Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyttyset. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. heinäkuuta 2012
Siivousta
Tänään kävin siivoamassa edellisen mökkini ja totesin, että hyttysiä sillä seutukunnalla riittää. Kovin nautittavaa siivoaminen ei ollut, koska nivelet olivat edelleen kipeät, mutta sain kuitenkin tehtyä. Muuten liikunnat jäivät vain pakolliseen koiran ulkoilutukseen.
maanantai 25. kesäkuuta 2012
Hölkäten ja kuulaillen
Tänään sain itsestäni pitkästä aikaa irti sen verran, että kävin hölkkäilemässä. Ajatus oli hölkkäillä rauhallinen lenkki ja sellaisen teinkin. Vaikka vauhtia ei juuri ollut, niin etenkin lenkin alussa tuntui, ettei niin hitaasti pysty juoksemaan, että se tuntuisi hyvältä. Vähitellen lenkin edetessä juokseminen helpottui ja loppumatkasta vauhti pyrkikin kiihtymään.
Kun pääsin lenkin jälkeen takaisin mökille päätin rääkätä itseäni kahvakuulalla. Valitettavasti hyttyset löysivät luokseni, joten jouduin jättämään kahvakuulailun kesken. Ajattelin tekeväni etuheilautuksia, tempauksia ja rinnallevetoja kolme kertaa niin paljon kuin jaksan. Tyydyin kuitenkin yhteen sarjaan, koska hyttyset meinasivat syödä elävältä.
Liikunnan jälkeen oli mukavan väsynyt olo. Koko päivän olen ollut todella väsynyt, mutta lenkin jälkeen olo oli aivan erilainen. Nyt väsymys on sellaista kokonaisvaltaista ja ainakin henkisesti hyväksyttävämpää kuin aiemmin päivällä vallinnut horros. Nyt vaan pitää päästä nukkumaan ajoissa, jotta saa hyvät yöunet.

perjantai 8. kesäkuuta 2012
Itikat
Tänään päätin lähteä seuraamaan mökin ohitse kulkevaa perinne polkua. Kovinkaan pitkälle ei tarvinnut talsia kun vastaan tuli hakkuuaukea. Aukean läpi meni kyllä polun viitoitus ja seurasinkin sitä. Valitettavasti aukean toisessa päässä maa oli melkoisen kosteaa, joten koko alueella riitti hyttysiä. Lenkin jälkeen varovasti laskin paukamia, toistakymmentä puremajälkeä löytyi pelkästään päästä.
Tänään on ollut reuman suhteen rauhallisempi päivä. En tiedä paljonko eilinen tulehduskipulääke vaikutti vai onko oireisto helpottamassa. Voimattomuutta on edelleen ollut ja selkä on jäykistellyt, mutta kuitenkin kokonaisuutena olo on parempi kuin hetkeen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)