Masentava psykiatri

Olenpa nyt nähnyt psykiatrin, joka ei ainakaan luonut turhaa uskoa masentuneeseen. Vastaanotolla käytiin useampiakin asioita läpi. Kaikkiin psykiatrin kommentti tuntui olevan ei kannata tai ei onnistu. Välillä kyse oli hänen kannastaan muuhun hoitoon, välillä hänen osaamisaluessataan.

Masennuslääkityksen tehostaminen ei onnistu, eikä sitä kannata edes yrittää, kun on niin mittava muu lääkitys. Unen eteen ei voi tehdä mitään, koska kokeilemattomat lääkkeet eivät kuitenkaan toimi. Olemassa olevien annoksia ei voi muuttaa. Tai jos voikin muuttaa, ei siitä ole mitään hyötyä.

Psykoterapiaan en tule pääsemään, minulla ei ole siihen varaa eikä se kuitenkaan hyödytä minua. Omahoitajalla on terapeutin pätevyys, joten psykoterapia tuskin tuo mitään uutta, vaikka kela sen minulle myöntäisikin.

Ammatillista kuntoutusta voi toki hakea, mutta en sitä saa tai jos saankin, se ei onnistu. Turha kuvitellakaan, että minusta saataisiin työkykyistä. Kyllä hän voi jotain lausuntoon kirjoittaa, jos välttämättä haluan, mutta ihan turha on yrittää.

Oikeasti tuli olo, että mitä minä edes yritän. Masennusta ei kannata hoitaa lääkkeillä eikä psykoterapialla. No miten sitä sitten kannattaisi hoitaa? Työkyky tuskin koskaan palautuu. Ei senkään eteen kannata tehdä töitä. Eikö masennuksen hoidossa hoitohenkilökunnan kuuluisi kannustaa eikä lytätä potilasta?

Polku töihin

Käytännössä koko vuosi on tehty kuntoutustutkimusta. Vihdoinkin istuttiin asiantuntijoiden kanssa saman pöydän ääreen ja tehtiin askelmerkit työhön paluuseen. Kaikki olivat yhtä mieltä, että toimenpiteitä tarvitaan, mutta töihin paluu on mahdollista.

Talvi järjestellään asioita ja kevään korvalla olisi tarkoitus aloittaa ammatillinen kuntoutus. Maksaja on vielä kysymysmerkki, mutta kuitenkin on neljä perättäistä suunnitelmaa. Jos ensimmäinen menee pieleen, niin siirrytään toiseen.

Olen todella tyytyväinen näihin askelmerkkeihin. Toivottavasti asiat sujuvat mutkattomasti ja pääsen koulun penkin kautta takaisin työelämään.

Yksi työkykymielipide

Tänään oli vuorossa mielenterveyspuolen lääkärikäynti ja arvio hoidon jatkosta. Oli todella kaksijakoinen lääkärikäynti. Menin alkuun lääkärille, kuten olen tottunut sinne menemään, eli asenteella "hoidetaan nyt nämä hommat pois alta". Muutaman hetkeen jutusteltuamme pääsimme lääkärin kanssa lähelle asian ydintä ja hänkin näki sen kuoreni läpi todelliseen tilanteeseen.

Sanoi vastaanoton lopussa, että jos hän olisi tehnyt työkykyarviota ensimmäisen viiden minuutin perusteella, se olisi aivan erilainen kuin koko vastaanoton perusteella. Tällä erää onneksi oli sitä aikaa. Lopputuloksena oli masennuslääkityksen nosto maksimiinsa. Kokeillaan näin, onko lisäannoksesta hyötyä. Jos siitä ei ole, tai haittavaikutukset ovat liian suuret, pudotetaan se takaisin nykyiseen annokseen.

Minua hätkähdyttävä tieto oli sairausloman pituus. Ajattelin, että olen tyytyväinen, jos saan muutaman kuukauden, mutta lääkäri kirjoitti suoraan loppuvuoden. Harkitsi jopa pidempää pätkää, mutta yhteistyössä päädyttiin vain loppuvuoden sairauslomaan. Voihan sitä sitten jatkaa, jos neljä kuukautta ei ollut riittävästi.

