Tänään en päässyt jatkamaan elämääni jo totuttuun tapaan, koska minulla oli ravitsemusterapeutin tapaaminen ja kävin samalla reissulla labrassa turvakokeissa. Niinpä aamupäivällä lähdin ulkoilemaan paikalliseen sairaalaan. Vaikka matka ulko-ovelta vastaan otolle ei ollut pitkä, se kävi kuitenkin melko paljon kunnon päälle. Puolimatkassa piti pitää tauko, että pääsin perille. Joko yleiskuntoni on tosiaan heikko tai yhdellä jalalla liikkuminen on raskasta. No tulipa kuitenkin liikuttua.
Ravitsemusterapeutin tapaaminen oli erittäin hyödyllinen, vaikka kovin paljon hyviä asioita minulla ei ollutkaan kertoa. Kuitenkin pystyin kertomaan, että hänen vinkkinsä olivat auttaneet. Viimeisen viikon Savossa pystyin kuitenkin elämään käsitykseni mukaan terveellisesti. Valitettavasti tämä aika jäi turhan lyhyeksi. Antoi kuitenkin hyväksynnän nykyiselle syömiselleni ja sairausajan tavoitteelle, ettei paino nouse.
Melko yllättäen tässä täyslevossa ruokailurytmini on muotoutunut siten, että syön käytännössä kolmesti päivässä; aamupalan, lämpimän ruuan ja iltapalan. Välipalaksi sitten jotain hedelmiä tai marjoja. Kun kulutus on vähäisempää, niin hyvä ettei ole nälkäkään. Nyt kun en pääse edes kauppansa, joku muu hakee minulle herkutkin, joten niitä ei talossa ole kiusaksi saakka.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka. Näytä kaikki tekstit
torstai 4. heinäkuuta 2013
maanantai 17. kesäkuuta 2013
Univelkaa
Sunnuntaina jatkoin samaa linjaa kuin lauantaina. Tosin sillä erotuksella, että en onnistunut polttamaan itseäni auringossa vaan sen sijaan kastuin oikein huolella vesisateessa. Koiranäyttelypaikkakunta ja tuomari vaihtuivat, mutta pelin henki oli pitkälti aivan sama. Seisoskellaan päivä ulkosalla ja nautitaan hyvästä seurasta.
Päivä taas venyi melko pitkäksi ja pääsinkin lähtemään Savoa kohti vasta puoli seitsemän aikaan. Selkä oikutteli matkalla ja perillä mökillä olin vähän ennen yhtä aamuyöllä. Yöunia vielä häiritsi sinnikäs suonenveto säären etuosan lihaksissa, joten aamulla olo oli kaikkea muuta kuin pirteä kellon soidessa.
Päätinkin tehdä lyhyen työpäivän ja käydä kaupassa hakemassa jotain helppoa ja nopeaa syömistä täksi päiväksi ja ruokatarpeet loppuviikoksi. Kotimatkalla piti ihan aktiivisesti pitää itseäni valveilla. Kotona päätin syödä ja sen jälkeen päivittää tämän blogin ja painua sen jälkeen unten maille. Jos uni ei riitä aamuun saakka, niin sitten ei riitä, mutta en jaksa pitää itseäni väkisin valveilla yhtään pidempään.

torstai 19. tammikuuta 2012
Lumihanki
Tänään piti hoidella asioita kaupungilla ja koska lunta tuli taivaan täydeltä päätin kävellä. Auton kaivaminen hangesta ei houkutellut ja tulipa samalla harrastettua liikuntaa. Tunnin lenkin myräkässä ja lumihangessa kävelin, eikä kertaakaan tuntunut hengityksen suhteen pahalta. Olisikohan sittenkin niin, että olo rupeaa helpottamaan. Kyllä parempi olo kelpaa, vaikka jälleen jäi ahdistuksen syy selvittämättä.
Tänään hemmottelin itseäni hakemalla kebabin kotiin. Syömisen jälkeen olo oli vähän pettynyt - kyllä sillä nälkä lähti ja se maistui ihan hyvältä, mutta se herkuttelun fiilis jäi puuttumaan. Mietinkin, että alkaako minun suhteeni ruokaan normalisoitumaan. Ainakaan en saa sitä hyvänolon tunnetta mitä pitkään olen ruuasta hakenut. On aika yllättävä tunne syödä vain ravinnon saamisen takia, eikä hakea ruuasta myös hyvää oloa ja mielen piristystä.

perjantai 23. joulukuuta 2011
Keittiössä
Tänään aamulla lähdin käymään uimahallissa. Sain hallin henkilökunnalta
joululahjan - ilmaisen uinnin. Uin puolisen tuntia. Tällä kertaa onnistuin
uimaan vapaauintia niin rauhalliseen tahtiin, että jaksoin uida järkisykkeillä
melkein koko puolituntisen. Alkuun uin 100 metriä rintaa alkuverryttelyksi ja
samoin lopussa uin pätkän rintaa. Muuten menin vaparia ja treenailin samalla
volttikäännöksiä. Vähitellen volttaus alkaa tuntua järkevältä tavalta vaihtaa
suuntaa. Nyt sain tehtyä jopa useita käännöksiä putkeen siten, että uin 100
metrin pätkiä.
Uimasta päästyäni aloin vääntämään joululaatikoita. Vanhemmillani on mahdollisuus tehdä laatikot piharakennuksen leivinuunissa ja laatikot ovatkin oma projektinsa, jossa pitää yhdistää laatikontekijän ja uuninlämmittäjän aikataulut siten, että uunin ollessa lämmin on sinne myös laatikoita. Minä siis huhkin pitkän päivän keittiössä värkkäämässä laatikoita samalla, kun isäni lämmitti uunia.
Selkä ja kantapäät eivät seisomista hurjasti arvostaneet ja nyt onkin melko jäykkä olo. Jäykkyyteen varmasti osaltaan auttaisi kävely tai hölkkä, mutta kantapäät haluavat olla lähinnä irti maasta. Joten päätin tänään kärsiä selän ja lepuuttaa jalkoja. Toivottavasti selkä antaa nukkua yöllä.

Tunnisteet:
Joulu,
Ruoka,
Selkä,
Uinti,
Vapaauinti,
Volttikäännös
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)