Sairausloman vuosipäivä

Jos minulle olisi kaksi vuotta sitten sanottu, että olen vielä kahden vuoden kuluttua sairauslomalla, en olisi millään uskonut moisen edes olevan mahdollista. Totuus kuitenkin on, että vietin sairausloman kaksivuotispäiviä lääkärikäynneillä, joiden teemana oli sairausloman ja hoidon jatko. 

Paljon on muuttunut kahdessa vuodessa, mutta paljon on ennallaankin. Perussairaus ja sen aiheuttamat murheet ovat samoja kuin kaksi vuotta sitten. Painopisteet ja oireiden voimakkuus on hieman muuttunut, mutta tauti on kuitenkin sama reuma kuin aikaisemminkin. Reumalla on parempia ja huonompia päiviä. Sitä vastaan pystyy taistelemaan tiettyyn rajaan asti, mutta viime kädessä reuma on kuitenkin huomioitava.

Suurimpana uutena asiana mukaan on tullut masennus. Sinällään sekään ei ole syntynyt kahdessa vuodessa, mutta näiden kahden vuoden aikana olen tullut huomattavasti tietoisemmaksi masennuksestani. Se on osaltaan varmasti ollut mukana aikaisemminkin, mutta nyt aktiivisen hoidon myötä, siitä on tullut tietoisemmaksi. 

Kaksi vuotta sitten ennen sairauslomalle jäämistäni oli tiedossa yksi mahdollinen leikkaus. Sairausloma alkoi yllättävällä leikkauksella ja sen jälkeenkin akka on leikattu kolmesti. Siis kaikkiaan yhden tiedossa olleen mahdollisen leikkauksen lisäksi on leikelty kolmesti. Kaksi operaatiota osui samaan jalkaan, yksi poskionteloihin ja yksi käteen. Näistä leikkauksista kolmesta tuloksena oli huomattava parannus tilanteeseen. Käsileikkauksen osalta en ole vielä varma.

Sairausloman jatkoperusteet olivat reuman aktiivisuus ja masennus, samoja asioita kuin kaksi vuotta sitten. Kuitenkin tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa yksinkertaisesti sinnittely ei enää ole mahdollista. Sinnittelyn ja asioiden siirtämisen sijaan on keksittävä muita keinoja ja niiden keinojen etsiminen vaatii aikaa ja energiaa, jotka ovat poissa työkyvystä. Niinpä työkaluja etsitään sairauslomalla.

Kahvakuulaa paiskomassa

Keskiviikkoaamuna heräsin sen verran varhain, että päätin lähteä kokeilemaan polven kestävyyttä kahvakuulatunnille. Kahvakuulailu on liikuntalajina todella tehokas ja kaiken lisäksi mukava. Pitkän tauon jälkeen päätin ottaa rauhallisesti ja otin tarjolle melko pieniä kuulia.

Hyvän treenin sain kuitenkin tehtyä, eikä polvi siitä suuttunut lainkaan. Ihan muutaman kerran etenkin tunnin loppupuolella tuntui polvessa pientä kipua, mutta ei mitään, mikä olisi saanut keskeyttämään tekemisen. Onpa mukava, että polvi alkaa vähitellen kestää myös kyykkäilyä. Kovasti loi uskoa siihen, että polvesta tulee vielä oireeton.

Iltapäivä jatkui lääkärin vastaanotolla. Teemana oli työkyvyn arviointi ja sairausloman jatkaminen. Sen lisäksi siirsin osan kuntoutuksen kotitehtävistä terveyskeskukselle. Lääkäri lähetti liutaan verikokeita ja lupaisi kirjoittaa mielenterveyspuolelle lähetteen. Lisäksi hän esitti aiheellisen huolensa, että ammattitaitoni ruostuu ja työn saantini vaikeutuu. En vain tällä hetkellä kykene koulutustani vastaavaan työhön, koska en pääni ei toimi normaalisti.

