Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fysioterapia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fysioterapia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Jäykistävä reuma + yliliikkuvuus = ?

Kuntoutustutkimuksen varsinainen tutkimusvaihe alkoi tänään. Tutkimukset aloitti fysioterapeutti, joka tutki nivelten liikkuvuutta ja selkärankaa. Samalla käytiin läpi minun ennakolta täyttämiäni papereita. Päädyttiin niiden osalta siihen, että oireeni haittaavat elämääni ihan oikeasti.

Tämän lisäksi hän teki liikkuvuus mittaukset lähes kaikille nivelilleni. Hän löysi sekä yliliikkuvia että aliliikkuvia niveliä kasan. Normaalisti toimivia oli huomattavan vähän. Valtaosa minusta jäykistä nivelistä oli siellä normaalin liikkuvuuden ylärajalla ja ne normaalit olivatkin sitten reippaasti yliliikkuvia.

Fysioterapeutin kanssa kyllä todettiin, että ensimmäisenä mieleen tuleva ajatuskulku - eli kun yliliikkuvalla on jäykistävä sairaus, niin lopputuloksena on normaalisti liikkuva - ei pidä paikkansa. Pahimmillaan sama nivel voi olla johonkin sekä yli- että aliliikkuva ja silloin siihen mahtuu molempien vaivat. Esimerkiksi minulla on toisessa polvessa lievä taivutusvajaus, mutta samalla samainen polvi menee yliojennukseen yli 20 astetta.

Tässä onkin siis edessä kasa haasteita, että oppii elämään tämän kropan kanssa.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Tutkimuksia ja terapiaa

Viikko alkoi fysioterapeuttikäynnillä. Polven kuntoutuksen osalta tapasimme viimeisen kerran terveyskeskuksen fysioterapeutin kanssa. Kehuimme puolin ja toisin toisiamme. Fysioterapeutista on ollut oikeasti paljon iloa ja apua. Nyt sain kotiin viemisiksi hirvittävästi kannustavia ajatuksia. Viimeiseksi katseltiin juoksumatolla kävelemistä ja fysioterapeutti totesi, että käytän vammajalkaa hassusti. Niinpä siis jatkossa joudun opettelemaan myös kävelemistä.

Tänään puolestani aloitin aamun käymällä poskionteloiden tietokonetomografiassa. Pelkäsin tutkimusta täysin irrationaalisesti. Jalkaahan kuvattiin murtuman yhteydessä ja se oli melkoisen kivulias kokemus. Tiesin, että tuolloinkaan kipu ei ollut tutkimuksesta johtuvaa, vaan vamman aiheuttamaa, mutta silti sain tutkimukseen kammon.

Tällä erää tutkimus oli odotusten mukaan helppo ja nopea. Taisi kaikkiaan mennä aikaa kymmenen minuuttia. Olin sopinut samalle päivälle myös ravitsemusterapeuttikäynnin, joten väliaika piti käyttää jotenkin. Koska sali oli melkein vieressä päätin lähteä kuluttamaan aikaani sinne. Sattumalta tarjolla oli pilatestunti, joten päädyin kiusaamaan vatsalihaksiani.

Ravitsemusterapeutin kanssa kävimme sitten puolestaan läpi hyvän oloni taustaa ja sitä, miten moista oloa pidetään yllä. Lupauduin myös pitämään ruokapäiväkirjaa kolmen päivän ajan, jotta päästään kiinni esimerkiksi kalkin saantiini. Olen oikeastaan melko ruokapäiväkirjavastainen, mutta tällä erää kuitenkin päätin kokeilla sen tekemistä.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Palautetta kuntoutuksesta

Torstaina katsottiin fysioterapeutin kanssa uutta liikettä tuolle polvelle. Polkemisen lisäksi sain luvan myös soutaa soutulaitteella. Katsottiin myös yläkropalle liikkeitä ja polven hallintaan liittyviä harjoitteita. Edellispäiväinen polven vääntyminen tuntui hieman, mutta ei mielestäni mitenkään erityisen pahasti.

Illalla vesijuoksussa polvi sitten oirehti useampaan otteeseen. Jo alku juoksusta jätin nilkkapainot pois, koska polvessa tuntui tasaisin välein puukon iskuja. Myös monessa liikkeessä jouduin vähentämään tehoja, kun polvi ei vaan tuntunut kestävän. Kun nousin altaasta tuntui jalka pettävän alta. Ilta menikin sitten polvea kylmäten.

