Paluu arkeen

Viime viikonloppu meni melko pitkälti toipuessa kuntoutusreissusta. Vaikka sinällään reissu ei tuntunut kovin raskaalta toipumiseen meni kaksi päivää. Sunnuntai-iltana ajattelin lähteä salille, mutten yksinkertaisesti jaksanut. Toisaalta lepopäivä teki ihan hyvää ja oli taatusti paljon oikeampi ratkaisu kuin väkisin liikkumaan lähteminen.

Maanantaina koitti sitten paluu arkeen ja heti aamusta lähdin salille ensin tekemään kuntosalitreeniä ja sen jälkeen venyttelemään. Pitkästä aikaa itsensä huhkiminen hikeen tuntui todella hyvältä ja kummasti tsemppiä riitti. Todella hyvä treeni tuli jälleen tehtyä.

Tänään oli puolestaan vesijuoksupäivä. Suunnittelin meneväni päivällä salille, mutta en saanut itsestäni irti. Uima-altaassa otinkin sitten takaisin päivän saamattomuuteni. Myös ryhmän vetäjä piiskasi minua oikein huolella, joten hyvä liikuntasuoritus tuli silti tehtyä.

Onnistuminen

Aloitin päiväni luuntiheysmittauksella. Vihdoinkin nilkkamurtuman taustoja aletaan selvittää. Onneksi varasin aikaa riittävästi, koska tutusta ostoskeskuksesta lääkäriaseman löytäminen osoittautui todella haastavaksi. Lopulta löysin perille muutaman vartijan ohjeiden avulla.

Puolentunnin pötköttelyn jälkeen hoitaja kertoi, mitä kone sanoi luuntiheydestäni. Oli melkoinen yllätys, että selkärangasta löytyi jotain normaalista poikkeavaa. Nyt sitten odottelen röntgenlääkärin lausuntoa ja joskus myöhemmin sitten lääkäri kertoo, mitä moinen löydös tarkoittaa.

Kun lähdin pois lääkäriasemalta tunnistin itsessäni ajatusketjun, joka päätyy siihen, että käy ostamassa kaupan tyhjäksi herkuista ja ahmin itselleni fyysisesti ja henkisesti pahan olon. Ajatusketjun tunnistamisen jälkeen mietin, miten estän sen toteutumisen. Päätin poistua ostoskeskuksesta ja suunnata autoni kaupan sijasta kuntosalille.

Salilla teinkin sitten alkuverryttelyn pitkän kaavan mukaan juoksumatolla. Tein kävelyn oheen myös kevyitä hölkkäpätkiä ja kokeilin myös, miten kovaa jaksan juosta. Kolmen vartin alkuverryttelyn jälkeen olin tyytyväinen paitsi salille tulemiseen myös siihen oloon, joka verryttelystä seurasi.

Koska päädyin salille, jatkoin tietysti treenillä. Jalkatreenit ovat viime aikoina jääneet turhan vähiin, mutta nyt päätin kokeilla uuden salin tarjoamia mahdollisuuksia. Tsemppi riittikin melkein treenin loppuun saakka. Saunan lauteilla jälkikäteen kehuin itseäni hyvin tehdystä työstä ja oikeista valinnoista.

Luuloterve vai -sairas?

Eilen oli taas ravitsemusterapeutin tapaaminen ja lähdin vastaanotolta hyvin sekavissa tunnelmissa. Toisaalta vastaanottokäynnillä sai puhua hyödyllisistä asioista ja ehkä hedelmällinen keskustelu synnytti korvien välissä jotain. Jo ihan sen takia kannatti lähteä.

Toisaalta aihetta käsitellessä käsiteltiin myös asennetta ja ainakin osa sanoista satutti melko pahasti. Sinällään olen sitä mieltä, että asenteella voi muuttaa paljon ja se helpottaa monesta asiasta selviämistä. Kuitenkaan tämän vuoden sairaushistorialla en kamalasti kaipaa korostusta siitä, miten erilaisella asenteella asiat hoituvat helpommin.

Etenkin kun totesin, etten enää edes uskalla toivoa biologisen lääkityksen aloittamista, sain kuulla, suhtautuvani asiaan täysin väärin. Kuitenkin se toivominen ja sitä seuraavat pettymykset ovat henkisesti paljon raskaampia kuin jatkuva matalalento. Jos joka kerta sitä putoaa korkeammalta jalustalta ja syvemmälle suohon, niin miksi ehdoin tahdoin lähteä satuttamaan itseään turhalla toivolla?

