Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kävely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kävely. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. lokakuuta 2013

Lisää liikuntalajeja

Viikonlopun kunniaksi nappasin koiran matkaan ja lähdin Savoon. Koira yöpyy ensimmäistä kertaa hotellissa. Minä laajensin liikuntalajejani kävelemällä koiran kanssa noin tunnin lenkin. Kävely onnistui todella hyvin, vaikka alkuun epäilinkin kykyjäni. Kerran tuntui pientä  kipua nilkassa, mutta voisin kuitenkin lisätä liikuntavalikoimaani myös kävelyä.

Koiran tarpeiden täyttämisen jälkeen nautin hotellin palveluista ja kävin kylpemässä kylpylässä. Päätin vihdoin kokeilla myös uimista. Ensimmäistä kertaa polvivamman jälkeen pystyin potkimaan rintauinnin potkuja ilman kipua polvessa. Myös vapaauinti onnistui. Tosin fyysinen kunto on vielä niin heikko, ettei vaparia pysty uimaan kuin muutaman altaan mitan. Alku se on sekin.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Arkkitehtuurikävelyllä

Asuntoni sijaitsee eräässä arkkitehtoonisesti merkittävässä lähiössä ja kauniin lauantain kunniaksi kaupunginosayhdistys järjesti tilaisuuden, jossa ihailtiin taloja ja kuultiin niiden arkkitehtuurista. Kävelymatka ei ollut erityisen paha, mutta reilun kahden tunnin jalkojen päällä olemisen kyllä tunsi. Flunssa ei helpottanut asiaa millään tavalla, vaan hiki lensi.

Jalan kanssa huomasi selvästi, miten eri laiset ärsykkeet käyvät eri paikkoihin. Nilkka kipeytyi etenkin epätasaisesta tai kaltevasta alustasta. Polvi ei taas arvostanut äkkinäisiä liikkeitä kuten koiran nykimistä. Lopussa nilkka myös oireili reippaassa kävelyssä.

Reissun jälkeen illalla jalkaa särki ihan huolella. Tuntui kuin kaikki jalan lihakset olisivat kipuilleet yhtäaikaa. Kipuilu oli hyvin fibrotyyppistä, mutta rauhottui kuitenkin kipulääkkeellä. Selkeästi jalan lihakset ovat päässeet aivan liian helpolla.

perjantai 16. elokuuta 2013

Liikuntasuorituksia

Olen eilen ja tänään ylittänyt raja-aitoja ja toisaalta päässyt vähitellen oikeasti liikkumaan. Nilkka ei kovin suurta rasitusta kestä, eikä tuo polvikaan ole kunnossa, mutta olen kuitenkin aloitellut liikkuvaa elämäntapaa.

Eilen päätin kävellä lähikauppaan hakemaan jäätelöä. Matkaa on vajaa kilometri ja luotin sanontaan, ettei matka tapa vaan vauhti. Valitettavasti lähikaupan pakasteallas oli sanonut sopimuksensa irti ja jouduin palaamaan kotiin ilman jäätelöä. Vajaan kahden kilometrin matkaan meni aikaa kuitenkin reilu tunti, joten kävelykuntoni ei ole huipussaan.

Nilkka hieman ärtyi eilisestä, joten tämän päivän liikuntasuorituksen toteutin uima-altaassa. Alkaa olla viimeisiä hetkiä päästä maauimalaan, joten auton keula suuntautui sinne. Ennen lähtöä kaivoin kaapista vielä uimalasit ja muut lelut. Tein alkuverryttelyn vesijuoksemalla ja sen jälkeen sahasin pitkää allasta edestakaisin puolen kilometrin verran.

Uiminen tuntui pitkästä aikaa hyvältä, vaikka menikin lähinnä käsitreeniin. Rintauinnin potkuja ei pystynyt tekemään tuon polven kanssa. Jokainen potku tuntui todella ikävältä nivelessä, joten jätin rintauinti potkut muutamaan potkuun. Vapaauinnissa puolestaan huomasi hyvin, miten rajoittuneet nuo nilkan liikkeet ovat. Sinällään potkiminen ei tuntunut pahalta, mutten kuitenkaan uskaltanut altaan mittaa enempää nilkan kiusaamista.