Tänään aamullakin polvi oli vielä melkoisen jäykkä ja arka, joten päätin pitää polven kuntoutuksesta lepopäivän ja nauttia kampaajakäynnistä. Silti illalla polven kylmääminen tuntui todella hyvältä idealta. Nyt pitäisi selvittää, mistä polvi hermostui, että osaan jatkossa varoa asiaa tai ainakin tehdä sen varovaisemmin.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Palaute ja varmistelua

Eilen sain melko välittömän palautteen edellispäivän valinnoista. Iltaa kohti kortisonin vaikutukset pääsivät oikein vauhtiin ja kohtuullinen olo löytyi vain sikiöasennosta. Siinä tulikin sitten kärvisteltyä kipulääkkeiden kanssa lähes koko ilta.

Aamulla olo olikin sitten ihan eri maata SI-nivelet olivat paljon paremmat kuin koko kesänä. Liikkumisen vapaus on aina yhtä häkellyttävää, vaikka sitä tietyllä tapaa osaakin odottaa.

Uutta selkää ihmeteltiin fysioterapeutin kanssa ja samalla kokeiltiin saliliikkeitä tuolle jalalle. Yllättävän monta liikettä polvella onnistuikin ja kotiläksyksi tulikin niiden treenaamista kuten myös nilkan liikuttelua ja tasapainoharjoituksia. On ihana havaita, miten vähitellen pääsee tekemään enemmän tuolla jalalla ja yhä useammat asiat onnistuvat.

Otsikon varmistelua liittyy noihin poskionteloihin. En ole ollut täysin tyytyväinen tulehduksen paranemiseen ja pyysinkin varmuuden vuoksi aikaa kontrollille. Hoitajan suhtautuminen puhelimessa oli melkoisen nuiva, mutta ymmärsi kuitenkin tilanteeni lopulta ja sain ajan. Vaikka olo oli parantunut huomattavasti edellisestä kerrasta, poskiontelosta löytyi kuitenkin ultralla selkeä tulehdukseen sopiva kaiku.

Aika pitkän tovin lääkäri ja hoitaja asiasta puhuivat ja lopputuloksena lääkäri päätti ottaa poskionteloistani röntgenkuvat, joiden perusteella tehdään sitten hoitopäätökset. Kello oli kuitenkin niin paljon, etten päässyt kuviin tänään vaan lisätietoa asiaan saadaan vasta huomenna.

Tilannetta ei helpota mitenkään mahdollisuus googletella asioita. Olen löytänyt jo puolen kymmentä eri diagnoosia, jotka voisivat moisen aiheuttaa. Valitettavasti vain pieni osa niistä on harmittomia tai muuten helposti hoidettavia.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Terapiapäivä

Tuntuu, että pääasiassa päivien täyttäminen vaatii aktiivista työtä ja silti luppoaikaa on vähintään riittävästi. Tänään pääsinkin sitten ihmettelemään muiden minulle järjestämiä aikatauluja. Kummallisesti viikon ainoat menot sattuivat kaikki samalle päivälle. Fysioterapia ja ravitsemusterapia olivat vielä jopa turhan lähekkäin.

Vihdoinkin aloitettiin todenteolla tuon jalan kuntouttaminen ja sainkin tutkimuksen jälkeen heti kotiläksyjä. Tiesin jo ennakolta, että polvi liikkuu hyvin, mutta nilkka on jäykkä ja turvoksissa. Yllätyksekseni jo melko lyhyen pyöräilyn jälkeen turvotus väheni nilkasta melko paljon ja kävelin melkein ontumatta. Tuli komento jatkaa kuntopyöräilyä. Lisäksi selän kannalta vesijuoksu on kuulemma kokeilemisen arvoinen laji. Pitää siis hankkiutua taas uimahallille.

Päivän toinen terapia olikin sitten ravitsemusterapeutin tapaaminen. Siltä suunnalta tuli melko paljon pureskeltavaa. Niistä asioista ehkä jonain toisena päivänä.

torstai 5. syyskuuta 2013

Uutisia flunssan keskelle

Kyllä se kuumekin löytyi, kun vaihtoi kuumemittaria samoin flunssaan oleellisesti kuuluva räkä löysi tiensä päähäni. Poskiontelot ovat vielä pysyneet kohtalaisesti auki, mutta eiköhän tämäkin ole korjautuva asian tila. Hain jo valmiiksi nenää avaavan suihkeen, jos onnistuisin sen avulla välttämään poskionteloiden tulehtumisen.

