Opiskelijan juhannus

Väittävät, että keskikesän juhlaa pitäisi jollain tapaa juhlia. Minä päätin tällä erää olla juhlimatta ja sen sijaan hyötykäyttää rauhalliset hetket työmaalla ja viettää juhannukset kirjoittamalla lopputyötäni. Minä vain tarvitsen kirjoittamiseen rauhan.

Sen verran kuitenkin nautin keskikesästä, että en pitänyt aamulla erityistä kiirettä töihin hankkiutumisen kanssa, vaan hyvällä omalla tunnolla kävin eilen aamulenkillä. Pitkästä aikaa hölkkäsin muutaman askeleen ja lenkki tuntui todella hyvältä, vaikka en ottanut polvitukeakaan mukaan. Alkaisikohan tuo polvikin viimein parantua?

Lenkin jälkeen heiluttelin hieman kahvakuulaakin. Päätin tehdä 10 etuheilautusta ja ne teinkin. Olisin varmasti jaksanut enemmänkin, mutta päätin tällä erää ottaa asiat rauhallisesti ja mieluummin tehdä liian vähän kuin liikaa.

Päivä menikin työpaikalla kirjallisissa touhuissa. Yllättävän paljon sain aikaan, vaikka työteho oli melko alhainen. Siitä huolimatta tekstiä syntyi huomattavasti enemmän kuin aikoihin. Kuviosta jäi ehdottomasti positiivinen fiilis, vaikka vapaata en pitänytkään.

Työpäivää lyhensi lupaus käyttää työkaverin koiraa lenkillä. Alunperin ajattelin käydä vain lyhyen ja nopean lenkin, mutta jalat veivätkin pidemmälle ja kävin tarkastamassa yhden suositellun lammen pohjukan. Tuli siis käveltyä lähes tunti ja vielä kohtalaisen reippaasti.

Lenkin jälkeen unta ei kauheasti tarvinnut houkutella. Tein ruuan ja nukahdin lähes välittömästi. Yön nukuinkin melko hyvin. Heräsin tosin pikkutunneilla savun hajuun. Tiesin, että vieressä poltettiin juhannuskokkoa, joten en havainnosta kamalasti yllättynyt.

Aamulla heräsin pirteänä ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Tänään en edes yrittänyt lähteä lenkille, joten olin työpaikalla jo kohtalaisen aikaisin ja tänään olen myös ollut melko aktiivinen kirjoittaja ja työ onkin edennyt melkoisesti. Tämän kirjoituksen jälkeen kirjoitan vielä yhden rupeaman ennen kuin lähden kotiin tekemään jälleen ruokaa.

Aamulla havahduin tosiasiaan, että en ole ottanut kipulääkettä moneen päivään ja silti aamulla olen herännyt virkeänä ja olo on ollut muutenkin hyvä. Hermo-oireet jalkapöydistä ovat hävinneet täysin ja ainoa oireileva paikka on oikea keskisormi. Päätinkin aamulla hankkia siihen kortisonipistoksen lähitulevaisuudessa, jos sen avulla pääsisi nauttimaan täysin oireettomasta kaudesta.

Junaillen

Yritimme saada professorin kanssa aikatauluja sovitettua yhteen niin, että hän voisi tulla käymään työpaikallani. Käytännössä tämä ei kuitenkaan onnistunut, vaan aikataulumme menivät melko pahasti ristiin. Päätettiin sitten, että minun on mentävä vuoren luokse ja kävinkin tänään isolla kirkolla jutustelemassa lopputyöstäni.

Mietin moneen otteeseen, mikä on sopiva tapa tehdä tämä reissu ja päätin lähteä käymään päiväseltään. Niinpä aamulla kello soi neljältä ja pakkasin luuni autoon ja ajoin Savon pääkaupunkiin juna-asemalle. Jostain syystä en oikein saanut nukuttua junassa, joten olin jo Helsinkiin päästyäni valvonut melkoisesti normaaliaamua pidempään.

Helsingissä lopputyön läpikäynnin lisäksi hoitelin puhelimella noita työkuvioita ja sainkin ainakin pienen selvyyden asiaan. Nyt on varmistettu selkänoja, jota vasten nojata, kun asiaa aletaan uudelleen vääntämään. Katsotaan, mihin uusi vääntö päätyy.