Vaikka liikuntasuoritukset suorituksina ovat aika mitättömiä, niillä on iso henkinen merkitys. Pääsen liikkeelle ja liikkuminen on hauskaa. Nyt vaan pitää malttaa aloittaa rauhallisesti eikä ahnehtia liian isoja paloja kerralla.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Opiskelijan juhannus

Väittävät, että keskikesän juhlaa pitäisi jollain tapaa juhlia. Minä päätin tällä erää olla juhlimatta ja sen sijaan hyötykäyttää rauhalliset hetket työmaalla ja viettää juhannukset kirjoittamalla lopputyötäni. Minä vain tarvitsen kirjoittamiseen rauhan.

Sen verran kuitenkin nautin keskikesästä, että en pitänyt aamulla erityistä kiirettä töihin hankkiutumisen kanssa, vaan hyvällä omalla tunnolla kävin eilen aamulenkillä. Pitkästä aikaa hölkkäsin muutaman askeleen ja lenkki tuntui todella hyvältä, vaikka en ottanut polvitukeakaan mukaan. Alkaisikohan tuo polvikin viimein parantua?

Lenkin jälkeen heiluttelin hieman kahvakuulaakin. Päätin tehdä 10 etuheilautusta ja ne teinkin. Olisin varmasti jaksanut enemmänkin, mutta päätin tällä erää ottaa asiat rauhallisesti ja mieluummin tehdä liian vähän kuin liikaa.

Päivä menikin työpaikalla kirjallisissa touhuissa. Yllättävän paljon sain aikaan, vaikka työteho oli melko alhainen. Siitä huolimatta tekstiä syntyi huomattavasti enemmän kuin aikoihin. Kuviosta jäi ehdottomasti positiivinen fiilis, vaikka vapaata en pitänytkään.

Työpäivää lyhensi lupaus käyttää työkaverin koiraa lenkillä. Alunperin ajattelin käydä vain lyhyen ja nopean lenkin, mutta jalat veivätkin pidemmälle ja kävin tarkastamassa yhden suositellun lammen pohjukan. Tuli siis käveltyä lähes tunti ja vielä kohtalaisen reippaasti.

Lenkin jälkeen unta ei kauheasti tarvinnut houkutella. Tein ruuan ja nukahdin lähes välittömästi. Yön nukuinkin melko hyvin. Heräsin tosin pikkutunneilla savun hajuun. Tiesin, että vieressä poltettiin juhannuskokkoa, joten en havainnosta kamalasti yllättynyt.

Aamulla heräsin pirteänä ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Tänään en edes yrittänyt lähteä lenkille, joten olin työpaikalla jo kohtalaisen aikaisin ja tänään olen myös ollut melko aktiivinen kirjoittaja ja työ onkin edennyt melkoisesti. Tämän kirjoituksen jälkeen kirjoitan vielä yhden rupeaman ennen kuin lähden kotiin tekemään jälleen ruokaa.

Aamulla havahduin tosiasiaan, että en ole ottanut kipulääkettä moneen päivään ja silti aamulla olen herännyt virkeänä ja olo on ollut muutenkin hyvä. Hermo-oireet jalkapöydistä ovat hävinneet täysin ja ainoa oireileva paikka on oikea keskisormi. Päätinkin aamulla hankkia siihen kortisonipistoksen lähitulevaisuudessa, jos sen avulla pääsisi nauttimaan täysin oireettomasta kaudesta.

torstai 9. toukokuuta 2013

Metsässä

Selkä oli koko yön hankala ja tänään oli pakko yrittää keksiä jotain keinoja sen lepyttämiseksi. Aloitinkin aamun puolentoista tunnin metsälenkillä. Selkä piti moisesta ajatuksesta, mutta polvi ei. Vähän toista tuntia polvikin kesti hyvin, mutta kävely asfalttia pitkin kotiin tuntui jo epämiellyttävältä.