Flunssassahan pitäisi levätä, mutta aina se ei ole mahdollista. Niinpä jouduin lähtemään aamulla viemään koiraa eläinlääkärille hampaan poiston jälkitarkastukseen. Reissu venyikin koiran iho-ongelmien vuoksi. Kun puolen päivän jälkeen pääsin palauttamaan koiraa hoitopaikkaansa olin paitsi aivan poikki myös yltä päältä hiessä. Kuumemittarikin kertoi karua tarinaansa levon tarpeellisuudesta.

No nyt on  tämän viikon osalta pakolliset menot hoidettu ja pääsen parantelemaan itseäni rauhassa loppuviikon. Tosiaan toivottavasti tauti helpottaa pian, koska estää reumalääkkeiden aloittamisen.

Mahtui päivään hyvääkin. Eilen selvittelin fysioterapiakuvioita ja julkiselta puolelta ne jäivät pahasti vaiheeseen. Vakuutusyhtiö ei tapansa mukaan osannut sanoa mitään, asia on lääkärin pöydällä. Tänään fysioterapian osastonhoitaja soitti ja kertoi selvittelyiden jälkeen päätyneensä siihen, että minut otetaan julkiselle puolelle jonoon. Kun saan vakuutusyhtiön päätöksen, siirryn tarvittaessa yksityiselle puolelle. Huojentavaa, että tämäkin asia otti askeleen eteenpäin.

Toinen positiivinen yllätys löytyi Kelan asiointipalvelusta. Kävin piruuttani katsomassa, onko sairauspäiväraha-anomukseeni tehty mitään lisämuutoksia. Yllätys oli melkoinen, kun asiasta olikin jo päätös. Sairauspäivärahaa maksetaan, kuten olen hakenutkin. Hieman toki iloa hälventää tieto, että sairauspäiväraha pitää maksaa takaisin, kunhan vakuutusyhtiö saa viimein päätöksiä tehtyä.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Fysioterapiaa

Tänään kävin näyttämässä sekä polveani että nilkkaani fysioterapeutille. Polvi sai luvan rauhallisiin ja hallittuihin taivutuksiin. Lisäksi tuli ehdoton komento vahvistaa jalan lihaksia staattisilla harjoitteilla. Niitä olen tehnytkin jo ja teen siis jatkossa lisää. Muuta ei polvelle tässä kohti pystytä tekemään, joten keskitytään välttämään lisävaurioita.

Fysioterapeutti neuvoi myös kyynärsauvojen käytössä ja kävelemisessä. Taidan ymmärtää, mitä huonetoverini sairaalassa tarkoitti, kun mainitsi, että hänelle opetettiin toinen tekniikka eri sairaalassa. Taisin minäkin törmätä tähän tekniikkaan. No sain kuitenkin hyviä vinkkejä ja ainakin opettelen kävelemään toisin. Rasitusta jalalle ei pitäisi tulla yhtään lisää, mutta askellus on kuitenkin lähempänä luonnollista.

Sinällään fysioterapeuttikäynti ei tuntunut kovin hyödylliseltä, mutta tuli kuitenkin olo, että minusta huolehditaan ja tarvittaessa saan apua ja neuvoja myös kuntoutusyksiköstä. Seuraava tapaaminen sovittiin kipsinpoiston yhteyteen. Siinä kohti aletaan ihmetellä nilkan liikkeitä ja muuta kuntoutusta.

Nyt ei ole sovittuja terveydenhuoltokäyntejä ennen kuin kipsin poiston yhteydessä. Toivottavasti suunnittelemattomiakaan ei tule.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kun julkinen terveydenhuolto toimii

Terveysteema jatkui tänäänkin. Kävin tänään fysioterapeutilla, koska hänellä ei ollut antaa aikaa eiliselle. Päivä se oli tänäänkin ja tunnin verran ihmeteltiin sekä SI-nivelien ympäristöä että polvea. SI-niveliin sain taas hyviä liikkeitä, joiden voi olettaa auttavan selkäoireisiin, kunhan selkä on siinä kunnossa, että niitä pystyy tekemään kivuttomasti. Myös polvi huomioitiin hyvin harjoituksissa ja liikkeet pitää tehdä polven ehdoilla.

