Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hölkkä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hölkkä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. marraskuuta 2013

Onnistuminen

Aloitin päiväni luuntiheysmittauksella. Vihdoinkin nilkkamurtuman taustoja aletaan selvittää. Onneksi varasin aikaa riittävästi, koska tutusta ostoskeskuksesta lääkäriaseman löytäminen osoittautui todella haastavaksi. Lopulta löysin perille muutaman vartijan ohjeiden avulla.

Puolentunnin pötköttelyn jälkeen hoitaja kertoi, mitä kone sanoi luuntiheydestäni. Oli melkoinen yllätys, että selkärangasta löytyi jotain normaalista poikkeavaa. Nyt sitten odottelen röntgenlääkärin lausuntoa ja joskus myöhemmin sitten lääkäri kertoo, mitä moinen löydös tarkoittaa.

Kun lähdin pois lääkäriasemalta tunnistin itsessäni ajatusketjun, joka päätyy siihen, että käy ostamassa kaupan tyhjäksi herkuista ja ahmin itselleni fyysisesti ja henkisesti pahan olon. Ajatusketjun tunnistamisen jälkeen mietin, miten estän sen toteutumisen. Päätin poistua ostoskeskuksesta ja suunnata autoni kaupan sijasta kuntosalille.

Salilla teinkin sitten alkuverryttelyn pitkän kaavan mukaan juoksumatolla. Tein kävelyn oheen myös kevyitä hölkkäpätkiä ja kokeilin myös, miten kovaa jaksan juosta. Kolmen vartin alkuverryttelyn jälkeen olin tyytyväinen paitsi salille tulemiseen myös siihen oloon, joka verryttelystä seurasi.

Koska päädyin salille, jatkoin tietysti treenillä. Jalkatreenit ovat viime aikoina jääneet turhan vähiin, mutta nyt päätin kokeilla uuden salin tarjoamia mahdollisuuksia. Tsemppi riittikin melkein treenin loppuun saakka. Saunan lauteilla jälkikäteen kehuin itseäni hyvin tehdystä työstä ja oikeista valinnoista.

torstai 24. lokakuuta 2013

Luuloterve vai -sairas?

Eilen oli taas ravitsemusterapeutin tapaaminen ja lähdin vastaanotolta hyvin sekavissa tunnelmissa. Toisaalta vastaanottokäynnillä sai puhua hyödyllisistä asioista ja ehkä hedelmällinen keskustelu synnytti korvien välissä jotain. Jo ihan sen takia kannatti lähteä.

Toisaalta aihetta käsitellessä käsiteltiin myös asennetta ja ainakin osa sanoista satutti melko pahasti. Sinällään olen sitä mieltä, että asenteella voi muuttaa paljon ja se helpottaa monesta asiasta selviämistä. Kuitenkaan tämän vuoden sairaushistorialla en kamalasti kaipaa korostusta siitä, miten erilaisella asenteella asiat hoituvat helpommin.

Etenkin kun totesin, etten enää edes uskalla toivoa biologisen lääkityksen aloittamista, sain kuulla, suhtautuvani asiaan täysin väärin. Kuitenkin se toivominen ja sitä seuraavat pettymykset ovat henkisesti paljon raskaampia kuin jatkuva matalalento. Jos joka kerta sitä putoaa korkeammalta jalustalta ja syvemmälle suohon, niin miksi ehdoin tahdoin lähteä satuttamaan itseään turhalla toivolla?

Vastaanotolta kävellessäni mietin, että jälleen, että kuvittelenko kaikki oireet ja tekeydynkö vaan sairaaksi. Oli todella vaikea pakottaa itsensä reumapolin sihteeriltä varaamaan pistosaikaa, koska koin, että ongelmani ovat ainakin osin korvien välissä. Tämä tunne sai aikaan otsikon kysymyksen luulosairaudesta.