Kaikkien hoidettujen asioiden jälkeen mietin, että millä aikataululla lähden junailemaan kotia kohti. Päätin tulla kalliimmalla junalla, että saan ensi yöksi edes jollain tavalla järkevän pituiset unet. Junassa sai kuitenkin istua kuin sillit suolassa ja muutenkin matka tuntui huomattavasti ärsyttävämmältä.

Ainakin sen havainnon tein matkustaessani, että junassa istuminen käy ihmeellisen paljon niskan päälle. Loppumatkasta tuntui, ettei jaksa pitää päätä enää pystyssä ja takaraivoon hiipi jännityspäänsärky. Luultavasti yö sitten nukutaankin taas kipulääkkeiden voimalla, vaikka olen niiden käyttöä yrittänyt aktiivisesti vähentää.

Pitkää päivää pakerretaan

Tänään olen tehnyt kohtuuttoman pitkän työpäivän. Viime yönä nukuin reilu 12 tunnin yöunet ja heräsin aamusta ajoissa virkeänä. Pitkät yöunet tekivät hyvää ja aamulla maailma näyttäytyi edellistä parempana.

Valitettavasti päivällä minulle soitettiin työpaikasta, jota on tässä väännetty useampi kuukausi. Olivat eilen tehneet päätöksen, että haluavat vakituiseen työsuhteeseen ihmisen ja lääkärin määräämä uusintatarkastus puolen vuoden kuluttua ei sitä käytännössä mahdollista. Eli en sitä työpaikkaa ainakaan tällä lausunnolla saa.

Minähän en näin helposti anna periksi ja otin jo yhteyttä työterveyshuoltoon, josko lääkäri voisi muuttaa lausuntoaan tai ainakin siirtää uusintatarkastusta aiemmaksi, että saataisiin asiat selviämään koeajan puitteissa. Keskustelin asiasta työterveyshoitajan kanssa melko pitkään ja hän lupasi puhua asiasta lääkärin kanssa. Toivottavasti siltä saralta tilanne paranee.

Huonon päivän kruunasi excelin huolellinen kaatuminen ja samalla noin kolmen kuukauden työn valuminen hukkaan. Työpäivä sitten venahtikin melko pitkäksi ja siitä huolimatta vielä on paljon tekemistä, että pääsen edes lähtöpisteeseen. Nyt on kuitenkin pakko painua nukkumaan, koska huomenna on herätys järjettömän aikaisin.

Ei niin hyvä päivä

Eilisen innoittamana aamulla tarkastelin erityisen tarkasti, millaisia oireita minulla on. Totesin, että pienet nivelet olivat melko arat, mutta aamujäykkyys hävisi melkoisen nopeasti. Samalla huomasin, että nilkkojen ojentaminen oli lähes kivutonta ja sähköiskuoireet ovat pitkälti kadonneet. Taisi se hermoratatutkimuksen tehnyt lääkäri olla oikeassa, että hermo-oireet ovat nivelperäisiä.

Tänään edistettiin taas työhönottoprojektia ja ensimmäistä kertaa takaraivoon hiipi pelko, että entä jos tämä unelmatyöni jää saamatta terveyden takia. Nyt pitää vaan yrittää pitää pää kylmänä. Jos homma menee puihin, niin se menee, mutta sitä on turha murehtia vielä.

Tänään on ollut ensimmäistä kertaa näin vahvana tunne, että vihaan tätä tautia. Olen moneen kertaan kysynyt itseltäni, miksi minä olen sairastunut ja miksi tämä sairaus vaikuttaa tulevaisuuteeni. Melko vähällä olen päässyt näiden tunteiden kanssa, mutta ilmeisesti tämä on jossain kohti käytävä läpi. Minulla on toistaiseksi ollut erittäin vakaa usko, että tauti ei estä minua toteuttamasta haaveitani, mutta tällä hetkellä asia hieman epäilyttää.

Paluu arkeen

Lähes viikon terveydenhoitovapaan jälkeen palasin tänään sorvin ääreen. Päivä ei mennyt ollenkaan suunnitelmien mukaan ja päivä olikin paikasta toiseen hyppäämistä. Vaikka olen liikkunut päivän mittaan vähemmän kuin viime aikojen keskimääräisenä päivänä, polvi päätti suuttua ja vihoitella koko illan. Jos tietäisin, mikä oli polvelle liikaa, voisin ehkä välttää ylirasitusta.

