää tuota selkää liikkuvana ja toivoa, ettei ahdistus ainakaan pahene. Tällaisenaan se on lähinnä ikävä kaveri, mutta paljoa sen ei tarvitse pahentua, että se alkaa häiritä ihan jo arjen toimintoja.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Lahopää

Lähdin tänään naapurikuntaan uimaan. Muuten reissu meni ihan putkeen, mutta uimahallin parkkipaikalla totesin, etten muistanut ottaa lompakkoa mukaan, eikä mistään taskuistakaan löytynyt riittävästi rahaa, jotta olisi uimisen voinut maksaa. No autolla ajelu on aina yhtä mukavaa, joten rattaat ympäri ja kotia kohti. Kotona huomasin, että olin kaiken huipuksi ottanut mukaan väärän repun. Eli eipä olisi ollut uimavarusteitakaan, vaikka olisin halliin sisälle päässytkin.

Illalla tästä suivaantuneena jumppasin kotona selän huolella pitkästä aikaa. Yllättävän hyvin kroppa taipui eikä liikkuvuudessakaan ollut moitittavaa, vaikka jumppaaminen on viimeaikoina jäänyt. Mielenkiinnolla odotan, miten kipeäksi saan lihakseni, vaikka tietoisesti yritin tehdä kevyesti.

Eilen ja tänään on vasen päkiä ollut epäilyttävän tuntuinen. Pidemmästä kävelystä se kipeytyy ja on todella kipeä. Kipu on kuitenkin täysin eri paikassa ja erilaista kuin reumakipu. Tämä on päkiän alapuolella ja selkeästi pistemäistä. Reumakipu tuntuu päkiän yläpuolella vähän kuin tylpällä viivoittimella painasi kovaa. Lisäksi tätä kipua ei tunnu liikkeelle lähtiessä ja se helpottaa pienenkin lepotauon aikana. Nyt yritän keksittyä selittämään itselleni, että tämä voi olla normaalin ihmisen kipua ja mennä ohi ihan itsestään.

Reuma on tuonut mukanaan ihan uuden suhtautumisen kipuun. Kipu on liiankin tuttu ja arkipäiväinen kaveri. Toisaalta harvaan kipuun osaa suhtautua enää normaalina kipuna, vaan huolestuu turhastakin. Ihmistä silloin tällöin sattuu johonkin ja terve ihminen suhtautuu siihen huomattavasti rauhallisemmin kuin minä. Toisaalta kivuista löytyy jatkuvasti uusia vivahteita ja kyky kuvailla kipua kehittyy.

torstai 17. marraskuuta 2011

Fysioterapiaa

Tänään on akkaa rääkätty useammankin fysioterapeutin toimesta. Ensin kävin hakemassa tukipohjalliset ja sain ison liudan vinkkejä niiden käyttöön. Kaiken kaikkiaan aika hassulta tuntuu, kun pohjallinen pakottaa jalan oikeaan asentoon. Kun melkein 30 vuotta kävelee väärin, niin onko se ihmekään, jos jalat ihmettelevät uutta asentoa. Kovasti odotan, että jalat tottuvat pian ja nuo tuovat apuja päkiäongelmiin.

Seuraavaksi vaihdoin fysioterapeuttia muutaman sadan metrin päähän. Vuorossa oli siis tutumpi fysioterapeutti ja aiheena selän omahoito. Kertailtiin viime kerran syvien lihasten treeniä. Olin epäilyistäni huolimatta treenannut ihan oikeita lihaksia ja selvästi huomasi, miten kehitystä on tapahtunut. Jatkettiin sitten tälle pohjalle ja fysioterapeutti opetti minulle selkärangan syviä lihaksia herätteleviä harjoituksia. Yllättävän pienellä liikkeellä saa uusia lihaksia rääkättyä. Käytiin myös läpi syvien vatsalihasten kiusaamisharjoitus, jolla on tarkoitus hieman horjuttaa sitä tasaista tukea ja sitä kautta vahvistaa lihaksia ja opetella käyttämään niitä erilaisissa tilanteissa.

Tänään on taas pitkästä aikaa selkä muistutellut itsestään. Useamman tunnin bussissa istuminen ei ainakaan helpottanut tilannetta. No muistuupa taas mieleen, miksi selkää kuvailtiin viime kesänä. Toisaalta selkä taas kertoo, että olen ehkä luistanut liian usein selkäjumpasta. Onpa taas syy ottaa itseään niskasta ja liikutella tuota selkää. Hirvittävän pitkään se onkin ollut rauhallinen. Nyt on selän kanssa kuitenkin huomattavasti paremmat työkalut pärjätä kuin viime kesänä. Joten huomenna käy tieni selkää kuunnellen juoksulenkille.

torstai 13. lokakuuta 2011

Uimakoulu, osa kaksi

Tänään oli sitten vaparikoulun toinen ja viimeinen päivä. Ennen ohjattuja harjoituksia uin hetken aikaa itsekseni ja löysin jotain pieniä palasia rentoon uintiin. Kurssilla sitten harjoiteltiin lähinnä räpylöiden kanssa ja kovasti hyvin sitä tekniikkaan sai uusia ulottuvuuksia. Käsivedossa on vielä paljon harjoiteltavaa, mutta luulen, että sain tuolta kurssilta sen, mitä hainkin: ne omat ongelmakohdat, joita voi harjoitella itsenäisesti. Muutama kiinnostavan oloinen treenivälinekin mahtui joukkoon, joten jossain kohti uimavälinekauppaan käy tieni - räpylät eivät ole ensimmäinen ostos.