Nukuttuani yön yli totesin, että ravitsemusterapeutin sanoissa oli kuitenkin totuuden siemen. Päätin kokeilla, mihin saakka pelkkä asenne riittää. Niinpä aloitin aamun aamuhölkällä ja sen jälkeen rauhoituin kahvikupin ääressä aamiaiselle. Pitkäksi venyneen aamiaisen jälkeen lähdin käymään salilla ja kiusasinkin jalkoja oikein huolella. Ainakin tässä kohtaa asenne ratkaisi.

Illalla lähdin vielä ohjattuun vesijuoksuun, jossa otin treenin erityisesti käsille. Hieman altaassa tuntui selässä kipua, mutta se helpotti, joten päätin vain kuvitelleeni sen. Kotiin lähtiessäni vesijuoksuohjaaja huikkasi perääni, että ei kai vaan selkä ole kipeä. Ihmettelin, mitä hän horisee, mutta kuulemma kävelyni näytti siltä. Kielsin itselleni tyypillisesti moisen, mutta ohjaaja tuli hieman painamaan juuri SI-nivelen kohdalta. Meinasi lähteä jalat alta. Eli ilmiselvästi tämän päivän olen kuvitellut olevani luuloterve.

Jostain syystä on aina yhtä vaikeaa antaa itselleen periksi ja antaa lupa sairastaa. Kuvittelin, että tämän vuoden aikana olisi ollut riittävästi aikaa hyväksyä sairastaminen, mutta hyväksyminen lienee aika pinnallista, koska yhden ihmisen kommentit saavat minut epäilemään sairauttani ja oikeuttani sairastaa.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Hyviä hetkiä

Taas on vierähtänyt luvattoman pitkään edellisestä päivityksestä. No päivitän kuulumiset nyt kahdessa osassa. Tänään kuulumisia eiliseen saakka ja toivottavasti huomenna tämän ja huomisen päivän kuulumiset. Tällainen jako sen takia, että tänään alkuun laitettu asia saanee huomenna ainakin jonkinlaisen päätöksen, joten tarinasta tullee yhtenäisempi, kun kirjoitan sen kerralla.

Viime viikon loppuun mahtuu paljon kokemuksia. Jotain päivänä nautin vesisadelenkkeilystä, kun sitä pääsi tekemään ilman vesisadetta inhoavaa koiraa. Sinällään lenkki ei ollut kamalan pitkä, vajaan puolituntia, mutta otin sen aikana ensimmäiset hölkkäaskeleet jalkavammojen jälkeen. Täytyy todeta, että hölkkäaskeleet tuntuivat taivaalliselle.

Kävin myös muutamaan kertaan uimahallilla salilla, uimassa ja vesijuoksemassa. Kaiken kaikkiaan viikon aikana huomasin löytäneeni ainakin pienen määrän liikunnan iloa. Oli todella ihanaa, kun pystyi ja jaksoi tehdä asioita eikä saanut pahaa romahdusta ololle. Liikkuessa pystyi myös melko hyvin unohtamaan reuman ja sen jylläämisen, mikä osaltaan lisäsi jaksamista.

Viikon kruunasi pyhänä tehty Helsingin reissu ja mukava iltapäivä siskon kanssa maailman huippuratsastuksen parissa. Reissu oli raskas eikä selkä pitänyt siitä, mutta kaiken sen tuskan ja vaivan arvoinen. Oli jälleen ihanaa päästä pois märehtimästä oman elämän kurjuutta ja surkeutta.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Opiskelijan juhannus

Väittävät, että keskikesän juhlaa pitäisi jollain tapaa juhlia. Minä päätin tällä erää olla juhlimatta ja sen sijaan hyötykäyttää rauhalliset hetket työmaalla ja viettää juhannukset kirjoittamalla lopputyötäni. Minä vain tarvitsen kirjoittamiseen rauhan.

Sen verran kuitenkin nautin keskikesästä, että en pitänyt aamulla erityistä kiirettä töihin hankkiutumisen kanssa, vaan hyvällä omalla tunnolla kävin eilen aamulenkillä. Pitkästä aikaa hölkkäsin muutaman askeleen ja lenkki tuntui todella hyvältä, vaikka en ottanut polvitukeakaan mukaan. Alkaisikohan tuo polvikin viimein parantua?