Poskiontelotulehdus on puolestaan loistanut poissaolollaan. Aamulla herätessä olo oli aivan erilainen kuin eilisaamuna. Koko päivänä olo ei ollut tukkoinen ihan työpäivän loppua lukuunottamatta. Pääsin kuitenkin kotiin ja huuhtelemaan ontelot, joten sekin tuska oli hyvin lyhyt. Toivottavasti tämä tauti ymmärtää parantua näin helposti.

Lähes terve polvi

Polvi oli tänään niin kivuton, että jopa unohdin sen olevan vammautunut. On todella mukavaa päästä tekemään myös niitä mukavia työtehtäviä, joihin kuuluu liikkumista. Kävin tänään ensimmäistä kertaa polvivamman jälkeen ajelulla työkaverin kanssa ja tulihan siinä keskusteltua huomattavan paljon asiaakin. Vasta autossa tajusin, miten ikävä minulla onkaan ollut näitä reissuja.

Illalla lähdin koiran kanssa koirapuistoon ja sujuvasti unohdin laittaa polvituen. Otin sen työpäivän jälkeen hetkeksi pois, että iho saisi hengittää. Puistossa seistessä ja kävellessä sitten muistin, että minulla tosiaan on vammautunut polvi. Reissun jälkeen polvi oli ehkä hieman turvoksissakin.

Onni onnettomuudessa

Paluu flunssan töihin flunssan jälkeen ei mennyt ihan putkeen. Eilinen oli ihan normaali päivä, mitä nyt töitä oli vähintään riittävästi rästissä. Toisaalta myös pää tuntui levänneen viikon aikana ja sain poikkeuksellisen paljon aikaan.

Tämä päivä ei ollutkaan niin loistava. Tein erästä viikoittaista rutiinityötä, jonka yhteydessä onnistuin kaatumaan ja vääntämään polveni oikein huolella. Könkkäsin takaisin työhuoneelle ja ilmoitin työkaverille, että joku muu saa hoitaa kuvion loppuun. Kun siinä asiaa selviteltiin tarkemmin todettiin yhteisymmärryksessä, että polvea on syytä näyttää lääkärille.

Loppupäivän ohjelma koostuikin sitten terveysasemilla odottamisesta. Ensimmäisessä paikassa tuntui tapahtuvan koko ajan ja melko pian lääkärikin tuli jututtamaan minua. Tutkimusten jälkeen hänen mielestään polven sivuside oli hieman vammautunut, mutta sekin hoidetaan toistaiseksi konservatiivisesti. Varmuuden vuoksi polvi kuitenkin kuvattiin ja lääkärikin kysyi ohjeita isommasta sairaalasta.

Koska jokaisella pikkukylällä ei ole mielekästä pitää röntgeniä, jouduin lähtemään naapurikuntaan röntgenlaitteen luokse. Siellä kuvaus sujuikin kohtalaisen nopeasti ja päivän pisin odotus oli tämän terveysaseman aulassa taksia odotellessa. Taksilla sitten kotimökkiin pötköttämään ja huomenna työmaalle uusiin haasteisiin.

Täytyy todeta, että sain todella hyvää ja huolehtivaista palvelua molemmilla terveysasemilla. Ensimmäisellä jopa toinen hoitajista muisti minut - kävin joulukuussa hänen luonaan ihmettelemässä flunssaa. Ensimmäisellä ehdin olemaan lyhyitä hetkiä yksin, mutta odottavan aika ei tullut pitkäksi missään vaiheessa. Toisellakin asemalla sain vain positiivista palvelua.  Jälleen kerran pikkupaikkakuntien terveyskeskukset näyttivät kyntensä.

Nyt sitten seuraavat päivät tai viikot keskitytään kuuntelemaan polvea. Ainakin tällä hetkellä ilman keppejä käveleminen on lähinnä kaukainen haave. Toivotaan todella hartaasti, että polvi paranee pian ja pääsen taas liikuttamaan selkääkin. Vielä en uskalla lähteä edes uimahallille.

Tässä tilanteessa oli kuitenkin onni onnettomuudessa sikäli, että tilanteessa oli ainekset paljon pahempaan tapaturmaan ja paikkakin olisi voinut olla vaikeampi. Tällä erää lopputulos oli, etten saanut yhtään sairauslomapäivää - osa kiitoksesta kuuluu pääasiassa toimistotyölle. Taitaa minulla sentään olla joku suojelusenkeli matkassa.

