Masentava psykiatri

Olenpa nyt nähnyt psykiatrin, joka ei ainakaan luonut turhaa uskoa masentuneeseen. Vastaanotolla käytiin useampiakin asioita läpi. Kaikkiin psykiatrin kommentti tuntui olevan ei kannata tai ei onnistu. Välillä kyse oli hänen kannastaan muuhun hoitoon, välillä hänen osaamisaluessataan.

Masennuslääkityksen tehostaminen ei onnistu, eikä sitä kannata edes yrittää, kun on niin mittava muu lääkitys. Unen eteen ei voi tehdä mitään, koska kokeilemattomat lääkkeet eivät kuitenkaan toimi. Olemassa olevien annoksia ei voi muuttaa. Tai jos voikin muuttaa, ei siitä ole mitään hyötyä.

Psykoterapiaan en tule pääsemään, minulla ei ole siihen varaa eikä se kuitenkaan hyödytä minua. Omahoitajalla on terapeutin pätevyys, joten psykoterapia tuskin tuo mitään uutta, vaikka kela sen minulle myöntäisikin.

Ammatillista kuntoutusta voi toki hakea, mutta en sitä saa tai jos saankin, se ei onnistu. Turha kuvitellakaan, että minusta saataisiin työkykyistä. Kyllä hän voi jotain lausuntoon kirjoittaa, jos välttämättä haluan, mutta ihan turha on yrittää.

Oikeasti tuli olo, että mitä minä edes yritän. Masennusta ei kannata hoitaa lääkkeillä eikä psykoterapialla. No miten sitä sitten kannattaisi hoitaa? Työkyky tuskin koskaan palautuu. Ei senkään eteen kannata tehdä töitä. Eikö masennuksen hoidossa hoitohenkilökunnan kuuluisi kannustaa eikä lytätä potilasta?

Potilas vastaan lääkärit

Ensin soitti minulle ennestään vieras psykiatri. Kommentti maksa-arvoihin oli, että ei noista nyt tarvi huolestua ja sen lisäksi sanoi puhelun aikana 3 kertaa, että psyyken lääkkeet eivät maksa-arvoja nosta eikä niille tarvita maksa-arvoseurantaa. Maksa-arvoista huolestuminen on ihan turhaa. Pitkällisen väännön jälkeen totesin, että pakko on jotain tehdä, koska nämä arvot estävät reumalääkityksen. Pitkin hampain suostui lopettamaan tuon neuroleptin ja laittoi uudet maksakokeet.

Soitin sitten varmistaakseni reumapolille, että eihän reumalääkkeisiin kosketa. Sieltä sitten soitti polin toinen lääkäri takaisin ja totesi suurin piirtein ensimmäiseksi, että minun pitää tehdä päätös, että kumpi puoli on tärkeämpää reumatologinen vai psykiatrinen. Komensi sitten tauolle kaikki maksaa rasittavat lääkkeet määrittelemättä sitä sen tarkemmin. Kielsi samalla myös kaikki lääkkeet, jotka voivat nostaa maksa-arvoja. Erikseen totesi useampaan otteeseen myös, että Cymbalta pitää lopettaa, koska sekin voi nostaa maksa-arvoja.

Olin tuosta reumalääkärin puhelusta niin yllättynyt ja hämmentynyt, että en edes tajunnut kysyä, että jos ajan kaikki lääkkeet alas, jätän kaikki ketoprofeeni- ja parasetamolivalmisteet käyttämättä, miten hoidan kipua? Toisaalta turha sitä olisi tuolta lääkäriltä kysyä, koska eihän reuma niin pahoja kipuja aiheuta, että parin viikon lääketauko niitä pahentaisi.