Eilen ortopedi antoi liikkumisluvan, joten nyt vain pitää löytää ne polvea kipeyttämättömät tavat liikkua. Sain kokeilla vähän väärän kokoista polvitukea ja se helpottikin esimerkiksi portaiden kulkemista melkoisesti. Yhdellä puhelulla fysioterapeutti varmisti maksusitoumuksen lääkäriltä ja alle tunti kyseisestä keskustelusta sopiva polvituki oli valittu paikallisen apuvälineyrityksen valikoimista. Valitettavasti oikeaa kokoa ei ollut hyllyssä, joten saan tukeni vasta ensi viikolla postitse.

Kävin itseni kanssa eilen ja tänään väittelyn. Ortopedi kirjoitti eilen minulle kaksi viikkoa sairauslomaa polven takia. Jostain syystä minun on kuitenkin todella vaikea antaa itselleni periksi ja olla polven takia poissa puolitoista kuukautta vammasta. Olen kuitenkin ollut useampaan otteeseen henkisesti niin loppu, että jo sen takia sairausloma olisi tarpeeseen. Reilun vuorokauden moraalisen kamppailun jälkeen soitin töihin ja kerroin, että olen ainakin vappuun saakka poissa.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Hoitosuunnitelmia

Vihdoin koitti se päivä, kun pääsin reumalääkärin vastaanotolle. Kyseistä aikaa on siirretty ainakin kahdesti ja matkustamisen vähentämiseksi olen sopinut samalle päivälle fysioterapeuttiajan, jota olen sitten joutunut siirtämään useita kertoja. No viimein aika kuitenkin koitti ja pääsin potkaisemaan hoitoani ainakin vähän eteenpäin.

Reumalääkäri tutkikin minut normaaleiden rutiinien mukaan ja ymmärsi, kun kieltäydyin kyykkäämisestä tuon polven kanssa. Sain häneltä myös pistoksen SI-niveleen ja arvion polven vammasta. Kierukkavammaa hänkin epäili, joten tuskin veikkaukset ovat aivan pielessä.

Biologista lääkettä ei aloiteta vielä, koska lääkäri haluaa tutkia ensin tuon edellisen aiheuttaman jalkapöytäoireen. Lääkitysmuutoksia tehtiin siis melko vähän, ainoastaan yhden lääkkeen annosta nostettiin hieman. Muissa ei nostovaraa ollut, joten toivotaan, että nämä muutokset riittävät, kunnes biologinen lääke saadaan taas käyttöön.

Fysioterapeutin kanssa keskityimme lähinnä tuon polven mukanaan tuomiin tarpeisiin. Sain muutaman liikkeen, joilla vahvistaa jalan lihaksia ja vinkin muutamaan selkälihasliikkeeseen, jotka eivät ärsytä polvea. Sain myös ensimmäisen kerran hoito-ohjeet tuolle polvelle. Turvotus pitää saada laskemaan ja klenkkaaminen pitää lopettaa. Eli käytännössä pitää käyttää tuota kyynärsauvaa reilusti enemmän ja sen lisäksi antaa polvelle kylmähoitoa. Liikkuvuus pitäisi sieltä löytää.

Loppupäivä on sitten mennyt uutisia sulatellessa ja selkää säästäessä. Ainakaan vielä selkä ei ole ollut erityisen arka ja toivonkin, ettei se suutukaan piikistä. Huomenna olen selän suhteen hieman viisaampi.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Positiivinen havainto

Tässä on muutamana päivänä ennättänyt miettiä maanantaista fysioterapeutti käyntiä. Oikeastaan ensimmäistä kertaa reuman puhkeamisen jälkeen oli vaikea valittaa mitään paikkaa. Tuoreessa muistissa oli toki selkäoireilu muutaman viikon takaa, mutta akuutisti ei ollut mitään kipuja. Kipupäiväkirjan tarkastelu osoitti havainnon oikean suuntaiseksi.  Selkeästi biologiset lääkkeet auttavat. Tosin kipupäiväkirja kertoi myös karua kieltään lääketauoista. Kun kroppa alkaa kipeytyä, mennään huomattavan nopeasti hyvin kipeäksi.

