Tänään tuli tehtyä todella pitkä päivä. Koulupäivä alkoi normaalia aikaisemmin ja oli normaalia pidempi. Tiesin tämän jo ennakolta ja otin liikuntarepun matkaan jo aamulla. Suunnitelmasta kuitenkin unohdin aivan totaalisesti syömisen. Päivällä syön kyllä yliopistolla, mutta päivällisen syön yleensä kotona. Nyt en ennättänyt ennen jumppia kotiin ja toisaalta tiedän kokemuksesta, että jos lounas on syöty puolilta päivin ja olen kotona yhdeksän jälkeen, syömiset eivät pysy kasassa.
Niinpä päädyin käymään uimahallin kahviossa ennen ensimmäistä jumppaa. Olen kerran syönyt siellä salaatin ja se oli todella herkullinen. Niin ajattelin syödä nytkin. Valitettavasti olin paikalla viisi minuuttia keittiön sulkeutumisen jälkeen, joten jouduin tyytymään vitriinin tuotteisiin. Sen sijaan, että olisin ottanut herkullisen näköisen lihapiirakan, päädyin ottamaan ruisleivän meetvurstilla. Leipä oli siihen väliin juuri passeli: ei liian raskas ennen jumppaa, mutta vei pahimman nälän.
Jumppien jälkeen oli edessä kotimatkan haaste. On liian helppoa painua keskustaan ja käydä hampurilaisella. Tällä erää kuitenkin kävelin viereisestä ovesta kauppaan ja ostin myöhäiseksi iltaruuaksi lohisalaatin ja juotavaa jogurttia. Niitä oman pöydän ääressä nauttiessa totesin, että tämän päivän syömiset onnistuivat hyvin, vaikka haasteita oli vähintäänkin riittävästi. Kyllä minä olen hyvä.
Niin kävin tänään joogaamassa ja venyttelemässä, perustiistain perus liikkuvuustreeni. Olin edelleen melko notkea. Joogassa tosin lonkka hieman vihoitteli tietyissä asennoissa. Muuta mainittavaa jumpista ei juuri jäänyt käteen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liikkuvuusharjoittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liikkuvuusharjoittelu. Näytä kaikki tekstit
tiistai 18. syyskuuta 2012
maanantai 13. helmikuuta 2012
Pohjois-Savo
Tänään tämä akka siirtyi Pohjois-Savoon tekemään koulutukseen liittyviä harjoitteluita. Nelisen viikkoa majoitun lomamökissä veden rannalla ja päivisin opin uutta käytännössä.
Aloitin aamun ajelemalla kevyen 400 kilometriä ja selkä on sen tuntuinen, että todellakin on istuttu. Selkä piti todella pahaa pauketta, kun tein päivittäiset liikkuvuusharjoitukset. Osan kivusta harjoitteet veivät. En jaksanut lähteä lenkille majoituttuani. Huomenna on pakko harrastaa jotain räväkämpää liikuntaa, jotta tuon selän saa taas omille raiteilleen.
Illalla kokeilin myös gymstickin mukana tullutta jumppaohjelmaa. Helpoin taso tuntui melko helpolta. Aika näyttää, kuinka pahasti sillä saa lihakset kipeiksi. Jumppa oli ohjelmana ihan kivan oloinen, joten se tullee tehtyä toistamiseenkin. Levyllä on myös kaksi rankempaa jumppaohjelmaa, jotka haluan myös kokeilla.

maanantai 5. joulukuuta 2011
Vihdoinkin salilla
Tänään sain raahattua itseni salille. En edes muista, koska olen viimeksi käynyt. Treenin kohteeksi valikoituivat jalat ja muistin taas, miksi en pidä uimahallin jalkaprässistä. En vaan jostain syystä saa siinä hyvän tuntuista asentoa ja linjaa jaloille. Lisäksi selän tuki tuntuu jäävän lähes olemattomaksi. Siis liike ei alkuunkaan tunnu niin tehokkaalta kuin kotisalin prässissä ja lisäksi se käy lähinnä polviin ja selkään. Jatkossa jätän prässin tekemättä, jos tuonne salille jalkoja päädyn tekemään.