Loppupäivä menikin sitten polvea lepuuttaessa. Ei se ihan rajattomasti menoa kestä, vaikka kotona sen kanssa käveleekin jo ilman tukea. Liikkumaan ei vielä ole mitään asiaa ja portaatkin tuntuvat epämiellyttäviltä.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Sadepäivän ratoksi

Toisinaan tasaiset sateet ovat hyväksi. Tällä erää en joutunut potemaan huonoa omatuntoa, etten viettänyt aikaani pihalla nauttien. Tämän sadepäivän käytin hyväkseni laskemalla matkakustannuksia verottajalle. Ei ollut liian helppoa, koska olen viime vuonna asunut virallisesta kahdella paikkakunnalla ja ollut koulutukseen liittyen kahdella paikkakunnalla. Tämän lisäksi työvoimapoliittinen koulutus tuo oman järjestelynsä verovähennyksiin. Neljä tuntia meni ja sitten laskelma oli valmis. Enää tarvitsee ilmoittaa asia verottajalle, mikä ei ole ihan yksinkertainen tehtävä.

Illalla sade hieman helpotti ja minä pääsin nauttimaan sadesään lenkkeilystä. Valitettavasti tuo lenkkikaverini ei ole erityisen innokas sadesäällä. Minusta mukava kevätsade on miellyttävä lenkkeilysää. Ilman on puhdasta ja hapekasta eikä kaduilla tule liikaa ihmisiä vastaan. Koiran raahaaminen perässä vie osansa sadelenkkeilyn iloista.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Polven ehdoilla

Eilen ja tänään olen uskaltautunut kävelylenkille ilman keppiä. Sekä eilen että tänään lenkki on ollut polvelle hieman liian pitkä. Viimeisen kilometrin olen selvästi varonut polvea. Vähän kipua tuntuu polvessa, mutta huomattavasti enemmän varominen vaikuttaa toisen jalan isoihin niveliin.

Lisäksi polven väsyessä polvi on myös tavanomaista epävakaampi. Toivon kovasti, että tähän saa apua polvituesta. Toisaalta luotto polveen on edelleen melko rajallista. Toivottavasti sekin paranee, kun polvea pääsee käyttämään enemmän.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Faktojen äärellä

Aloitin aamun tekemällä noin tunnin aamulenkin kävellen. Lääkäri antoi komennon liikkua, vaikka polvi turpoaisikin, joten päätin nauttia kevätaamusta kiertää tutun lenkin. Aiemmin tuohon lenkkiin on mennyt noin kolme varttia normaalia lenkkivauhtia. Nyt kävelin mielestäni reippaasti ja sain kuitenkin aikaa kulumaan tunnin. Sykemittaria ei ollut matkassa, mutta väitän sykkeen kuitenkin olleen melko korkealla.

Lenkin jälkeen päätin tehdä jotain toimimattomalle sykemittarilleni ja ajelin tuonne isompaan kaupunkiin mittarin korjaukseen ja vaatekaupoille. Päädyin kuitenkin ostamaan tyystin uuden sykevyön, jonka saa yhdistettyä puhelimeen. Sykemittari menee nyt alkuun kokeiluun yöksi, mutta eiköhän sitä huomenna ulkoiluteta ihan kävelylenkilläkin.

Kaupungilla pyöriessäni näin vielä työkaverin. Emme vaihtaneet yhtään sanaa, mutta minulle jäi kuitenkin olo, että olisin jäänyt kiinni jostain väärästä. Oikeasti en tehnyt mitään kiellettyä, mutta silti työkaveriin törmääminen kaupungilla tuntuu väärältä.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Liukastellen

Tänään on ollut koko päivän olo, että pitäisi lähteä uimaan. Kuitenkin eilinen havainto tien kunnosta piti minut kotosalla ja päivän liikuntasuoritukset suoritin kävelemällä koiran kanssa. Viime päivien lämpimät kelit ja sateet ovat liukastuttaneet kaikki tiet ja kaksi keppiä oli erittäin tarpeeseen mukana. Kummasti vaan ottaa selkään keppien kanssa kävelykin, en edes halua tietää, mitä selkä tykkäisi kepittä kävelystä.