Selvää on, että viimeisin lääkekokeilu meni pieleen ja nyt korjaillaan sen jälkiä. Jo kerran on psyyken lääke väistänyt reuman tieltä - helmikuussa kun maksa-arvot viimeksi nousivat. Silloin pudotettiin Cymbaltan annos puoleen ja tehtiin siitä syyllinen maksa-arvojen nousuun, vaikka syyllinen olisi jopa todennäköisemmin löytynyt reumalääkepuolelta. Silloin oli minulle ja kaikille hoitaville lääkäreille selvää, että jos saadaan syyllinen muualta kuin reuman puolelta, niin tehdään "oikeusmurha".

Jaksan vain ihmetellä, miten minulla voi olla sukset näin pahasti ristissä reumapolin toisen lääkärin kanssa. Hän on hoitanut asioitani noin neljä kertaa ja joka kerta olen ollut tyytymätön hänen päätöksiinsä. Kipua hän vähättelee joka yhteydessä ja tämänkertainen kysymys siitä, haluanko olla reumaatikko vai masentunut, on minusta järkyttävä ylilyönti. Kuka haluaa olla kumpaakaan?

Liian hyvää ollakseen totta

Uusi tehostettu masennuslääkitys auttoi vajaassa viikossa ja tunsin ensimmäistä kertaa masennukseni historiassa, että tunnelin päässä voi ollakin valo. Muutos tarttui myös masennuskoulun viimeisellä käynnillä tehtyyn loppuarvioon. Ensimmäistä kertaa masennukseni historiassa sain BDI-seulasta normaalit pisteet. Oli aivan uskomatonta havaita, että masennuksestani voi toipua.

Kävin tänään terveyskeskuksessa hoitajalla varmistamassa, ettei mahdollinen flunssa ole aiheuttanut bakteeritulehduksia ja samalla hän kertoi minulle labratuloksia. Sovittiin psykiatrin kanssa, että maksa-arvoja seurataan hieman tehostetusti, joten kävin edellisenä päivänä maksa-labroissa.

Ehkä flunssa saa edelleen jatkaa riehumistaan. Tulehdusarvoissa ei ollut mitään häikkää, mutta maksa-arvoissa olikin sen edestä. Ne olivat samalla tasolla kuin helmikuussa. Tällä erää syyllinen oli helpommin arvattavissa kuin talvella. Valitettavasti jäi masennuslääkekokeilu tällä erää todella lyhyeksi.

Hoitajalta lähtiessäni soitin saman tien psykiatrian polille tilanteesta ja pääsin lääkärin seuraavan päivän soittolistalle.

Hoidetaan masennusta

Lääkäriviikko jatkui sairausloman kirjoittamisen jälkeen psykiatrin vastaanotolla. Jälleen kerran olin uuden lääkärin vastaanotolla. Uusi lääkäri on aina jännittämisen arvoinen paikka ja jälleen kerran lähdettiin hoidossa aivan eri suuntiin kuin aikaisempien lääkäreiden kanssa.

Lääkäri oli sitä mieltä, että masennuslääkitykseni perusteisiin ei ole mitään tarvetta puuttua ja ehdottikin lääkityksen tehostamista psykoosilääkkellä. Lääkäri erikseen painotti, että kyseessä on pieni annos ja tosiaan lääkekokeilu.

Lähdin hämmentynein mielin lääkärin vastaanotolta. Toisaalta sain sitä mitä halusin - tehostusta masennuksen hoitoon. Toisaalta vastaanottokäynti erosi todella paljon aikaisemmista psykiatrikäynneistäni ja sen lisäksi päädyttiin aloittamaan neuroleptilääkitys, jota olin tähän saakka pitänyt mahdottomana ajatuksenakin.

Sairausloman vuosipäivä

Jos minulle olisi kaksi vuotta sitten sanottu, että olen vielä kahden vuoden kuluttua sairauslomalla, en olisi millään uskonut moisen edes olevan mahdollista. Totuus kuitenkin on, että vietin sairausloman kaksivuotispäiviä lääkärikäynneillä, joiden teemana oli sairausloman ja hoidon jatko. 

