Tänään olen oikein urakalla kokeillut, kuinka paljon hengitykseni kestää rasitusta. Lopputulos oli, että reilusti vähemmän kuin normaalisti. Ensin kävin vesijuoksemassa ja juoksu meni lähinnä kävelyksi. Jo normaalin rauhallinen juoksutahti oli liian raskas ja sai hengästymään melko reippaasti.
Illalla lenkitin vielä koiran. Tällä erää otin äitini mukaan, mutta nopeus jäi vielä eilistäkin alhaisemmaksi. Jostain syystä tuota pakkasilmaa on kuitenkin helpompi hengittää kuin lämmintä ilmaa, joten sykkeet nousivat korkeammalle kuin uimahallilla. Sisälle tullessa huomasi, miten paljon normaalia enemmän aikaa kului palautumiseen. Puolisen tuntia meni ihan vain istuessa ja palautuessa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Palautuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Palautuminen. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
perjantai 26. elokuuta 2011
Hölkkää vedessä ja maalla
Eilen jouduin tutkimusten takia ajelemaan tuonne naapurikuntaan ja päätin samalla reissulla käydä uimahallissa. Unohdin sujuvasti uimalasit kotiin, joten tyydyin vesijuoksuun. Paria päivää aikaisemmin luin netistä, että vesijuoksu ilman juoksuvyötä olisi huomattavasti tehokkaampaa liikuntaa ja kehittäisi myös vartaloa tukevia lihaksia. Tietysti tätä piti kokeilla, etenkin kun altaassa oli tilaa vähän räpeltääkin. Täytyy myöntää, että yllätyin oikeasti tehokkuudesta ja siitä, miten hyvin selkä liikkui. Eikä treeni ollut ollenkaan niin tylsää kuin vyön kanssa. Tätä pitää saada ehdottomasti lisää.
Tälle päivälle olin sitten sijoittanut juoksuohjelmaan intervallilenkin. Aamulla oli kuitenkin taas todella jähmeä olo ja sykemittarikin asetti sykerajat todella alas. Lenkistä tuli sitten sellainen hidas hölköttely. Aikaa meni puolisen tuntia ja matkaa tuli taitettua arviolta alle kaksi kilometriä. Helpotti se vähän jähmeyttä, muttei mainittavasti. Kävi taas mielessä ylikunnon mahdollisuus, etenkin koko päivän olen tuntenut oloni tosi vetämättömäksi.
Pitää seurailla oloa ja tarvittaessa ottaa huomisesta lepopäivä. Suunnitelmissa on jalkatreeni salilla, mutta jos olo ei tästä piristy pidän huomenna vapaa päivän ja treenailen jalat myöhemmin. Kummasti tältäkin viikolta lepopäivät ovat jääneet hurjan vähiin - eilinen oli sellaiseksi suunniteltu, mutta uimahalli veti liikaa puoleensa. Loppuviikolle on suunnitteilla vielä yksi juoksulenkki ja jalkatreeni salilla - mutta oikeasti omaa oloa on kuunneltava ja tarvittaessa luovuttava jo suunnitelluista lenkeistä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)