Sain myös tehtyä salilla pitkästä aikaa fysioterapeutin neuvomia yläselän liikkeitä. Yllättävän hyvältä tuntuivat. Ehkä nyt vähitellen alan päästä sisälle niihin liikkeisiin. Edelleen lihasta vahvistavat liikkeet ovat erikseen, mutta noillakin saa vähän kiusattua lihaksia. Mietin salilla, että pitäisikö minun pyörtää päätökseni ja hankkia kotiin pari kevyttä käsipainoa, niin saisi tehtyä painoilla kotonakin. Kun ostaisi noin kilon painoiset, ei tarvitsisi potea huonoa omaatuntoa, jos ei tee muita liikkeitä.
torstai 3. marraskuuta 2011
Liika on liikaa
Näköjään minulle kohtuudessa pysyminen on viime aikoina muodostunut
yllättävän vaikeaksi. Tänään oli taas sellainen päivä, että liikunnan annostelu
meni aikalailla yli. Aamupäivällä käytiin koiran kanssa tekemässä noin tunnin
lenkki, josta taisin hölkkäillä rauhakseen enemmän puolet. Jostain syystä
tänään sykkeet olivat taas alhaalla ja kroppa tuntui toimivan todella hienosti.
Niinpä siis innostuin juoksemaan. Lähinnä yhtään jyrkemmät ylämäet kävelin,
muuten pysyivät sykkeet järkilukemissa. Ehkä se juoksukuntokin sieltä jossain
kohti löytyy.
Iltapäivällä innostuin sitten tekemään pitkät ja rauhalliset venyttelyt. Yllättävän vähän paikat olivat jumissa, vaikka olen luvattoman huonosti jumppaillut tuota selkää viime aikoina. Toisaalta onhan se tuntunut jäykältä, mutta koska kipu on lähes tyystin loistanut poissaolollaan, niin venyttelykin on unohtunut. On paljon helpompi löytää aikaa sille venyttelylle, kun sen vaikutuksen huomaa konkreettisesti.
Illalla sitten painuin vielä viikon "pakolliselle" jumpalle. Tällä erää aiheena oli pumppi ja vakio-ohjaaja oli poissa ja tilalla oli sijainen. Tällä erää sijaisen ohjelma oli huomattavasti kevyempi kuin vakkarin. Toisaalta uskalsin ensimmäistä kertaa lisätä useimpiin liikkeisiin melko reilusti painoja, joten tuskin jumppa jäi liian kevyeksi.
Jumpan jälkeen ajattelin vielä käydä pulahtamassa uima-altaassa uimassa muutaman altaanvälin loppuverryttelyksi. No uin sitten vajaan puolitoista kilometriä ja aikaa meni puolisen tuntia. Eli todellakaan en uinut rauhallista ja rentoa loppuverryttelyä vaan painoin menemään oikeasti kovaa. Kun kömmin ylös altaasta, niin totesin, että kroppa on aika loppu. No toivottavasti ensi yönä nukuttaa.

maanantai 19. syyskuuta 2011
Lisää jumppaa
Tänään oli taas fysioterapeuttikäynnin aika. Tällä erää lähinnä käytiin
läpi, miten on kuukausi kotona mennyt ja miten olen jumppaillut. Fyssari oli
ihan tyytyväinen siihen, kun sanoin jumpanneeni selkää ainakin viisi kertaa
viikossa. Ymmärsi täysin, miksi en halua pyrkiäkään täydellisyyteen - eli
seitsemään treeniin viikossa. Viisi on aivan riittävästi ja mahdollistaa parin
päivän jättämisen välistä ilman omantunnon tuskia. Kaiken kaikkiaan, minulla on
tässä elämäntapamuutoksessa periaatteena, että yritän välttää turhia
syyllisyyden tunteita. Jos tavoittelisi jokapäiväistä jumppaa, niin siitä saisi
liian helposti syyn syyllistyä. Joten tavoitteeksi saa riittää tuo viisi
kertaa.
Jotta pieni ihminen ei pääsisi liian helpolla, edellisten liikkeiden kontrolloimisen lisäksi sain lisää liikkeitä. Tällä erää liikkeet olivat yläselän ryhtiä parantavia. Lähinnä siis lapaluiden välin lihaksia, joiden avulla ryhti pysyy hyvänä, eikä kyyristy sinne etukumaraan. Osa liikkeistä oli ihan tuttuja ja osa salitreenejäni, mutta mukaan mahtui myös useita uusia liikkeitä. Tälläkin kertaa vastuksena käytettiin kuminauhaa ja toisaalta samat liikkeet voi tehdä myös käsipainoilla.
