Hyviä hetkiä

Taas on vierähtänyt luvattoman pitkään edellisestä päivityksestä. No päivitän kuulumiset nyt kahdessa osassa. Tänään kuulumisia eiliseen saakka ja toivottavasti huomenna tämän ja huomisen päivän kuulumiset. Tällainen jako sen takia, että tänään alkuun laitettu asia saanee huomenna ainakin jonkinlaisen päätöksen, joten tarinasta tullee yhtenäisempi, kun kirjoitan sen kerralla.

Viime viikon loppuun mahtuu paljon kokemuksia. Jotain päivänä nautin vesisadelenkkeilystä, kun sitä pääsi tekemään ilman vesisadetta inhoavaa koiraa. Sinällään lenkki ei ollut kamalan pitkä, vajaan puolituntia, mutta otin sen aikana ensimmäiset hölkkäaskeleet jalkavammojen jälkeen. Täytyy todeta, että hölkkäaskeleet tuntuivat taivaalliselle.

Kävin myös muutamaan kertaan uimahallilla salilla, uimassa ja vesijuoksemassa. Kaiken kaikkiaan viikon aikana huomasin löytäneeni ainakin pienen määrän liikunnan iloa. Oli todella ihanaa, kun pystyi ja jaksoi tehdä asioita eikä saanut pahaa romahdusta ololle. Liikkuessa pystyi myös melko hyvin unohtamaan reuman ja sen jylläämisen, mikä osaltaan lisäsi jaksamista.

Viikon kruunasi pyhänä tehty Helsingin reissu ja mukava iltapäivä siskon kanssa maailman huippuratsastuksen parissa. Reissu oli raskas eikä selkä pitänyt siitä, mutta kaiken sen tuskan ja vaivan arvoinen. Oli jälleen ihanaa päästä pois märehtimästä oman elämän kurjuutta ja surkeutta.

Työnarkomaanin lauantai

Koska maanantai meni viisurin poistossa ja ensiviikollakin on vapaan tarvetta, päätin tänään mennä tekemään töitä, joita en viikolla yksinkertaisesti ennättänyt tehdä. Niinpä vietin sitten pyhäpäivää työpaikalla. Kerrankin sai rauhassa keskittyä tehtäviin, joita oli tekemässä.

Työpäivän jälkeen oli melkoisen virkeä olo ja päätin lähteä vesisateessa reippaalle lenkille. Kävelylenkkeily vesisateessa ei useinkaan houkuttele, joten päädyin kokeilemaan miltä hölkkääminen tuntuu. Paljon on hölkkäkunnosta hävinnyt syksyn aikana, mutta kuitenkin hölkästä löytyi paljon positiivisia kokemuksia.

Hölkkäilin nelisen rauhallista pätkää ja välit kävelin. Olisin ehkä jaksanut juosta enemmänkin, mutta päätin mieluummin ottaa rauhallisesti ja tehdä ensisijaisesti todella positiivisen lenkin. Toivottavasti liukkaat loistavat poissaolollaan, jotta pääsee juoksemaan useamman kerran.

Tämä on muuten tämän blogin 500 viesti. En olisi ikinä uskonut kirjoittavani tätä kovin pitkään. Kuitenkin blogimerkinnästä on tullut lähes jokailtainen tapa. Harvassa ovat ne illat, kun tekstiä ei kirjoita, vaikka siihen olisi aikaakin. Itselleen pitää olla armollinen ja tämä blogi on kuitenkin vain harrastus ja tapa purkaa mietteitään.

Rääkätään kerrankin kunnolla

Alkusyksy täällä isolla kirkolla on mennyt liikunnan osalta melko kevyesti. Olen keskittynyt melko rauhallisiin lajeihin. Liikunta on tuntunut jossain määrin pakkopullalta. Liikun kyllä, koska olen siitä maksanut, mutta hallille raahautuminen on tuntunut todella raskaalta.

Tälle päivälle olin alunperin suunnitellut kahvakuulatreeniä, mutta huomisesta tuli vapaapäivä ja minulle tarjoutui mahdollisuus mennä pumppitunnille, päätin vaihtaa lajia. Kahvakuulailu on kuitenkin mukavaa ja liikuntakeskus tarjosi pumppitunnin jälkeen mahdollisuutta ohjattuun kahvakuulaan. Hetki piti miettiä idean järkevyyttä ja sitten päätin kokeilla. Pääsee niistä jumpista kesken pois.

