Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tukipohjalliset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tukipohjalliset. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. syyskuuta 2013

Ei vaan nyt onnistu

Eilisen aloitin käymällä röntgenkuvissa ja sen jälkeen olin ajatellut käyväni kuntosalilla, mutta unohdin ottaa sopivat vaatteet mukaan, joten tyydyin vesijuoksuun. Vesijuoksukaan ei onnistunut kovin hyvin, koska samassa altaassa oli bussilastillinen vesijumppaajia ja uimakouluryhmä. En siis viihtynyt altaassa kovin pitkään.

Päivän ohjelma jatkui paikallisella proteesipajalla, jossa kävin antamassa mitat uusiin tukipohjallisiin. Edelliset ovat palvelleet kaksi vuotta ja hyvät ovat olleetkin. Nämä vaan eivät ole ikuisia, joten uusiminen on välillä tarpeen. Toisaalta halusin tarkistaa nilkkamurtuman mahdolliset vaikutukset tukipohjallisen tarpeeseen.

Juuri, kun jalkamallit oli saatu otettua, soi puhelimeni ja terveyskeskuksen reumahoitaja soitti kertoakseen poskionteloröntgenkuvien näkymät. Sieltä löytyi kuulemma kysta, joka aiheuttaa nämä oireet. Hoito-ohjeeksi avaavia lääkkeitä ja lääkäri kirjoitti lähetteen korvalääkärille. Google kertoi sen jälkeen, että kyseessä on melko tavanomainen ja harmiton vaiva, jollainen löytyy todella monelta sattumalöydöksenä.

Sinällään ei mitään vakavaa, mutta reumalääkkeiden osalta asiaa piti jälleen kysyä reumalääkäriltä. En jaksanut eilen soittaa, koska jo kystalöydöksessä ja mahdollisessa uudessa operaatiossa oli sulattelemista. Soittelin siis tänään sairaalan sisätautipolille ja kysyin asiaa. Kolmas tavoittamani henkilö osasi tehdä asialle jotain, eli kysyä reumalääkäriltä ohjeita.

Reumalääkärin kanta oli juuri se pelätty: niin pitkään kun poskiontelossa on kysta, en saa aloittaa lääkityksiä. Käytännössä reumalääkitys on taas määrittelemättömän pitkällä tauolla eivätkä sairaalan tilastot lupaa asialle kovin nopeaa hoitumista. Ohjeeksi sain, että asioita pitää mahdollisuuksien mukaan kiirehtiä ja yrittää pitää hoitoviive mahdollisimman lyhyenä, mutta aika näyttää, miten asia lopulta hoituu.

Tänään olen sitten lähinnä vollottanut ja rypenyt itsesäälissä. Onneksi kaveri puoliksi pakotti lähtemään istumaan iltaa heille, joten en ihan tyystin voi jäädä neljän seinän sisälle asiaa murehtimaan. Osasin jo eilen aavistaa, ettei tämän tiedon saaminen tule olemaan helppoa, mutta en arvannut, että se olisi näin vaikeaa.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Apuvälineiden vastustaminen

Jossain kohti rikoin useamman kalliin ja painavan lautasen pudottamalla. Yksinkertaisesti eivät pysyneet kipeissä käsissä. Jo ensimmäisen lautasen rikkoonnuttua keksin ongelmaan ratkaisun - muovilautaset. Kuitenkin meni vielä kuukausia ja monia rikottuja lautasia ennen kuin annoin periksi ja ostin lautaset. Vetkuttelin sen takia, että koin lautasten hankkimisen olevan periksi antamista taudille. Olihan se sitä, piti muuttaa totuttuja tapoja, koska en vaan pystynyt totuttuun.

Toisen taistelun kävin fysioterapeutin suositellessa tukipohjallisia. Minulle on jo lapsesta saakka todettu, miten minulla on lattajalat. Olin siihen saakkakin pärjännyt ilman erikoispohjallisia, joten miksi jonkun reuman takia, tarvitsisin moisia. Päätin kuitenkin ottaa ne kokeiluun, koska sain ne yhteiskunnan laskuun. Nykyään en pysty ymmärtämään, miksi niiden hankkiminenkin oli näin vaikeaa.