Töiden loppu

Tämän vuoden viimeinen työpäivä on takana päin ja lähtemisestä tuli oikeastaan hyvä fiilis. Tällä erää ei tullut sellaista haikeaa lähdön tunnelmaa, vaan toteamus, että olen pari kuukautta poissa ja tulen taas. Varmana kesälomalle lähtijöillä on vastaava tunne. Tähän saakka töiden lopettamiseen liittynyt lopullisuuden tunnetta.

Huomenna on edessä jälleen muutto. Savo jää taakse ja suuntaan kohti etelää. Tänään olen sulatellut autoa, jotta saisin takapaksin auki. Aukesihan se viimein, mutta yritti kovasti jäätyä vielä kotimatkalla. Sain vielä auki ja ajattelin, että se saa jäätyä rauhassa ennen kuin laitan sen kiinni, jotta pääsen pakkaamaan huomenna sinne tavaroita.

Tekisi melkein mieli sanoa, että flunssa on voitettu kanta. Aamulla oli vielä sen verran tukkoinen olo, etten ottanut reumalääkettä. Huomenna yritän uudelleen. Yllättävän vähän nivelet ovat oireilleet, vaikka tehokkaat lääkkeet ovatkin tauolla. Selkä vähän jäykistelee, mutta perifeeriset nivelet ovat kunnossa.

Työtä ja väsymystä

Eilinen päivä meni melko pitkälti työpaikalla. Tuli tehtyä huomattavasti pidempi päivä kuin alun perin oli tarkoitus. Illalla painuin pehkuihin lähes välittömästi kotiin tulemisen jälkeen. Edellinen yö meni pitkästi vessassa vatsan kanssa, mikä ei ainakaan helpottanut jaksamista.

Viime yö menikin paremmin ja nukuinkin pitkälle aamupäivään. Kahdeksan jälkeen uni oli enemmänkin torkkumista, mutta nopeasti siinäkin meni aika. Koko päivän olo on ollut melkoisen väsynyt. Päätin kuitenkin lähteä etsimään puurokulhoa, koska aamupuuroni levisi taas mikroon. Kulhoa ei löytynyt kovin läheltä, joten etsintäreissu vei koko iltapäivän. Nyt olisinkin taas valmis nukkumaan.

Tylsä elämä

Messujen jälkeen on koittanut jälleen paluu arkeen ja työn touhuun. Alkuun kuvittelin, että tästä päivästä tulee pitkä työpäivä, mutta erinäisten sattumusten vuoksi päivästä tulikin normaalipituinen.

Muuta erityistä mainittavaa ei päivästä jäänyt käteen. Elämä syksyllä metsän keskellä on sen verran yksitoikkoista, ettei juuri tule kirjoittamisen aiheita. Märille ja pimeille teille ei tee mieli lähteä lenkille ja sisälläkään ei ole mitään erityistä tekemistä, kun kädet ovat sen verran kipeät, että käsitöiden tekeminen ei ole miellyttävää.

Verkostoitumassa

Taas on opinnot ja työ vieneet akkaa siihen malliin, ettei blogille ole ennättänyt edes ajatusta uhrata. Alalla on tällä hetkellä käynnissä suuret messut, joihin mekin uusina alan vaikuttajina otimme osaa. Eilinen ilta meni avajaisjuhlallisuuksissa ja tänään istuttiin sitten seminaarissa ja jatkettiin verkostoitumista.

Sinällään olen positiivisesti yllättynyt tapahtuman lämminhenkisyydestä. Oletin, että henki olisi reilusti asiallisempi ja virallisempi. Käytännössä kuitenkin näin reilusti alan tuttuja ja pääsin tervehtimään heitä. Vaikka en kovin paljoa ihmisiä alalta vielä tunne, yllätyin kuinka paljon tuttuja tuli vastaan.

Sinällään hankalassa vaiheessa oleva selkäni ei erityisesti arvostanut kaikkea istumista. Ilmeisesti uuden autoni penkki ei ole optimaalisin. Se on kipeyttänyt selkäni kaikilla pidemmillä ajomatkoilla, jotka olen sillä ajanut. Pitänee selvitellä, miten siitä saisi selkäystävällisemmän. Eipä seminaarissa istuminenkaan parantanut selkää, joten odotan, että yöstä tulee jälleen hankala.

