Kahvakuulaa paiskomassa

Keskiviikkoaamuna heräsin sen verran varhain, että päätin lähteä kokeilemaan polven kestävyyttä kahvakuulatunnille. Kahvakuulailu on liikuntalajina todella tehokas ja kaiken lisäksi mukava. Pitkän tauon jälkeen päätin ottaa rauhallisesti ja otin tarjolle melko pieniä kuulia.

Hyvän treenin sain kuitenkin tehtyä, eikä polvi siitä suuttunut lainkaan. Ihan muutaman kerran etenkin tunnin loppupuolella tuntui polvessa pientä kipua, mutta ei mitään, mikä olisi saanut keskeyttämään tekemisen. Onpa mukava, että polvi alkaa vähitellen kestää myös kyykkäilyä. Kovasti loi uskoa siihen, että polvesta tulee vielä oireeton.

Iltapäivä jatkui lääkärin vastaanotolla. Teemana oli työkyvyn arviointi ja sairausloman jatkaminen. Sen lisäksi siirsin osan kuntoutuksen kotitehtävistä terveyskeskukselle. Lääkäri lähetti liutaan verikokeita ja lupaisi kirjoittaa mielenterveyspuolelle lähetteen. Lisäksi hän esitti aiheellisen huolensa, että ammattitaitoni ruostuu ja työn saantini vaikeutuu. En vain tällä hetkellä kykene koulutustani vastaavaan työhön, koska en pääni ei toimi normaalisti.

Meninkin labraan tänään allasjumpan jälkeen. Pitkästä aikaa näytteenotto oli todella vaikeaa ja useampikin hoitaja kävi pistelemässä ennen kuin verinäytteet saatiin otettua. Seuraavaksi saankin keskittyä odottamaan tuloksia. Samalla erää otettiin reumalääkityksen turvakokeet, joten ihan lähitulevaisuudessa ei tarvitse mennä uudelleen verikokeisiin.

Eilinen kahvakuulatunti tuntui lihaksissa jo aamulla ja jäykkyys vain paheni päivän mittaan. On todella mukava, että pitkästä aikaa sain tehtyä hyvän lihastreenin ja etenkin jalat ja selkä tuli tehtyä kunnolla. Jossain kohti päivällä tuntui, etten yksinkertaisesti jaksa seisoa, koska lihakset ovat niin voimattomat. Kunhan lihakset tästä rauhoittuvat, lähden ehdottomasti uudestaan tunnille.

Sen verran raskas treeni eilinen kuitenkin oli, että tänään en jaksanut allasjumpan lisäksi edes ajatella liikkumista. Onneksi osasin olla itselleni armollinen ja olen tänään pääasiassa levännyt, että jaksan lähteä huomenna taas liikkeelle.

Saamattomuus

Otsikon saamattomuus näkyy ainakin tämän blogin päivitystahdissa. Siinä ei ole viimeaikoina ollut hurraamista, vaikka sinällään päivitettävää kesän tekemättömyyden jälkeen onkin reilusti. Ei vain tule aloitettua sitä päivän tekstiä ja jos ei aloita, ei saa valmistakaan.

Sunnuntaipäivä meni koiria ihmetellessä luonnekuvauksessa. Kotiin ajellessa kyllä huomasi, että on tullut oltua koko päivä jalkojen päällä ja käveltyä epätasaisella alustalla. Tietenkään useamman tunnin ajomatkakaan ei tilannetta helpottanut. Kuitenkin reissu oli kaiken sen vaivan arvoinen.

Maanantaina olin sosiaalinen kaverin kanssa ja kävin hakemassa lääkäriltä piikkejä. Ne piikit taisivat olla viimeiset vähään aikaan. Sen verran on piikitysten myötä olo parantunut, että uskon taas pärjääväni jonkin aikaa, vaikkei lääkityksiä päästäisikään aloittamaan.

Tiistaina kävin kiusaamassa itseäni jälleen uima-altaassa. Mukavasti vesijuoksu taas ohjatusti etenikin, vaikka vähän sekä selkä että polvi oireilivatkin. Tunnin juoksemisen jälkeen uni taas maistui.

Tänään puolestani kävin esittelemässä fysioterapeutille tekosiani ja kävimmekin hänen kanssaan läpi taas useamman liikkeen, joita olen tässä viimeaikoina treenaillut itseksenikin. Totesi kyllä, että paljon on lihaksissa tapahtunut kehitystä ja paljon on vielä tapahtumatta. Sain kuitenkin komennon jatkaa treenaamista itsenäisesti, kun hän on saattanut minut hyvään alkuun. Vähitellen jalka tuosta paranee ajan kanssa ja töitä tehden.