Koska en päässyt uimaan, päädyin siivoamaan mökin. Totesin, että lattioiden moppaaminen keppi toisessa kädessä on hankalaa. Niinpä moppailin lattiat ilman keppiä. Polvi riemastui tästä ja kipuilikin sitten koko loppu päivän.

Toisaalta siinä tuntui olevan poikkeuksellisen paljon liikkuvuutta, joten päätin venyttää myös etureiden. Kuitenkin venytyksessä polvi päätti jäädä lukkoon ja sain kinkkailla hetken aikaa, ennen kuin sain lukon auki. Eipä se viimeaikoina olekaan kunnolla lukkoillut, joten ehkä olen oppinut välttämään sille haitallisia asentoja tai se on paranemaan päin.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Hurja aamu

Nukuin viime yönä todella huonosti. Aamulla heräsin aivan ihmeellisestä mykkyrästä ja ylös pääseminen oli todella vaikeaa. Jouduin kamppailemaan sängyssä vartin ennen kuin uskalsin edes nousta. Aamutoimet olivat melkoisen hankalat ja etenin etukumarassa kepin kanssa kuin vanhukset. Kenkien sivuvetoketjun sain irvistellen kiinni, joten en joutunut lähtemään töihin kumisaappaissa.

Selkä alkoi olla kohtalaisessa kunnossa viitisen tuntia heräämisestä. Siinä kohti sain sen ensimmäisen kerran kunnolla suoraksi. Sen jälkeenkään se ei kestänyt kovin pitkää istumista ja rajoitti liikettä, mutta tuskaisin vaihe oli kuitenkin takana päin.

Työpäivän jälkeen kävin lenkillä koiran kanssa. Tällä erää käveleminen on paljon paremman tuntuista eikä lenkkeily tuntunut ollenkaan niin ahdistavalta kuin eilen. Ei siinä nyt hiki tullut eikä vauhti päätä huimannut, mutta tunnin verran talsimme kuitenkin metsätietä.

Iltaa kohti polvi kipeytyi jälleen. Selkeästi se ei pidä päivän rasituksista ja vaikka sitä miten yrittää varoa. Päivässä on ilmeisesti kohtalaisen kivutonta aikaa iltapäivällä muutama tunti. Pitäisi vaan muistaa nauttia niistä hetkistä.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pitkäperjantai

Päivä oli todella hieno ja pitihän siitä lähteä nauttimaan ulos. Samalla tuli tehtyä polvivamman jälkeen ensimmäinen kävelylenkki. En oikein tiedä voiko sitä varsinaisesti lenkkeilyksi kutsua, mutta liikuskelin ulkona tunnin verran ja askelmittarikin väitti minun kävelleen melkein kilometrin. Ei siis mikään varsinainen liikuntasuoritus, mutta ensimmäinen kerta kuitenkin.

Polvi ei moisesta liikunnallisuudesta kamalasti pitänyt. Varsinaisesti sitä ei loppupäivänäkään särkenyt, mutta nivel tuntui olevan epäjärjestyksessä ja jäykkä. Koira pitäisi hakea kotiin viikon päästä ja hiukan ajatuskin sen lenkittämisestä hirvittää.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Pitkähkö kävely

Pitihän sitä nauttia kauniista ja aurinkoisesta kevät päivästä. Niinpä innostuin kävelemään metsätietä pitkin tuonne vajaan viiden kilometrin päähän ja takaisin. Flunssa kyllä tuntui vielä suorituskyvyssä ja vauhti oli huomattavasti normaalia hitaampi. Kuitenkin liikkuminen tuntui hyvältä ja etenkin selkä piti lenkistä.