Olen myös käynyt useampaan otteeseen taistelua samasta asiasta kipulääkkeiden kanssa. Toisinaan kyse on taistelusta ottaako lääke vai ei. Nykyään tätäkin taistelua tulee käytyä harvemmin. Toinen toistuva taisteluaihe on kipulääkityksen tehostaminen. Jostain syystä minun on todella vaikea pyytää lääkäriä vaihtamaan kipulääkettä. Monesti käytössä oleva kipulääke on auttanut edes jonkin verran, mutta uusi voisi auttaa enemmän. Koen kuitenkin valittavani turhasta.

Vielä on paljon apuvälineitä, joita en ole hankkinut, koska koen sen olevan taas periksi antamista. Tavaroiden nosteluun lattialta on saatavilla pihtejä. Pitkävartinen kenkälusikka auttaisi kankeina päivinä kenkien laitossa. Fysioterapeutti ehdotteli rannetukia ranneoireita helpottamaan. Lista tuntuu olevan loputon. Toisaalta kokemus biologisista lääkkeistä osoitti, että olen lähes oireeton, jos lääkitys on kohdallaan.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Talvipäivällä kävelemässä

Aamulla olo oli todella hyvä, vaikka eilen illalla tosiaan mittasin kuumetta. Päätin luottaa ihan oloon ja kuumemittariin ja lähteä rauhalliselle kävelylenkille. Pieni pakkanen ja hentoinen lumisade kuitenkin houkuttelivat nauttimaan talvipäivästä ja päädyin kävelemään lenkin, jota olen jo pidempään miettinyt pitkäksi rauhalliseksi lenkiksi.

Kaiken kaikkiaan tuli käveltyä 14 kilometriä. Vauhti ei päätä huomannut, joten aikaa lenkkiin meni kolmisen tuntia, vaikka juoksin eilisen 2-3 minuutin lenkin. Koska en ajatellut kävellä noin pitkää lenkkiä, lähdin lenkille huonoissa kengissä ja ilman tukipohjallisia. Etenkin nilkat ottivat moisesta nokkiinsa ja kipuilivat jo lenkin lopulla eivätkä helpottaneet illan tullenkaan. Tukipohjalliset ovat siis selkeästi tarpeeseen.

Lenkin jälkeen nautin päiväunista koiran kanssa ja herättyäni tein fysioterapeutin ohjeistamat liikkeet. Olen tehnyt niitä aivan liian harvoin ja joudunkin maanantaina tunnustamaan moisen fyssarille. Selityksiähän voisi keksiä, mutta totuus taitaa olla, etten ole ollut riittävän motivoitunut niiden tekemiseen. Motivaatio olisi kyllä syytä löytää.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Aamureippailu

Tänään aamulla sain ajatuksen, että käyn aamu-uinnilla. Hetken aikaa oloa kokeiltuani päätin lähteä ensin aamulenkille ja käydä lenkin jälkeen uimassa. Muuten hyvä suunnitelma, mutta unohdin uimisen. Lenkin ajattelin ottaa rauhallisena hölkkänä, mutta päädyin reitille, joka koostui kapeasta polusta, jota en uskaltanut juosta. Niinpä taisin kävellä ainakin puolet lenkistä. Lenkin jälkeen päätin hieman kiusailla kahvakuulaa ja tein sillä noin vartin treenin.

Aamupalaa söin mökin kuistilla ja nautiskelin auringonpaisteesta, kosken kohinasta ja käen kukunnasta. Mietin, että tällaisiin maisemiin voisi hyvinkin jäädä pysyvästi. Tosin taitaa olla aika eri asia asua talvella ja vastata itse esimerkiksi lumitöistä. Näin mökkiasujana moiset ovat yleensä isännän vastuulla.

Päivän vietin sitten koiranäyttelyssä ja tuli käveltyä ja seisoskeltua riittävästi. Jo kotiin lähtiessä nivelissä tuntui jäykkyyttä ja mökillä en meinannut päästä ulos autosta, kun kaikki isot nivelet ja selkä tuntuivat kipeiltä ja voimattomilta. Tilannetta ei taatusti auttanut, että kastelin aamulla tukipohjalliset ja jouduin kulkemaan päivän ilman niitä.

torstai 5. tammikuuta 2012

Uimaleluja

Tänään sain haettua postista paketin, joka sisälsi pullarin ja lättärit. Eipä iltapäivälle ollut sitten muita vaihtoehtoja, kuin mennä kokeilemaan kyseisiä leluja uima-altaaseen. Hyvin huomasi, että sai siirrettyä rasitusta käsille ja pystyi todella hyvin keskittymään käsivetojen tekniikkaan. Odotan mielenkiinnolla, mitä lihakset moisesta sanovat. Ainakin uidessa tuntuivat hyviltä apuvälineiltä ja toivat vaihtelua treeniin.