Lisää liikuntalajeja

Viikonlopun kunniaksi nappasin koiran matkaan ja lähdin Savoon. Koira yöpyy ensimmäistä kertaa hotellissa. Minä laajensin liikuntalajejani kävelemällä koiran kanssa noin tunnin lenkin. Kävely onnistui todella hyvin, vaikka alkuun epäilinkin kykyjäni. Kerran tuntui pientä  kipua nilkassa, mutta voisin kuitenkin lisätä liikuntavalikoimaani myös kävelyä.

Koiran tarpeiden täyttämisen jälkeen nautin hotellin palveluista ja kävin kylpemässä kylpylässä. Päätin vihdoin kokeilla myös uimista. Ensimmäistä kertaa polvivamman jälkeen pystyin potkimaan rintauinnin potkuja ilman kipua polvessa. Myös vapaauinti onnistui. Tosin fyysinen kunto on vielä niin heikko, ettei vaparia pysty uimaan kuin muutaman altaan mitan. Alku se on sekin.

Juhlien ja juosten

Kaverilla ja kaverin koiralla on mennyt kesän kisakausi hyvin ja sen takia hän piti kauden päättäjäiset. Niitä juhliessa meni eilisilta. Vaikka reuman takia joudun olemaan melko kovalla lääkityksellä, enkä sen takia voinut juuri nauttia alkoholia, ilta venähti pitkäksi.

Kun myöhäiseen nukkumaanmenoon lisätään huonosti nukuttu yö ja aikainen herätys, voi todeta, että koko päivä on mennyt kuin usvassa. Sain kuitenkin raahattua itseni uimahallille ja vesijuoksin kolme varttia. Tavoittelin tuntia, mutta jostain syystä polvi alkoi taas hieman oirehtia, joten päätin lopettaa aikaisemmin. 

Palautetta kuntoutuksesta

Torstaina katsottiin fysioterapeutin kanssa uutta liikettä tuolle polvelle. Polkemisen lisäksi sain luvan myös soutaa soutulaitteella. Katsottiin myös yläkropalle liikkeitä ja polven hallintaan liittyviä harjoitteita. Edellispäiväinen polven vääntyminen tuntui hieman, mutta ei mielestäni mitenkään erityisen pahasti.

Illalla vesijuoksussa polvi sitten oirehti useampaan otteeseen. Jo alku juoksusta jätin nilkkapainot pois, koska polvessa tuntui tasaisin välein puukon iskuja. Myös monessa liikkeessä jouduin vähentämään tehoja, kun polvi ei vaan tuntunut kestävän. Kun nousin altaasta tuntui jalka pettävän alta. Ilta menikin sitten polvea kylmäten.

Tänään aamullakin polvi oli vielä melkoisen jäykkä ja arka, joten päätin pitää polven kuntoutuksesta lepopäivän ja nauttia kampaajakäynnistä. Silti illalla polven kylmääminen tuntui todella hyvältä idealta. Nyt pitäisi selvittää, mistä polvi hermostui, että osaan jatkossa varoa asiaa tai ainakin tehdä sen varovaisemmin.

Tosissaan salilla

Sain jo viikko sitten fysioterapeutilta luvan jumpata jalkojen lihaksia. Kävin alkuviikosta hieman kiusailemassa niitä, mutta tänään päätin kokeilla, mitä polvi kestää. Sen verran annoin sille kuitenkin periksi, että tein pitkiä sarjoja melko pienillä painoilla. Silti tällä menetelmällä sai jalkojen lihakset tärisemään. Yllättävän hyvin tuo polvi kesti treenin.

Polven osalta haastavin liike oli vatsalihasten tekeminen jumppapallolla. Pallolta noustessa polvelle tuli paino jotenkin huonosti ja tunsin melko ikävää kipua. Sen jälkeen polvi onkin ollut koko illan vähän arka ja hieman turvoksissakin, joten ei se hyvää tehnyt. Toivottavasti on kuitenkin polvi vain varoitteli.

Vapaus liikkua

Kahden viikon autojen lainailu on onneksi historiaa ja oma pirssi on korjattuna pihalla. Nyt on poistunut sekin tekosyy uimahallikäynneiltä. Flunssa toki vielä hieman vaivaa, mutta vähitellen pitää kyllä hankkiutua liikkumaan, jos se helpottaisi tuon selänkin kanssa elämistä.

Yllättäen selkä päätti pelästyä tuota pistosaikaa ja on ollut tänään melko siedettävä. Ei se kunnossa ole vieläkään, mutta tällaisena sen kanssa pärjäisi. Siinä missä selkä oli aamulla helpompi tuo vammajalka päätti kiukutella senkin edestä. Sekä polvi että nilkka olivat melkoisen kipeät ja ylösnoustessa piti useampi hetki tunnustella kestääkö jalka alla vai ei.