Vastaanotolta kävellessäni mietin, että jälleen, että kuvittelenko kaikki oireet ja tekeydynkö vaan sairaaksi. Oli todella vaikea pakottaa itsensä reumapolin sihteeriltä varaamaan pistosaikaa, koska koin, että ongelmani ovat ainakin osin korvien välissä. Tämä tunne sai aikaan otsikon kysymyksen luulosairaudesta.

Nukuttuani yön yli totesin, että ravitsemusterapeutin sanoissa oli kuitenkin totuuden siemen. Päätin kokeilla, mihin saakka pelkkä asenne riittää. Niinpä aloitin aamun aamuhölkällä ja sen jälkeen rauhoituin kahvikupin ääressä aamiaiselle. Pitkäksi venyneen aamiaisen jälkeen lähdin käymään salilla ja kiusasinkin jalkoja oikein huolella. Ainakin tässä kohtaa asenne ratkaisi.

Illalla lähdin vielä ohjattuun vesijuoksuun, jossa otin treenin erityisesti käsille. Hieman altaassa tuntui selässä kipua, mutta se helpotti, joten päätin vain kuvitelleeni sen. Kotiin lähtiessäni vesijuoksuohjaaja huikkasi perääni, että ei kai vaan selkä ole kipeä. Ihmettelin, mitä hän horisee, mutta kuulemma kävelyni näytti siltä. Kielsin itselleni tyypillisesti moisen, mutta ohjaaja tuli hieman painamaan juuri SI-nivelen kohdalta. Meinasi lähteä jalat alta. Eli ilmiselvästi tämän päivän olen kuvitellut olevani luuloterve.

Jostain syystä on aina yhtä vaikeaa antaa itselleen periksi ja antaa lupa sairastaa. Kuvittelin, että tämän vuoden aikana olisi ollut riittävästi aikaa hyväksyä sairastaminen, mutta hyväksyminen lienee aika pinnallista, koska yhden ihmisen kommentit saavat minut epäilemään sairauttani ja oikeuttani sairastaa.

Pieni päätös

Tänään aamulla ajellessani uusien tukipohjallisten sovitukseen keskustelin itseni kanssa melkoisen hedelmällisen keskustelun. Lopputuloksena päätin ottaa itseäni ystävällisesti niskasta ja aloittaa pienin askelin elämän hallinnan parantamisen. En yritäkään mitään suurta ja mahtavaa, vaan pieniä askeleita. Eiköhän niistä askeleista tule kirjoiteltua myöhemmin.

Koko päivän yritin saada itseäni salille ja uimaan, mutta lähteminen tuntui todella vaikealta. Iltapäivän vaihtuessa illaksi sain kuitenkin luuni liikkeelle. Päätin, että käyn ensin salilla ja teen sen verran, minkä viitsin tehdä. Tämä oli ilmeisen hyvä lähestymistapa, koska viitsin melko paljon.

Rääkkäsin soutulaitetta parikymmentä minuuttia ja koska laitteille ei ollut ruuhkaa, jatkoi polkemalla toisen mokoman. Sen jälkeen kiusasin jalkojen ja keskivartalon lihaksia sen verran räväkästi, että salilta pois kävellessä jalat tuntuivat vain tutisevan.

Saunan jälkeen päätin kuitenkin käydä pyörähtämässä myös uima-altaassa, jossa jaksoinkin vesijuosta koko määrätyn tunnin. Ensimmäistä kertaa pysyin altaassa koko tunnin ihan yksin. Tähän saakka tunnin pysyminen on onnistunut vain, jos minulla on ollut seuraa tai olen ollut ohjatussa vesijuoksussa.

Illalla oli hyvä olo. En ollut erityisen väsynyt, mutta pystyin onnittelemaan itseäni hyvin tehdystä treenistä. Näillä lajeilla ja tässä kunnossa on todella vaikea saada endorfiiniryöppyä, mutta saapa ainakin onnistumisen kokemuksia. Toivottavasti tämä linja jatkuu.

