Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syöminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syöminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Ohjeilla liikkumassa

Kun fysioterapeutti käskee, pitäähän sitä totella. Niinpä aamiaisen jälkeen suuntasin uimahallille polkemaan ja vesijuoksemaan. Poljin vartin ja sain mukavasti hien pintaan. Suurin ongelma oli, että salille pitää kävellä monet kapeat portaat alas. Polkeminen tuntui melko hyvältä, vaikka kevyelläkin vastuksella jalan lihakset väsyivät.

Pyöräilyn jälkeen pulahdin saunan kautta uima-altaaseen. Ihan sitä määrättyä tuntia en altaassa viihtynyt, mutta reilun kolme varttia silti juoksin. Olen edelleen sitä mieltä, että laji on tylsä, mutta ehkä tässä vielä oppii nauttimaan ko lajista. 

Sitten oli pakko tulla pois altaasta, että ennätin syömään ennen terveyskeskuskäyntiä. Syömisen osalta olen erittäin ylpeä itsestäni. Aikataulullisesti olisin voinut hyvin juosta tunnin ja käydä sen jälkeen syömässä jossakin ihmisten ilmoilla ennen kuin menen terveydenhoitajalle. Olin kuitenkin fiksu ja tulin kotiin syömään. Kerrankin söin hyvin ja terveellisesti, hampurilaisaterian sijaan.

Terveyskeskuksessa terveydenhoitaja ultrasi poskiontelot ja löysi toisesta tulehduksen. Lääkärin kanssa sitten pohdittiin, mitä sille tulehdukselle tehdään seuraavaksi. Lopputuloksena oli melkoisen tymäkkä antibioottikuuri ja sitä myöten myös reumalääkityksen aloittamisen siirtyminen taas jonnekin tulevaisuuteen. 

torstai 19. tammikuuta 2012

Lumihanki

Tänään piti hoidella asioita kaupungilla ja koska lunta tuli taivaan täydeltä päätin kävellä. Auton kaivaminen hangesta ei houkutellut ja tulipa samalla harrastettua liikuntaa. Tunnin lenkin myräkässä ja lumihangessa kävelin, eikä kertaakaan tuntunut hengityksen suhteen pahalta. Olisikohan sittenkin niin, että olo rupeaa helpottamaan. Kyllä parempi olo kelpaa, vaikka jälleen jäi ahdistuksen syy selvittämättä.

Tänään hemmottelin itseäni hakemalla kebabin kotiin. Syömisen jälkeen olo oli vähän pettynyt - kyllä sillä nälkä lähti ja se maistui ihan hyvältä, mutta se herkuttelun fiilis jäi puuttumaan. Mietinkin, että alkaako minun suhteeni ruokaan normalisoitumaan. Ainakaan en saa sitä hyvänolon tunnetta mitä pitkään olen ruuasta hakenut. On aika yllättävä tunne syödä vain ravinnon saamisen takia, eikä hakea ruuasta myös hyvää oloa ja mielen piristystä.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Kuukauden palaute

Olen ollut syömisteni kanssa viimeisen kuukauden enemmän tai vähemmän hunningolla. Pääsääntöisesti minulla on ollut hyvä tekosyy olla panostamatta omiin syömisiin. Olen tehnyt päätöksen, että jos en ole kotona, niin syömisiä ei tarvitse vahtia niin tarkasti. Tämän ei kuitenkaan pitäisi tarkoittaa kahta hampurilaisateriaa päivässä. Lisäksi ne ajat kun olen ollut kotona, olin työkkärin kurssilla, jossa ei ollut ruuan lämmitysmahdollisuuksia. Tämähän puolestaan muka antaa luvan syödä päivällä jotain paheellista tai olla syömättä täysin.

Kaikesta tästä huolimatta päätin tänään aamulla hypätä vaa'alle ja katoa totuutta silmiin. Olen kuitenkin pari päivää syönyt kohtalaisen järkevästi, joten pahimpien nesteiden pitäisi olla poistunut elimistöstä. Vaaka näytti kuitenkin kohtalaisen mukavia lukemia, tämän vuoden alin oli vain vajaan kilon päässä ja paino on pyörinyt samoissa lukemissa jo parisen kuukautta.

Tästä voi useita päätelmiä. Kuukausien jumitus on voinut antaa periksi, mutta syömistottumuksieni vuoksi paino on pysynyt samassa. Olen myös saattanut oppia jotain järkevästä syömisestä ja kohtalaisista määristä. Saattaa myös olla, että painoni on vain vaihtelunsa alapäässä ja todellisuudessa painoa on tullut lisää parisen kiloa. Oli syy mikä tahansa, niin tuntuu todella mahtavalta.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Ulkona syöminen

Tänään olen sitten nautiskellut eilisen liikuntapäivän saldosta. Koko päivä on mennyt kuin horroksessa eikä liikkuminen ole juuri kiinnostanut. Nyt iltasella rupeavat vielä lihakset kipeytymään, joten voi olettaa, että huomenna olo on todella jäykkä.

