Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. joulukuuta 2012

Rauhallista joulua

Jouluna kuuluu toivottaa hyvää joulua, joten hyvä joulua. Minun jouluni viettoa on häirinnyt melkoisesti selkä, joka on vaihteeksi kipuillut oikein huolella. Kun pysyn paikallani yhdessä asennossa selkä on melko kivuton, mutta kivun ja jäykkyyden huomaa, kun olisi tarve liikuttaa selkää. Suoristaminen on tosi vaikeaa, mutta ei se liian helposti taivukaan.

Toivoa paremmasta kuitenkin on, tänään pistin biologisen lääkkeen flunssatauon jälkeen. Toivon kovasti, että se aiheuttaa taas yöllä ihmeparanemisen ja huomenna olo on paljon parempi. Kävelykin on sellaista töpöttelyä. Huomenna on pakko hankkiutua ainakin kävelylenkille, jos se helpottaisi selän oloa.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Jouluvalmisteluita

Joulumme hakee tänä vuonna uusia perinteitä. Vanhoista perinteistä on pakko luopua vähitellen ja vietämme aattoa vanhempieni kanssa kolmisin. Viime vuonna joulupöydän ääressä istui seitsemän ihmistä, joten muutos on melkoinen. Toisaalta tunnelma aatonaattona on ollut paljon rennompi ja rauhallisempi, kun tekemistä on vähemmän.

Selkä olisi tänään kaivannut lenkkeilyä, mutta lenkkeilyn sijaan lähdin käymään kaupassa. Annoin äitini valita koiralenkin ja kaupan väliltä, eikä ollut kovin vaikea arvata, kumman hän valitsi. Toivotaan, ettei selkä kamalasti suutu moisesta.

torstai 20. joulukuuta 2012

Voitto lentsusta?

Viime yö meni hengityksen kanssa painiessa, mutta periksi antamisen eli ylös nousemisen jälkeen kaikki flunssan oireet tuntuivat hävinneen. Yritin aamulla soitella terveyskeskukseen, mutten saanut ketään kiinni. Kun olo vain parani päivän mittaan, päätin olla soittamatta. Nyt olo on jo niin hyvä, että luulen aloittavani lääkityksen taas huomenna. Katson kuitenkin, miten yö menee ennen lopullisia päätöksiä.

Illalla jaksoin ajella isompaan kaupunkiin jouluostoksille. Ostoksia en millään olisi jaksanut tehdä, mutta väkipakolla ostin viimeiset joululahjat ja nyt saa joulu tulla. Huomisillan voi käyttää pakkaamiseen ja auton takakontin sulattamiseen. Lauantaina pitäisi kuitenkin lähteä ajelemaan etelään.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Hyvää joulua

Joulurauha on julistettu ja tänään olen päättänyt unohtaa kaikki terveelliset elämäntavat tai ainakin olla stressaamatta niistä. Syön mitä mieli tekee ja liikun sen verran, mikä huvittaa.

Hyvää joulua blogin lukijoille

perjantai 23. joulukuuta 2011

Keittiössä

Tänään aamulla lähdin käymään uimahallissa. Sain hallin henkilökunnalta joululahjan - ilmaisen uinnin. Uin puolisen tuntia. Tällä kertaa onnistuin uimaan vapaauintia niin rauhalliseen tahtiin, että jaksoin uida järkisykkeillä melkein koko puolituntisen. Alkuun uin 100 metriä rintaa alkuverryttelyksi ja samoin lopussa uin pätkän rintaa. Muuten menin vaparia ja treenailin samalla volttikäännöksiä. Vähitellen volttaus alkaa tuntua järkevältä tavalta vaihtaa suuntaa. Nyt sain tehtyä jopa useita käännöksiä putkeen siten, että uin 100 metrin pätkiä.

Uimasta päästyäni aloin vääntämään joululaatikoita. Vanhemmillani on mahdollisuus tehdä laatikot piharakennuksen leivinuunissa ja laatikot ovatkin oma projektinsa, jossa pitää yhdistää laatikontekijän ja uuninlämmittäjän aikataulut siten, että uunin ollessa lämmin on sinne myös laatikoita. Minä siis huhkin pitkän päivän keittiössä värkkäämässä laatikoita samalla, kun isäni lämmitti uunia.

Selkä ja kantapäät eivät seisomista hurjasti arvostaneet ja nyt onkin melko jäykkä olo. Jäykkyyteen varmasti osaltaan auttaisi kävely tai hölkkä, mutta kantapäät haluavat olla lähinnä irti maasta. Joten päätin tänään kärsiä selän ja lepuuttaa jalkoja. Toivottavasti selkä antaa nukkua yöllä.

torstai 22. joulukuuta 2011

Joulu tulee

Tänään siirryin joulun viettoon vanhemmilleni. Pääni olisi tarvinnut vielä yhden pohdiskelupäivän, mutta joulun ruokaostokset kaatuivat minun ja isäni kontolle. Joten oli pakko suorittaa siirtyminen joulun viettoon hieman aikaisemmin, kuin olisin halunnut.

Päivän liikunnatkin koostuivat pääasiassa hyötyliikunnasta. Kauppareissun ja koiran lenkityksen jälkeen askelmittari näytti ihan mukavia lukemia, vaikkei liikuntaminuutteja sykemittariin juuri kertynytkään. Aina ei vain ennätä liikkua sitä määrää kuin haluaisi.

Olen päättänyt, että en tee uuden vuoden lupauksia, mutta harkitsin sellaisen tekemistä kuitenkin. Ajattelin lähinnä sen tyyppistä lupausta, että etsin itselleni uuden kiinnostavan liikuntalajin ja kiinnitän oikeasti huomiota siihen, että liikun päivittäin reilusti. Aikaa liikkumiseen kuitenkin on, joten ajan puutetta ei voi liikkumattomuudesta syyttää.