Tosissaan salilla

Sain jo viikko sitten fysioterapeutilta luvan jumpata jalkojen lihaksia. Kävin alkuviikosta hieman kiusailemassa niitä, mutta tänään päätin kokeilla, mitä polvi kestää. Sen verran annoin sille kuitenkin periksi, että tein pitkiä sarjoja melko pienillä painoilla. Silti tällä menetelmällä sai jalkojen lihakset tärisemään. Yllättävän hyvin tuo polvi kesti treenin.

Polven osalta haastavin liike oli vatsalihasten tekeminen jumppapallolla. Pallolta noustessa polvelle tuli paino jotenkin huonosti ja tunsin melko ikävää kipua. Sen jälkeen polvi onkin ollut koko illan vähän arka ja hieman turvoksissakin, joten ei se hyvää tehnyt. Toivottavasti on kuitenkin polvi vain varoitteli.

Salilla pitkästä aikaa

Olen luullut, että reuma on kaikki metkunsa näyttänyt, mutta tänään se kaivoi varastosta ihan uusia. Ennenkin rintaranka on kipuillut, mutta nyt kipu oli sellaisessa paikassa, että käsien nostaminen oli melko mahdotonta. Erikseen käden sai ylös, mutta yhtä aikaa ei. Kun kuvioon vielä lisättiin käsien normaali aamujäykkyys lopputuloksena imuroin kilon kaurahiutaleita keittiön lattialta.

Tästä suivaantuneena päätin lähteä kokeilemaan, miltä polkeminen tuntuu. Se sujui yllättävän hyvin, mitä nyt vamma jalka yritti lintsata tehtävistään. Kun kerran salilla olin, päätin treenata samaa rytinää yläselän. Yllätyin, miten vähän voima lihaksista on kadonnut, vaikka edellisestä salitreenistä onkin aikaa. Toinen yllätyksen aihe oli, että vahvempi puoleni on tämän jalkavamman vuoksi ilmiselvästi ollut vähemmällä käytöllä, koska lihaskunto oli huomattavasti heikompi kuin toisella puolella.

Välttämättä salitreeni ei ollut hyvä idea. Ainakin sekä ylä- että alaselkä kertoivat asiasta vahvan mielipiteensä melko pian kotiin pääsemisen jälkeen. Toivottavasti eivät nyt kohtuuttomasti äidy, koska salitreeni oli oikeasti mukavaa ja pääsin kiinni siitä hyvästä fiiliksestä, joka sinne salille todellakin vetää.

Salitreeni kertoi myös sen karun tosiasian, että flunssa ei vielä ole täysin parantunut. Vaikka normaalioloissa sitä ei juuri huomaa, sai kevyt polkeminen liman liikkeelle ja yskimisestä ei meinannut tulla loppua. Annetaan siis lentsulle vielä muutama hetki aikaa parantua.

Kahdesti liikkumassa

Laitoin eilen illalla kellon soimaan puolituntia normaalia aikaisemmaksi, jotta kävisin aamulla liikkumassa. Tällä erää jopa lähdin liikkeelle suunnitelmien mukaan suuntana kuntosali. Salilla tein yläselän lihakset. Paras tsemppi oli aivan hukassa, mutta tulipa vähän kiusattua kuitenkin.

Koulupäivän jälkeen kaverit houkuttelivat lähtemään vielä uimahallille. Niinpä päädyin tekemään palauttavana liikuntana kolmen vartin vesijuoksun. Yllättävän äkkiä aika meni, kun jutusteli kaverin kanssa. Hyvänä palauttavana treeninä tuo vesijuoksu menee, mutta ei sitä kunnon kohottamiseen viitsi harkitakaan.

Yöunia etsimässä

Tänään on ollut aamusta saakka sellainen olo, että haluan juoksemaan. Menohaluja hillitsi kovasti vesisade ja lääkärin kielto. En sitten lähtenyt juoksemaan, vaikka kovasti mieli teki. Pystyin hillitsemään mielihaluni melkein.

Illalla Helsinkiin päästyäni lähdin saman tien salille ja alkuverryttelyn jouduin tekemään juoksumatolla. Kovasti alkuun yritin väittää vain käveleväni reippaasti, mutta melko pian alkoi juokseminen houkuttaa liikaa. Niinpä pääasiassa hölkkäsin alkuverryttelyn. Hölkkääminen tuntui todella mukavalta. Tuskin maltan odottaa juoksulupaa.