Eilinen ilta meni totutun teeman mukaisesti autoillessa. Hain koiran kotiin kasvattajalta ja sillä reissulla meni koko ilta. Kotimatkalla kävin hakemassa kaupasta eineksiä täksi päiväksi ja kotiin päästyämme painuin lähes suoraan nukkumaan.

Yöllä havahduin muutamaan otteeseen  ja mietin kuumeen mittaamista. Kuumemittari ei kuitenkaan ollut käden ulottuvilla, joten en jaksanut nousta mittaamaan kuumetta. Aamulla herätessäni olo oli kuumeinen, mutta kuumetta ei mittarin mukaan ollut. Muutenkin oli melkoisen tukkoinen olo. Aamulla tukkoisuus hävisi nopeasti.

Illalla uskaltauduin lenkille, koska olo oli edelleen hyvä. Lenkillä huomasi selvästi suorituskyvyn olevan huonompi kuin sunnuntaina. Kuitenkin hölkkäpätkiä hölkkäillessäni mietin eroa edelliseen juoksukouluun. Tämän kertaisessa juoksukoulussa hölkkäpätkät ovat huomattavasti helpompia kuin ensimmäisellä kerralla. Toisaalta niitä onnistumisen tunteita tulee huomattavasti vähemmän. Ensimmäisellä kerralla jokainen edellistä rankempi harjoitus oli voitto. Nyt vain yritän saavuttaa edellistä kuntotasoa.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Palautepäivä

Eilen illalla kärsin pitkästä aikaa päänsärystä. Nämä päänsäryt ovat selvästi lisääntyneet reumalääkityksen tehostuttua. Ei näitä vieläkään kiusaksi saakka ole, ehkä parin kuukauden välein, mutta ero on kuitenkin selkeä. Selvästi kipulääkkeiden vähentäminen on tuonut kädessään tilaa myös päänsäryille. Illalla siis vaihteeksi kipulääkenappeja naamariin ennen nukahtamista. Aamulla särky loisti poissaolollaan.

Olin ohjelmoinut arkikotipäiväni melko tehokkaasti. Aloitin aamulla lääkityksen turvakokeista. Labrassa oli melkoinen ruuhka ja lähes viimeisillä hetkillä pääsin näytteenottoon. Sujuvasti olin taas unohtanut virtsakokeen, joten sen vein vasta iltapäivällä. Labrasta autonrattiin ja suunnaksi kampaaja, jossa rauhoituinkin seuraavat pari tuntia.

Kun lähdin sieltä ajelemaan kohti kotia, eräs kaverini soitti ja kutsui kahville. Tuli siis hoidettua sosiaalisia suhteitakin ennen fysioterapeutille lähtemistä. Päätin jo aiemmin, etten kaunistele fysioterapeutille laiskuuttani ja näin teinkin. Ymmärtäväisesti hän suhtautui tekemisiini ja kannusti jatkamaan. Läksyksi tuli pari uutta liikettä ja edellisten liikkeiden jatkamista. Lupasin parantaa tapani.

Kropan kannalta pahin jotos oli ajelu takaisin Savoon. Alkuun olin uskossa, että haen kyläluutakoirani kotiin matkalla, mutta hoitotäti tarjoutuikin tuomaan koiran minulle. Se vähensi ajamistani yli tunnilla, joten suostuin moiseen erittäin mielelläni. Tosin suunnitelmilla on joskus tapana muuttua ja sainkin matkalle puhelun, jossa kysyttiin, saako koira olla kylässä vielä yhden yön. Kyllähän kyläluuta sai luvan kyläillä vielä yhden yön.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Talvipäivällä kävelemässä

Aamulla olo oli todella hyvä, vaikka eilen illalla tosiaan mittasin kuumetta. Päätin luottaa ihan oloon ja kuumemittariin ja lähteä rauhalliselle kävelylenkille. Pieni pakkanen ja hentoinen lumisade kuitenkin houkuttelivat nauttimaan talvipäivästä ja päädyin kävelemään lenkin, jota olen jo pidempään miettinyt pitkäksi rauhalliseksi lenkiksi.

Kaiken kaikkiaan tuli käveltyä 14 kilometriä. Vauhti ei päätä huomannut, joten aikaa lenkkiin meni kolmisen tuntia, vaikka juoksin eilisen 2-3 minuutin lenkin. Koska en ajatellut kävellä noin pitkää lenkkiä, lähdin lenkille huonoissa kengissä ja ilman tukipohjallisia. Etenkin nilkat ottivat moisesta nokkiinsa ja kipuilivat jo lenkin lopulla eivätkä helpottaneet illan tullenkaan. Tukipohjalliset ovat siis selkeästi tarpeeseen.