Paljon on muuttunut kahdessa vuodessa, mutta paljon on ennallaankin. Perussairaus ja sen aiheuttamat murheet ovat samoja kuin kaksi vuotta sitten. Painopisteet ja oireiden voimakkuus on hieman muuttunut, mutta tauti on kuitenkin sama reuma kuin aikaisemminkin. Reumalla on parempia ja huonompia päiviä. Sitä vastaan pystyy taistelemaan tiettyyn rajaan asti, mutta viime kädessä reuma on kuitenkin huomioitava.

Suurimpana uutena asiana mukaan on tullut masennus. Sinällään sekään ei ole syntynyt kahdessa vuodessa, mutta näiden kahden vuoden aikana olen tullut huomattavasti tietoisemmaksi masennuksestani. Se on osaltaan varmasti ollut mukana aikaisemminkin, mutta nyt aktiivisen hoidon myötä, siitä on tullut tietoisemmaksi. 

Kaksi vuotta sitten ennen sairauslomalle jäämistäni oli tiedossa yksi mahdollinen leikkaus. Sairausloma alkoi yllättävällä leikkauksella ja sen jälkeenkin akka on leikattu kolmesti. Siis kaikkiaan yhden tiedossa olleen mahdollisen leikkauksen lisäksi on leikelty kolmesti. Kaksi operaatiota osui samaan jalkaan, yksi poskionteloihin ja yksi käteen. Näistä leikkauksista kolmesta tuloksena oli huomattava parannus tilanteeseen. Käsileikkauksen osalta en ole vielä varma.

Sairausloman jatkoperusteet olivat reuman aktiivisuus ja masennus, samoja asioita kuin kaksi vuotta sitten. Kuitenkin tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa yksinkertaisesti sinnittely ei enää ole mahdollista. Sinnittelyn ja asioiden siirtämisen sijaan on keksittävä muita keinoja ja niiden keinojen etsiminen vaatii aikaa ja energiaa, jotka ovat poissa työkyvystä. Niinpä työkaluja etsitään sairauslomalla.

Pelkistetty (ja hapetettu) masennus.

Ajauduin mukaan spontaaniin keskusteluun masennuksesta ja sen monista kasvoista. Keskusteluun osallistui hyvin eri syistä masentuneita ihmisiä. Myös henkilöiden masennushistoria oli hyvin vaihteleva ja toipumisen vaihe vaihteli juuri diagnosoidusta akuutista masennuksesta vuosia sitten pahimman masennuksensa selättäneisiin.

Halusin tehdä eron erilaisiin masennuksen syihin. Erään keskustelijan kanssa olimme puineet tilanteitamme melko paljon ennenkin. Halusin tuoda julkiseenkin keskusteluun eron masennustemme syistä. Minulla on taustalla selkeä fyysisen sairastamisen aiheuttama ylirasitustila, hänen masennuksensa on syntynyt enemmän psyykkisistä lähtökohdista. Tämän asian yksinkertainen ilmaisu olikin yllättävän vaikeaa.

Ilmaus "vain masennus" tuo mieleen, että en pidä hänen masennustaan yhtä tärkeänä tai vakavana kuin omaani. Tätä en missään nimessä halunnut tuoda ilmi, vaan nimenomaan korostaa erilaista lähtökohtaa. Sekä minä että ystäväni ymmärsimme, mitä hain ilmaisulla, emme vain olleet tyytyväisiä ulkoasuun. Muutama muu keskusteluun osallistuja sitten ymmärsi tämänkin asian väärin. He ymmärsivät, että yritin sanoa, ettei ystävälläni ollut masennuksen liitännäissairauksia kuten ahdistushäiriötä. Jouduimme siis pohtimaan sopivampia ilmaisuita.

Kun kielitieteilijä ja insinööri asetetaan termiongelman eteen, pitäähän siihen keksiä ratkaisu. Lääketieteeseen vivahtavat termit endogeeninen ja eksogeeninen, eivät tässä kohti kuitenkaan tarjonneet sitä, mitä varsinaisesti kaipasimme. Kaipasimme yksiselitteistä ja kansankielistä sanaa ilmaistaksemme masennuksemme syntyjuurien eroja. Vaikka kyse on samasta sairaudesta, ennen kaikkea toipuminen, voi olla hyvinkin erilaista erilaisten lähtökohtien vuoksi.

