Huumori - tuo elämän kantava voima

Ihmisillä on erilaisia selviytymiskeinoja. Minulle yksi suuri on mahdollisuus nauraa vastoinkäymisille. Etenkin musta huumori tuntuu kukkivan. Mielenterveyshoitajani sanoi, että hän on vakavasti huolissaan masennukseni pahenemisesta, jos en pysty nauramaan ongelmille, jotka ovat tulleet vastaan.

Näitä huumoriheittoja onneksi löytyy itseni lisäksi myös lähiympäristöstä. Eli jos itse ei pysty nauramaan, niin joku yleensä löytää oikeat sanat ja auttaa näkemään asian humoristisen puolen. On jo jonkun aikaa siitä, kun olimme kaverin kanssa lenkillä ja kompastuin omiin jalkoihini. Kun olin rähmälläni maassa, niin kaverin ensimmäinen kysymys oli, "mikä paikka nyt murtu".

Samaisen ihmisen kanssa oli joskus sovittu, että menen heille reumalääketiputuksen jälkeen ja soitan varoitussoiton, kun olen lähdössä sairaalalta. Tiputuksessa menikin tavallista pidempään, koska oli melkoisesti ongelmia. Soittelin sitten kaverille ja kaveri vastasi puhelimeen "Ai sä et kuollutkaan".

Hyvän muistutuksen asiasta sain, kun turvakoelabroissa maksa-arvot olivat koholla ja reumalääkäri ilmoitti, ettei tiputeta. Valitin aiheesta useammallekin kaverille, miten on väärin, ettei edes maksaa tuhota. Yksi kaveri laukaisi ärsytyksen toteamalla "Hölmö mies, saahan maksaa kaupastakin"

Ystävien tuella

Viime syksynä, kun poskionteloista löytyi kysta, koin elämäni ensimmäisen henkisen romahduksen. Silloin taisi mennä useampi päivä vain itkien ahdistuspaniikissa. Sinällään kokemus oli oikeasti pelottava, mutta se oli myös ensimmäinen hetki, kun aloin vakavasti miettiä, että tarvitsen apua myös henkiseen pärjäämiseen.

Sen jälkeen vastaavaa oloa ei ole tullut ennen kuin nyt tämän leikkauspäätöksen jälkeen. Siinä mielessä oppimista on tapahtunut, että kun tunnistin nämä ahdistusoireet, en järkyttynyt niistä, vaan lähdin aktiivisesti etsimään apua oloon. Tälläerää tukeuduin paljon muihin ihmisiin. Kun tunnistin oireet, tiesin, että tarvitsen muuta ajattelemista, koska panikointi ei helpota asiaa yhtään. Varsinkin kun seuraavat päätökset tehdään ensi viikolla. 

Ensimmäisen yön vietin keskustelemalla netin välityksellä ihmisten kanssa ja purkamalla tuntemuksiani. Seuraavana päivänä kutsuin itseni kaverille kylään ihan vaan katselemaan lapsiperhearkea ja unohtamaan omat murheet ainakin hetkeksi. Vietin siellä sitten melko pitkään ihan vaan, koska en uskaltanut olla yksin, eikä kaverikaan tuntunut pistävän pahakseen leipomisapua. 

Kun sitten kotiuduin, avauduin asiasta parillekin kaverille, joista toinen osasi mitä ilmeisimmin esittää pari oikeaa kysymystä, jotka auttoivat työstämään ahditusta eteenpäin. Sen jälkeen, kun olin saanut asiaa hieman selväksi päässäni, alkoi sen työstäminen olla helpompaa. Sen jälkeen en olekaan saanut noita pahoja ahdistuskohtauksia.

Pitää vaan selvästi luottaa ihmisiin.

Vatsatauti

Jotta sairastelu ei loppuisi, sain koulukaverilta vatsataudin. Jouduin lähtemään pois koulusta kesken päivän. Ilmeisesti selvisin melko helpolla taudilla, mutta siitä huolimatta pitänee huomenna soitella reumapolilta ohjeistus vatsatautiin. Toivottavasti biologisten tauko ei taas pitene kamalasti moisen takia.

Tänään olen kokenut muutaman ihmisen osalta todella hyvää huolenpitoa. En todellakaan olisi heiltä moista odottanut, mutta erikseen kyselivät vointia useampaan otteeseen ja pitivät huolta, että tunnen oloni hyväksi. Yrittivät tosin patistaa koulusta kotiin heti aamusta, mutta tekivät sen minun takiani. On todella ihanaa, että tällaisiakin lähimmäisistä välittäviä ihmisiä löytyy.