Positiivisia asioita

Eiliset pienet päätökset toivat kovasti lisää henkistä energiaa. Olen jo useamman hetken miettinyt, että asunto pitäisi siivota, mutta en ole jaksanut edes uhrata ajatusta asian toteuttamiselle. Tänään aamulla uhrasin asialle useamman ajatuksen ja tartuin tuumasta toimeen. Parin tunnin ahertamisen jälkeen kämppä on taas ainakin jonkin aikaa siistin oloinen. Fyysisesti jotos ei ollut mitenkään raskas, mutta henkisesti sen aloittaminen on ollut viimeajat ylivoimaista.

Posti toi tullessaan parikin kirjettä vakuutusyhtiöstä. Vakuutusyhtiö oli lopultakin päässyt ratkaisuun myös nilkkavamman osalta. Nilkkavamma todettiin työtapaturmaksi ja siitä aiheutuneet kulut ja ansionmenetykset korvattiin. Onhan tätä asiaa pyöriteltykin jo kolme ja puoli kuukautta. Positiivinen päätös sopikin päivän teemaan erinomaisesti.

Samalla innolla sain luuni liikkeelle ajoissa ja lähdin uimahallille hyvissä ajoin ja kävin pyöräilemässä puolisen tuntia ennen ohjattua vesijuoksua. Kunnon hiki ennen allasta teki todella hyvää. Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisin varmaan myös soutanut hetken matkaa. Siinä polkiessa mietin, miten alan vähitellen löytää liikunnasta taas sitä iloa, joka on ollut hukassa ainakin tämän vuoden.

Vesijuoksun alussa sitten kerroin ohjaajalle, miten viimeksi polvi kipeytyi. Hän ottikin juoksutekniikkani erityissyyniin ja paljon korjattavaa löytyikin. En tiedä, miten paljon yhdellä kerralla saa muutosta aikaan, mutta tiedän ainakin, mitä pitää tarkkailla ja miltä oikea tekniikka tuntuu.

Pieni päätös

Tänään aamulla ajellessani uusien tukipohjallisten sovitukseen keskustelin itseni kanssa melkoisen hedelmällisen keskustelun. Lopputuloksena päätin ottaa itseäni ystävällisesti niskasta ja aloittaa pienin askelin elämän hallinnan parantamisen. En yritäkään mitään suurta ja mahtavaa, vaan pieniä askeleita. Eiköhän niistä askeleista tule kirjoiteltua myöhemmin.

Koko päivän yritin saada itseäni salille ja uimaan, mutta lähteminen tuntui todella vaikealta. Iltapäivän vaihtuessa illaksi sain kuitenkin luuni liikkeelle. Päätin, että käyn ensin salilla ja teen sen verran, minkä viitsin tehdä. Tämä oli ilmeisen hyvä lähestymistapa, koska viitsin melko paljon.

Rääkkäsin soutulaitetta parikymmentä minuuttia ja koska laitteille ei ollut ruuhkaa, jatkoi polkemalla toisen mokoman. Sen jälkeen kiusasin jalkojen ja keskivartalon lihaksia sen verran räväkästi, että salilta pois kävellessä jalat tuntuivat vain tutisevan.

Saunan jälkeen päätin kuitenkin käydä pyörähtämässä myös uima-altaassa, jossa jaksoinkin vesijuosta koko määrätyn tunnin. Ensimmäistä kertaa pysyin altaassa koko tunnin ihan yksin. Tähän saakka tunnin pysyminen on onnistunut vain, jos minulla on ollut seuraa tai olen ollut ohjatussa vesijuoksussa.

Illalla oli hyvä olo. En ollut erityisen väsynyt, mutta pystyin onnittelemaan itseäni hyvin tehdystä treenistä. Näillä lajeilla ja tässä kunnossa on todella vaikea saada endorfiiniryöppyä, mutta saapa ainakin onnistumisen kokemuksia. Toivottavasti tämä linja jatkuu.