Arkkitehtuurikävelyllä

Asuntoni sijaitsee eräässä arkkitehtoonisesti merkittävässä lähiössä ja kauniin lauantain kunniaksi kaupunginosayhdistys järjesti tilaisuuden, jossa ihailtiin taloja ja kuultiin niiden arkkitehtuurista. Kävelymatka ei ollut erityisen paha, mutta reilun kahden tunnin jalkojen päällä olemisen kyllä tunsi. Flunssa ei helpottanut asiaa millään tavalla, vaan hiki lensi.

Jalan kanssa huomasi selvästi, miten eri laiset ärsykkeet käyvät eri paikkoihin. Nilkka kipeytyi etenkin epätasaisesta tai kaltevasta alustasta. Polvi ei taas arvostanut äkkinäisiä liikkeitä kuten koiran nykimistä. Lopussa nilkka myös oireili reippaassa kävelyssä.

Reissun jälkeen illalla jalkaa särki ihan huolella. Tuntui kuin kaikki jalan lihakset olisivat kipuilleet yhtäaikaa. Kipuilu oli hyvin fibrotyyppistä, mutta rauhottui kuitenkin kipulääkkeellä. Selkeästi jalan lihakset ovat päässeet aivan liian helpolla.

Polveen tutustumista

Vaikka tiesin, että minulla on taustalla useampia huonosti nukuttuja öitä eikä sairaalassakaan tullut nukuttua kunnolla, yllätyin, miten kevyesti nukuin viime yönä melkein kellon ympäri. Varmasti vahvojen kipulääkkeiden takia selkä ei ottanut asiasta nokkiinsa ja polvi vain nautti, kun sai olla levossa pitkään.

Tämä päivä onkin sitten mennyt asioita hoitaessa ja tutustumisessa jalan rajoitteisiin. Polven rajoitteet ovat kovin erilaiset kuin nilkan olivat. Jotenkin tuntuu, että polvi häiritsee elämää enemmän kuin nilkan kipsi. Siis siitä huolimatta että jalalle saa astua eikä se ole kovin kivulias. Kuitenkin jalan lihakset ovat heikentyneet tässä sairastaessa ja nyt jo jalan nostaminen tuntuu vaikealta. Tilannetta ei tietenkään helpota polven kipu ja turvotus.

Sain myös selvitettyä reumalääkkeiden aloitusta ja muita polveen liittyviä asioita. Tikkien poistaminen on sovittu ja samalla kyselin kyselin myös fysioterapiasta ja painonhallintaryhmästä. Fysioterapiaan pitäisi tulla aika postissa ja painonhallintaryhmästä ei ollut mitää tietoa. Pääsin kuitenkin listalle, että pääsen mukaan, jos ryhmä aloittaa. Vakuutusyhtiön kanssa myös keskustelin.

Tähystelty

Eilen aamulla tieni kävi keskussairaalaan paljon normaalia heräämisaikaani aikaisemmin. Kuitenkin sain luuni liikkeelle ja olin seitsemän jälkeen jonottamassa ilmoittautumiseen. Pienen odotuksen jälkeen hoitaja tuli tekemään alkuvalmistelut ja alkoi odottelu, koska pääsen leikkaussaliin. Tästä odottelusta varoiteltiin, että se voi olla pitkä.

Minun osaltani pitkä odotus tarkoitti reilun puolen tunnin odottamista. Anestesiahoitaja tuli hakemaan leikkaussaliin ja melko pian lääkäri tuli toivottamaan hyviä unia ja lääkitsi tajun kankaalle. Muutaman tunnin päästä heräilin heräämössä polvi ja nilkka paketissa. Ortopedi tuli pyörähtämään siinä sängynlaidalla ja kertoi, mitä oli tehnyt. Siinä lääkepöllyssä en kyllä ihan ymmärtänyt läheskään kaikkea, mitä hän minulle kertoi, mutta jotain ainakin. Polvessa oli ollut siivottavaa ja puhdistustoimet oli tehty. Nilkasta poistettiin nilkan toimintaa häiritsevä ruuvi.

Loppupäivä menikin sitten torkkuessa ja nukutuksesta toipuessa. Minulla oli lupa lähteä kotiin illalla, mutta polvi oli sen verran kipeä, että jäin vielä yöksi. Yhdeksän aikaan illalla, minut olisi laskettu kotiin, joten ilmoitin, että jään yöksi, koska siinä kohti paperitöiden hoitaminen olisi vienyt vielä useamman hetken.

Aamulla lääkäri oli ajoissa kierrolla ja käytännössä herätti. Hänen mielipiteensä oli, että kotiin vaan, joten koko aamupäivä meni kotiutusta odotellessa. Kyllä sitä sai useamman hetken odotellakin ennen kuin sain paperit kouraan ja pääsin lähtemään kohti ravitsemusterapeutin vastaanottoa.