Viimein päädyimme toteamaan, että paras keksimämme ilmaus on "pelkistetty masennus". Kun oli määritelty kielitieteilijän masennus, oli määrittelemättä enää insinöörin masennus. Pelkistetyn vastakohtanahan on tietysti hapetettu. Minulla on siis hapatettu masennus - ihan turha tauti.

Ilosta masennukseen

Olen alkanut odottaa jokaista reumalääkeannosta mielettömällä innolla. Tuntuu, että koko elämä pyörii noin viikon ennen tiputusta vain ja ainoastaan tiputuksen ympärillä. Se on hetki, jota odottaa kuin kuuta nousevaa.  Sitä päivämäärää odottaessa pärjää vain sillä ajatuksella, että saan tipan tiettynä hetkenä ja sen jälkeen taas helpottaa.

En kuitenkaan ole oppinut sitä, että minun kohdallani sovittu tiputuspäivä ei takaa mitään. Tiputuksen saamisesta pitäisi iloita vasta, kun lääke on suonessa. Silloin sitä ei enää saa pois, vaikka haluaisikin. Siihen saakka sen tiputuksen saaminen on aina epävarmaa. Ja silti sitä joka kerta luottaa ja toivoo sitä tippaa.

Niin tälläkin kertaa. Kunnes tiputusta edeltävissä turvakokeissa löytyi virtsatieinfektio, joka on tietenkin tiputuksen este. Eipä siinä sitten muuta kuin lääkärille antibioottipyyntö ja soittoa reumapolille, että perutaanpa tiputus taas ja palataan asiaan, kun tulehdus on hoidettu todistetusti.

Masennuslääkitys - tunteita matkan varrelta

Kokoilin kasaan muutamia mietteitä masennuksen hoidostani. Oli itselle todella hyödyllistä kasata ajatukset yhteen kokoon. Tämä on kirjoitettu vahvasti masennuslääkkeiden näkökulmasta. Olen joutunut muuttamaan käsityksiäni moneen otteeseen ja eri suuntiin. On ollut erittäin hyödyllistä käydä tämäkin läpi.

Joku ehkä muistaa, ettei pääsyni psykiatriseen hoitoon ollut erityisen helppo. Olen kuvannut tilannetta mm. ensimmäisen lähetteen tullessa bumerangina takaisin ja ihmetellessäni hoidon saamisen vaikeutta. Onneksi minulla oli silloin tukena hyvä ja pitkän linjan tk-lääkäri, joka lopulta saattoi minut mielenterveystien alkuun.

Toisella yrittämällä siis pääsin hoitoon ja melko pian hoitaja alkoi pehmitellä minua myös masennuslääkitykseen. Hän teki sen erittäin ammattitaitoisesti ja varovasti. Vasta jälkeenpäin ymmärsin, miten pitkällisen työn hän kanssani teki, että suostuin edes harkitsemaan masennuslääkitystä. Hän myi masennuslääkityksen minulle nimenomaan kivunlievitystehon kautta, ei niinkään masennusta helpottavana lääkityksenä.

Lääkäri sitten kartoitti tilanteeni ja pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyttiin aloittamaan Cymbalta-lääkitys. Suostuin lopulta ottamaan sen kokeiluun lähinnä sen takia, että voin sitten sanoa, että olen kokeillut eikä toimi ja samaan hengenvetoon kieltäytyä muista masennuslääkkeistä, koska eivät sovi yhteen muun lääkityksen kanssa.