Elämä on valintoja

Eilen olin kovin väsähtänyt, mutta menin kuitenkin uimahallille ja poljin vartin verran. Sen jälkeen päätin äärimmäisen rauhallisesti ja keveillä painoilla vähän kiusailla jalkojen lihaksia. Treeni meni pitkälti staattisiin pitoihin, koska voiman kanssa liikuttaminen tuntui ikävältä. En tiedä oliko treenistä loppupeleissä mitään iloa, ainakin siitä jäi huono fiilis.

Tämän päivän ohjelma olikin sitten täysin järjetön. Ensin kävin reumalääkärillä hakemassa kortisonipiikkejä. Kaikkia paikkoja hän ei voinut pistää, mutta pahimmat paikat pisti kuitenkin ja kehotti tulemaan toistekin. Nyt on kuitenkin odotettavissa helpotusta toiseen käteen ja alaselkään. Tuli lääkäriltä myös komento lopettaa sairastaminen ja aloittaa reumalääkitys, tässä järjestyksessä.

Reumapolilta ajoin suoraan bussipysäkille ja lähdin köröttelemään kohti pääkaupunkia. Tiesin jo lähtiessäni, ettei selkä tästä kuviosta tule pitämään. Eikä se pitänytkään. Paluumatka oli melkoista tuskaa. Ainoa hyvä puoli asiassa oli, ettei tarvinnut itse ajaa.

Tylsistymistä

Eilen kävin tekemässä ihan fysioterapeutin ohjeen mukaisen harjoituksen, vaikkei juuri olisi huvittanut. Vesijuoksussa olisi voinut olla tehoja huomattavasti enemmän, mutta ei vaan yksinkertaisesti viitsinyt ja toisaalta luulen, että edellispäiväinen ohjattu vesijuoksukin hieman väsytti.  Pysyin kuitenkin altaassa koko tunnin ja yritin olla itselleni armollinen.

Tänään ei sitten huvittanut sitäkään vähää lähteä hallille. Keskusteltuani itseni kanssa puoli päivää, päätin tehdä kompromissin ja menin vaan vesijuoksemaan hetkeksi aikaa. Hetkeksi se vesijuoksu jäikin. Reilun vartin jälkeen iski kyllästys ja sen lisäksi selkä alkoi kertoa asiasta mielipidettään, joten jätin homman kesken.

Saunalauteilla jälkikäteen mietin, että selkähän oli tuossa välillä jo ihan hyvä, mutta on nyt tämän fysioterapeuttikäynnin jälkeen ollut taas hankalampi. Saunassa en ole käynyt kuin tänään, joten sillä ei voi selittää selän äksyilyä. Jos on huomennakin äkäinen, kokeilen hetken aikaa vain pyöräilyä, jos se helpottaisi. Ainakaan pyöräillessä selkä ei ole kertaakaan vihlaissut.

Ohjeilla liikkumassa

Kun fysioterapeutti käskee, pitäähän sitä totella. Niinpä aamiaisen jälkeen suuntasin uimahallille polkemaan ja vesijuoksemaan. Poljin vartin ja sain mukavasti hien pintaan. Suurin ongelma oli, että salille pitää kävellä monet kapeat portaat alas. Polkeminen tuntui melko hyvältä, vaikka kevyelläkin vastuksella jalan lihakset väsyivät.

Pyöräilyn jälkeen pulahdin saunan kautta uima-altaaseen. Ihan sitä määrättyä tuntia en altaassa viihtynyt, mutta reilun kolme varttia silti juoksin. Olen edelleen sitä mieltä, että laji on tylsä, mutta ehkä tässä vielä oppii nauttimaan ko lajista. 

Sitten oli pakko tulla pois altaasta, että ennätin syömään ennen terveyskeskuskäyntiä. Syömisen osalta olen erittäin ylpeä itsestäni. Aikataulullisesti olisin voinut hyvin juosta tunnin ja käydä sen jälkeen syömässä jossakin ihmisten ilmoilla ennen kuin menen terveydenhoitajalle. Olin kuitenkin fiksu ja tulin kotiin syömään. Kerrankin söin hyvin ja terveellisesti, hampurilaisaterian sijaan.