Kaiken kaikkiaan taas pääsin todella hyvälle ja ymmärtävälle lääkärille. Minusta on äärettömän ihanaa, että hoitooni osallistuu pääasiassa ihmisiä, joiden kanssa on helppo hoitaa asioita ja jotka näkevät jaksamiseni jopa paremmin kuin itse olen valmis hyväksymään.

Työkyvytön vai työkykyinen?

Lähtökohtaisesti minun on hirvittävän vaikea tunnustaa olevani kipeä ja hakea sairauslomaa. Minä olen aina ollut pärjääjä, jonka on ollut pakko selvitä kipujen ja oireiden kanssa tavallisessa elämässä. Tästä on sitten seurannut se, että olen vetänyt itseni aivan loppuun ja vasta pakon edessä pysähtynyt miettimään tilannetta.

Viimeinen pakko tuli vastaan reilu vuosi sitten, kun nilkka murtui. Nyt olen sitten päättänyt kohdata kaikki ne möröt, jota olen ainakin reuman alkuvaiheista saakka padonnut sisääni. Kun tähän lisätään vielä kaikki säädöt reumalääkkeiden kanssa, niin jokainen voinee kuvitella, miten työkykyinen olen ja hoitavat lääkärit ovat pitkälti samaa mieltä kanssani.

Nyt asiasta on sitten kelan päivien täytyttyä keskusteltu työeläkelaitoksen kanssa. Sinällään on ihan mielenkiintoista, että heidän lääkärinsä pystyvät sanomaan, että olen työkykyinen ja minun mielestäni monelta osin väärin perustein. Tänään posti toi päätöksen, että valitukseni päätöksestä on siirretty seuraavalle päättävälle elimelle eli vakuutusyhtiö ei muuttanut päätöstään suoraan uusien lausuntojen perusteella vaan laittoivat asian eteenpäin. Nyt on sitten tiedossa vähintään puolen vuoden odotus ennen kuin he saavat päätöksen tehtyä.

Siis tällä hetkellä minulla on kaksi eriävää mielipidettä työkyvystäni. Toinen instanssi on sitä mieltä, että olen työkyinen ja minulla ei ole uudelleen koulutustarvetta ja toinen on sitä mieltä, että en kykene ainakaan koulutustani vastaavaan työhön. Ota tästä nyt sitten tolkkua. Oma ajatus on, että koulun penkille tästä lähden.

Kahvakuulaa paiskomassa

Keskiviikkoaamuna heräsin sen verran varhain, että päätin lähteä kokeilemaan polven kestävyyttä kahvakuulatunnille. Kahvakuulailu on liikuntalajina todella tehokas ja kaiken lisäksi mukava. Pitkän tauon jälkeen päätin ottaa rauhallisesti ja otin tarjolle melko pieniä kuulia.

Hyvän treenin sain kuitenkin tehtyä, eikä polvi siitä suuttunut lainkaan. Ihan muutaman kerran etenkin tunnin loppupuolella tuntui polvessa pientä kipua, mutta ei mitään, mikä olisi saanut keskeyttämään tekemisen. Onpa mukava, että polvi alkaa vähitellen kestää myös kyykkäilyä. Kovasti loi uskoa siihen, että polvesta tulee vielä oireeton.

Iltapäivä jatkui lääkärin vastaanotolla. Teemana oli työkyvyn arviointi ja sairausloman jatkaminen. Sen lisäksi siirsin osan kuntoutuksen kotitehtävistä terveyskeskukselle. Lääkäri lähetti liutaan verikokeita ja lupaisi kirjoittaa mielenterveyspuolelle lähetteen. Lisäksi hän esitti aiheellisen huolensa, että ammattitaitoni ruostuu ja työn saantini vaikeutuu. En vain tällä hetkellä kykene koulutustani vastaavaan työhön, koska en pääni ei toimi normaalisti.

Meninkin labraan tänään allasjumpan jälkeen. Pitkästä aikaa näytteenotto oli todella vaikeaa ja useampikin hoitaja kävi pistelemässä ennen kuin verinäytteet saatiin otettua. Seuraavaksi saankin keskittyä odottamaan tuloksia. Samalla erää otettiin reumalääkityksen turvakokeet, joten ihan lähitulevaisuudessa ei tarvitse mennä uudelleen verikokeisiin.