Tänään käytiin koiran kanssa kävelemässä harjulla. Jostain syystä tuolta harjulta tuntuu löytyvän aina positiivinen fiilis. Tänäänkin keli oli erittäin harmaa ja utuinen. Oli vielä liikkeellä illan hämärtyessä, joten lähtökohtaisesti keli oli hyvin masentava. Kun katseli udun läpi kaupungin yli merelle, tuli kumman hyvälle mielelle. Merelle ei edes tuollaisella kelillä näkynyt. Silti mieli piristyi huomattavasti. Muistin taas, miksi pidän tästä kaupungista niin hurjasti.

Pohdiskelin lenkillä myös painonpudotuksen haasteita. Huomasin alkuviikosta Savon reissulla, että ulkona syömisestä tulee pidemmän päälle huono olo. On todella vaikeaa osata syödä järkeviä määriä, kun tilauksen joutuu tekemään listalta. Itse tekemäni ruuan kanssa olen melko hyvin oppinut arvioimaan tarpeellisen määrän ruokaa. Ulkona syödessä kuitenkin tuntuu, että kohtuus ei pysy asiassa mukana.

Tiistaiaamuna pohdin tätä hotelliaamiaisella. Normaalisti kotona syön aamiaiseksi puuroa marjoilla, muutaman hedelmän ja kupin kahvia. Hotelliaamiaisella havahduin kolmannen lautasen kohdalla. Olin siinä kohti syönyt sen aamupuuron lisäksi pekonia, juustoa, leikkeitä, pari karjalan piirakkaa, munavoita. Kolmannella lautasella oli viinirypäleitä, omena ja kahvipulla. Kaiken tämän ahdoin itseeni noin puolessa tunnissa - normaalisti aamiaisen tuhoamiseen menee vähintään tunti.

Saman ilmiön kanssa taistelin pyöriessäni Kuopion torilla kalakukko repussa. Nimittäin jotain ruokaa piti saada, mutta oli todella vaikea päättää, mitä tarvitsi. Äkkiseltään löysin siitä järkevältä etäisyydeltä puolen kymmentä pikaruokapaikkaa. Kävin ainakin kolmen ovella ennen kuin päädyin täytettyyn leipään. Tämän jälkeen pohdiskelin, miten kiva olisikaan saada kahvia ja jotain makeaa. Päädyin kuitenkin ensin kävelemään asemalle. Asemakahvilasta ajattelin ottaa sen jälkiruokakahvin. Tarjolla ei vaan ollut mitään houkuttelevaa leipomusta, joten päädyin ostamaan kahvin seuraksi omenan. Kahvia nautiskellessani totesin, että ratkaisu oli todellakin oikea.

Nämä ovat niitä haasteita, joiden kanssa tulen kamppailemaan vielä pitkään. Nyt uskallan jo sanoa, että kotona osaan syödä kohtalaisesti sen mukaan, mitä kroppa tuntuu tarvitsevan ja muutenkin huolehtimaan sopivasta ruokavaliosta. Ongelmia tulee, kun itse ei tee ruokaa tai kun yrittää syödä järkevästi kodin ulkopuolella. Onneksi pidempiä reissuja tulee tehtyä harvemmin ja yhden päivän herkuttelusta ei tule samanlaista oloa kuin pidemmästä syömisestä.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Onks pakko, jos ei taho?

Tänään on ollut taas sellainen päivä, että mikään ei huvita. Aamulla ei nukuttanut kuuden jälkeen. Aamupala ei kiinnostanut. Aamu-uutisten lukeminen ei huvittanut. Aamupäiväpäiväunet olivat vain puuduttavaa väkisin makaamista. Lounas ei olisi maistunut. Salille ei olisi huvittanut lähteä. Päivällinen ei napannut. Iltalenkki koiran kanssa ei huvittanut. Eikä nyt huvittaisi kirjoittaa tätä blogia.

Tänään oli sellainen päivä, että onneksi olin suunnitellut päivän ruuat etukäteen ja tarvitsi vain lämmittää jääkaapista. Muuten olisin jättänyt syömättä ja käynyt illalla tyhjentämässä sekä lähikaupan että kebabbilan herkuista ja syönyt itselleni pahan olon. Sen jälkeen olisin nukkunut ensi yön huonosti kärsiessäni ruuan aiheuttamista vatsan väänteistä ja henkisestä krapulasta. Nyt onneksi tyydyin vain syömään suunnittelemiani ruokia.

Kaikesta huolimatta sain salitreenin kuitenkin tehtyä. Kuten muutama päivä sitten uhosin, katselin vähän tuota salitreeniohjelmaa läpi ja löysin joka treenipäivään muutaman uuden liikkeen. Tänään tein sitten ensimmäisen uuden ohjelman mukaisen treenin. Ihan hyvältä tuntuivat myös uudet liikkeet. Yritin tehdä niitä pienillä painoilla, mutta silti odotan mielenkiinnolla, kuinka kipeiksi lihakset saan.