Lenkin jälkeen heiluttelin hieman kahvakuulaakin. Päätin tehdä 10 etuheilautusta ja ne teinkin. Olisin varmasti jaksanut enemmänkin, mutta päätin tällä erää ottaa asiat rauhallisesti ja mieluummin tehdä liian vähän kuin liikaa.

Päivä menikin työpaikalla kirjallisissa touhuissa. Yllättävän paljon sain aikaan, vaikka työteho oli melko alhainen. Siitä huolimatta tekstiä syntyi huomattavasti enemmän kuin aikoihin. Kuviosta jäi ehdottomasti positiivinen fiilis, vaikka vapaata en pitänytkään.

Työpäivää lyhensi lupaus käyttää työkaverin koiraa lenkillä. Alunperin ajattelin käydä vain lyhyen ja nopean lenkin, mutta jalat veivätkin pidemmälle ja kävin tarkastamassa yhden suositellun lammen pohjukan. Tuli siis käveltyä lähes tunti ja vielä kohtalaisen reippaasti.

Lenkin jälkeen unta ei kauheasti tarvinnut houkutella. Tein ruuan ja nukahdin lähes välittömästi. Yön nukuinkin melko hyvin. Heräsin tosin pikkutunneilla savun hajuun. Tiesin, että vieressä poltettiin juhannuskokkoa, joten en havainnosta kamalasti yllättynyt.

Aamulla heräsin pirteänä ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Tänään en edes yrittänyt lähteä lenkille, joten olin työpaikalla jo kohtalaisen aikaisin ja tänään olen myös ollut melko aktiivinen kirjoittaja ja työ onkin edennyt melkoisesti. Tämän kirjoituksen jälkeen kirjoitan vielä yhden rupeaman ennen kuin lähden kotiin tekemään jälleen ruokaa.

Aamulla havahduin tosiasiaan, että en ole ottanut kipulääkettä moneen päivään ja silti aamulla olen herännyt virkeänä ja olo on ollut muutenkin hyvä. Hermo-oireet jalkapöydistä ovat hävinneet täysin ja ainoa oireileva paikka on oikea keskisormi. Päätinkin aamulla hankkia siihen kortisonipistoksen lähitulevaisuudessa, jos sen avulla pääsisi nauttimaan täysin oireettomasta kaudesta.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Asennemuutos

Eilen illalla pääsin taas nukkumaan melko järkevään aikaan ja saikin nukuttua pitkät yöunet. Aamulla heräsin melko mielelläni ja pirteänä työpäivään. Kaiken kaikkiaan olo on parantunut viimeisen viikon aikana hurjasti. Ei meinaa ihan uskoa, miten nopeasti olo lähtee paranemaan, kun oravanpyörä lähtee pyörimään positiiviseen suuntaan.

Tänään kävin työpäivän jälkeen oikein hikilenkillä. Kokeilin hölkkäämistäkin ja tuntui todella hyvältä. Toki kunto on huono ja polvikin rasittuu nopeasti, mutta silti hölkkäsin muutaman todella lyhyen pätkän. Henkisesti moinen oli todella tärkeää. Lenkin jälkeen heiluttelin vielä hieman kahvakuulia. Ennen suihkua vielä pulahdin jokeen ja onnittelin itseäni hyvästä liikuntasuorituksesta.

Kaikesta tästä asennemuutoksesta syytän paitsi biologista lääkettä myös hyvää keskustelua ravitsemusterapeutin kanssa. Ravitsemusterapeutti lähinnä kuunteli ja antoi hyviä vinkkejä. Kaiken kaikkiaan pyrki kiinnittämään huomiota siihen, mikä on hyvin nyt, ei siihen, mikä voisi olla paremmin. Tätä olen soveltanut ja se tuntuu mielialassa paljonkin.

Yllättävän paljon oli merkitystä luvalla syödä eineksiä ja toisaalta hyvät vinkit ruokaohjeista. Kummasti sitä on intoa tehdä helppoja ruokia, kun tietää, että saa hyvää ja nopeasti. Myös kaapissa odottavat einekset helpottavat elämää. Niitä syödessä ei tarvitse potea huonoa omaa tuntoa, kuten ei pääsääntöisesti mistään muustakaan syömisestä. Asenne syömiseen on muuttunut melko paljon, mikä tuntuu helpottavan paljon.