Salilla rääkkäsin jalat ja sainkin hyvän tsempin päälle. Ihan viimeiseen terään olisin tarvinnut kaverin viereen kannustamaan, mutta pääsinpä salilta omin jaloin kotiin. Täytyy todeta, että hyvän ja perusteellisen salitreenin tekeminen ei vaadi kamalasti aikaa ja sen jälkeen on todella loistava olo. Pitää vaan muistaa pitää treenit riittävän lyhyinä ja vaativina, niin mielialakin paranee. Liian pitkä treeni vain latistaa niitä onnistumisen tunteita.

Treeni meni ajallisesti vähän turhan myöhäiseksi, mutta tätä kirjoittaessani on sellainen olo, että illalla tuskin tarvitsee kamalasti unta houkutella ja uni lienee virkistävää. Pitäisi vaan saada itsensä useammin liikkeelle. Se varmasti osaltaan parantaisi yöunia.

Aamusali

Eilinen salirääkki tuntui niin kivalta, että tänään päädyin lähtemään salitreeniin ennen aamiaista. Päivän teemaksi olin ajatellut jalkojen rääkkäämistä ja jalat treenasinkin. Tsemppi ei riittänyt vetämään kaikkia jalkalihaksia piippuun, mutta pakarat ja etureidet sain kuitenkin treenattua hyvin. Seuraavaan treeniin sitten paino takareisille, niin eiköhän siitä hyvä tule.

Ilta menikin sitten asioita hoidellessa. Toisaalta mukavaa tehdä illalla jotain muuta kuin hankkiutua liikkumaan, toisaalta ilta tuntuu kovin pitkältä ja tylsältä. Mukavaa vaihtelua kuitenkin.

Pitkästä aikaa salilla

Jo jonkin aikaa jumpat ovat tökkineet ja itsenäisempi treenaus houkutellut. Tänään päätin ottaa härkää sarvista ja lähdin tekemään salitreenin. Viimeksi olen käynyt salilla joskus keväällä. Ensimmäiset treenin aiheeksi valitsin keskivartalon lihakset ja huolella niitä rääkkäsinkin. Ihan se viimeinen tsemppi puuttui, mutta siitä huolimatta oli mukavaa pitkästä aikaa. Kovasti ihmettelen, jos huomenna ei tiedä treenanneensa.

Illalla oli vielä vuorossa mukava venyttely, jossa tälläkin kertaa keskityttiin selän liikkuvuusliikkeisiin enemmän kuin pitkiin venytyksiin. Pitkästä aikaa venytellessä selkä tuntui hyvältä ja vetreältä. Tunsin oloni paikoitellen jopa notkeaksi, joten venyttelyn jälkeen oli hyvä ja rauhallinen mieli.

Kiire

Eilen ja tänään on painettu opintojen parissa melkoisen pitkää päivää. Eilen hotellille päästyäni olin aivan valmis nukahtamaan samoin tein eikä saunan jälkeen juuri tarvinnut unta odotella.

Tänään oli hieman lyhyempi päivä, joten kaveri sai houkuteltua uimahallin salille. Salitreenistä ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Tein vartalon lihakset, mutten saanut treenin sopivaa tsemppiä. Salin jälkeen pulahdin uima-altaaseen, mutta jostain syystä paikalliset olivat valloittaneet altaan niin tehokkaasti, ettei sekaan meinannut mahtua. Muutaman altaan mitan maltoin uida.

Pukuhuoneesta soittelin kavereita ruokaseuraksi ja päädyinkin seuraamaan leikkimielistä lentopallopeliä. Itse en peliin osallistunut kuin kannustajana. Kuitenkin oli mukava viettää iltaa tervehenkisissä tunnelmissa ulkoilemalla. Veikkaan, ettei tänäänkään Nukku-Matti ole kaukana.

Lepopäivä jaloille

Viime päivien liikunta on rasittanut melko paljon jalkoja ja jättänyt yläkropan vähemmälle. Niinpä päätin tänään antaa jaloille kevyemmän päivän ja keskityin yläkropan rääkkiin. Jotta jalat eivät olisi päässeet täysin lepäämään, kävelin uimahallin salille. Salilla tein sitten yhdistetyn yläselän ja käsien treenin.