Ravitsemusterapeutilla käytiin läpi kootut selitykset ja hän oikeasti kyseli, miten voisi minua vielä auttaa. Sain minä jotain uusia työkaluja itseni motivointiin ja neuvoja, miten jatkaa eteenpäin. Sovittiin suosiolla, että jatkossa käyn vastaanotolla tiheämmin, niin saadaan parempaa jatkuvuutta painonpudotukseen. Toivottavasti se auttaa.

Loppupäivä onkin sitten mennyt kotona jalan kanssa taistellessa. Polvi on melkoisen turvoksissa eikä oikein taivu. Muutenkin se tuntuu häiritsevän elämää huomattavasti enemmän kuin kipsi koko kipsausaikana. Toivottavasti turvotus vähenee ja polven liikkuvuus paranee pian, koska näin jalan kanssa on hankala elää. Onneksi jalassa ei ole leposärkyä, vaan kipu liittyy polven liikuttamiseen.

Nyt on sitten edessä pitkällinen jalan kuntoutus. Jalan tilannetta ei todellakaan helpota peräkkäiset nilkka- ja polvileikkaukset, koska lihaskunto pääsee melko heikoksi. Tämän kanssa on nyt vain elettävä ja tehtävä tosissaan töitä, että jalan lihakset löytyvät taas. Toisaalta nyt on kaikki tiedossa olevat operaatiot tehty ja pääsen keskittymään kuntoutumiseen ja tiedän, että suunta on vain ylöspäin.

Jännitys tiivistyy

Enpä arvannut maaliskuussa polven teloessani, että mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan. Paljon on kuitenkin nähty ja tapahtunut. Ensin oli kuukausien tutkimusrumba polven kanssa. Kun se oli valmis, tuli jonotusvaihe. Kun jonotuksen suhteen oli viimein päästy hyvään vauhtiin, mursin nilkkani. Nilkkaa on nyt paranneltu juhannuksesta saakka.

Huomenna on näillä näkymin kuitenkin se suuri päivä, polvi leikataan. Täytyy todeta, että suunniteltuun leikkaukseen meneminen on paljon raastavampaa kuin tuo nilkan operaatio. Silloin kaikki vain tapahtui ja yritin pysyä mukana mahdollisuuksien mukaan. Nyt on ollut paljon enemmän aikaa ajatella ja pelätä asioita.

Ihmisten ilmoilla

Tänään oli melkoisen toiminnan täyteinen lauantai. Paikallinen lentokenttä täytti pyöreitä ja sitä juhlisti Hornetin ylilento. Sitähän piti tietenkin lähteä katsomaan. Toisaalla oli vielä harrasteautotapahtuma, joten tekeminen ei loppunut kesken.

Lentokentällä oli paljon muutakin nähtävää ja siellä menikin melko pitkään. Hornetin lisäksi nähtiin jos jonkin kokoista lentävää konetta. Kamerankin otin matkaa ja kennolle tallentuikin aika monta hyvää otosta. Matkaan lähdin kahdella kepillä, mikä ei ollut huono ajatus, vaikka kuvatessa kepit tuntuivatkin olevan vain tiellä.

Harrasteautotapahtumassa kepit olivatkin sitten enemmän kuin tarpeeseen. Nilkka kesti reissun yllättävän hyvin, mutta sekä selkä että polvi olivat sitä mieltä, ettei reissusta olisi tullut mitään ilman apujalkoja. Toki nilkkakin rasittui ja oli illalla turvoksissa, mutta huomattavasti vähemmän kuin pelkäsin. Illalla se oli hieman turvoksissa, muttei juuri kipeä. Vähitellen sekin paranee.

Liikuntasuorituksia

Olen eilen ja tänään ylittänyt raja-aitoja ja toisaalta päässyt vähitellen oikeasti liikkumaan. Nilkka ei kovin suurta rasitusta kestä, eikä tuo polvikaan ole kunnossa, mutta olen kuitenkin aloitellut liikkuvaa elämäntapaa.

Eilen päätin kävellä lähikauppaan hakemaan jäätelöä. Matkaa on vajaa kilometri ja luotin sanontaan, ettei matka tapa vaan vauhti. Valitettavasti lähikaupan pakasteallas oli sanonut sopimuksensa irti ja jouduin palaamaan kotiin ilman jäätelöä. Vajaan kahden kilometrin matkaan meni aikaa kuitenkin reilu tunti, joten kävelykuntoni ei ole huipussaan.

Nilkka hieman ärtyi eilisestä, joten tämän päivän liikuntasuorituksen toteutin uima-altaassa. Alkaa olla viimeisiä hetkiä päästä maauimalaan, joten auton keula suuntautui sinne. Ennen lähtöä kaivoin kaapista vielä uimalasit ja muut lelut. Tein alkuverryttelyn vesijuoksemalla ja sen jälkeen sahasin pitkää allasta edestakaisin puolen kilometrin verran.