Terveyskeskuksessa terveydenhoitaja ultrasi poskiontelot ja löysi toisesta tulehduksen. Lääkärin kanssa sitten pohdittiin, mitä sille tulehdukselle tehdään seuraavaksi. Lopputuloksena oli melkoisen tymäkkä antibioottikuuri ja sitä myöten myös reumalääkityksen aloittamisen siirtyminen taas jonnekin tulevaisuuteen. 

Salilla pitkästä aikaa

Olen luullut, että reuma on kaikki metkunsa näyttänyt, mutta tänään se kaivoi varastosta ihan uusia. Ennenkin rintaranka on kipuillut, mutta nyt kipu oli sellaisessa paikassa, että käsien nostaminen oli melko mahdotonta. Erikseen käden sai ylös, mutta yhtä aikaa ei. Kun kuvioon vielä lisättiin käsien normaali aamujäykkyys lopputuloksena imuroin kilon kaurahiutaleita keittiön lattialta.

Tästä suivaantuneena päätin lähteä kokeilemaan, miltä polkeminen tuntuu. Se sujui yllättävän hyvin, mitä nyt vamma jalka yritti lintsata tehtävistään. Kun kerran salilla olin, päätin treenata samaa rytinää yläselän. Yllätyin, miten vähän voima lihaksista on kadonnut, vaikka edellisestä salitreenistä onkin aikaa. Toinen yllätyksen aihe oli, että vahvempi puoleni on tämän jalkavamman vuoksi ilmiselvästi ollut vähemmällä käytöllä, koska lihaskunto oli huomattavasti heikompi kuin toisella puolella.

Välttämättä salitreeni ei ollut hyvä idea. Ainakin sekä ylä- että alaselkä kertoivat asiasta vahvan mielipiteensä melko pian kotiin pääsemisen jälkeen. Toivottavasti eivät nyt kohtuuttomasti äidy, koska salitreeni oli oikeasti mukavaa ja pääsin kiinni siitä hyvästä fiiliksestä, joka sinne salille todellakin vetää.

Salitreeni kertoi myös sen karun tosiasian, että flunssa ei vielä ole täysin parantunut. Vaikka normaalioloissa sitä ei juuri huomaa, sai kevyt polkeminen liman liikkeelle ja yskimisestä ei meinannut tulla loppua. Annetaan siis lentsulle vielä muutama hetki aikaa parantua.

Vähän kaikenlaista

Tänään on taas ollut liikunnan sekametelisoppapäivä. Olen tänään pyöräillyt, saleillut, uinut ja kävellyt. Mitään en tehnyt täydellä kapasiteetilla vaan vähän vasemmalla kädellä. Tänään tuo viikonlopun ja alkuviikon flunssa tuntui painavan enemmän kuin parina edellisenä päivänä.

Ainoa liikuntasuoritus, johon voin olla tyytyväinen, oli pyöräily. Salin alkuverkan maltoin kerrankin tehdä rauhassa ja pyöräilypätkä oli järkevän kevyt. Jostain syystä tuota rauhallista pyöräilyä pitää oikeasti harjoitella, kun muuten tuppaa olemaan liian kiire ja sykkeet sen mukaiset.

Salitreenistä ei juuri jää jälkipolville kerrottavaa. Treenin kohteena olivat jalat ja jostain syystä en tuolla uimahallin salilla saa vaan jalkoja tehtyä riittävän rankasti. Jalkaprässi on nykykäsitysten mukaan turvallisempi malli, mutta minusta se käsittämättömän hankala käyttää. Tankoja ja painoja ei löydy, joten jalkakyykytkin joutui jättämään tekemättä. Jostain syystä sekä etu- että takareisilaitteissa en vaan saa suoritusta lähtemään oikeilla lihaksilla. Kotisalilla moinen onnistuu vielä kohtalaisen helposti. En siis saanut tehtyä mitään harjoituksen osa-aluetta mielestäni hyvin.