Iltapäivällä tein ihan omaehtoisesti pitkän ja rauhallisen venyttelyn sekä ahnehdin liikkuvuusliikkeitä. Vähän oli jumia yläselässä, joten pitää taas aktivoitua jumpan suhteen. Selvästi selän jumppaamisen kanssa huomaa kausiluontoisuutta. Kun selkä yhtään oireilee niin jumpan muistaa tehdä, mutta ilman oireita se vaan jää. Toisaalta onneksi jumppa on kuitenkin helppo ja auttaa nopeasti, joten suurta vahinkoa ei tapahdu, vaikka se jäisikin joskus tekemättä.

torstai 22. syyskuuta 2011

Maltti on valttia

Tänään sain vihdoin soitettua lääkäriajan tuolle nilkalle. Johan se on muistutellut olemassa olostaan parisen viikkoa. Lopputuloksena oli piikki kortisonia ja komento olla rasittamatta jalkaa loppuviikolla. Nilkka olikin piikin jälkeen ollut melko ärjy ja ainakaan vielä ei pienessä mielessäkään ole rasittaa sitä. Jo tavallinen käveleminen on aika haasteellista, joten saa nähdä, miten käy huomisen juoksulenkin. Tämä on niitä keljuimpia asioita, mitä tauti tuo tullessaan - kivun kanssa tulee toimeen ja sitä sietää, mutta nämä pakkolevot ärsyttävät välillä aivan suunnattomasti.

Purkaakseni levon tuomaa keljutusta menin terveyskeskuksesta suoraan salille ja treenasin ylävartalon. Puolentoista viikon salitauko teki osaltaan tehtävänsä ja lihakset tuntuivat hyviltä. Kuitenkin nilkka ilmoitteli olemassa olostaan melko ikävästi puudutteesta huolimatta, joten treeni jäi vajaatehoiseksi, kun yritin välttää jalan rasitusta. Joka tapauksessa hien sain pintaan ja vähän rääkkiä kropalle. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, ylihuomenna matkaan salille uudelleen ja herättelen loppua kroppaa - vähän nilkasta riippuen.

Kokeilin salilla myös fysioterapeutin ohjeistamia yläselän lihasten harjoituksia. Mikään niistä ei tuntunut erityisen omalta. Osa liikkeistä oli sellaisia, jotka kuuluvat yläkropan treeniin ja siellä ne aion pitää jatkossakin. Muita harjoituksia kokeilin sekä irtopainoilla että kuminauhalla. Salin irtopainot olivat muutamaan treeniin liian painavat ja toisaalta kuminauhalla en saanut liikkeitä tuntumaan oikeassa paikassa. Pitää jatkaa kokeiluita liikkeiden suhteen.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Lisää jumppaa

Tänään oli taas fysioterapeuttikäynnin aika. Tällä erää lähinnä käytiin läpi, miten on kuukausi kotona mennyt ja miten olen jumppaillut. Fyssari oli ihan tyytyväinen siihen, kun sanoin jumpanneeni selkää ainakin viisi kertaa viikossa. Ymmärsi täysin, miksi en halua pyrkiäkään täydellisyyteen - eli seitsemään treeniin viikossa. Viisi on aivan riittävästi ja mahdollistaa parin päivän jättämisen välistä ilman omantunnon tuskia. Kaiken kaikkiaan, minulla on tässä elämäntapamuutoksessa periaatteena, että yritän välttää turhia syyllisyyden tunteita. Jos tavoittelisi jokapäiväistä jumppaa, niin siitä saisi liian helposti syyn syyllistyä. Joten tavoitteeksi saa riittää tuo viisi kertaa.

Jotta pieni ihminen ei pääsisi liian helpolla, edellisten liikkeiden kontrolloimisen lisäksi sain lisää liikkeitä. Tällä erää liikkeet olivat yläselän ryhtiä parantavia. Lähinnä siis lapaluiden välin lihaksia, joiden avulla ryhti pysyy hyvänä, eikä kyyristy sinne etukumaraan. Osa liikkeistä oli ihan tuttuja ja osa salitreenejäni, mutta mukaan mahtui myös useita uusia liikkeitä. Tälläkin kertaa vastuksena käytettiin kuminauhaa ja toisaalta samat liikkeet voi tehdä myös käsipainoilla.