Yllätys oli melkoinen, kun seuraavalla kuntoutusjaksolla henkilökunnasta useampi ihminen sanoi ääneen, että olen aivan eri ihminen ja minusta näkee, miten henkinen oloni on helpottunut. Minä en huomannut olossani tai mielialassani mitään eroa. Kipuihin lääke ehkä auttoi hieman, mutta todellakin hieman. Olin kuitenkin edelleen melko vahvasti sitä mieltä, että turha lääke, mutta onpahan kokeiltu. Minun ongelmani eivät ole aivokemiassa vaan ylenmääräisessä kuormituksessa. 

Lääkäri oli jälleen minua sinnikkäämpi ja päätti nostaa annosta, koska lääke sopi ja hoitajakin oli nähnyt eron minussa. Kiltisti kokeilin isompaa annosta. Parissa viikossa annosnoston jälkeen huomasin, miten mielialani alkoi kohentua ja muutenkin tuli tietyllä tavalla varmempi olo, että tulkoot vaan mitä tahansa paskaa niskaan, niin selviän. En ehkä yksin, mutta selviän ja minulla on tässä monta tukea mukana. Sen jälkeen lääke on kulkenut mukana "tukiverkkona".

Täysin se ei ole minua masennuksesta parantanut, mikä ei ollutkaan hoidon tavoite. Toiveissa olisi ollut, että tehoa olisi saatu enemmän ja annosta nostettiin maksimiannokseen. Se kuitenkin toi tullessaan vaan liudan haittavaikutuksia, eikä lisännyt tehoa, joten sen annos pudotettiin. Tällöin psykiatri heitti ilmoille myös ajatuksen lääkkeen vaihdosta. Kyseessä on kuitenkin ensimmäinen kokeiltu masennuslääke ja tosiaan teho ei ole ihan toivottu. Tarvitsin kuitenkin sulatteluaikaa ja parin kuukauden päästä totesin, että voisin kokeilla jotain toista, koska tosiaan ei tiedetä, että tehoaako jonkun muun tyyppinen lääke paremmin.

Päädyttiin kuitenkin seuraavalla lääkärikäynnillä ratkaisuun, että jatketaan vielä hetken aikaa näin, koska juuri oli aloitettu reumaan uusi lääke, eikä lääkäri halunnut sotkea sitä lääkekokeilua. Sitten tuli yllättäen vastaan maksa-arvojen nousu ja sen takia jouduttiin lopettamaan lähes kaikki "turhat" lääkkeet ja tauottamaan loput, ettei tuhota maksaa lääkkeillä. Tässä yhteydessä pudotettiin myös Cymbaltan annosta reilusti ja päätettiin tehdä samalla kokeilu masennuslääkkeen tarpeellisuudesta ylipäätään.

Melko pian selvisi, että masennuslääke ei ole enää masennuksen kannalta olennainen ja on siltä osalta tehnyt tehtävänsä: auttanut minut takaisin jaloilleni. BDI-seulan mukaan masennus on muuttunut keskivaikeasta lieväksi, mikä on minun tilanteessani loistava hoitotulos - niitä kuormittavia tekijöitä kun kuitenkin taustalla on edelleen "riittävästi". Ei ole edes järkevää olettaa, että toipuisin täysin ennen, kun reuman hoidon osalta päästään stabiiliin vaiheeseen, jossa siltä suunnalta ei tule uusia yllätyksiä kuukausittain.

Toinenkin seikka selvisi melko pian masennuslääkkeen annospudotuksen myötä. Se on näytellyt "kaksoisagenttia" lääkityksessäni ja on toiminut samalla erinomaisena kipu(kynnys)lääkkeenä. Sen annoksen pudottaminen toi eteen uuden ongelman - riittävän kivun hoidon. Vaikka masennuksen hoitoon en lääkettä tällä hetkellä tarvitsekaan, se puolustaisi paikkaansa kipulääkkeenä.

Minulla on myös - osin ehkä kuviteltu - olo, että turvaverkko altani on viety pois. Eihän se sinällään haittaa niin pitkään, kun pysyy nuoralla. Entä sitten kun askel taas lipeääkin. Kuinka syvälle sitä pudotaan? En ajatellut ihan hetkeen kokeilla.