Lenkin jälkeen nautin päiväunista koiran kanssa ja herättyäni tein fysioterapeutin ohjeistamat liikkeet. Olen tehnyt niitä aivan liian harvoin ja joudunkin maanantaina tunnustamaan moisen fyssarille. Selityksiähän voisi keksiä, mutta totuus taitaa olla, etten ole ollut riittävän motivoitunut niiden tekemiseen. Motivaatio olisi kyllä syytä löytää.

torstai 17. tammikuuta 2013

Vatsalihakset rääkissä

Tänään toteutin uhkaukseni ja päädyin pilatestunnille. Edellisellä kerralla pilates tuntui todella tylsältä, mutta joko olen oppinut lajista jotain tai vetäjä oli hyvä. Kuitenkin vajaan tunnin rääkin jälkeen syvät vatsalihakset tuntuvat erittäin liikkuneilta. Muutenkin oli hyvä ja selkeä tunti, joskin vatsalihakseni ovat aivan luvattoman huonossa kunnossa ja hallitsen ne vielä huonommin. Lisää rääkkiä siis.

Olen nyt maanantaista saakka tehnyt myös kyykkyjä fysioterapeutin ohjeen mukaan. Tänään oikein hämmästelin, miten paljon paremmin pääsin kyykkyyn kuin alkuviikosta ja kokonaisuudessaan asento oli paljon vakaampi. Ihanaa huomata kehitystä näin nopeasti.

Poskiontelovaivatkin alkavat olla voitettu kanta. Vähän on vielä tukkoisuutta, mutta kivut ovat tyystin hävinneet. Lääketauotkaan eivät vielä tunnu nivelissä, joten tällä hetkellä olo on hyvä. Kauhulla odottelen kuitenkin lääketauon viimeisiä päiviä. Tosin viimeksikin se pahin hetki tuli lääketauon loppumisen jälkeen.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Lepoa

Tälle päivälle olin alun perin suunnitellut joogaa ja venyttelyä. Fysioterapeutti kielsi eilen joogaamisen, joten ajattelin ottaa siihen tilalle keskivartalojumpan. Päivän mittaan olo kuitenkin huononi ja palasin koululta pankin ja apteekin kautta kotiin. Pankista hain uuden tunnuslukulistan ja apteekista kuumemittarin.

Ensimmäinen kuumemittari varmastikin mittasi ihan hyvin, muttei pitänyt lukemaa ylhäällä, joten oli pitkälti käyttökelvoton. Onneksi ostin sen tuosta lähiapteekista ja vaihtaminen oli melko helppoa. Uusi mittari suostui sitten kertomaan mittaustuloksensakin ja lopputuloksena oli pientä lämmön nousua. Päätin sitten jättää kaikki suunnitellut jumpat käymättä ja lepäsin illan kämpillä.

Tein tänään myös eilen saamani jumppaliikkeet. Aika kevyeltä näin alkuun tuntui, mutta luotan ainakin vielä fysioterapeutin osaamiseen enkä tee liikkeistä rankempia. Kaikki liikkeet kuitenkin onnistuivat eivätkä aiheuttaneet kipua. Aika näyttää, onko niistä mitään iloa.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Flunssan vastaisku

Viikonloppuna alkoi tuntua pientä painetta poskionteloissa ja tänään aamulla päätin varmuuden vuoksi soitella terveyskeskuksesta hoito-ohjeita. Sinällään oireiden takia näytille ei olisi tarvinnut lähteä, jos ei olisi tuota biologista lääkitystä. Näiden todella vähäisten oireiden taustalta paljastuikin koko pää täynnä märkää. Lopputuloksena viikon antibioottikuuri. Onkohan tämä jäänyt muhimaan siitä joulunalusflunssasta?

Iltapäivällä minulla oli aika fysioterapeutille, jonka kanssa käytiin läpi kropan liikkuvuutta. Melko hyvin kroppa liikkuikin eikä löytynyt mitään liikerajoituksia, yliliikkuvia niveliä senkin edestä. Puolitoista tuntia keskusteltiin ja ihmeteltiin kroppaa. Lopputuloksena oli uusia jumppaliikkeitä ja vähän vanhojenkin muokkausta. Oli hyvä käynti, vaikka laiskuudesta jumppien kanssa jäin kiinni.

