Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suku. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Sukulaisuussuhteiden hoitoa

Koska sairauslomalla on aikaa ja samaan yhteyteen oli useampikin sukulainen Turussa, päätin lähteä isäni kanssa tervehtimään heitä. Reissussa tulikin sitten oltua yksi yö. Käveltyäkin tuli melkoisen paljon enemmän kuin edelliseen viiteen viikkoon. Olen melko yllättynyt, miten hyvin jalka kesti reissun rasitukset. Se oli kyllä sekä eilen että tänään melko turvoksissa, mutta vain hieman arka.

Tuo kipsi on aika hyvä mittari turvotukselle. Eilen ja tänään aamulla kipsi meni hyvin kiinni, mutta päivän mittaan jalka turposi sen verran, että kipsiin jäi reilun sentin rako. Onneksi on ortoosi, niin turvotukselle pääsee antamaan tilaa ja toisaalta saa kylmää heti turvotuksen päälle.

Sukulaisia oli mukava nähdä ja tuli käytyä ihan asiallistakin keskustelua reumaatikkosukulaiseni kanssa. Tähän saakka keskustelu hänen kanssaan on ollut lähinnä voivottelua ja kauhistelua siitä, miten surkeaa elämäni täytyy olla, kun olen melko nuorena sairastunut näin ikävään sairauteen.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Lomamatka

Koska sairauslomalla on aikaa, päätin lähteä sukulaisten kanssa mökille. Valinta oli jossain määrin pakon sanelema, koska huoltojoukkoni lähtivät samaiselle mökille. Olisi voinut olla melkoisen ankea viikko yksin pienessä yksiössä.

Mikään ilo ei tietenkään ole täysin ilmaista ja joudun tästä riemusta maksamaan mm. kuuntelemalla tätini tarinoita omasta nilkkavammastaan. Sinällään on ihan mukavaa, että löytyy joku saman kokenut, mutta välttämättä en jaksaisi ihan jatkuvasti sitä sääliä, mitä tuntuu olevan tarjolla vähintään riittävästi. Onneksi mökissä on kaksi puolta ja pääsen tarvittaessa omaan rauhaani ihan omaan huoneeseen.

Uusi kipulääkitys on taannut ainakin hyvät yöunet. Tänään uskalsin ottaa ensimmäisen kerran iltapäivänapin, enkä ainakaan vielä ole sammunut. Lääke väsyttää selvästi, mutta toivottavasti elimistö tottuu edes hieman. Tosin pienen pöhnän siedän, kun tiedän saavani nukkua hyvin. Hyvillä yöunilla on niin merkittävä osuus jaksamisessa ylipäätään.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Sukulaiset soittelevat

Tänään on sitten puhelin soinut sukulaisten toimesta vähintään riittävästi. Ilmeisesti tämä vajaa viikko on riittävä aika rauhoittua ja nyt jokaisen kynnelle kykenevän pitää soittaa ja kertoa, miten haluavat olla mukana tsemppaamassa ja tukemassa ja miten ovat pahoillaan jalan puolesta.

Kyllähän se on ihan mukavaa kuulla sukulaisista edes joskus, mutta voisin oikeasti haluta puhua muustakin kuin nilkastani ja tapaturmasta. Minussa on nyt yksi rikkinäinen raaja, joka on lääkärien hoidossa, mutta kykenen keskustelemaan muustakin ja mieluummin miettisinkin niitä muita asioita. En välttämättä halua keskustella puoli tuttujen kanssa siitä, miten saan aamu kahvin kulkemaan tai pääsenkö vessaan jne.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Oma kaappi

Aamulla pääsin heräämään pitkästä aikaa oikeasti hyvästä sängystä. Ostin pari vuotta sitten itselleni hyvät lämpömuovautuvat patjat. Valitettavasti en ole niillä ehtinyt juuri nukkumaan, koska olen keskittynyt lähinnä reissaamaan. Nyt ne kuitenkin olivat käytössä serkullani ja minulla. Yön nukkui melkein samassa asennossa, eikä aamulla silti ollut puutunut olo.

Aamulla pienet nivelet olivat poikkeuksellisen jäykät. En tiedä vaikuttiko iltainen raskas ruoka juomineen vai lähestyvä piikki. Melko nopeasti olo vertyi ja puolen tunnin päästä tuskin muistin mokomaa aamujäykkyyttä.

Aamuteen jälkeen lähdimme aamupalalle kohti vanhempiamme. Illalla ajelimme taksilla kämpille, mutta aamusta ajattelimme olla reippaita ja kävelimme reilun viiden kilometrin matkan mukavassa pakkasessa. Mukava tapa aloittaa sunnuntaiaamu.

Loppupäivä menikin sitten suvun kanssa keskustellessa ja illalla sain vielä tädiltäni kyydin pääkaupunkiin, jotta huomenna voin aloittaa taas ankaran opiskelun. Muutama viikko vanhempieni nurkissa kävi kyllä hermoille ja nyt on kiva olla pienessä kaapissa ihan yksin ja suunnitella elämäänsä melko vapaasti. Eikä yhtään haittaa, että saatavilla on myös pääkaupungin liikuntamahdollisuudet.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Sukulaisia

Serkussarjamme nuorimmainen tuli tänään täysi-ikäiseksi ja sitä sitten juhlittiin syömällä ravintolassa. Koska serkku tuo tullessaan myös pari koiraa aloitin jo aamusta oman koirani väsyttämisen lenkkeilemällä sen kanssa ja tarjoamalla sille mahdollisuuden myös leikkimiseen toisten koirien kanssa.

Illalla hankkiuduimme toisen serkkuni kanssa isäni harrastusasunnolle yöpymään. Tuli hyvää päänhoitoa ja koirienkin oli helpompi rentoutua, kun ei ollut vieraiden laumojen koiria samassa taloudessa.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Isoäidin tapaaminen

Tapaninpäiväänhän perinteisesti kuuluu tapaninajelu ja suuntasimme tänään Turkuun. Eli käytännössä tarjolla oli tuntien autossa istuminen. Tällä erää ei tarvinnut itse ajaa ja matkassa olimme hyväpenkkisellä autolla. Kaikesta huolimatta autossa selkä ei todellakaan arvostanut moista istumista.

Perillä kävimme sitten isovanhemmillani. Minulle isoäitini tapaaminen tuntuu tulevan kerta kerralta vaikeammaksi. Suurin syy lienee reuma, jonka olen häneltä perinyt. Tiedän, että reuman hoito on kehittynyt hurjasti ja minun ennusteeni on melko erilainen kuin isoäitini ennuste on koskaan ollut. Silti totuus iskee vasten kasvoja aina, kun tapaan isoäitini.

Häntä on myös kiittäminen omasta kyvyttömyydestäni valittaa kipua. Lapsena vietin useita kesiä heidän luonaan ja olen jo silloin päättänyt, etten rasita läheisiäni valittamalla kivusta. Niin hyvin päätökseni on pitänyt, että olen reumaan sairastumiseni jälkeen joutunut tietoisesti opettelemaan puhumaan kivustani. Vieläkään en mielelläni turhan päiväisesti valita, mikä on osiltaan ehkä vaikeuttanut kommunikointiani lääkäreiden kanssa.