Noita liikkeitä pitää kokeilla ja pohtia, miten niitä kannattaisi treenailla. Osa soveltuu paremmin salille kroppapäivän yhteyteen, osaa voisi ajatella tekevänsä kotona. Salitreenin yhteyteen menevät liikkeet tulevat varmasti tehdyksi, mutta miten motivoin itseni tekemään myös lihaskuntoliikkeitä kotona. Varmasti kokeilemalla löytää sen itselle sopivan tavan. Välttämättä huono lähestyminen ei olisi, että tekisi aina salilla käydessään jotain kevyitä liikkeitä ja kroppapäivän yhteydessä sitten rankemmin. Tulisi kuitenkin kolme treeniä viikossa.

Illalla kotiin palatessani päätin käydä vesijumpalla kaiken
liikuntaohjeiston jälkeen. Vesijumppa oli ihan mukava, joskin liikevalikoima
oli melko suppea ja keskittyi lähinnä käsilihaksiin. Kovasti noihin jumppiin
kaipaisi myös keskivartalorääkkiä. Toisaalta nämä vanhempien kotikunnan
vesijumpat ovat jossain määrin mummojumppia, eli ainakin minusta turhan kevyitä
ja yksinkertaisia. Minusta nyt vaan on tylsää hölkätä rinnan syvyisessä vedessä
paikallaan - ja sitä nuo jumpat tuntuvat hyvin pitkälti olevan.
lauantai 10. syyskuuta 2011
Selän liikkuvuutta
Tänään en varsinaisesti harrastanut liikuntaa. Päivän mittaan tein kuitenkin fyssarin elokuussa antamia liikkuvuusharjoituksia oikein urakalla. Ohjeeksi sain silloin, että pitäisi tehdä neljä sarjaa. Tein toistakymmentä. Ne auttoivat ja illalla hengittäminen oli tosi helppoa. Suunnittelin jo lähteväni juoksulenkille ennen saunaa, mutta jotenkin se ilta vaan vierähti ja juokseminen jäi.
maanantai 29. elokuuta 2011
Erittäin rauhallinen lenkki
Tälle päivälle olin suunnitellut viikon pitkän hölkkälenkin. Kun olo on ollut muutaman päivän vähän toisaikainen, päätin että käyn tekemässä juuri sen mittaisen lenkin kuin tuntuu hyvältä. Lopputuloksena oli vajaan tunnin lenkki, josta hölkkäilin hissukseen noin puolet. Loppuaika meni kävellen. Sykemittari asetti sykerajat kohtuullisen korkealle, mutta toisaalta sykkeet nousivat myös todella herkästi. Sykkeiden perusteella tuli tehtyä ihan kohtalaisen raskas lenkki, vaikka etenemisvauhti olikin hidas. Toisaalta lenkki teki sen, mitä siltä halusinkin - hätisti aamujäykkyyden lenkkireitin varteen.
Loppupäivä sitten lepäillään ja tehdään liikkuvuusharjoituksia. Jos niillä saisi tämän jumittelun voitettua, niin ei tarvitsisi kajota lääkepurkkiin.
Loppupäivä sitten lepäillään ja tehdään liikkuvuusharjoituksia. Jos niillä saisi tämän jumittelun voitettua, niin ei tarvitsisi kajota lääkepurkkiin.
perjantai 19. elokuuta 2011
Salitreeni ja tavaroiden kantamista
Tälle päivälle olin suunnitellut jalkatreenin salille. Sinne nenä osoittikin heti aamupalan jälkeen ja sain tehtyä jalat hyvällä tsempillä. Virtaa riitti vielä jalkatreenin lopussa, joten tein selän liikkuvuusharjoitukset jo salilla. Sahausliike oli huomattavasti helpompi tehdä pienellä painolla kuin kuminauhalla. Kuminauhassa tökkii kasvava vastus liikkeen lopussa, irtopainolla vastus pysyy samanlaisena, joten rintakehän saa helpommin avattua loppuun saakka.
Lisäksi innostuin tekemään vatsa- ja selkälihasrääkkiä. Eräs toinen salilla kävijä neuvoi hyvän ja yksinkertaisen selkälihasliikkeen, jota päätin kokeilla. Sain varoituksia, että on sitten pirusti kevyemmän tuntuinen kuin oikeasti on. No helpolta se tuntuikin, joten odotan huomisia lihaskipuja selässä.