Eipä tarvinnut lähteä kesken pois. Pumpissa jätin suosiolla lonkkaa rasittavat liikkeet vähemmälle teholle sekä painojen että kyykyn syvyyden suhteen. Tästä huolimatta lonkka hieman vihoitteli etenkin askelkyykyissä. Se lonkalle suotakoon, sen verran haastava oli treenikin pitkän kesätauon jälkeen. Muuten liikkeet menivät hyvin. Vähän säästelin, enkä ottanut liikkeisiin ihan maksimeita, koska ohjelmakin oli outo. En kuitenkaan päästänyt itseäni turhan helpolla.

Kahvakuulatunnilla sitten huomasi, miten ihmisestä vaan jossain kohti loppuu voimat. Oli pakko tehdä normaalia pienemmällä kuulalla ja pitää reilusti enemmän taukoja kuin ohjaaja neuvoi. Toisaalta tuli sellainen olo, että kerrankin sain tehtyä ainakin osan lihaksista ihan loppuun.

Ratikassa kotiin päin tullessa oli sellainen mukavan raukea olo. Näin sieluni silmin, miten syön iltapalarahkan ja sen jälkeen vaivun rentouttavaan uneen ilman mitään sängyssä pyörimistä. Suunnitelmaan tuli kupru, koska kerrostalossamme oli vaihteeksi palohälytys ja jouduin odottelemaan pihalla puolisen tuntia ennen sisälle pääsyä. Siinä välissä osa raukeudesta katosi. Ehkäpä uni kuitenkin tulee paremmin kuin aikoihin.

Lepopäivä jaloille

Viime päivien liikunta on rasittanut melko paljon jalkoja ja jättänyt yläkropan vähemmälle. Niinpä päätin tänään antaa jaloille kevyemmän päivän ja keskityin yläkropan rääkkiin. Jotta jalat eivät olisi päässeet täysin lepäämään, kävelin uimahallin salille. Salilla tein sitten yhdistetyn yläselän ja käsien treenin.

Tällä kertaa en edes yrittänyt säästellä ja vedin treenin täysillä. Kerrankin sain oikeasti laitettua riittävästi painoja ja yhtä liikettä lukuun ottamatta viimeinen sarja jäi vajaaksi. Tähän saakka olen yleensä vain pyrkinyt tilanteeseen, jossa lihakset tulee vedettyä aivan loppuun. En toki nytkään loppuun saakka vetänyt, vaan jätin treenin kolmen sarjan jälkeen.

Salitreenin jälkeen uimahallin saunassa oli todellinen voittaja fiilis. Se olo, kun on antanut treenille kaikkensa, löyly hellii väsyneitä lihaksia ja voi vain nauttia olosta. Jo pelkästään tuon olon takia kannatti lähteä salille.

Nautiskellen hölkkäilyä

Tänään illalla innostuin juoksemaan. Hirmuisen korkeilla sykkeillä menin, mutta koska juokseminen tuntui hyvältä, päätin olla välittämättä sykkeistä ja nauttia liikunnan riemusta. Yhtään ei haitannut vesisade eikä hurja tuuli. Säähän on vain pukeutumiskysymys.

Kahdet pitkät yöunet ja muutenkin lepäily on saanut ihmeitä aikaan mielialalle. Viimeinen niitti oli tuo lenkki. Kotiin tullessa oli pakko hymyillä. Jalka nousi paljon kevyemmin kuin toissa päivänä, vaikka lenkki olikin melko rankka. Kyllä liikunta on ihme lääke, kunhan sitä muistaa annostella oikein.

Loistava liikuntapäivä

Tälle päivälle olin suunnitellut viikon raskaimman liikuntapäivän. Alkuperäisen suunnitelman mukaan päivään kuului jalkatreeni, hyötyliikuntaa ruokakauppareissun muodossa ja juoksukoulun juoksulenkki. Suunnitelma oli hyvä, toteutus muotoutui hieman erilaiseksi.

Salille kävellessäni tunnustelin tuota nilkkaa ja totesin, ettei sille yksi lisälepopäivä tekisi hallaa. Niinpä päädyin tekemään jalkatreenin sijaan käsitreenin. Tällä kertaa tuntui paukkuja olevan vietinkin salilla aikaa tunnin verran. Hauikset jäivät ojentajia vähemmälle huomiolle. Jostain syystä olen löytänyt hyvän fiiliksen ojentajien treenaamiseen ja samaa tahtia se fiilis häviää hauisten treenaamiselta. Kultainen keskitie näidenkin suhteen olisi löydettävä.

Kaiken kaikkiaan salilta lähtiessä oli todella hyvä olo ja hymy huulilla. Oli sellainen hyvä liikuttunut olo.  Todellakin tunsi tehneensä hyvän treenin. Juuri tämän olon takia kävin koko kesän salilla. Toisaalta tämän olon vähittäinen häviäminen laski motivaatiota treeniin. Uskon vakaasti, että parin viikon salitauko teki vain hyvää etenkin, jos se palauttaa salitreenin jälkeisen hyvän olon.