Selkä onkin ollut tämän päivän suurin harmi. Se herätti aamulla jo ennen antibiootin ottoaikaa ja jäykisteli huolella koko aamun. Helpotti kyllä lenkillä, mutta on taas iltaa kohti pahentunut. Odotan vähemmän innolla ensi viikkoa ja töitä, koska joudun kuitenkin istumaan ainakin jonkin verran.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Tauti kehittyy

Aamulla pitkien yöunien jälkeen heräsin melko pirteänä ja terveen oloisena. Mietin vakavissani töihin lähtöä huomenna. Mielipide kuitenkin horjui jo aamulla lumia lakaistessani. Tuntui, että pienikin rasitus sai kaiken liman liikkeelle ja olo oli todella kurja ja voimaton.

Päätin kuitenkin kokeilla jaksamistani vielä koiran kanssa lenkillä. Koira on ollut viime ajat todella vähällä liikunnalla ja tänään köpöttelin sen kanssa parisen kilometriä. Lenkilläkin huomasi, että vauhdin noustessa olosta tuli todella nopeasti kurja. Sai koira kuitenkin vähän revitellä ja minä varmuuden, etten ole vielä työkykyinen.

Tauti on tänään saanut taas uuden puolen. Lima tuntuu vihdoin lähteneen liikkeelle. Olen köhinyt ja aivastellut aivan eri tavalla kuin tähän saakka. Jos tämä olisi paranemisen alku. Ei limaa vieläkään varsinaisesti kiusaksi ole, mutta hyvä sen vähänkin on liikkua.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Talvipäivällä kävelemässä

Aamulla olo oli todella hyvä, vaikka eilen illalla tosiaan mittasin kuumetta. Päätin luottaa ihan oloon ja kuumemittariin ja lähteä rauhalliselle kävelylenkille. Pieni pakkanen ja hentoinen lumisade kuitenkin houkuttelivat nauttimaan talvipäivästä ja päädyin kävelemään lenkin, jota olen jo pidempään miettinyt pitkäksi rauhalliseksi lenkiksi.

Kaiken kaikkiaan tuli käveltyä 14 kilometriä. Vauhti ei päätä huomannut, joten aikaa lenkkiin meni kolmisen tuntia, vaikka juoksin eilisen 2-3 minuutin lenkin. Koska en ajatellut kävellä noin pitkää lenkkiä, lähdin lenkille huonoissa kengissä ja ilman tukipohjallisia. Etenkin nilkat ottivat moisesta nokkiinsa ja kipuilivat jo lenkin lopulla eivätkä helpottaneet illan tullenkaan. Tukipohjalliset ovat siis selkeästi tarpeeseen.

Lenkin jälkeen nautin päiväunista koiran kanssa ja herättyäni tein fysioterapeutin ohjeistamat liikkeet. Olen tehnyt niitä aivan liian harvoin ja joudunkin maanantaina tunnustamaan moisen fyssarille. Selityksiähän voisi keksiä, mutta totuus taitaa olla, etten ole ollut riittävän motivoitunut niiden tekemiseen. Motivaatio olisi kyllä syytä löytää.

torstai 21. helmikuuta 2013

Arki koittaa

Eilinen ilta meni koiran kasvattajan luona ja palattuani kotiin vähän ennen puolta yötä en viitsinyt edes avata tietokonetta. Eilinen päivä meni siis auton ratissa istuen ja siinä välissä keskustellen. Hyvä reissu oli kaikkiaan. Tämä on yksi näitä Savossa olemisen positiivisia puolia.

Yöunet jäivät reissun jälkeen melko vähiin, mikä tuntui aamulla. Kävin pitkän taistelun, että sain itseni ylös sängystä ja tällä erää siirsin aamiaisenkin työpaikalle, että sain nukkua vielä vartin pidempään. Siitä huolimatta pääni on tuntunut koko päivän hitaalta.

