Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kela. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kela. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Romahdus

Ihmisen pää on kyllä niin kummallinen kapistus, etten ainakaan minä pysy perässä. Leikkauksen jälkeen tapahtumat tuli kuitattua huumorilla ja paljon tapahtumille naurettiinkin. Sellainen mustahuumori jyllää. Hurjaa hirtehishuumoria tulikin heitettyä tuttujen kesken. Yksikin kehotti ajattelemaan positiivisesti - leikkasivat oikean raajan ja selvisin siitä hengissä.

Kuitenkin totuus alkoi vähitellen selvitä ja ensimmäinen reaktio huolestutti minua jo melkein heti reagoinnin jälkeen. Asia ei missään nimessä ollut mikään läpihuutojuttu, joka menee ohi olankohautuksella. Olankohautuksella menikin ensimmäinen viikko.

Ensimmäisen kerran havahduin tilanteeseeni, kun kävin hoitamassa käytännön virastoasioita. Jokaisen käynnin jälkeen päädyin itkemään autoon, koska käynti ei mennyt, kuten suunnittelin. Ensimmäinen vaihe oli se, kun kelan virkailija sanoi, että tarvitsevat lausunnon myös työvoimaviranomaisilta. Tätä olin juuri heiltä kysymässä, mutta silti se oli peruste itkemiselle.

Jatkoin sitten kelasta työvoimatoimistoon, jossa infon työntekijä opasti minut asioimaan eri paikkaan kuin missä olin aiemmin asioinut. Tämä oli niin ison kriisin paikka, että minun oli pakko mennä hetkeksi rauhoittumaan vessaan ennen virkailijalle menoa. Sinällään asiointi meni huomattavasti kivuttomammin ja nopeammin, mutta silti moinen muutos tuntui kohtuuttoman suurelta.

Surkean päivän kruunasi vielä paketti, jota olin yrittänyt hakea edellisenä päivänä omasta postista, mutta se oli vahingossa toimitettu toisaalle. Nyt posti oli sitten päättänyt palvella asiakastaan hyvin ja olivat lähettäneet paketin kohti oikeaa postikonttoria. Niinpä kävin täysin turhaan vielä postissa.

Tämä oli sellainen vastoinkäyminen, että istuin autossa ainakin vartin itkemässä asioiden kurjuutta ja sitä, miten väsynyt ja loppu olen. Siis lopulta päädyttiin siihen tilanteeseen, että olen huijannut jopa itseäni kaikella sillä huumorilla, mitä olen leikkauksesta viljellyt. Lopputulos oli kuitenkin melko totaalinen romahtaminen.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Kiitoksia

Juhannuksen jälkeen on tullut hoideltua asioita useamman tahon kanssa ja toisissa paikoissa asiat hoituvat hyvin ja toisessa paikassa ne tuntuvat olevan tervan juontia. Kun on kokenut monenlaista kohtelua ja kuullut, miten eri tavalla asiat voi ilmaista, osaa arvostaa myös toimivaa palvelua. Suomalaisessa kulttuurissa kiitosta annetaan liian harvoin, joten päätin kiittää ihmisiä, jotka ovat kiitoksen ansainneet.

Tästä syystä ostin eilen kaksi rasiaa suklaata ja marssin tänään Kelan toimistolle viemään kiitoksia hyvästä palvelusta. Virkailijan ilme näytti aidosti yllättyneeltä, kun ilmaisin asiani. Hän lupasi myös välittää terveiseni puhelinpalvelun henkilökunnalle. Valitettavasti suklaani eivät sinne saakka pääse, vaikka sitä toivoinkin.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Piikki pistää

Yöllä päätin, että olen sen verran kipeä, että sijoitan itseeni sievoisen summan rahaa. Niinpä tänään päädyin ortopedille piikitettäväksi. Hyvin hän pistikin, mutta selkä on jälleen jopa kipeämpi kuin aamulla. Sitä se kortisoni teettää. Toivottavasti huomenna olo on huomattavasti parempi.

Kun kerran aloitin tuhlaamisen, jatkoin sitä apteekissa ja hain vuoden toisen annoksen biologisia lääkkeitä. Sielläkin sai maksaa riittävän suuren summan. No tällä ostolla meni kelan lääkekatto rikki ja loppuvuoden lääkkeet ovatkin sitten edullisempia ja tästäkin ostosreissusta kela maksaa osan takaisin.

torstai 29. marraskuuta 2012

Hyviä uutisia

Eilen kela sitten teki päätöksensä biologisista lääkkeitä ja päätös oli myönteinen. Päätös ei vaan näkynyt vielä eilen, vaikka väittivät sen näkyvän välittömästi. No pääasia on, että päätös tuli ja sen sai ennen reumalääkärikäyntiä.

Myös tähystyksen yhteydessä otettujen koepalojen tulokset kuulin terveyskeskuslääkäriltä ja ihan normaalilta näytti. Vatsaoireet johtuvat siis ärtyvästä suolesta ja sen kanssa on vain opittava elämään. Vähän sekavin tuntein otin tiedon vastaan. Parempi näin kuitenkin.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Turhauttavaa odotusta

Viimeksi kotipuolessa käydessäni minua odotti lääkärinlausunto biologisia lääkkeitä varten. Kiikutin sen heti seuraavan aamuna kelaan, jotta korvauksista saataisiin päätös. Kela lupaa sivuillaan käsittelyajaksi 3 tai 4 viikkoa. Epävarmuus johtuu siitä, etten tiedä, onko kyseinen hakemus ylipäätään lääkekorvaus vai lisäkorvaus.

No hakemuksen viemisestä tuli tänään kuluneeksi 3 viikkoa, joten päätös pitäisi vähitellen tehdä. Kuviota ei tietenkään helpota, että olen menossa perjantaina reumalääkärille ja silloin päätös olisi hyvä olla tiedossa, koska muuten lääkitysmuutospäätökset siirtyvät taas eteenpäin.

Soittelin hakemuksen perään jo maanantaina, mutten saanut yhtään tarkempaa tietoa kuin netistä on luettavissa. Lupasi asiakaspalvelija kiirehtiä päätöstä, mutta auttaneekohan se lainkaan. Ei ainakaan tänään näkynyt päätöstä.