Kävin myös kokeilemassa kävelemistä ilman tukipohjallisia. Tunnin lenkillä ei tuntunut kipua jalassa oikeastaan lainkaan, joten kovasti tekisi mieli syyttää pohjallisia. Huomenna kokeilen vuorostaan pohjallisten kanssa. Toisaalta pohjalliset olisivat mukava syyllinen kivuille, koska niitä mahdollisesti saa muutettua tai ainakin niiden käytön voi lopettaa. Ne ovat kyllä tehneet todella hyvää nilkoille, joten ihan tyystin niistä en haluaisi joutua luopumaan. Maanantaina puhelin kouraan ja puhelua tekijälle, jos he osaisivat ottaa asiaan kantaa.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Viimeinen fysioterapia

Tänään kävin tätä erää viimeisen kerran fysioterapeutin vastaanotolla. Vajaan puoli vuotta kävinkin ja koin käynnit todella hyödyllisiksi. Opin paljon taudistani ja sain hurjan määrän työkaluja, joiden avulla pärjään jatkossakin. Nyt tiedän, että oikeasti voin vaikuttaa taudin kulkuun ja helpottaa omaa oloani. Uskallan myös antaa eri tavalla periksi taudille - jos jokin asia tuntuu pahalta sen voi jättää tekemättä ilman omantunnon tuskia.

Fysioterapeutti ei juuri ottanut kantaa tuohon päkiäongelmaani. Kehotti kokeilemaan lenkkiä ilman tukipohjallista. Kipeytyykö jalka samalla tavalla? Jos ei kipeydy, niin syy voi hyvinkin olla pohjallisessa. Sitten on vaan otettava yhteys pohjallisten tekijään ja keskustelua heidän kanssaan. Kuulemma yleensä pohjallisten aiheuttamat ongelmat tulevat eteen ensimmäisten käyttöviikkojen aikana, joten siinä mielessä syy voi olla joku muukin. Seuraillaan tämä viikko ja alkuviikosta tartun puhelimeen, jos ei helpota.

Nyt olen siis ehkä reumani suhteen uudessa tilanteessa. Vastuu hoidosta on siirtynyt minulle ja terveyskeskukselle. Asiassa on kaksi puolta. Tauti on hallinnassa ja reumalääkärin mielestä tällä hetkellä tauti on melko rauhallisessa vaiheessa ja pysyy kurissa näillä lääkityksillä. Toisaalta, jos tauti syystä tai toisesta aktivoituu uudelleen, reumalääkärin hoitoon pääsemiseen menee reilusti enemmän aikaa. Enää ei noin vain soitetakaan reumapolille ja kysytä lääkärin mielipidettä.

torstai 29. joulukuuta 2011

Kenkäkaupoissa

Tukipohjalliset tarjoavat loistavan tekosyyn hankkia uusia kenkiä. Valtaosa nykyisistä kengistäni on sellaisia, ettei niissä voi pohjallisia käyttää. Toistaiseksi olen kenkävarastostani löytänyt kahdet kengät, joiden kanssa pohjallisia voi käyttää. Toiset on ostettu hetkeä ennen pohjallisten hankintaa, joten silloin osasi jo huomioida pohjalliset. Toiset puolestaan ovat turvakengät.

Olenkin siis ostellut tänä syksynä useita pareja kenkiä. Ensimmäinen ostokseni oli täysin tuettomat lenkkitossut. Aikaisemmin olen aina käyttänyt vahvasti tuettuja tossuja, koska olen ne kokemuksen kautta havainnut hyviksi. Niiden kanssa ei pohjallisia voi käyttää, koska yhteisvaikutus on niin suuri, että askellus menee toiseen suuntaan pieleen ja pahasti. Jotain hyvää tässäkin - tuettomat kengät ovat huomattavasti edullisempia.