Tämä sama asenne tuntuu vaikuttavan melko paljon omaan mielialaan ja jaksamiseen. Jaksamisen kanssa käsikädessä käy myös aikaan saaminen. Kun tuntee, että jaksaa tehdä asioita, tulevat asiat myös tehdyksi eikä mene energiaa siihen murehtimiseen, mitä kaikkea pitää tehdä. Tätä asennetta ei vaan muista pitää yllä, kun menee oikein huonosti. Kun asiat tekee pala kerrallaan, kokonaisuus ei ole tuskastuttavan suuri kuin kokonaisuutta ajatellen.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Positiivinen havainto

Tässä on muutamana päivänä ennättänyt miettiä maanantaista fysioterapeutti käyntiä. Oikeastaan ensimmäistä kertaa reuman puhkeamisen jälkeen oli vaikea valittaa mitään paikkaa. Tuoreessa muistissa oli toki selkäoireilu muutaman viikon takaa, mutta akuutisti ei ollut mitään kipuja. Kipupäiväkirjan tarkastelu osoitti havainnon oikean suuntaiseksi.  Selkeästi biologiset lääkkeet auttavat. Tosin kipupäiväkirja kertoi myös karua kieltään lääketauoista. Kun kroppa alkaa kipeytyä, mennään huomattavan nopeasti hyvin kipeäksi.

Eilinen ilta meni totutun teeman mukaisesti autoillessa. Hain koiran kotiin kasvattajalta ja sillä reissulla meni koko ilta. Kotimatkalla kävin hakemassa kaupasta eineksiä täksi päiväksi ja kotiin päästyämme painuin lähes suoraan nukkumaan.

Yöllä havahduin muutamaan otteeseen  ja mietin kuumeen mittaamista. Kuumemittari ei kuitenkaan ollut käden ulottuvilla, joten en jaksanut nousta mittaamaan kuumetta. Aamulla herätessäni olo oli kuumeinen, mutta kuumetta ei mittarin mukaan ollut. Muutenkin oli melkoisen tukkoinen olo. Aamulla tukkoisuus hävisi nopeasti.

Illalla uskaltauduin lenkille, koska olo oli edelleen hyvä. Lenkillä huomasi selvästi suorituskyvyn olevan huonompi kuin sunnuntaina. Kuitenkin hölkkäpätkiä hölkkäillessäni mietin eroa edelliseen juoksukouluun. Tämän kertaisessa juoksukoulussa hölkkäpätkät ovat huomattavasti helpompia kuin ensimmäisellä kerralla. Toisaalta niitä onnistumisen tunteita tulee huomattavasti vähemmän. Ensimmäisellä kerralla jokainen edellistä rankempi harjoitus oli voitto. Nyt vain yritän saavuttaa edellistä kuntotasoa.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Aamulenkiltä koiranäyttelyyn

Aamulla kellon soidessa herääminen tuntui mukavalta ja ensitöikseni lähdin lenkille. Tällä erää juoksukoulun ohjelmassa oli pari lyhyttä hölkkäpätkää, jotka teinkin lenkillä. Tuntui mukavalta juoksennella talviaamussa. Selkeästi kuitenkin huomasi, ettei selkä ollut aamulla yhtä vetreä kuin illalla. Muutamaan otteeseen reippaassa kävelyssä tuntui pientä kipua selässä. Ei mitään pahaa, tai yllättävää, mutta kuitenkin selkeä tuntemus. Itse hölkät tuntuivat todella mukavilta ja rennoilta.

Päivä jatkui sitten koiranäyttelyreissulla. Itse keskityin jännittämään kehän laidalla oman ja tuttavien koirien arvosteluita. Jälleen tuli vietettyä mukava päivä mukavassa seurassa. Snautseri-ihmiset tuntuvat olevan melkoisen hauskaa porukkaa ja ainakaan tuon oman koiran kasvattien omistajien seurassa harvoin tulee tylsää. Tämäkään kerta ei ollut pettymys.