Tällä kertaa en edes yrittänyt säästellä ja vedin treenin täysillä. Kerrankin sain oikeasti laitettua riittävästi painoja ja yhtä liikettä lukuun ottamatta viimeinen sarja jäi vajaaksi. Tähän saakka olen yleensä vain pyrkinyt tilanteeseen, jossa lihakset tulee vedettyä aivan loppuun. En toki nytkään loppuun saakka vetänyt, vaan jätin treenin kolmen sarjan jälkeen.

Salitreenin jälkeen uimahallin saunassa oli todellinen voittaja fiilis. Se olo, kun on antanut treenille kaikkensa, löyly hellii väsyneitä lihaksia ja voi vain nauttia olosta. Jo pelkästään tuon olon takia kannatti lähteä salille.

Odotettavissa kipeitä lihaksia

Tänään opiskelukaveri sai houkuteltua salille ja tunnin verran tulikin rääkättyä jalkoja. Yritin ottaa melko rauhallisesti, mutta yritys jäi yritykseksi jo ensimmäisessä liikkeessä. En vetänyt kuitenkaan jalkoja ihan piippuun, mutta rankahkon treenin sain kuitenkin aikaiseksi. Useamman kuukauden pituinen salitauko kostautuu taatusti.

Salin jälkeen oli todella mukava olo. Sellainen liikkuneen rentoutunut ja terveesti väsynyt. Sinällään sääli, että säännöllinen salitreenaus on jäänyt. Pitänee yrittää herätellä harrastusta jälleen henkiin. Tauon aikana olen kuitenkin tehnyt selkeästi käyttänyt lihaksiani, koska melkein kaikkiin liikkeisiin sai laittaa ainakin entisen verran painoja. Todennäköisesti levänneet lihakset olisivat jaksaneet enemmänkin.

Vihdoinkin salilla

Tänään sain raahattua itseni salille. En edes muista, koska olen viimeksi käynyt. Treenin kohteeksi valikoituivat jalat ja muistin taas, miksi en pidä uimahallin jalkaprässistä. En vaan jostain syystä saa siinä hyvän tuntuista asentoa ja linjaa jaloille. Lisäksi selän tuki tuntuu jäävän lähes olemattomaksi. Siis liike ei alkuunkaan tunnu niin tehokkaalta kuin kotisalin prässissä ja lisäksi se käy lähinnä polviin ja selkään. Jatkossa jätän prässin tekemättä, jos tuonne salille jalkoja päädyn tekemään.

Sain myös tehtyä salilla pitkästä aikaa fysioterapeutin neuvomia yläselän liikkeitä. Yllättävän hyvältä tuntuivat. Ehkä nyt vähitellen alan päästä sisälle niihin liikkeisiin. Edelleen lihasta vahvistavat liikkeet ovat erikseen, mutta noillakin saa vähän kiusattua lihaksia. Mietin salilla, että pitäisikö minun pyörtää päätökseni ja hankkia kotiin pari kevyttä käsipainoa, niin saisi tehtyä painoilla kotonakin. Kun ostaisi noin kilon painoiset, ei tarvitsisi potea huonoa omaatuntoa, jos ei tee muita liikkeitä.

Hyötyliikuntaa

Tänään kävin taas hoitamassa asioita ja tällä kertaa kulkupeliksi valikoituivat omat jalat. Kävelyä tuli viitisen kilometriä ja samalla selvisi taas liuta asioita. Nyt kun on aikaa, niin jalan on hyvä hoitaa asioita. Sääkin suosi tänään - mikä sitä on kävellä aurinkoisessa pikkupakkasessa. Kaikki vastaantulijatkin tuntuivat hymyilevän.

Asioiden hoitelun jälkeen kävelin salille ja treenasin jalat. Jostain syystä en saanut treeniin hyvää tsemppiä, vaikka painot olivatkin korkeammat kuin edellisessä treenissä. Tsempin puute näkyi myös sykkeissä. No joka tapauksessa viikon ensimmäinen salitreeni on tehty.

Tehotreeniä salilla

Aamupäivän vietin vielä hoitokoirien seurassa ja eksytin itseäni edelleen. Tällä kertaa tosin alun perinkin ajattelin aamulenkin pidemmäksi käveleskelyksi ja pieni eksyminen ei ollut niin tyrmäävä kuin eilen aamulla. Tällä kertaa pystyin naureskelemaan omille kiertelyilleni myös jälkikäteen - lähinnä kyse oli siitä, etten löytänyt oikeita polkuja, joita pitkin olisin oikaissut metsän poikki.