Seuraava ostokseni oli vuorelliset kävelykengät. Nämä eivät suoraan tulleet korvaamaan mitään olemassa olevia kenkiä, vaan siistien talvinilkkureiden suhteen kaapissani oli selkeä puute. Edelliset vastaavat kengät olivat korolliset ja ne eivät ole tuntuneet kovin hyviltä reumaan sairatumisen jälkeen, joten olenkin kulkenut muutaman talven joko lenkkareissa tai syyskengissä. Kolmannet olivat tuossa pari viestiä aiemmin mainitsemani vaelluskengät.

Tänään kiersin Helsingin kauppoja ajatuksella löytää mukavat sisäkengät töihin. Lähtökohtaisesti moisen ei olettaisi olevan kovin suuri ongelma. Totuus oli kuitenkin tarua ihmeellisempi. Pääasiassa sisäkengät ovat jonkin sortin sandaaleita, joihin on melko turha kuvitellakaan saavansa pohjallisia siististi. Vaihtoehdoksi jääkin pääasiassa erilaiset avokastyyppiset kengät, joiden löytäminen vuodenvaihteessa on melko haastavaa etenkin, jos huomioi pohjallisen tuomat lisätarpeet - irrotettava pohjallinen ja riittävästi tilaa.

Kaupoista löytyikin puolen kymmentä varteenotettavaa vaihtoehtoa. Muutamasta terveyskengästä sai pohjallisen vaihdettua, mikä oli todella positiivinen yllätys. Eli muutamaan sandaalimalliseenkin kenkään saa tukipohjallisen. Näiden sandaalimallien osalta ongelmaksi muodostui tukipohjallisen väri ja materiaali. Kengät näyttivät huomattavasti kivemmilta ruskeissa sileissä pohjallisissa kuin omissa harmaissani.

Niinpä sandaalit jäivät pois laskuista ja jäljelle jäi kaksi vaihtoehtoa. Toinen oli vähän puukenkä tyyppinen ja toinen umpikärkinen avokas. Valitettavasti kummastakaan kengästä ei ollut tarjolla sopivan kokoista kenkää. Pohjallinen vaatii sen verran reilusti tilaa, että molemmista olisi pitänyt päästä kokeilemaan koko 42. Avokkaan valmistajalla oli tarjolla sandaalimallisia kenkiä sopivassa koossa. Myös "puukengästä" valmistetaan kokoa 42, mutta täydellä hinnalla en niitä raaski ostaa, eikä sopivaa alennusta ole tullut vastaan.

Vielä on hankintalistalla ainakin sisäliikuntakengät ja kesäkengät. Näistä sisäliikuntakengät ovat muutenkin uusimisen tarpeessa, mutta vanhat saavat palvella, kunnes kotiudun jonnekin ja tiedän millaisia sisäharrastuksia alan harrastaa. Salille nuo nykyiset kengät ovat aivan riittävät, mutta johonkin liikkuvampaan jumppaan olisi hyvä saada pohjalliset jalan alle. Kesäkengät puolestaan hankin, kunhan kesä tulee, jos silloin vielä koen tarvitsevani sellaisia.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Rauhallista uintia

Tänään kävin pyörähtämässä uima-altaassa. Päätin jo halliin ajellessani, että uin pitkän ja rauhallisen treenin rintaa. Aikoihin en ole uinut pitkää ja rauhallista treeniä, vaan olen pääsääntöisesti treenannut vapaauintia. Nyt kuitenkin sahasin uima-allasta kolme varttia kohtalaisen matalilla sykkeillä. Pitkästä aikaa se oli todella mukavaa, vaikka alkuun epäilin, että tylsistyn vartin jälkeen.

Uimareissun jälkeen kävin etsimässä itselleni uudet vaelluskenkätyyppiset ulkoilukengät. Edelliseni olivat aivan hyvässä kunnossa, mutta tukipohjalliset eivät sovi niihin, joten niitä ei tule käytettyä. Näillä vesikeleillä tavalliset lenkkarit ovat aika epämukavat jalkineet, koska vesi tulee todella herkästi läpi. Ajattelin moiset ostaa alesta - ja täysihintaisiin päädyin.