Illalla jatkoin juoksukoulua toisella hölkkä-kävelylenkillä. Ennen varsinaista lenkille lähtöä kokeilin koiran kanssa näyttelyesiintymistä. Koira loi uskoa omistajaansa ja juoksulenkkikin tuntui todella hyvältä. Erona ensimmäiseen juoksukouluun huomaan, etten yritäkään juosta näitä ensimmäisiä pätkiä kovaa, vaan löydän melko helposti vauhdin, jolla voin kuvitella juoksevani pidempiäkin pätkiä.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Lumen kaksi puolta

Tänään olen tehnyt lumensyvyysmittauksia empiirisin menetelmin. Käytännössä kävimme työkaverin kanssa tekemässä kuukausittaisia mittauksia, mikä vaati pääsemistä mittauspaikoille, joissa ei muuten käydä. Täytyy todeta, että jyrkän mäen kiipeäminen nivusiin ulottuvassa hangessa ei ole erityisen nautittava kokemus. No ainakin tuli hiki ja pääsi hengästymäänkin.

Illalla jatkoin vielä urheilua kävelemällä reippaan lenkin. Täytyy todeta, että lumisen metsän hiljaisuus on hyvin lumoavaa ja rentouttavaa. Tuntui kuin olisi ollut aivan yksin ja sai olla rauhassa omissa ajatuksissaan. Talvinen metsä on todella lumoava. Lumi tuo maisemaan sen verran valoisuutta, ettei lenkillä juuri tarvitse lisävaloa, vaikka pimeään aikaan liikkuisikin.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Epäonnistunut huiputus

Saimme kotitehtäviä Luulajasta ja eihän pyhäpäivänä olekaan juuri muuta tekemistä, joten käytimme ison osan päivästä kotitehtäväpelin pelaamiseen. Heti aamusta selälläni oli mielipide moiseen harrastukseen, mutta valitettavasti selälle ei ollut mahdollisuutta antaa vaihtoehtoa. No onneksi on kipulääkkeitä.

Iltapäivällä lounaan jälkeen otimme kuitenkin hetken Ruotsin lapille ja lähdimme huiputtamaan viereistä tunturia. Valitettavasti meidän ja taksikuskien välillä oli pienoisia kommunikaatiokatkoksia, joten emme saaneet kyytiä tunturin huipulle, kuten toivoimme, vaan pääsimme laskettelurinteen alapäähän. Emme kuitenkaan lannistuneet tästä, vaan lähdimme kävellen tarkastelemaan ympäristöä.

Päädyimme tunturin rinteessä olevan hotellin pihalle ja näimmekin melko hienoja maisemia. Emme siis päässeet huipulle, mutta ulkoilimme kuitenkin useamman tunnin erittäin raikkaassa talvi-ilmassa. Rauhallinenkin kameran ulkoiluttaminen sai hien kihoamaan pintaan, kun käveli reipasta ylämäkeä. Alaspäin tullessa hölköttelin kepeästi ja se tuntui todella hyvältä. Jos sitä taas saisi kiinni hölkkäämisen aiheuttamasta hyvästä olosta.

perjantai 8. helmikuuta 2013

Keilaillen

Reissu jatkuu ja meillä oli perjantai-ilta vapaata Luulajassa. Eräs ryhmästämme sai idean keilaamisesta ja näin hyvät ideathan ansaitsevat tulla toteutetuksi, joten vietimme illan keilahallilla. En ole keilannut vuosiin ja homma oli hyvin vahvasti hakemista. Selvästi huomasin, että käden lihakset ovat heikot ja nivelissäkin on toivomisen varaa. Todella pienellä pallolla jouduin pelaamaan ja silti tunnin session loppupuolella tekeminen tuntui kädessä todella paljon.