Iltapäivällä lähdin sitten salille rääkkäämään ylävartaloa ja käsiä. Tällä viikolla salitreenit ovat taas jääneet liian vähiin, joten päädyin tekemään tuplatreenin. Aikaa salilla menikin tunnin verran ja pois lähtiessä oli melko kaikkensa antanut olo. Sinällään treeneinä treenit eivät olleet mitenkään erikoisia, mutta onpa tällä viikolla käyty koko kroppa läpi.

Kävellen

Tänään olen liikkunut paikasta toiseen kävellen. Aamulla kävin hakemassa influenssarokotteen. Varauduin henkisesti jonottamaan pitkään. Tänään oli kuitenkin ensimmäinen päivä, kun he rokotuksia jakoivat. Olin paikalla noin tunnin rokotuskampanjan aloittamisen jälkeen ja sain numeron yksi. Eli ilmeisesti muutkin olivat vältelleet potentiaalista ruuhka-aikaa.

Piikkireissun jälkeen lähdin salille rääkkäämään jalat. Hyvä treeni tuli tehtyä ja sain tehtyä jalat todella perusteellisesti. Nykyään tuntuu salilla menevän aikaa reilusti enemmän kuin alkukesästä. Vaikka tuntuu, että voimat eivät enää samaa tahtia kehitykään, niin kehon hallinta kehittyy kuitenkin jatkuvasti. Kesäkuussa olisi ollut aivan turha edes yrittää jalkakyykkyjä ja nyt niissä pystyy oikeasti nauttimaan siitä, miten lihakset tekevät työtä.

Pimeän tullen käytiin koiran kanssa käveleskelemässä kaupungilla. Sinällään lenkki oli melko normaali, mutta eteen sattui harvinaisen monta törppöä koiran ulkoiluttajaa. Yksi selvästi humalainen jopa usutti rotikkaansa meidän päälle. Koira ei moisia elkeitä osoittanut, mutta kyllä silti vaihdoin puolta varmuuden vuoksi. Toiset sankarit ulkoiluttivat koiriaan irti, eivätkä edes ottaneet niitä kiinni, vaikka erikseen pyysin. Mietin vaan, että onneksi minulla on narun päässä perussosiaalinen koira. No näistä tilanteista onneksi selvittiin säikähdyksellä, mutta muistin taas miksi aamulenkit ovat loistava keksintö.

Tänään oli taas sellainen päivä, että sykemittarini päätti päivittää ohjelman. Jälleen kerran ohjelmaan tuli reilusti lisää minuutteja. Tavoite aika nousi vajaaseen kuuteen tuntiin viikossa ja korkeilla sykkeillä saan harjoitella 45 minuuttia. Käytännössä tämä muutos tarkoittaa sitä, että pääsen sykemittarinkin mukaan jälleen hölkkälenkeille. Mitään hirmuisen kovia hölkkiä ei pääse tekemään, mutta pääsee kuitenkin liikkeelle. Täytyy sanoa, että tätä on odotettu. Nyt vaan pitää malttaa kuitenkin juosta ne lenkit rauhallisesti.

Nautiskellen salilla

Tänään sain viimeinkin raahauduttua salille ja treenin kohteeksi valikoituivat kädet. Kotoa lähteminen oli todella hankalaa, mutta kun pääsi treenin makuun, niin olo oli todella mahtava. Kerrankin jaksoin keskittyä olkapäiden treenaamiseen, eikä se vienyt paukkuja muiltakaan lihaksilta.

Jostain syystä salitreenit ovat jääneet melko vähiin viimeaikoina ja silloin harvoin, kun salille eksyy, ei oikein löydy sitä hyvää tsemppiä. Samalla mietin, että kehittyminen on selvästi hidastunut. Tosin viisaammat sanovat, että alkuun kaikki kunto kasvaa rytisten ja alun jälkeen vauhti hidastuu reilusti. Niin ja olihan minulla se flunssakin parisen viikkoa sitten, joten siitäkin palautuminen lienee edelleen käynnissä. Kaikista hyvistä selityksistä huolimatta motivaatio on välillä koetuksella.