Rotukehän jälkeen pyörimme vähän aikaa näyttelypaikalla. Sitten minun oli aika lähteä ajelemaan kohti kotikuntaani. Koira jäi vielä päivän loppuhuipentumaan kasvattajaryhmään ja sen jälkeen menee yöksi kasvattajalle. Haen sen seikkailultaan huomenna.

torstai 21. helmikuuta 2013

Arki koittaa

Eilinen ilta meni koiran kasvattajan luona ja palattuani kotiin vähän ennen puolta yötä en viitsinyt edes avata tietokonetta. Eilinen päivä meni siis auton ratissa istuen ja siinä välissä keskustellen. Hyvä reissu oli kaikkiaan. Tämä on yksi näitä Savossa olemisen positiivisia puolia.

Yöunet jäivät reissun jälkeen melko vähiin, mikä tuntui aamulla. Kävin pitkän taistelun, että sain itseni ylös sängystä ja tällä erää siirsin aamiaisenkin työpaikalle, että sain nukkua vielä vartin pidempään. Siitä huolimatta pääni on tuntunut koko päivän hitaalta.

Illalla jatkoin juoksukoulua toisella hölkkä-kävelylenkillä. Ennen varsinaista lenkille lähtöä kokeilin koiran kanssa näyttelyesiintymistä. Koira loi uskoa omistajaansa ja juoksulenkkikin tuntui todella hyvältä. Erona ensimmäiseen juoksukouluun huomaan, etten yritäkään juosta näitä ensimmäisiä pätkiä kovaa, vaan löydän melko helposti vauhdin, jolla voin kuvitella juoksevani pidempiäkin pätkiä.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Juoksukoulun aloitus


Jo viime viikolla alkoi hölkkääminen hieman poltella. Tänään päätin kaivella esille Porin juoksukoulun ohjelman ja alkaa miettiä sen aloittamista. Eipä tarvinnut pitkään miettiä, vaan toteutin ensimmäisen päivän jo heti tänään. Helppo lenkki siitä tuli, vaikka kävelinkin pidemmän kuin ohjeen kaksi viiden minuutin pätkää.

Lumisilla metsäteillä oli hyvä hölkkäillä. Irtolumi teki kuvioon oman vastuksensa, muttei mitään ylitsepääsemätöntä. Pikku hölkkäpätkät tuntuivat todella mukavilta. Tällä erää kuitenkin maltoin pysyä ohjelman mukaisissa pätkissä, koska liian rankka aloitus on ennenkin koitunut turmiokseni. Jos tämä tästä lähtisi.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Hyvä päivä

Aamulla herätessä oloni oli huomattavasti parempi kuin eilen. Työpäivän jälkeen minua odotti erittäin positiivinen yllätys, autopaikan lumityöt oli tehty, vaikka muille mökeille meneviä teitä ei ollut aurattu. Kauhulla ajattelin kotimatkalla, miten pienellä lumilapiollani lapan autoon paikkaa tyhjäksi, että pääsen huomenna töihin.

Koska olo oli edelleen työpäivän jälkeen hyvä ja lumityötkin oli tehty eikä pakkanen paukkunut, päätin lähteä hölkkälenkille. Ajattelin hölkätä rauhallisesti, mutta en arvannut, että hölkästä kuitenkaan tulisi ihan niin hidas kuin siitä lopulta tuli. Vaikka tie oli aurattu, oli se alustana kuitenkin pehmeä ja raskas. Lisäksi hengitys ei kulkenut kuitenkaan täysin vapaasti, joten sekin osin hidasti. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, että sain lähdettyä hölkälle.