Päivällä kävimme kaverin kanssa kävellen tutustumassa kaupunkiin. Hienoja kuvia tuli otettua, vaikka aurinko keljusti menikin pilveen ennen kuin pääsimme matkaan. Pari tuntia tuli käveltyä melko reippaasti ja jutusteltua mukavia. Osan matkasta kuljimme jäällä retkiluisteluradan reunaa ja mietinkin, että moinen laji voisi olla ehdottomasti kokeilemisen arvoinen etenkin, jos pysyvämmin jää asumaan tänne pohjoisemmaksi.

Aamulla minulla oli myös hieman flunssainen olo, joten jätin biologisen lääkkeen pistämättä. Toivon todella hartaasti, että tauosta ei tule pitkä ja tämä ei ole oikeaa flunssaa. Pelottaa ajatuskin loppureissun heittämisestä nivelten oireillessa. Vähitellen alkaa kyllä palaa hihat tähän jatkuvaan sairasteluun.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Mummokävelyä

Päätin pitää tämänkin päivän vapaata koulusta toisaalta eilisen vatsataudin toisaalta selän takia. Vatsatauti tuntuisi olevan voitettu kanta, mutta reumapolin ohjeen mukaan en aloita biologista lääkettä vielä, vaan odotan vielä muutaman päivän. Selällä on asiasta erittäin vahva mielipide ja niinpä olen hoitanut tänään asioita kävellen.

Selkä pitää pienestä liikkeestä, joten ulkoilutin kameraa useamman tunnin. Reippaasti ei selän kanssa pysty kävelemään. Jos askel pitenee liikaa, kertoo selkä mielipiteensä. Samoin liian tiheä askellus saa selän kipuilemaan. Niinpä liikkuminen muistutti mummojen raahustamista paikasta toiseen. Selkä kuitenkin piti.

Tänään selvittelin myös lääkkeiden viemistä ulkomaille. Lähinnä sitä selvitin, miten nykyisten lääkkeideni kanssa saa matkustaa. Lukuisista lääkkeistä löytyi vain yksi lääke, joka tarvitsee erillisiä todistuksia. Tämän todistuksen hankkiminen tuntui olevan erittäin vaikeaa. Se on yksinkertainen paperi, jonka apteekki kirjoittaa. Lomakkeen täyttäminen tuntui kohtuuttoman vaikealta, mutta enköhän saa sen ensi viikolla. Tällä viikolla se ei muutaman yrityksen jälkeen onnistunut.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Oma kaappi

Aamulla pääsin heräämään pitkästä aikaa oikeasti hyvästä sängystä. Ostin pari vuotta sitten itselleni hyvät lämpömuovautuvat patjat. Valitettavasti en ole niillä ehtinyt juuri nukkumaan, koska olen keskittynyt lähinnä reissaamaan. Nyt ne kuitenkin olivat käytössä serkullani ja minulla. Yön nukkui melkein samassa asennossa, eikä aamulla silti ollut puutunut olo.

Aamulla pienet nivelet olivat poikkeuksellisen jäykät. En tiedä vaikuttiko iltainen raskas ruoka juomineen vai lähestyvä piikki. Melko nopeasti olo vertyi ja puolen tunnin päästä tuskin muistin mokomaa aamujäykkyyttä.

Aamuteen jälkeen lähdimme aamupalalle kohti vanhempiamme. Illalla ajelimme taksilla kämpille, mutta aamusta ajattelimme olla reippaita ja kävelimme reilun viiden kilometrin matkan mukavassa pakkasessa. Mukava tapa aloittaa sunnuntaiaamu.

Loppupäivä menikin sitten suvun kanssa keskustellessa ja illalla sain vielä tädiltäni kyydin pääkaupunkiin, jotta huomenna voin aloittaa taas ankaran opiskelun. Muutama viikko vanhempieni nurkissa kävi kyllä hermoille ja nyt on kiva olla pienessä kaapissa ihan yksin ja suunnitella elämäänsä melko vapaasti. Eikä yhtään haittaa, että saatavilla on myös pääkaupungin liikuntamahdollisuudet.