Salin jälkeen menin uima-altaaseen ja jostain syystä uiminen oli tänään todella vaikeaa. Tuntui, ettei henki kulkenut oikein mitenkään eikä muutenkaan rankahko aerobinen liikunta tuntunut hyvältä. Niinpä uin vartin ja päätin lopettaa. Ei ole pakko, jos tuntuu pahalta.

Päivän viimeiseksi liikuntaharjoitukseksi jäi sitten koiran lenkittäminen. Kolmen vartin lenkki käveltiin ja se mentiin tosi rauhallisesti. Sykkeet pysyivät tällä kertaa järkevissä lukemissa, mutta päkiät päättivät kipeytyä, joten loppumatka oli aikamoista klenkkaamista. Koira vielä näki mörköjä joka puun takana ja jouduin oikeasti tosissani tekemään töitä, että sain pidettyä hihnan kädessäni

Liikuntaa ilman sykemittaria

Viisaasti reissuun lähtiessä pakkasin liikuntatavarat yhteen reppuun. Matkaan lähti myös sykemittarin muut osat, mutta lähetin jäi kotiin. Tänään sitten ensimmäisen kerran tällä reissulla kävin liikkumassa tosimielellä. Kyllä harmitti, kun totesin, etten muistanut ottaa lähetintä mukaan. Hassusti tuli sellainen olo, että liikunta menee hukkaan, koska en mittaa rasitusta sykemittarilla. Eli siis liikunnasta on tullut kovin teknistä.

Joka tapauksessa tein salilla yläkropan lihakset ja pitkät rauhalliset venyttelyt treenin päätteeksi. Löysin tuolta uimahallin salilta nk. seniorisalin, jossa on huomattavasti enemmän tilaa venyttelyyn ja yleensä myös vähemmän muita ihmisiä. Ainakin muut tekevät paljon rauhallisempaa treeniä kuin salin "rautapuolella". Lisäksi sieltä löytyy myös hyödyllisiä apuvälineitä kuten jumppapalloja lihashuollon avuksi.

Alkuverryttelyn tein pyöräilemällä. 20 minuuttia poljin ja hiki virtasi, eikä takamuskaan suuresti noista pyöränsatuloista pidä. Yllättävän hankalaa pyöräily on pitkän tauon jälkeen, mutta eiköhän siihen totu ajan kanssa. Koko talven, jos polkee vähintään kerran viikossa, niin luulisi keväällä ainakin takapuolen kestävän paremmin.

Koska olin uimahallin salilla, kävin tekemässä loppuverryttelyn altaassa. Tällä kertaa kuitenkin uin muutaman altaanmitan vapaauintia. Taas huomasi, miten paljon sitä oppii todella lyhyessä ajassa. Uinti oli paljon helpomman tuntuista. Välttämättä vauhtia ei vielä ole tullut lisää, mutta kokonaisuutena homma tuntuu paljon vaivattomammalta. Nyt vain tämänkin lajin osalta reilusti lisää harjoitusta, niin eiköhän se ala luistaa.

Kaunis syyspäivä

Tänään olen saanut viikon teemasta poiketen tehtyä kohtuullisen liikuntapäivän. Aamupäivällä käytiin metsässä tekemässä puolentoista tunnin kävelylenkki. Pitkä ja todella rauhallinen liikuntaharjoitus oli tarjolla. Sieniä kerättiin yksi pienehkö korillinen, joten paikallaankin tuli oltua. Kaikkiaan virkistävä tulipa tehtyä lenkki kivassa syyssäässä. Hiukan olisi juoksujalkaa kutkutellut, mutta kunnon kenkien puutteessa kävely sai riittää.