Noita liikkeitä pitää kokeilla ja pohtia, miten niitä kannattaisi treenailla. Osa soveltuu paremmin salille kroppapäivän yhteyteen, osaa voisi ajatella tekevänsä kotona. Salitreenin yhteyteen menevät liikkeet tulevat varmasti tehdyksi, mutta miten motivoin itseni tekemään myös lihaskuntoliikkeitä kotona. Varmasti kokeilemalla löytää sen itselle sopivan tavan. Välttämättä huono lähestyminen ei olisi, että tekisi aina salilla käydessään jotain kevyitä liikkeitä ja kroppapäivän yhteydessä sitten rankemmin. Tulisi kuitenkin kolme treeniä viikossa.

Illalla kotiin palatessani päätin käydä vesijumpalla kaiken liikuntaohjeiston jälkeen. Vesijumppa oli ihan mukava, joskin liikevalikoima oli melko suppea ja keskittyi lähinnä käsilihaksiin. Kovasti noihin jumppiin kaipaisi myös keskivartalorääkkiä. Toisaalta nämä vanhempien kotikunnan vesijumpat ovat jossain määrin mummojumppia, eli ainakin minusta turhan kevyitä ja yksinkertaisia. Minusta nyt vaan on tylsää hölkätä rinnan syvyisessä vedessä paikallaan - ja sitä nuo jumpat tuntuvat hyvin pitkälti olevan.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Selän liikkuvuutta

Tänään en varsinaisesti harrastanut liikuntaa. Päivän mittaan tein kuitenkin fyssarin elokuussa antamia liikkuvuusharjoituksia oikein urakalla. Ohjeeksi sain silloin, että pitäisi tehdä neljä sarjaa. Tein toistakymmentä. Ne auttoivat ja illalla hengittäminen oli tosi helppoa. Suunnittelin jo lähteväni juoksulenkille ennen saunaa, mutta jotenkin se ilta vaan vierähti ja juokseminen jäi.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Salilla ja sienimetsässä

Aamupäivällä sain itsestäni irti ja raahauduin punttisalille. Päätin tällä kertaa rääkätä kädet oikein huolella. Aikaa menikin melkein tunti ja hiki virtasi. Oikein mukavan treenin sain tehtyä. Tänään keskityin lähinnä ojentajiin, koska jostain syystä hauislihaksia tehdessäni sattui kyynärpäähän. En siis rääkännyt kivuliasta niveltä vaan annoin olla. Salitreenin jälkeen tein loppuverryttelyn uima-altaassa vesijuosten.

Illalla lähdettiin äidin kanssa sienimetsään. Tunnin verran kierreltiin lähimetsikössä ja matkaan tarttui puolisen koria suppilovahveroita. Napsittiin mukaan vain suuremmat ja jätettiin pienemmät metsään kasvamaan. Oli muuten hyvää liikuntaa tuolle selälle, kun tasaisin väliajoin kumarteli napsimaan sieniä maasta ja välillä taas käveleskeli hiljakseen. Selvästi selkäni on syntynyt muutaman tuhat vuotta liian myöhään - metsästäjä-keräilijänä se viihtyisi todella hyvin.

Tänään olen sitten lääkärin neuvosta tehnyt selkäjumppaa todella aktiivisesti. Harjanvartta on pyöritelty ja muutenkin tehty liikkuvuutta lisääviä liikkeitä. En tiedä helpottaako se hengenahdistusta tai vähentääkö se jäykkyyttä, mutta ei se pahaltakaan tunnu, joten väännellään ja käännellään sitten urakalla. Siis taistelua jäykistelyä vastaan ja terveemmän selän puolesta.

lauantai 20. elokuuta 2011

Vesihölkkää ja kävelylenkki

Eilen ilmeni pakottava tarve lähteä vaateostoksille ja ajattelin samalla reissulla iskeä toisenkin kärpäsen eli käydä uimassa. Yllättäen huolimatta kaunista päivästä uimahallissa oli todella paljon väkeä, eivätkä uimaseuran varaamat kaksi rataa ainakaan lisänneet uimatilaa. Kaikilla vapailla radoilla oli puolenkymmentä uimaria, joten päätin vaihtaa uintitreenin vesijuoksuun. Hölkkäilin altaassa puolisen tuntia kunnes kyllästyin. Paljon mielenkiintoisempaa olisi, jos vedessä olisi ylä- ja alamäkiä. Vähän sama kuin kävelisi pitkän kävelylenkin urheilukentällä - todella tylsää hommaa.

Iltasella sitten piti lenkittää koira ja käytiin tekemässä kolmen vartin kävelylenkki, jonka jälkeen tein selkäjumpan oikein huolella. Kerrankin oli kiva tehdä ja motivaatiota riitti oikein perusteelliseen venyttelyyn. Liian usein viimeaikoina on tullut venyteltyä vain ne pakolliset lihasryhmät ja jätettyä muut oman onnensa nojaan.