Uiminen tuntui pitkästä aikaa hyvältä, vaikka menikin lähinnä käsitreeniin. Rintauinnin potkuja ei pystynyt tekemään tuon polven kanssa. Jokainen potku tuntui todella ikävältä nivelessä, joten jätin rintauinti potkut muutamaan potkuun. Vapaauinnissa puolestaan huomasi hyvin, miten rajoittuneet nuo nilkan liikkeet ovat. Sinällään potkiminen ei tuntunut pahalta, mutten kuitenkaan uskaltanut altaan mittaa enempää nilkan kiusaamista.

Vaikka liikuntasuoritukset suorituksina ovat aika mitättömiä, niillä on iso henkinen merkitys. Pääsen liikkeelle ja liikkuminen on hauskaa. Nyt vaan pitää malttaa aloittaa rauhallisesti eikä ahnehtia liian isoja paloja kerralla.

Jälkitarkastus

Aamulla jouduin heräämään kellon avulla, jotta pääsin seikkailemaan keskussairaalaan. Päivä alkoi röntgenkuvauksella. Kuvattiin nilkka. Keskussairaalan röntgenosasto esitti jälleen omaa parasta osaamistaan. Pääsin pois kuvaushuoneesta viisi minuuttia ennen minulle ilmoitettua aikaa. Hammaskuvaus on ollut toistaiseksi ainoa kuvaus, joka on toteutettu ajallaan, kaikki muut on kuvattu ilmoitettua aikaa aiemmin.

Jatkoin päivää jonottamalla labraan. Muistin taas miksi laboratorioon ei kannata mennä heti aamusta eikä varsinkaan maanantaiaamuna. Jonotinkin sitten kolme varttia. Mietin jo, että minun pitää kertoa vastaanottoon, että tulen jossain kohti myöhemmin. Ennätin kuitenkin hoitaa asian ennen lääkäriaikaa.

Lääkärille menin siis labrasta kiireellä. Ihan turhaan kiirehdin, koska lääkäri oli reilusti myöhässä. Ihmettelin puoli tuntia aikani jälkeen ääneen, missä lääkäri ylipäätään on.  En tiedä, mitä sihteeri teki, mutta hetken kuluttua lääkäreitä marssi liuta vastaanottohuoneisiin. Pääsin sitten lääkärille, jonka kanssa keskusteltiinkin useampi hetki. Lopputuloksena oli, että nilkka on luutunut hyvin ja kipsi voidaan poistaa.

Päivän farssista vastasi sitten nilkan syndesmoosiruuvi, joka on poistettava, koska se häiritsee nilkan toimintaa. Alkuun lääkäri oli sitä mieltä, että nilkasta ei tarvitse poistaa mitään, kun kysyin tuosta ruuvista, lääkäri vasta äkkäsi moisen.

Olimme lääkärin kanssa yhtä mieltä, että poistetaan polvileikkauksen yhteydessä. Lääkäri kuitenkin varmisti asian ja lopputulos oli, että ruuvi pitää poistaa kahden viikon kuluttua. Eipä siinä sitten muuta kuin ruuvin poistoaikaa varmaan, koska minulle sanottiin monelta taholta, että polvioperaatio menee hamaan tulevaisuuteen.

Hain vielä fysioterapeutilta jumppaohjeet ja lähdin sen jälkeen vanhemmilleni soittelemaan tietoa nilkan kipsin poistosta leikkaavalle yksikölle. Hoitaja totesi tekevänsä kaiken voitavansa leikkauksen eteen, jotta saadaan biologinen lääke taas aloitettua. Niin hoitaja tekikin ja reilun kahden viikon kuluttua on edessä polven tähystys.

Eipä siinä sitten muuta kuin puhelin jälleen kauniiseen käteen ja soittamaan sairaalaan, voidaanko ruuvi poistaa polvileikkauksen yhteydessä vai poistetaanko se kahta päivää aiemmin. Hoitajan mukaan tuskin tarvitsee poistaa, mutta varmistaa asian kuitenkin lääkäriltä. Niin varma oli asiastaan, että peruutti ruuvin poistoajan.

Eli summa summarum seuraavat kaksi viikkoa saan olla melko rauhassa jalan hoitoon liittyvissä asioissa. Itse maksettuun jalkahoitoon menen ja sen lisäksi hankkiudun ensi viikolla joku aamu labraan verikokeisiin leikkausta edeltävästi.

Fysioterapiaa

Tänään kävin näyttämässä sekä polveani että nilkkaani fysioterapeutille. Polvi sai luvan rauhallisiin ja hallittuihin taivutuksiin. Lisäksi tuli ehdoton komento vahvistaa jalan lihaksia staattisilla harjoitteilla. Niitä olen tehnytkin jo ja teen siis jatkossa lisää. Muuta ei polvelle tässä kohti pystytä tekemään, joten keskitytään välttämään lisävaurioita.