Valitettavasti fysioterapeutti tiukensi entisestään salikieltoa ja lisäsi kieltolistalle myös joogan. Ohjatussa venyttelyssä saan käydä, kunhan huolehdin, etten taivuta niveliä yli. Pitänee varmaan kokeilla pilatesta, jos siitä oppisi pitämään.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Venyttelyä lämpimässä

Eilinen pumppi tuntui tänään jonkin verran lihaksissa ja muutenkin flunssa tuntuu tekevän jälkeen tuloaan, joten päätin ottaa rauhallisemman päivän ja kävin kokeilemassa HOT venyttelyä. Venyttely tapahtui uimahallin kuuman kosteassa tilassa.

Sinällään lämpimässä tuntui venyvän paremmin kuin tavallisessa liikuntahallissa, eikä vaatetta tarvinnut samalla tavalla. Huomasin kuitenkin jälleen, miten valikoiva venyttelijä olen. En saanut osaa liikkeistä tuntumaan lähes lainkaan ja loputkin tein pääsääntöisesti ohjaajan ohjeista poiketen. On useita sellaisia perinteisiä venyttelyasentoja, jotka tuntuvat jossain nivelessä epämiellyttävänä. Niitä venytyksiä joutui soveltamaan jonkin verran.

En voi erityisesti väittää pitäväni ohjatuista venyttelyistä, mutta on niissä se hyvä puoli, että tulee venyteltyä huolella edes kerran viikossa ja joku toinen katsoo kellosta aikaa. Itsekseen venytellessä tulee herkemmin jätettyä pitkäkestoiset venytykset kesken. Toisaalta fysioterapeutilta saamissani venyttelyohjeissa on huomattavasti enemmän dynaamisia venytyksiä, jotka tuntuvat sopivan kropalleni paremmin kuin perinteiset staattiset.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Viimeinen fysioterapia

Tänään kävin tätä erää viimeisen kerran fysioterapeutin vastaanotolla. Vajaan puoli vuotta kävinkin ja koin käynnit todella hyödyllisiksi. Opin paljon taudistani ja sain hurjan määrän työkaluja, joiden avulla pärjään jatkossakin. Nyt tiedän, että oikeasti voin vaikuttaa taudin kulkuun ja helpottaa omaa oloani. Uskallan myös antaa eri tavalla periksi taudille - jos jokin asia tuntuu pahalta sen voi jättää tekemättä ilman omantunnon tuskia.

Fysioterapeutti ei juuri ottanut kantaa tuohon päkiäongelmaani. Kehotti kokeilemaan lenkkiä ilman tukipohjallista. Kipeytyykö jalka samalla tavalla? Jos ei kipeydy, niin syy voi hyvinkin olla pohjallisessa. Sitten on vaan otettava yhteys pohjallisten tekijään ja keskustelua heidän kanssaan. Kuulemma yleensä pohjallisten aiheuttamat ongelmat tulevat eteen ensimmäisten käyttöviikkojen aikana, joten siinä mielessä syy voi olla joku muukin. Seuraillaan tämä viikko ja alkuviikosta tartun puhelimeen, jos ei helpota.

Nyt olen siis ehkä reumani suhteen uudessa tilanteessa. Vastuu hoidosta on siirtynyt minulle ja terveyskeskukselle. Asiassa on kaksi puolta. Tauti on hallinnassa ja reumalääkärin mielestä tällä hetkellä tauti on melko rauhallisessa vaiheessa ja pysyy kurissa näillä lääkityksillä. Toisaalta, jos tauti syystä tai toisesta aktivoituu uudelleen, reumalääkärin hoitoon pääsemiseen menee reilusti enemmän aikaa. Enää ei noin vain soitetakaan reumapolille ja kysytä lääkärin mielipidettä.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Vihdoinkin salilla


Tänään sain raahattua itseni salille. En edes muista, koska olen viimeksi käynyt. Treenin kohteeksi valikoituivat jalat ja muistin taas, miksi en pidä uimahallin jalkaprässistä. En vaan jostain syystä saa siinä hyvän tuntuista asentoa ja linjaa jaloille. Lisäksi selän tuki tuntuu jäävän lähes olemattomaksi. Siis liike ei alkuunkaan tunnu niin tehokkaalta kuin kotisalin prässissä ja lisäksi se käy lähinnä polviin ja selkään. Jatkossa jätän prässin tekemättä, jos tuonne salille jalkoja päädyn tekemään.