Illalla käytiin koiran kanssa tekemässä vajaan tunnin lenkki, jonka aikana suoritin päivän juoksukoulun - juoksin 2-3 minuuttia putkeen. Jälleen kerran oli vaikea juosta riittävän hiljaa, tosin taustalla oli rankahko salitreeni, joten kroppa ei taatusti ollut parhaassa iskussa. Edellisellä kerralla juoksin ihan järjestään nämä lenkit ennen aamupalaa aamulenkkeinä. Nyt olen selvästi siirtynyt enemmän iltalenkkeilijäksi. Kaiken kaikkiaan huomaan, miten juoksujalkaa polttelee ja kova hinku olisi hölkkäillä pidemmälle kuin ohjelman sallimat minuutit. Uskon kuitenkin, että hitaasti hyvä tulee ja sinnittelen lyhyiden hölkkäpätkien seurassa.

Se päivän kolmas suunniteltu liikuntasuoritus, hyötyliikunta, jäi suorittamatta. Osin sen takia, että aamulla nukuin pitkään ja nautiskelin aamupalastakin rauhassa. Osin sen takia, että salilla meni pidempään kuin suunnittelin. Ja osin olin vain laiska. Kävin siis kaupassa, mutta tein sen autolla. Pohdiskelin kyllä vaihtoehtoa, että olisin hakenut koiran kanssa välttämättömät lähikaupasta ja siirtänyt hyötyliikunnan huomiselle. Päädyin kuitenkin tekemään tänään kaikki ruokaostokset.

Selkeästi huomaan, että hyötyliikunta on se osa-alue, josta olen liikunnan saralla pahiten lipsunut. Harvemmin olen kuitenkaan lähtenyt autolla vain kauppaan, vaan kauppareissut olen yhdistänyt muihin tilanteisiin, joissa olen liikkunut autolla, esimerkiksi uimareissuihin. Kuitenkin huomaan, ettei askelmittarin askeltavoite täyty enää läheskään päivittäin - tosin liikunta tavoitteet sekä ajallisesti että kalorikulutuksen suhteen täyttyvät kyllä, joten ihan laakereilleni en ole jäänyt makaamaan, vaikka kävely onkin vähentynyt kesästä.

Liikunan ilo

Aamupäivällä lintsasin hyötyliikuntavelvoitteesta ja kävin kaupassa autolla. Periaatteenahan olen pitänyt, että ruokakauppaan en lähde autolla, jos en muuten joudu autolla liikkumaan. No aamulla oli kuitenkin laiskotus ja kauppalistakin oli melko pitkä, että päätin poiketa periaatteesta ja ajoin autolla toiselle puolelle keskustaa. Tunsin huonoa omaa tuntoa koko matkan.

Lounaan jälkeen lähdin sitten käymään salilla. Tänään oli käsitreenipäivä enkä oikein löytänyt treeniin hyvää virtaa, tuli sellainen pakkotreeni olo. Painoja taisin useampiinkin liikkeisiin saada lisää, eikä treenissä suoritusten osalta ollut valittamista. Se ei vaan ollut millään tavalla sykähdyttävää tai kivaa. Kävikin mielessä, että pitäisikö joko pitää viikon salitauko tai ainakin muokata treeniohjelmaa. Tällä viikolla hyvältä on tuntunut vain yläkropan treeni.

Illalla laitoin makaronilaatikon uuniin ja päätin lähteä sen kypsymisen ajaksi koiran kanssa ihan perinteiselle kävelylenkille. Tulikin tehtyä oikein mukava reilun tunnin kävelylenkki. Säänhaltijakin suosi ja vettä alkoi sataa vasta ihan lenkin lopulla ja taivas varsinaisesti repesi noin 50 metriä ennen kotiovea. Oli kiva pitkästä aikaa kävellä ihan vain kävelylenkki oman olon vuoksi eikä suorittaa mitään.

Nyt parina viime päivänä on taas löytynyt se liikunnan ilo, mikä on jokusen viikon ollut hukassa. Liikunta on ollut sellaista pakollista suorittamista. Toisaalta en tätä ole huomannut ennen kuin ilon palatessa. Osasyyllinen tietysti voisi olla tuo reumatauti, joka on nostellut päätään ja nyt vihdoin tällä viikolla pystyin antamaan itselleni luvan sairastaa. Montaa päivää ei tarvinnut sairastella ja heti rupesi liikunta maistumaan. Pitää vaan jatkossa muistaa nauttia liikunnasta, eikä keskittyä siihen, miten tuntemus eroaa edellisestä kerrasta.