Fysioterapeutti neuvoi myös kyynärsauvojen käytössä ja kävelemisessä. Taidan ymmärtää, mitä huonetoverini sairaalassa tarkoitti, kun mainitsi, että hänelle opetettiin toinen tekniikka eri sairaalassa. Taisin minäkin törmätä tähän tekniikkaan. No sain kuitenkin hyviä vinkkejä ja ainakin opettelen kävelemään toisin. Rasitusta jalalle ei pitäisi tulla yhtään lisää, mutta askellus on kuitenkin lähempänä luonnollista.

Sinällään fysioterapeuttikäynti ei tuntunut kovin hyödylliseltä, mutta tuli kuitenkin olo, että minusta huolehditaan ja tarvittaessa saan apua ja neuvoja myös kuntoutusyksiköstä. Seuraava tapaaminen sovittiin kipsinpoiston yhteyteen. Siinä kohti aletaan ihmetellä nilkan liikkeitä ja muuta kuntoutusta.

Nyt ei ole sovittuja terveydenhuoltokäyntejä ennen kuin kipsin poiston yhteydessä. Toivottavasti suunnittelemattomiakaan ei tule.

Asioiden hoitamista

Tänään en käynyt yhdessäkään terveydenhuoltolaitoksessa. Vieroitusoireiden välttämiseksi selvittelin nilkkaleikkauksen vaikutusta biologiseen lääkkeeseen ja leikkaushaavan hakasten poistoaikaa ja -paikkaa.

Kuvio olikin helpommin sanottu kuin tehty. Hakasten poisto ja kipsin vaihto piti tehdä terveyskeskuksessa, johon sainkin ajan yhdellä puhelinsoitolla. Hetken päästä hoitaja soitti takaisin, että heillä ei ole töissä ketään, joka voisi tehdä uuden kipsin, joten keskussairaala hoitaa. Ei muuta kuin puhelin käteen ja soittamaan sairaalaan, jossa sanoivat, että pitäisi olla lähete.

No lähetehän minulla oli ja sitä eilen ensiavussa esittelinkin ja kehotin heitä ottamaan siitä kopion. Luin sitä tekstiä puhelimessa heille ääneen ja hoitaja pahoitteli, etten ollut tuonut lappua heille eilen. Hetken selvittelyn jälkeen lähete kuitenkin löytyi ja asiat lähtivät siltä saralta rullaamaan eteenpäin.

Biologisen lääkkeen selvittelyissä selvisi, että minulle on laitettu aikoja myös polvileikkaukseen. Tämä poiki seuraavan puhelinrumban, koska eihän polvea ole järkeä leikata, jos saman jalan nilkka on kipsissä. Päädyttiin, että polvi leikataan, kun nilkka on saatu pois kipsistä. Tämä kuitenkin tarkoittaa, että biologinen lääke jää tauolle nyt ja sitä jatketaan joskus polvileikkauksen jälkeen.

Hiukan taas pelottaa tulevaisuus, kun reumakin lähtee aktivoitumaan.

Muutoksia suunnitelmiin

Kansanviisaat sanovat, ettei vahinko tule kello kaulassa. Niin taisi käydä nytkin. Sunnuntaina ajattelin jatkaa lopputyön parissa. Ennen kuin pääsin työn pariin piti käydä selvittämässä parikin asiaa ulkotöissä. Otin kesäharjoittelijan matkaan ja viimeisellä etapilla tuo vammapolven jalka petti jostain syystä alta ja kaaduin oikein huolella. Polvi otti asiasta osumaa, mutta pahimmat vahingot kärsi nilkka.

Nilkka oli aivan väärässä asennossa eikä kantanut yhtään. Minä tietysti alkuun soitin terveyskeskuspäivystykseen, että mitä pitäisi tehdä. Tuli komento soittaa ambulanssi, että kuljetuksesta saadaan edes jollain tapaa miellyttävä, kun nilkka saadaan lastaan. Tein työtä käskettyä ja matka jatkuikin sitten lanssilla kohti kalakukkokaupungin sairaalaa. Tämä olikin hyvä ratkaisu, koska sain sillä tavoin myös kipulääkityksen matkalle. Olin kuulemma tämän lanssin ensimmäinen potilas, joka puhalsi alkometriin nollatuloksen.

Loppupäivä olikin sitten melkoista hulinaa. Ensimmäinen melkoinen operaatio oli saada nilkka paikalleen ja kipsiin, jotta se saatiin kuvattua likimain oikeassa asennossa ja päästiin arvioimaan vaurioiden suuruutta. Lääkäri sanoi jo tässä kohti, että nilkka vaatii leikkauksen. Kuitenkin leikkauspaikka oli vielä hämärän peitossa - leikataanko siellä vai kotikunnassa.