Sain myös tehtyä salilla pitkästä aikaa fysioterapeutin neuvomia yläselän liikkeitä. Yllättävän hyvältä tuntuivat. Ehkä nyt vähitellen alan päästä sisälle niihin liikkeisiin. Edelleen lihasta vahvistavat liikkeet ovat erikseen, mutta noillakin saa vähän kiusattua lihaksia. Mietin salilla, että pitäisikö minun pyörtää päätökseni ja hankkia kotiin pari kevyttä käsipainoa, niin saisi tehtyä painoilla kotonakin. Kun ostaisi noin kilon painoiset, ei tarvitsisi potea huonoa omaatuntoa, jos ei tee muita liikkeitä.

torstai 17. marraskuuta 2011

Fysioterapiaa

Tänään on akkaa rääkätty useammankin fysioterapeutin toimesta. Ensin kävin hakemassa tukipohjalliset ja sain ison liudan vinkkejä niiden käyttöön. Kaiken kaikkiaan aika hassulta tuntuu, kun pohjallinen pakottaa jalan oikeaan asentoon. Kun melkein 30 vuotta kävelee väärin, niin onko se ihmekään, jos jalat ihmettelevät uutta asentoa. Kovasti odotan, että jalat tottuvat pian ja nuo tuovat apuja päkiäongelmiin.

Seuraavaksi vaihdoin fysioterapeuttia muutaman sadan metrin päähän. Vuorossa oli siis tutumpi fysioterapeutti ja aiheena selän omahoito. Kertailtiin viime kerran syvien lihasten treeniä. Olin epäilyistäni huolimatta treenannut ihan oikeita lihaksia ja selvästi huomasi, miten kehitystä on tapahtunut. Jatkettiin sitten tälle pohjalle ja fysioterapeutti opetti minulle selkärangan syviä lihaksia herätteleviä harjoituksia. Yllättävän pienellä liikkeellä saa uusia lihaksia rääkättyä. Käytiin myös läpi syvien vatsalihasten kiusaamisharjoitus, jolla on tarkoitus hieman horjuttaa sitä tasaista tukea ja sitä kautta vahvistaa lihaksia ja opetella käyttämään niitä erilaisissa tilanteissa.

Tänään on taas pitkästä aikaa selkä muistutellut itsestään. Useamman tunnin bussissa istuminen ei ainakaan helpottanut tilannetta. No muistuupa taas mieleen, miksi selkää kuvailtiin viime kesänä. Toisaalta selkä taas kertoo, että olen ehkä luistanut liian usein selkäjumpasta. Onpa taas syy ottaa itseään niskasta ja liikutella tuota selkää. Hirvittävän pitkään se onkin ollut rauhallinen. Nyt on selän kanssa kuitenkin huomattavasti paremmat työkalut pärjätä kuin viime kesänä. Joten huomenna käy tieni selkää kuunnellen juoksulenkille.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Ukkovarpaat ylös

Tänään olen taas viettänyt pääkaupunkipäivää. Liikunnat ovat koostuneet siis lähinnä hyötyliikunnasta kävelyn muodossa. Askelmittari väittää, että riittävästi on kävelty: 13 000 askelta on kertynyt, eli kovin tehokas lepopäivä tämä ei ole ollut, vaikken ole hikiliikuntaa harrastanutkaan.

Kävin tänään näyttämässä jalkojani fysioterapeutille tukipohjallisten tekoa varten. Jalkani saivat tuomion laiskat jalat ja samalla otettiin mallit jaloista tukipohjallisia varten. Kuullemmat pelkät tukipohjalliset eivät kuitenkaan riitä, vaan jalkapöydän lihaksia pitää myös vahvistaa. Tätä varten sain harjoitteita, jotta jalka löytäisi sen normaalin asennon. Koko homma lähtee liikkeelle siitä, että nostetaan ukkovarpaat ylös muun jalkapohjan pysyessä lattiassa. Muutaman toiston jälkeen ennustan huomiselle kipeitä jalkapöydän lihaksia.