Hölkän jälkeen loppuillan oli todella rentoutunut ja raukea olo. Oikein odotan innolla jälleen yhtä hyvää yötä. Yöunieni laatu on parantunut oleellisesti biologisen lääkkeen aloituksen jälkeen. Vaikka toisinaan heräilenkin öisin, eivät heräilyt vie samalla tavalla energiaa kuin aiemmin.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Ihmeparantuminen

Täytyy todeta, että nämä biologiset lääkkeet ovat yllättäneet todella positiivisesti. Nukuin yöni hyvin ja heräsin aamulla reilusti ennen kelloa pirteänä. Liikkeelle lähtiessäni piti nipistää itseäni varmistaakseni, että olen hereillä. Epäuskoisuus johtui täydellisestä kivuttomuudesta. Kun oikein etsimällä etsin oireita, totesin pitkään vaivanneen keskisormen olevan ehkä aavistuksen jäykkä.

Innostuneena loistavasta aamusta, päätin uhmata pakkasta ja kokeilla hölkkäämistä. Hyvinhän hölkkä kulki ja puolen tunnin aamulenkin jälkeen oli ihana mennä suihkuun. Kaiken tämän jälkeen, oli vielä reilusti aikaa aamiaiselle. Sama tehokkuus jatkui koko työpäivän ja vielä illalla jaksoin tehdä ruokaa ja siivoilla.

Oli kyse henkisistä tai fyysisistä vaikutuksista, olen erittäin positiivisesti yllättynyt. En ole neljään vuoteen uskonut kokevani näin helppoa aamua. Keskitynkin nyt toivomaan, että tämä olo on pysyvä.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Sunnuntaihölkkä

Näköjään tavaksi muodostuu, että selviän hölkkälenkille vain sunnuntaisin. Maanantaina edellisen sunnuntain lenkki oli liian lähellä, tiistaina lähdin messureissulle ja loppuviikosta en vain saanut aikaiseksi. Eilinen meni kauppa-asioilla. No tänään hölkkäsin kuitenkin.

Täytyy todeta, että olin todella yllättynyt, miten helppoa hölkkääminen oli, vaikka koko syksyn olen hölkkäillyt todella satunnaisesti. Tokihan juoksemattomuus näkyy vauhdissa, mutta olen silti erittäin positiivisesti yllättynyt, että jaksoin juosta koko lenkin ja lenkin jälkeen olisin voinut jatkaa vielä pidemmälle. Tulin kuitenkin kotiin.

Ennen suihkua päätin pulahtaa joessa. Voin kertoa, että marraskuinen jokivesi ei ole kovin lämmintä, mutta hyvältä se silti tuntui. Lämmin suihku ja sen jälkeen mönkiminen sohvan nurkkaan teekupin kanssa viimeisteli hyvä olon.

Illalla maltoin vielä tehdä pitkät venyttelyt ja nyt onkin hyvä painua untenmaille. Toivottavasti tuo juoksulenkki mahdollistaisi häiriöttömän unen ja heräisin aamulla pirteänä.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Pitkästä aikaa lenkillä

Tänään aamulla olin todella tyytyväinen, että on sunnuntai. Aamulla tuntuivat kaikki mahdolliset nivelet ja jänteiden kiinnityskohdat kipuilevan ja kävinkin pitkän henkisen taistelun, että pääsin ylös. Toisaalta nousemisen jälkeen oli voittaja olo, koska en jäänyt sängyn pohjalle vaan pakotin itseni ylös. Vähitellen olokin helpottui ja päädyin ulkoilemaan.

Kävin vähän juoksentelemassa ja perään kahvakuulailin. Saisi vaan tulla lunta ja pakkasta, niin tiet olisivat paljon mukavammat juosta. Nyt nuo vähän ajetut ja auraamattomat tiet ovat paikoitellen aivan tappoliukkaat ja metsäautotiet taas niin liejuisia, ettei niitäkään tee mieli juosta. Isommalle tielle on 1,5 kilometriä matkaa. Se olisi kyllä sula, muttei paljon huvita juoksennella, kun vierestä paahtavat autot kahdeksaakymppiä. Pakkanen kuivaisi nuo metsätiet ja lumi helpottaisi liukkauteen. Eipä vaan ole näkyvissä.