Illalla saatiin vihdoin osumaan isäni ja minun aikataulut yhteen ja sain asuntooni kolme uutta pöytää. Niiden kantaminen kolmanteen kerrokseen nosti kyllä hien pintaan. Mutta kyllä siinä hommassa huomasi kunnon parantumisen. Vaikka hiki virtasi ja välillä hengästytti, niin ei tullut kertaakaan totaalisen väsynyttä oloa, vaan hyvin jaksoi tehdä sen puolen kymmentä reissua, minkä tavaroiden siirtäminen sisälle vaati.

torstai 18. elokuuta 2011
Aamulaiskuus
Tänään iski aamulla laiskuus, enkä lähtenyt lenkille, vaikka olisi pitänyt. Kävin jolkottelemassa intervallilenkin sitten iltapäivällä. Jotenkin olo oli tosi tukkoinen ja lenkki meni lähinnä vähän sinne päin hölkätessä. Edelleen kävelin juoksupätkien välit, mutten siitä huolimatta viitsinyt juosta kovia juoksupätkiä. Olo oli kuin hidastetussa filmissä. Jälkeenpäin ajatellen tänään olisi ehdottomasti pitänyt juosta yksi pidempi juoksupätkä, eikä intervallilenkkiä. Alusta saakka olo oli sellainen, ettei revittely ole hyvä juttu, mieluummin rauhallista ja tasaista tahtia. Tätä se on Teräs-Kaislan rakentaminen - ennen kaikkea itseensä tutustumista.
Illalla ikään kuin korvatakseni epäonnistuneen juoksulenkin tein selkäjumpan erityisellä huolellisuudella. Nuo fysioterapeutin antamat uudet liikkeet ovat siitä todella hyviä, että eron liikkuvuudessa huomaa todella helposti. Tänään oli huonomman liikkuvuuden päivä selkeästi. Tuntui, ettei ranka käänny tai taivu mihinkään suuntaan ja rautakankikin olisi notkeampi. Tästä saattaa löytyä osaselitys siihen, miksei lenkkikään tuntunut hyvältä.

maanantai 15. elokuuta 2011
Sykemittarin paluu
Tänään sain uuden sykemittarini huollosta. Epäilin, että kyseessä olisi ollut 'user error', mutta oli siitä huollossa löytynyt ihan selkeä vika, joka korjattiin. Mittari osaa tehdä treeniohjelmia ja seurata niiden toteutumista. Pohdin pitkään, että otanko kunnonkohotusohjelman vai painonpudotusohjelman ja päädyin kunnonkohotukseen, koska liikkumiseni tavoitteena on ensisijaisesti parantaa fyysistä kuntoa ja pitää huolta selästä, eikä niinkään laihtua. Laihtuminen tulee sitten "sivutuotteena". Jälkeenpäin lueskelin liikuntalajien kuvauksia ja painonpudotusohjelmassa olisi ainakin tuntimääräisesti enemmän liikuntaa.
Joka tapauksessa ajattelin ainakin ensimmäiset viikot mennä aiempien liikuntatottumusteni mukaan ja sitten katsella, mitä sanottavaa mittarilla on treeniin. Jossain kohti varmaan kokeilen sitä painonpudotusohjelmaakin. Toisaalta se on luultavasti melko matalasykkeistä liikuntaa, mikä voittopuolisesti minusta on tosi tylsää. Nyt kun olen oppinut pitämään hengästymisestä ja hikoilusta, haluan myös liikkua kovilla sykkeillä. Pitkiä treenejähän niin ei jaksa kovilla sykkeillä tehdä, mutta kyllä niitäkin pitää mahtua liikunnan joukkoon. Eli jatkan juoksemista, sanoi sykemittari mitä tahansa.
Tämän päivän liikunnat koostuivat hyötyliikunnasta ja salitreenistä. Kävelin salille keskustan kautta. Salilla treenasin yläkropan ja pieni mielipaha tuli taas muutettua lihasenergiaksi tehokkaasti. Eilisestä vetämättömyydestä ja tsempin puutteesta ei ollut tietoakaan. Paukkuja riitti kaikkiin liikkeisiin ja hiki virtasi. Kotiin kävellessä olo oli mitä mainioin.
Tänään illalla sain tehtyä ensimmäistä kertaa fysioterapeutin neuvomat liikkuvuusharjoitukset ja venyttelyt osana normaalia iltavenyttelyäni. Hyviltä liikkeiltä tuntuivat ja paneutuivat juuri sinne ongelmakohtiini, kuten rintarangan liikkuvuuteen. Toivottavasti vaikutus pysyy jatkossakin ja pidemmällä aikavälillä liikkuvuus lisääntyy - tai ei ainakaan vähene.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)