Meninkin labraan tänään allasjumpan jälkeen. Pitkästä aikaa näytteenotto oli todella vaikeaa ja useampikin hoitaja kävi pistelemässä ennen kuin verinäytteet saatiin otettua. Seuraavaksi saankin keskittyä odottamaan tuloksia. Samalla erää otettiin reumalääkityksen turvakokeet, joten ihan lähitulevaisuudessa ei tarvitse mennä uudelleen verikokeisiin.

Eilinen kahvakuulatunti tuntui lihaksissa jo aamulla ja jäykkyys vain paheni päivän mittaan. On todella mukava, että pitkästä aikaa sain tehtyä hyvän lihastreenin ja etenkin jalat ja selkä tuli tehtyä kunnolla. Jossain kohti päivällä tuntui, etten yksinkertaisesti jaksa seisoa, koska lihakset ovat niin voimattomat. Kunhan lihakset tästä rauhoittuvat, lähden ehdottomasti uudestaan tunnille.

Sen verran raskas treeni eilinen kuitenkin oli, että tänään en jaksanut allasjumpan lisäksi edes ajatella liikkumista. Onneksi osasin olla itselleni armollinen ja olen tänään pääasiassa levännyt, että jaksan lähteä huomenna taas liikkeelle.

Lääkäreiden pakeilla

Viikonloppu meni sitten itsesäälissä rypiessä. Tänään aamulla jaksoin henkisesti paljon paremmin kuin muutamana edellisenä aamuna. Ei se olo silti liian hyvä ollut, mutta olin kuitenkin jollain tapaa tolpillani. En oikein osaa päättää, oliko tilanne kaikilta osin hyvä, koska tänään kävin kahdella lääkärillä.

Aamulla oli sairausloman jatkokäynti, jonka lopputuloksena lääkäri lupasi kirjoittaa jatkolausunnon ja toimittaa sen suoraan kelaan. Epäselväksi jäi, kuinka pitkän sairausloman hän minulle kirjoittaa, mutta eiköhän se selviä viimeistään kelan päätöksestä. Olin kuitenkin erittäin yllättynyt, ettei lääkäri kyseenalaistanut sairausloman tarvettani, vaikka olin varautunut selvittämään asioita pitkän kaavan mukaan. Tutki nivelet ja totesi asian tilan.

Iltapäivällä oli vuorossa selän piikitys ja reumalääkärin näkemyksen kuuntelu. Hänellä oli sinäänsä hyvät perustelut lääketauon jatkamiselle, eikä hänellä toisaalta ollut selkeitä keinoja lääkityksen nopeaan tehostamiseen. Päädyttiin yhteisymmärryksessä lopputulokseen, että toistaiseksi tehokkain hoitokeino on oireilevien nivelten kortisonipistokset. Niinpä varailin jo suosiolla useamman pistosajan ennen kuin poistuin polilta.

Virastoasioita ja vastoinkäymisiä

Kuten blogin lukijat tietävät olen ollut sairauslomalla juhannuksesta asti. Sama aika on vakuutusyhtiöllä mennyt selvitellessä kuviota. Tai siis eiväthän he ole varsinaisesti aktiivisesti asioita selvitelleet, mutta asia kuitenkin ollut heillä käsittelyssä. Tämä siitä huolimatta, että olen useampaan otteeseen tehnyt tiettäväksi, ettei minulla ole sairausloman ajalta muita tuloja kuin heidän maksamansa ansionmenetyskorvaus, siis korvaus, josta he eivät ole saaneet aikaan mitään päätöstä.

Eilen marssin sitten todistusten kanssa Kelaan kysymään, onko minun mahdollista saada siltä suunnalta jotain rahaa elämiseen. Kuulemma sairauspäivärahaa voidaan ehkä maksaa, jos saan vakuutusyhtiöltä todistuksen, että heidän käsittelynsä viivästyy. Tästä asiasta en saanut mitään tietoa vakuutusyhtiöstä, vaikka asia taatusti oli heidän tiedossaan tai ainakin asia oli aivan selvä ihmiselle, joka eilen illalla vakuutusyhtiöstä vastasi puhelimeen.