Röntgenkuvien ja niiden perusteella otetun viipalekuvauksen jälkeen ensiavun lääkäri ilmoitti, että hän keskustelee vielä leikkaavan lääkärin kanssa, mutta nilkka joka tapauksessa operoidaan vielä samana iltana. Näin sitten kävi. Taisin olla ensiavussa noin neljä tuntia ennen kuin siirryin sieltä suoraan leikkaussaliin. Parituntia ruuvailivat nilkkaa kasaan ja leikanneen lääkärin mielestä lopputulos oli hyvä ja nilkka saatiin stabiloitua.

Heräämöreissun jälkeen matka jatkui osastolle, jossa olinkin kaksi yötä. Ensimmäinen yö oli melkoisen kamala ja pyysin lisäkipulääkettä parin tunnin välein. Samaa rataa meni myös ensimmäinen aamupäivä ja lääkärikierrolla lääkärin kotiutuspuheet tuntuivat todella ennen aikaiselta. Hoitajat olivat samaa mieltä, että ensin pitää saada kipu hallintaan.

Ensimmäinen sairaalapäivä menikin sitten torkkuessa, nilkkaa kylmätessä ja fysioterapeutin hätistelemänä myös liikkeellä keppien ja muiden apuvälineiden kanssa. Sain myös yksin liikkumisluvan, joten pääsin nauttimaan liikkumisen vapaudesta edes yksinäisen vessareissujen verran. Pienestä sitä osaa ihminen olla onnellinen.

Seuraavana aamuna olinkin yhtä mieltä lääkärin kanssa kotiin lähdöstä ja päivä menikin sitten lähtöä odotellessa. Jalka oli tähän saakka ollut lastassa, mutta kotiin lähtiessä se kipsattiin ja kipsin jälkeen röntgenkuvaamalla varmistettiin, että nilkka on hyvässä asennossa ennen kotiutusta. Matka kotipaikkakunnalle hoitui sitten paaritaksilla ja olin myöhään illalla perillä.

Kotiin pääsy tuntui hyvältä ja virkisti mieltä, vaikka täällä on portaita enemmän kuin riittävästi ja niiden liikkuminen yksijalkaisesti ei ole erityisen helppoa. Siirrynkin täältä melko pian muutaman kilometrin päähän yksiöön, jossa kaikki toiminnot ovat samassa tasossa, joten portaita ei ole pakko kulkea kuin sinne päästäkseen.

Tänään aamiaisen jälkeen olin istahtamassa nojatuoliin, kun polvilumpio päätti yllättäen muljahtaa pois paikaltaan. Taas soitin ohjeita terveyskeskuksesta ja sen jälkeen soitin lanssin. Lanssipojat saivat polvilumpion melko helposti paikalleen, joten jatkoin matkaa isäni kyydillä kohti terveyskeskusta. Siellä lääkäri tutki polven ja konsultoituaan kokeneempaa kollegaansa lähetti sairaalan ensiapuun.

Sinällään polvilumpion luksaatio ei ole hankalasti hoidettava vaiva, vaan sen hoitoon käytetään ortooseja, jotka tukevat patellan paikalleen. Niitä ei vaan voinut käyttää, koska jalka on melkein polveen saakka kipsissä. Polvilumpion tukemista sitten ihmetelivät pari lääkäriä, kipsimestari, sairaanhoitaja ja fysioterapeutti. Lopputuloksena oli, että paras tulos saataneen kinesioteippauksella ja polven taivutusrajoituksilla. Eli nyt on sitten pidettävä jalka suorana lonkasta alaspäin ja toivottava, ettei luksaatio toistu.

Jostain syystä sitä miettii, uskallanko huomenna herätä ollenkaan. Tuntuu, että lähes kaikki menee pieleen, teki mitä tahansa.

Opiskelijan juhannus

Väittävät, että keskikesän juhlaa pitäisi jollain tapaa juhlia. Minä päätin tällä erää olla juhlimatta ja sen sijaan hyötykäyttää rauhalliset hetket työmaalla ja viettää juhannukset kirjoittamalla lopputyötäni. Minä vain tarvitsen kirjoittamiseen rauhan.

Sen verran kuitenkin nautin keskikesästä, että en pitänyt aamulla erityistä kiirettä töihin hankkiutumisen kanssa, vaan hyvällä omalla tunnolla kävin eilen aamulenkillä. Pitkästä aikaa hölkkäsin muutaman askeleen ja lenkki tuntui todella hyvältä, vaikka en ottanut polvitukeakaan mukaan. Alkaisikohan tuo polvikin viimein parantua?

Lenkin jälkeen heiluttelin hieman kahvakuulaakin. Päätin tehdä 10 etuheilautusta ja ne teinkin. Olisin varmasti jaksanut enemmänkin, mutta päätin tällä erää ottaa asiat rauhallisesti ja mieluummin tehdä liian vähän kuin liikaa.