Juokseminen tuntui todella mukavalta, vaikka vähän joutuikin kiertelemään jäätiköitä. Kovaa en mennyt, mutta puolen tunnin lenkin silti hölkkäilin. Mökille palattuani treenailin vielä kahvakuulalla puolisen tuntia. Suihkussa liikkumisen jälkeen oli todella hyvä olo.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Hölkkähinku

Tänään oli todella kova hinku juoksemaan, mutta nuo lähitiet ovat niin jäisiä, etten oikeastaan edes halua kokeilla, miten herkästi ihminen liukastuu. Niinpä jäi tänään juoksut juoksematta ja muutenkin liikkumatta.

Reuma on taas aktivoitumaan päin. Aamulla liikkeelle pääseminen tuntuu olevan kohtuuttoman vaikeaa ja päivän mittaankin oireet vaivaavat.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Työnarkomaanin lauantai

Koska maanantai meni viisurin poistossa ja ensiviikollakin on vapaan tarvetta, päätin tänään mennä tekemään töitä, joita en viikolla yksinkertaisesti ennättänyt tehdä. Niinpä vietin sitten pyhäpäivää työpaikalla. Kerrankin sai rauhassa keskittyä tehtäviin, joita oli tekemässä.

Työpäivän jälkeen oli melkoisen virkeä olo ja päätin lähteä vesisateessa reippaalle lenkille. Kävelylenkkeily vesisateessa ei useinkaan houkuttele, joten päädyin kokeilemaan miltä hölkkääminen tuntuu. Paljon on hölkkäkunnosta hävinnyt syksyn aikana, mutta kuitenkin hölkästä löytyi paljon positiivisia kokemuksia.

Hölkkäilin nelisen rauhallista pätkää ja välit kävelin. Olisin ehkä jaksanut juosta enemmänkin, mutta päätin mieluummin ottaa rauhallisesti ja tehdä ensisijaisesti todella positiivisen lenkin. Toivottavasti liukkaat loistavat poissaolollaan, jotta pääsee juoksemaan useamman kerran.

Tämä on muuten tämän blogin 500 viesti. En olisi ikinä uskonut kirjoittavani tätä kovin pitkään. Kuitenkin blogimerkinnästä on tullut lähes jokailtainen tapa. Harvassa ovat ne illat, kun tekstiä ei kirjoita, vaikka siihen olisi aikaakin. Itselleen pitää olla armollinen ja tämä blogi on kuitenkin vain harrastus ja tapa purkaa mietteitään.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Yöunia etsimässä

Tänään on ollut aamusta saakka sellainen olo, että haluan juoksemaan. Menohaluja hillitsi kovasti vesisade ja lääkärin kielto. En sitten lähtenyt juoksemaan, vaikka kovasti mieli teki. Pystyin hillitsemään mielihaluni melkein.

Illalla Helsinkiin päästyäni lähdin saman tien salille ja alkuverryttelyn jouduin tekemään juoksumatolla. Kovasti alkuun yritin väittää vain käveleväni reippaasti, mutta melko pian alkoi juokseminen houkuttaa liikaa. Niinpä pääasiassa hölkkäsin alkuverryttelyn. Hölkkääminen tuntui todella mukavalta. Tuskin maltan odottaa juoksulupaa.

Salilla rääkkäsin jalat ja sainkin hyvän tsempin päälle. Ihan viimeiseen terään olisin tarvinnut kaverin viereen kannustamaan, mutta pääsinpä salilta omin jaloin kotiin. Täytyy todeta, että hyvän ja perusteellisen salitreenin tekeminen ei vaadi kamalasti aikaa ja sen jälkeen on todella loistava olo. Pitää vaan muistaa pitää treenit riittävän lyhyinä ja vaativina, niin mielialakin paranee. Liian pitkä treeni vain latistaa niitä onnistumisen tunteita.