No joku asia ainakin eteni. Kävin myös tapaamassa työvoimaviranomaisia ja he uusivat työnhakuni. Sain myös muuten hyvää palvelua, vaikken varsinaisesti heidän ongelmansa olekaan, koska olen sairauslomalla. No on kuitenkin työnhakua taas jatkettu, kyllä tästä vielä terveiden kirjoihin päästää.

Tänään aamulla asian tiimoilta soitti myös asian käsittelijä. Oli pyytänyt joitakin uusia selvityksiä ja kyseli minulta tietoa tapaturman sattumisesta. Oli kuulemma laittamassa asiaa heidän lääkärilleen lähitulevaisuudessa. Kysyin, miksi asia menee vasta nyt lääkärille, en saanut vastausta. Kuulemma tapaturmaan liittyviä dokumentteja on tullut vielä tälläkin viikolla. No totta kai on, kun jalan hoitoa on jatkettu vakuutusyhtiön näkemystä odottamatta. Ainakaan minä en ymmärrä, miten kaksi kuukautta vamman jälkeen tehtävät hoidot vaikuttavat siihen, onko lähtötapahtuma korvattava.

No tältä osin asia etenee siis kahdella sektorilla. Täytyy todeta, että Kelan osalta uskon asian etenevän, mutta vakuutusyhtiöön en kamalasti luota. No Kelan tavoite aika asian käsittelylle on kolme viikkoa, joten toivottavasti ainakin sieltä tulee hieman rahaa joskus.

Jotta elämän kurjuus olisi lähes täydellistä, joku oli hajottanut autostani ikkunan viime yönä. Päivä menikin sitten tätä kuviota selvitellessä. Valitettavasti autoon ei löytynyt uutta lasia tästä maasta, joten auto on ikkunapuoli ainakin pari viikkoa. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei autolla voi kamalasti mennä ihmisten ilmoille, kun on niin helppo tunkeutua sisälle. Nyt olen siis paitsi rahaton myös autoton, eikä se auton korjauskaan ole ihan ilmaista.

Lomamatka

Koska sairauslomalla on aikaa, päätin lähteä sukulaisten kanssa mökille. Valinta oli jossain määrin pakon sanelema, koska huoltojoukkoni lähtivät samaiselle mökille. Olisi voinut olla melkoisen ankea viikko yksin pienessä yksiössä.

Mikään ilo ei tietenkään ole täysin ilmaista ja joudun tästä riemusta maksamaan mm. kuuntelemalla tätini tarinoita omasta nilkkavammastaan. Sinällään on ihan mukavaa, että löytyy joku saman kokenut, mutta välttämättä en jaksaisi ihan jatkuvasti sitä sääliä, mitä tuntuu olevan tarjolla vähintään riittävästi. Onneksi mökissä on kaksi puolta ja pääsen tarvittaessa omaan rauhaani ihan omaan huoneeseen.

Uusi kipulääkitys on taannut ainakin hyvät yöunet. Tänään uskalsin ottaa ensimmäisen kerran iltapäivänapin, enkä ainakaan vielä ole sammunut. Lääke väsyttää selvästi, mutta toivottavasti elimistö tottuu edes hieman. Tosin pienen pöhnän siedän, kun tiedän saavani nukkua hyvin. Hyvillä yöunilla on niin merkittävä osuus jaksamisessa ylipäätään.

Työn parissa

Päätin lopettaa sairauslomani pitämisen ja olin tänään töissä. Tällä erää pääsin jo liikkumaan työpaikallani jonkin verran. Mieli piristyi kummasti, kun pääsin pois työpöytäni takaa. Liikkumisella oli kuitenkin hintansa ja polvi kipeytyi selvästi iltaa kohden. Illalla se tuntui olevan jopa turvoksissa. No ehkä siitä kuitenkin tulee vielä kelvollinen.