Iltapäivällä innostuin käymään salilla ennen kauppaan menoa. Tällä kertaa yritin värkätä yläkropan treeniä, mutta treeni jäi osaltaan melko torsoksi. Kipeä ranne vaikeutti kovasti etenkin rintalihasten treenaamista. Olkapäitä en edes yrittänyt tehdä. No sain joka tapauksessa tehtyä edes jotain lihaskuntotreeniä tällekin viikolle.

Alkuverryttelyn tein taas polkupyörällä. Jostain syystä sykemittari asetti sykerajat todella matalalle. Edelleen kovasti epäilen jotain oireetonta flunssaa elimistössä. Tiedän, että kipeänä ei saisi treenata, mutta toisaalta kun varsinaisia oireita ei ole. Sykemittari ja laiskotus ovat oikeastaan ainoat asiat, jotka ovat epänormaaleita. Laiskotus ja väsymys on selitettävissä niin miljoonalla asialla, että en oikeasti osaa pitää niitä flunssan oireena. Lisäksi sykemittari on aina pyöräharjoituksiin antanut minulle matalammat rajat kuin esim. kävelylenkille ja nyt pohjalla kuitenkin oli tuo metsälenkki.

Liikkeellä

Pari päivää on mennyt aika vähällä liikunnalla ja sen kyllä huomaa ainakin mielialassa. Kovin on ollut masentunut fiilis koko päivän ja hieman haikeakin olo. Kävin eilen todennäköisesti viimeistä kertaa terveysasemalla, jonka henkilökunta on elänyt tämän reuman ilot ja surut kanssani. Nyt sitä sitten ollaan "omillaan". Kovasti tuli positiivisia sanoja siltä suunnalta ja onnentoivotuksia.

Aamupäivällä kävin uimahallin kuntosalilla ja tein alkuverryttelyt kuntopyörällä. Poljin matalilla sykkeillä puolisen tuntia ja totesin, että triathlon kuntoon on vielä matkaa ja paljon. Pitää vaan yrittää talvi aktiivisesti pyöräillä kuntopyörällä, jotta saa sen pyöräilykunnonkin kohoamaan. Ei se mahdottomuus voi olla, opinhan juoksemaankin. Työtä vaan on tehtävä ja oikeasti muistettava, miten pohjalta lähdetään.

Salilla treenasin jalat. Koska en taaskaan ollut omalla salilla, jalkatreeni ei ollut kovin tehokas. En pysty ymmärtämään, miksi jalkojen treenaaminen tehokkaasti uudemmissa ja hienommissa laitteissa tuntuu olevan kovin vaikeaa. En vain saa samalla tavalla puristettua viimeisiä voimia lihaksista kuin kotisalilla. Toki taas tilanteeseen vaikutti, että väkeä oli melko paljon enkä oikein kehdannut puuskuttaa ihan täysillä. Omalla salilla senkin jo kehtaa tehdä.

Illalla kotona jumitin jonkin aikaa koneen ääressä pohtimassa kävisinkö päiväunille. Päätin kuitenkin lähteä vesisateeseen lenkille. Juoksukoulu olisi varmasti sanonut juoksulenkistä jotain, mutta en viitsinyt alkaa miettimään, mitä olen juossut viimeksi ja mitä pitäisi tänään juosta. Niinpä päätin lähteä täysin sykemittarin ohjaamalle lenkille. Lenkistä tulikin sitten noin neljän kilometrin lenkki, josta matkallisesti hölköttelin ehkä puolet. Menin intervalliperiaatteella, eli juoksin sykkeet kunnonkohotussykealueen alarajalta ylärajalle ja sitten kävelin, kunnes sykkeet taas putosivat. Todella lyhyitä pätkiä tänään oli tarjolla, mutta sykerajat olivat melko alhaiset ja muutenkaan oma olo ei ollut niin kamalan energinen. Tuli kuitenkin vajaa tunti sateessa liikuttua ja mielialakin parani kummasti.