Eilinen kahvakuulatunti tuntui lihaksissa jo aamulla ja jäykkyys vain paheni päivän mittaan. On todella mukava, että pitkästä aikaa sain tehtyä hyvän lihastreenin ja etenkin jalat ja selkä tuli tehtyä kunnolla. Jossain kohti päivällä tuntui, etten yksinkertaisesti jaksa seisoa, koska lihakset ovat niin voimattomat. Kunhan lihakset tästä rauhoittuvat, lähden ehdottomasti uudestaan tunnille.

Sen verran raskas treeni eilinen kuitenkin oli, että tänään en jaksanut allasjumpan lisäksi edes ajatella liikkumista. Onneksi osasin olla itselleni armollinen ja olen tänään pääasiassa levännyt, että jaksan lähteä huomenna taas liikkeelle.

Pitkää päivää pakerretaan

Tänään olen tehnyt kohtuuttoman pitkän työpäivän. Viime yönä nukuin reilu 12 tunnin yöunet ja heräsin aamusta ajoissa virkeänä. Pitkät yöunet tekivät hyvää ja aamulla maailma näyttäytyi edellistä parempana.

Valitettavasti päivällä minulle soitettiin työpaikasta, jota on tässä väännetty useampi kuukausi. Olivat eilen tehneet päätöksen, että haluavat vakituiseen työsuhteeseen ihmisen ja lääkärin määräämä uusintatarkastus puolen vuoden kuluttua ei sitä käytännössä mahdollista. Eli en sitä työpaikkaa ainakaan tällä lausunnolla saa.

Minähän en näin helposti anna periksi ja otin jo yhteyttä työterveyshuoltoon, josko lääkäri voisi muuttaa lausuntoaan tai ainakin siirtää uusintatarkastusta aiemmaksi, että saataisiin asiat selviämään koeajan puitteissa. Keskustelin asiasta työterveyshoitajan kanssa melko pitkään ja hän lupasi puhua asiasta lääkärin kanssa. Toivottavasti siltä saralta tilanne paranee.

Huonon päivän kruunasi excelin huolellinen kaatuminen ja samalla noin kolmen kuukauden työn valuminen hukkaan. Työpäivä sitten venahtikin melko pitkäksi ja siitä huolimatta vielä on paljon tekemistä, että pääsen edes lähtöpisteeseen. Nyt on kuitenkin pakko painua nukkumaan, koska huomenna on herätys järjettömän aikaisin.

Tekniikan ihmelapsi

Aamulla sain itsestäni irti ja soitin reumapolille. Oli hoitaja kuulemma yrittänyt aamusta soittaa minulle päin, mutta ei ollut saanut yhteyttä. Mitä lie puhelin touhunnut. No pääsimme lopulta samalle linjalle ja hoitaja totesi, että jatkuvat flunssat saattavat olla aivan normaalia ja helpottaa ajan kanssa. Flunssakaudelle sattunut biologisten aloitus ei ainakaan helpota tilannetta. Ei varannut minulle mitään lääkäriaikaa, koska olen kuukauden kuluttua kuitenkin reumapolilla.

Tänään oli pakko lähteä kylille apteekkiin ja ruokakauppaan. Jo ajomatka tuntui todella raskaalta ja kaupassa asiointi kävi voimille. Kun perään lisättiin vielä säätö apteekissa, olin aika puhki, kun pääsin takaisin mökille.

Pienen huilaamisen jälkeen piti kuitenkin näyttää, että minulla on tekninen koulutus. Näyttötyöksi kelpasi auton lampun vaihto. Huomasin jo sunnuntaina sen palaneen, mutta vasta tänään muistin ostaa siihen lampun. Täytyy todeta, että isäni sanoista huolimatta lampun vaihto ei ollut kovin yksinkertaista. Kiitokset onnistuneesta lampun vaihdosta kuuluvat ehdottomasti googlelle ja nettisivulle, josta löytyi kuvalliset ohjeet. Nyt on autossa taas ehjät valot ja ehkä se on seuraavalla kerralla helpompaa.

Kokonaisuutena tänään on ollut huomattavasti parempi päivä kuin eilinen. En kuitenkaan ihan kunnossa ole, mutta jos olo jatkaa kohenemistaan tätä tahtia, pääsen todennäköisesti loppuviikosta töihin.