Iltaa kohti aloin panikoida huomista reumalääkärin puhelua. Hän soittaa huomenna ja kertoo selän magneettikuvauksen tulokset. Tulokset toki jännittävät itsessään. Toinen jännityksen aihe on lääkärin suhtautuminen lääkitykseeni. Hän määräsi minut aloittamaan biologisen lääkkeen uudelleen, mutta minä en ole sitä aloittanut. Tämä täytynee tunnustaa lääkärille. 

Faktojen äärellä

Aloitin aamun tekemällä noin tunnin aamulenkin kävellen. Lääkäri antoi komennon liikkua, vaikka polvi turpoaisikin, joten päätin nauttia kevätaamusta kiertää tutun lenkin. Aiemmin tuohon lenkkiin on mennyt noin kolme varttia normaalia lenkkivauhtia. Nyt kävelin mielestäni reippaasti ja sain kuitenkin aikaa kulumaan tunnin. Sykemittaria ei ollut matkassa, mutta väitän sykkeen kuitenkin olleen melko korkealla.

Lenkin jälkeen päätin tehdä jotain toimimattomalle sykemittarilleni ja ajelin tuonne isompaan kaupunkiin mittarin korjaukseen ja vaatekaupoille. Päädyin kuitenkin ostamaan tyystin uuden sykevyön, jonka saa yhdistettyä puhelimeen. Sykemittari menee nyt alkuun kokeiluun yöksi, mutta eiköhän sitä huomenna ulkoiluteta ihan kävelylenkilläkin.

Kaupungilla pyöriessäni näin vielä työkaverin. Emme vaihtaneet yhtään sanaa, mutta minulle jäi kuitenkin olo, että olisin jäänyt kiinni jostain väärästä. Oikeasti en tehnyt mitään kiellettyä, mutta silti työkaveriin törmääminen kaupungilla tuntuu väärältä.

Kun julkinen terveydenhuolto toimii

Terveysteema jatkui tänäänkin. Kävin tänään fysioterapeutilla, koska hänellä ei ollut antaa aikaa eiliselle. Päivä se oli tänäänkin ja tunnin verran ihmeteltiin sekä SI-nivelien ympäristöä että polvea. SI-niveliin sain taas hyviä liikkeitä, joiden voi olettaa auttavan selkäoireisiin, kunhan selkä on siinä kunnossa, että niitä pystyy tekemään kivuttomasti. Myös polvi huomioitiin hyvin harjoituksissa ja liikkeet pitää tehdä polven ehdoilla.

Eilen ortopedi antoi liikkumisluvan, joten nyt vain pitää löytää ne polvea kipeyttämättömät tavat liikkua. Sain kokeilla vähän väärän kokoista polvitukea ja se helpottikin esimerkiksi portaiden kulkemista melkoisesti. Yhdellä puhelulla fysioterapeutti varmisti maksusitoumuksen lääkäriltä ja alle tunti kyseisestä keskustelusta sopiva polvituki oli valittu paikallisen apuvälineyrityksen valikoimista. Valitettavasti oikeaa kokoa ei ollut hyllyssä, joten saan tukeni vasta ensi viikolla postitse.

Kävin itseni kanssa eilen ja tänään väittelyn. Ortopedi kirjoitti eilen minulle kaksi viikkoa sairauslomaa polven takia. Jostain syystä minun on kuitenkin todella vaikea antaa itselleni periksi ja olla polven takia poissa puolitoista kuukautta vammasta. Olen kuitenkin ollut useampaan otteeseen henkisesti niin loppu, että jo sen takia sairausloma olisi tarpeeseen. Reilun vuorokauden moraalisen kamppailun jälkeen soitin töihin ja kerroin, että olen ainakin vappuun saakka poissa.