Sieniretki ja salikäynti

Aamupäivällä nenä suuntautui kohti sienimetsää ja kävimme hakemassa syksyn viimeiset suppilovahverot. Sienestäminen ei jää sen takia, että sienet loppuisivat vaan sen takia, että kotoa löytyy todellakin vähintään vuoden tarpeiksi. Reilu puolitoista tuntia käveleskeltiin metsikössä. Vauhti ei ollut hirmuinen, matkaa taittui noin 7 kilometriä. Kotimatka tultiin ihan teitä pitkin ja selvästi huomasi, miten paljon reippaammin sitä kävelee selkeällä tiellä kuin umpimetsässä. Se nyt lienee muutenkin ihan järkeen käyvää.

Iltapäivällä lähdin salille ajatuksena treenata kädet. Kuitenkin sormet ja ranteet olivat niin jäykät ja kipeät, että käsipainojen pitäminen käsissä tuntui todella inhottavalta. Vajaan vartin kokeilin ja toivoin, että nivelet vertyisivät, mutta moista ei tapahtunut, joten lopetin treenin. Siis en käytännössä saanut salilla tehtyä kuin alkuverryttelyt.

Näitä päiviä vaan mahtuu tämän taudin kanssa elämiseen ja säiden viilentyessä ne päivät tuskin vähenevät. Taas huomaa sen, miten vaikea on nauttia niistä päivistä, kun kroppa suunnilleen toimii ja on terve. Kyllä sitä kipupäivinä muistaa, miten viikko sitten ei sattunut yhtään, mutta harvoinpa sitä erikseen muistaa nauttia niistä hyvistä jaksoista. Kipupäiväkirja auttaa tässä jonkin verran, koska ainakin minä unohdan kivun todella nopeasti ja toisaalta laskevasta kipukäyrästä ainakin insinööri näkee kivun suunnan paremmin kuin muistikuvien avulla. Silti pitäisi muistaa nauttia niistä päivistä, kun aamulenkki onnistuu tai salitreenin saa tehtyä täysipainoisesti.

Vähän kaikenlaista

Tänään on taas ollut liikunnan sekametelisoppapäivä. Olen tänään pyöräillyt, saleillut, uinut ja kävellyt. Mitään en tehnyt täydellä kapasiteetilla vaan vähän vasemmalla kädellä. Tänään tuo viikonlopun ja alkuviikon flunssa tuntui painavan enemmän kuin parina edellisenä päivänä.

Ainoa liikuntasuoritus, johon voin olla tyytyväinen, oli pyöräily. Salin alkuverkan maltoin kerrankin tehdä rauhassa ja pyöräilypätkä oli järkevän kevyt. Jostain syystä tuota rauhallista pyöräilyä pitää oikeasti harjoitella, kun muuten tuppaa olemaan liian kiire ja sykkeet sen mukaiset.

Salitreenistä ei juuri jää jälkipolville kerrottavaa. Treenin kohteena olivat jalat ja jostain syystä en tuolla uimahallin salilla saa vaan jalkoja tehtyä riittävän rankasti. Jalkaprässi on nykykäsitysten mukaan turvallisempi malli, mutta minusta se käsittämättömän hankala käyttää. Tankoja ja painoja ei löydy, joten jalkakyykytkin joutui jättämään tekemättä. Jostain syystä sekä etu- että takareisilaitteissa en vaan saa suoritusta lähtemään oikeilla lihaksilla. Kotisalilla moinen onnistuu vielä kohtalaisen helposti. En siis saanut tehtyä mitään harjoituksen osa-aluetta mielestäni hyvin.

Salin jälkeen menin uima-altaaseen ja jostain syystä uiminen oli tänään todella vaikeaa. Tuntui, ettei henki kulkenut oikein mitenkään eikä muutenkaan rankahko aerobinen liikunta tuntunut hyvältä. Niinpä uin vartin ja päätin lopettaa. Ei ole pakko, jos tuntuu pahalta.

Päivän viimeiseksi liikuntaharjoitukseksi jäi sitten koiran lenkittäminen. Kolmen vartin lenkki käveltiin ja se mentiin tosi rauhallisesti. Sykkeet pysyivät tällä kertaa järkevissä lukemissa, mutta päkiät päättivät kipeytyä, joten loppumatka oli aikamoista klenkkaamista. Koira vielä näki mörköjä joka puun takana ja jouduin oikeasti tosissani tekemään töitä, että sain pidettyä hihnan kädessäni