Päivä menikin työpaikalla kirjallisissa touhuissa. Yllättävän paljon sain aikaan, vaikka työteho oli melko alhainen. Siitä huolimatta tekstiä syntyi huomattavasti enemmän kuin aikoihin. Kuviosta jäi ehdottomasti positiivinen fiilis, vaikka vapaata en pitänytkään.

Työpäivää lyhensi lupaus käyttää työkaverin koiraa lenkillä. Alunperin ajattelin käydä vain lyhyen ja nopean lenkin, mutta jalat veivätkin pidemmälle ja kävin tarkastamassa yhden suositellun lammen pohjukan. Tuli siis käveltyä lähes tunti ja vielä kohtalaisen reippaasti.

Lenkin jälkeen unta ei kauheasti tarvinnut houkutella. Tein ruuan ja nukahdin lähes välittömästi. Yön nukuinkin melko hyvin. Heräsin tosin pikkutunneilla savun hajuun. Tiesin, että vieressä poltettiin juhannuskokkoa, joten en havainnosta kamalasti yllättynyt.

Aamulla heräsin pirteänä ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Tänään en edes yrittänyt lähteä lenkille, joten olin työpaikalla jo kohtalaisen aikaisin ja tänään olen myös ollut melko aktiivinen kirjoittaja ja työ onkin edennyt melkoisesti. Tämän kirjoituksen jälkeen kirjoitan vielä yhden rupeaman ennen kuin lähden kotiin tekemään jälleen ruokaa.

Aamulla havahduin tosiasiaan, että en ole ottanut kipulääkettä moneen päivään ja silti aamulla olen herännyt virkeänä ja olo on ollut muutenkin hyvä. Hermo-oireet jalkapöydistä ovat hävinneet täysin ja ainoa oireileva paikka on oikea keskisormi. Päätinkin aamulla hankkia siihen kortisonipistoksen lähitulevaisuudessa, jos sen avulla pääsisi nauttimaan täysin oireettomasta kaudesta.

Hoitoneuvotteluita

Tänään oli kauan odotettu päivä, jolloin ortopedi kertoo näkemyksensä polven vamman jatkohoidosta. Lääkäri soittikin - totuttuun tapaan myöhässä. Hänen näkemyksensä oli, että vammoille ei välttämättä tarvitse tehdä mitään, mutta jätti asian kuitenkin minun päätettäväkseni. Lopputulos oli, että hän laittoi minut leikkausjonoon.

Hänen puhelunsa jälkeen mietin, että yritänkö soittaa reumapolille soittoaikaa lääkärille, vaikka puhelinaika on aamupäivällä. Päätin kuitenkin olla soittamatta. Reumalääkäri kuitenkin yllätti minut soittamalla ihan oma-aloitteisesti illalla, jotta voidaan sopia hoidon jatkoista.

Melko pitkän keskustelun jälkeen päätettiin aloittaa biologinen lääkitys nyt, vaikka leikkaus on edessä. Alun perin hän oli sitä mieltä, että odotetaan tähystyksen ohi aloitusta, mutta ymmärsi näkemykseni ja kiireeni. Lopputuloksena huomenna reumahoitajan pitäisi soittaa minulle ja sovitaan lääkityksen aloitusajankohta.

Loppuillan vietinkin soittelemalla apteekkeihin ja etsimällä lääkettä. Ikävästi viikonloppu tulee sotkemaan kuvioita ja lääkkeen saaminen alkuviikkoon oli melkoisen hankalaa. Onneksi sitä loppupeleissä löytyi varastosta yhdestä apteekista. Nyt aloittamisen määrittelee reumahoitajan aikataulu.

Näyttelyä

Toisinaan ihminen tekee päätöksiä, jotka eivät jälkikäteen tunnu kovin viisailta. Näin minäkin tein reilu kuukausi takaperin; ilmoitin koirani näyttelyyn, vaikka itse liikuin keppien varassa. No näyttelypäivä tuli ja minäkin pääsin koirineni paikalle. Vaikken enää keppejä käytäkään, en pysty liikkumaan normaalisti.

Tällä erää olin henkisesti valmistautunut menemään kehäänkin, mutta onneksi yksi kaveri esitti koiran laatuarvostelussa. Pääsin minäkin kehään käsiparien loppuessa. Hienoin tuloksin sai lähteä kotiin helteisen päivän jälkeen. Ehdottomasti kannatti, vaikka aamulla mietinkin reissun järkevyyttä.

Polvi on nyt parina päivänä rasittunut selvästi, vaikken mielestäni ole rasittanut sitä normaalia enempää. Kuitenkin tänäänkin illalla polvi oli jopa hieman turvoksissa eikä käveleminen ilman polvitukea ollut mitenkään miellyttävää. Kun kuvioon yhdistetään jäykistelevä selkä, alkaa taas olo olla melkoisen rikkinäinen.