Kun pääsin uusien kenkien kanssa kotiin, iloitsin ajatuksesta, että koira on vielä lenkittämättä ja pääsen sen kanssa kävelylenkille. Valitettavasti äitini oli jo käynyt koiran kanssa tunnin lenkillä, joten pakottava tarve jäi puuttumaan ja kenkien kokeilu siirtyi jonnekin tulevaisuuteen.

torstai 17. marraskuuta 2011

Fysioterapiaa

Tänään on akkaa rääkätty useammankin fysioterapeutin toimesta. Ensin kävin hakemassa tukipohjalliset ja sain ison liudan vinkkejä niiden käyttöön. Kaiken kaikkiaan aika hassulta tuntuu, kun pohjallinen pakottaa jalan oikeaan asentoon. Kun melkein 30 vuotta kävelee väärin, niin onko se ihmekään, jos jalat ihmettelevät uutta asentoa. Kovasti odotan, että jalat tottuvat pian ja nuo tuovat apuja päkiäongelmiin.

Seuraavaksi vaihdoin fysioterapeuttia muutaman sadan metrin päähän. Vuorossa oli siis tutumpi fysioterapeutti ja aiheena selän omahoito. Kertailtiin viime kerran syvien lihasten treeniä. Olin epäilyistäni huolimatta treenannut ihan oikeita lihaksia ja selvästi huomasi, miten kehitystä on tapahtunut. Jatkettiin sitten tälle pohjalle ja fysioterapeutti opetti minulle selkärangan syviä lihaksia herätteleviä harjoituksia. Yllättävän pienellä liikkeellä saa uusia lihaksia rääkättyä. Käytiin myös läpi syvien vatsalihasten kiusaamisharjoitus, jolla on tarkoitus hieman horjuttaa sitä tasaista tukea ja sitä kautta vahvistaa lihaksia ja opetella käyttämään niitä erilaisissa tilanteissa.

Tänään on taas pitkästä aikaa selkä muistutellut itsestään. Useamman tunnin bussissa istuminen ei ainakaan helpottanut tilannetta. No muistuupa taas mieleen, miksi selkää kuvailtiin viime kesänä. Toisaalta selkä taas kertoo, että olen ehkä luistanut liian usein selkäjumpasta. Onpa taas syy ottaa itseään niskasta ja liikutella tuota selkää. Hirvittävän pitkään se onkin ollut rauhallinen. Nyt on selän kanssa kuitenkin huomattavasti paremmat työkalut pärjätä kuin viime kesänä. Joten huomenna käy tieni selkää kuunnellen juoksulenkille.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Perinteistä jumppaa

Tänään päätin taas suhtautua avoimesti uusiin jumppiin ja ilmoittauduin BodyMix-tunnille. Tämä jumppa on todella suosittu ja sen ryhmät ovat lähes aina täynnä. Nyt oli ryhmässä kuitenkin tilaa ja päätin kokeilla, koska eilisen salitreenin jälkeen pumppi ei innostanut.

Tällä erää avoimesta mielestäni huolimatta petyin jumppaan. Se oli juuri sellaista kuin puolivuotta sitten kuvittelin kaikkien ryhmäjumppien olevan. Ensin liikutaan salissa edestakaisin koko ryhmänä, milloin jalat milläkin tavalla solmussa. Kun lihakset on saatu lämpimiksi, tehdään tuhannen erilaista kyykkyä ja lopuksi vatsalihaksia. Venyttelyt keskittyvät sitten jalkojen lihaksiin isoihin lihaksiin juuri niillä venyttelyliikkeillä, mitä en koskaan ole saanut tuntumaan. Eli tämä jumppa on kokeiltu ja saa jatkossakin olla täynnä.

Sain postitse myös kuntoutusselosteen viime viikon pohjalliskäynnin tuloksista. Yleensä aika sujuvasti luen lääkäreiden merkintöjä, mutta tuo lappunen on kyllä melkoista hepreaa. Tällä kertaa edes pikainen googletus ei tuonut mainittavaa selvyyttä noihin merkintöihin. Ymmärrän täysin, miksi ihmiset valittavat lääkärilatinasta. Minulle näköjään fysioterapeuttilatina on riittävän vaikeaa.