Treeni meni ajallisesti vähän turhan myöhäiseksi, mutta tätä kirjoittaessani on sellainen olo, että illalla tuskin tarvitsee kamalasti unta houkutella ja uni lienee virkistävää. Pitäisi vaan saada itsensä useammin liikkeelle. Se varmasti osaltaan parantaisi yöunia.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Sadelenkki

Koko päivän on satanut ja sääennuste lupasi sateen jatkuvan koko päivän. Päätin siis lähteä juoksemaan, koska pidän sadesäässä juoksemisesta eikä tasaisen sateen aikana pitäisi tulla liian kuuma. Jälleen lähdin lenkille ajatuksena hölkkäillä fiiliksen mukaan. No tänään fiilis oli noin tunnin rauhallinen hölkkä. Tuntui todella mukavalta ja helpolta, vaikkei vauhti päätä huimannutkaan.

Lenkin jälkeen menin lämmittelemään saunaan. Kyllä moinen tuntui taivaalliselta. Tosin jo aikaisemmin olen havainnut, ettei rentoutuminen saunassa tee välttämättä hyvää taudille ja seuraavan aamun ololle. Hetkellisesti siitä kuitenkin tulee hyvä olo.

maanantai 6. elokuuta 2012

Pientä liikuntaintoa

Tänään olen ollut yllättävän virkeä, vaikka yöuneni jäivätkin melko olemattomiksi. Pyörittelin yön koetta ja omia toilailuitani. Eipä pähkiminen juuri mitään ratkaisuita asiaan tuonut, mutta minkä sitä ihminen päälleen voi. Toivottavasti ensiyönä nukuttaa paremmin.

Päivän liikunnat koostuivat kevyehköstä hölkkä/kävelylenkistä ja koiran kanssa tehdystä palauttavasta treenistä. Tänään olisi ehkä jaksanut liikkua enemmänkin, mutta en vaan saanut aikaan. Toisaalta hyvä, että vähitellen alkaa tuntua, että liikkuminen olisi mukavaa. Siitä ei ole kovin pitkä matka liikkumaan. Ehkä viileämmät kelit taas saavat aikaan liikuntainnostusta.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Hidas käynnistys

Olen nyt päässyt nauttimaan kohtalaisen mukavista aamuista jo pidemmän aikaa. Tänään kuitekin totuus iski taas vasten näköä. Herätessä mihinkään ei varsinaisesti sattunut, mutta olo oli jotain rautakangen ja näkkileivän väliltä. Oli melkoinen taistelu, että sain itseni töihin.

Päivän mittaan olo helpotti ja työpäivän jälkeen sain raahattua itseni pitkästä aikaa hölkkälenkille. Lenkistä ei paljoa jää jälkipolville kerrottavaa. Hölkkäilin kaksi ja puoli kilometriä intervallityyppisesti. Ajatuksena oli hölkkäillä viitisen kilometriä, mutta puolessa välissä totesin, ettei huvita ja jos ei huvita, niin ei ole pakko. Toivotaan, että lenkki oli riittävä helpottamaan huomisaamun oloa.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Hyvä hölkkä

Iltapäivällä päivästä näytti tulevan todella lämmin ja suunnittelinkin, että koiran liikunta koostuu pääasiassa kahlaamisesta ja uimisesta. Sen jälkeen käy juoksemassa itse pitkän lenkin ja painun sen jälkeen saunaan. Säänhaltija päätti kuitenkin toisin ja koiran ollessa järvessä alkoi vesisade. Sen sijaan, että olisin antanut sateen säikäyttää itseni, otin koiran mukaan myös juoksulenkille.

Hölkkäilin ihan fiiliksen mukaan neljä ja puolikilometriä. Vauhti ei ollut mikään erityisen nopea, mutta tuntui hyvältä ja mukavalta. Kun tutkin dataa tarkemmin, huomasin juosseeni hyvin tasaisella vauhdilla. Yhdessä pitkässä ylämäessä lenkin loppupuolella meinasi loppua usko kesken, mutta sinnittelin sen kuitenkin ylös.

Lenkin jälkeen saunan lauteilla mietin lenkkiä ja totesi, että olen siihen todella tyytyväinen. Juokseminen tuntui hyvältä ja lenkin jälkeen olo oli todella hyvä. Kerrankin lenkki oli hyvän mittainen, eikä liian raskas. Pitäisi vaan malttaa juosta näitä lyhyempiä ja rentoja, että pääsisi nauttimaan onnistumisen kokemuksista.