Lääkepöllyssä

Eipä ole useampaan päivään tullut blogiin kirjoiteltua. Selkä on ollut sen verran kipeä ja hankala, että valtaosa energiastani on mennyt pelkästään koulupäivistä selviämiseen. Iltaisin olen lisäksi ollut melko kiireinen ja se yhdistettynä väsymykseen ei ole ainakaan lisännyt kirjoittamisintoa. Niinpä en sitten ole blogia päivitellyt. Ei sitä aina voi jaksaa.

Opinnoissa oli keskiviikkona ulkopuolinen luennoitsija ja halusin mennä kuuntelemaan hänen sanomisiaan. Niinpä hankkiuduin koululle, vaikka ehkä fiksumpi ratkaisu olisi ollut jäädä potemaan. Päivä meni kuitenkin kohtalaisesti riittävän kipulääkityksen, lihasrelaksanttien ja seisomisen turvin. Koulupäivä oli erityisesti henkisesti todella tärkeä, koska kämpillä ajan tappaminen oli todella tylsää ja huone rupesi jopa ahdistamaan.

Keskiviikkoiltana kävin puolestani katsomassa erästä koirapoikaa ihan uteliaisuudesta. Oli todella miellyttävää nähdä oman kurssin ulkopuolisia ihmisiä. Koirakin vakuutti minut. Toivottavasti tältä saralta on enemmän kerrottavaa loppuvuodesta. Aika näyttäköön.

Torstaina koulussa jatkettiin alkuviikolla aloitettua projektia. Minulla piti olla opintoihin liittyvä kehityskeskustelu puolilta päivin. Sovin keskiviikkona, että hankkiudun paikalle ainakin kehityskeskusteluun. Aamulla selkä tuntui melko hyvältä ja lähdinkin koululle jo aamusta. Koululle lähteminen oli virhe. Olin auttamattoman pihalla koko tehtävästä. Lisäksi jouduin istumaan väkisin turhan pitkiä aikoja. Päivästä tuli todella raskas ja kivulias.

Kun teki tehtäviä, joissa joutui oikeasti ajattelemaan, huomasin selvästi, miten lihasrelaksantit ja vahvemmat kipulääkkeet vaikuttavat. Kokoajan tuntui, kuin olisin ollut noin vartin jäljessä tapahtumista. Keskustelun seuraaminen oli poikkeuksellisen vaikeaa ja melko paljon henkistä energiaa kului pelkästään olemiseen. Kaiken huipensi se, että kehityskeskustelut siirrettiin jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Täysin turhaa kärsimystä koko päivä.

Perjantaina oli taas vuorossa ulkopuolinen luennoitsija, jota lähdin kuuntelemaan mielenkiinnolla. Hyvän luennon hän pitikin, mutta minua ärsytti melkoisesti numero, jonka koulutuksemme koordinaattori teki selästäni. En tykkää olla tuolla tavalla huomion keskipisteenä ainakaan kipujeni kanssa.

Muutenkin olen kokenut tuon koordinaattorin asenteen selkääni melko ikäväksi ja vähätteleväksi. Voi toki olla, että tulkitsen asiaa liikaa ja luen rivien välit väärin. Kuitenkin jo vastaus ilmoitukseeni sairauslomasta oli minusta aivan vääränlainen. Sisältö oli kutakuinkin sellainen, että minun olisi syytä olla paikalla eikä kipeä selkä oikein ole syy olla poissa.

Minä koen muutenkin huonoa omaatuntoa kaikista sairauspoissaoloista, enkä todellakaan tarvitse yhtään tilanteeni kyseenalaistamista. Ihan vapaaehtoisesti olen ravannut lääkärissä, syön lääkkeitä, jotka sekoittavat pään ja maksan tästä lystistä vähintään riittävästi. Tokihan selkäkipu on yksi niistä syistä, joita käytetään syynä vilpillisiin sairauslomiin. Silti toivoisi jotain kunnioitusta toisen oireita kohtaan.