Paluu töihin

Terveydenhoitoon liittyvät vapaat on nyt pidetty ja tänään palasin sorvin ääreen, tai ainakin työpaikalle. Aamun aloitin melkoisen sähäkästi tekemällä useamman rästissä olleen jutun. Tehokkuus hieman kärsi päivän mittaan, mutten huono työntekijä kuitenkaan ollut.

Äitini lähti viettämään lomaansa luokseni Savoon ja tänään ei ole ollut pakko lähteä lenkille. Kovasti suunnittelin hölkkälenkkiä työpäivän jälkeen, mutta ei tullut kuitenkaan lähdettyä, mutta tein kuitenkin pitkät ja huolelliset venyttelyt.

Tylsä työpäivä

Tästäkin päivästä on tullut liikuntamielessä lepopäivä. Koko päivä on mennyt melko pitkälti töissä toimistotöissä. Vähän vaihtelua päivään toi koiran reissu. Ajelin siis pientä hiekkatietä edestakaisin, jotta sain koiran kyydin matkaan ja reissun jälkeen kotiin. Koiralla on siis ollut paljon mielenkiintoisempi päivä kuin minulla.

Työnarkomaanin lauantai

Koska maanantai meni viisurin poistossa ja ensiviikollakin on vapaan tarvetta, päätin tänään mennä tekemään töitä, joita en viikolla yksinkertaisesti ennättänyt tehdä. Niinpä vietin sitten pyhäpäivää työpaikalla. Kerrankin sai rauhassa keskittyä tehtäviin, joita oli tekemässä.

Työpäivän jälkeen oli melkoisen virkeä olo ja päätin lähteä vesisateessa reippaalle lenkille. Kävelylenkkeily vesisateessa ei useinkaan houkuttele, joten päädyin kokeilemaan miltä hölkkääminen tuntuu. Paljon on hölkkäkunnosta hävinnyt syksyn aikana, mutta kuitenkin hölkästä löytyi paljon positiivisia kokemuksia.

Hölkkäilin nelisen rauhallista pätkää ja välit kävelin. Olisin ehkä jaksanut juosta enemmänkin, mutta päätin mieluummin ottaa rauhallisesti ja tehdä ensisijaisesti todella positiivisen lenkin. Toivottavasti liukkaat loistavat poissaolollaan, jotta pääsee juoksemaan useamman kerran.

Tämä on muuten tämän blogin 500 viesti. En olisi ikinä uskonut kirjoittavani tätä kovin pitkään. Kuitenkin blogimerkinnästä on tullut lähes jokailtainen tapa. Harvassa ovat ne illat, kun tekstiä ei kirjoita, vaikka siihen olisi aikaakin. Itselleen pitää olla armollinen ja tämä blogi on kuitenkin vain harrastus ja tapa purkaa mietteitään.

Työpaikka

Tänään oli vuorossa ensimmäinen työpäivä tätä rytinää. Oli todella mukava taas päästä savolaisten luokse. Vastaanotto oli melkoisen lämmin ja tunsin itseni todellakin tervetulleeksi. Tekemistäkin on meikäläiselle vähintään riittävästi, joten tuskin loppuvuodesta tulee liian tylsä.

Selkä suuttui tänään jostain ja nyt arvonkin, miten vahvoilla lääkkeillä arvaan yrittää nukkumista. Osin tämä on varmasti tottumuksen puutetta, mutta läheskään kaikki oireet eivät selity sillä. Selkä onkin ollut jo pitkään rauhallinen.

Työnarkomaanin tauti

Kuten blogistakin voi lukea, reumani on ollut viimeaikoina melko aktiivinen. Tänään tuli kuitenkin töissä tehtyä melko työntäyteinen päivä. Aamulla töihin kävellessäni pohdiskelin, miten kädet tuntuvat melkoisen hankalilta. Seuraavan kerran tauti vaivasi kotiin lähdön yhteydessä. Vaikka aamulla tuntui, ettei käsillä tee juuri mitään, niin työ tuntui parantavan ne. Se ei ole välttämättä pelkästään hyvä asia, koska tunnetusti liialla työnteolla on haittapuolensa.

Hullu päivä

Tänään oli töissä taas sen suuntainen hulinapäivä, että työpäivä venyi loppupäästä parilla tunnilla. Töistä kotiuduttua oven takana odotti koira, jossa oli virtaa keskikokoisen kaupungin tarpeisiin. Siinä ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa koira narunpäähän ja lähteä lenkille heti vaatteiden vaihdon jälkeen. Harhailtiin pitkin metsiä puolisentoista tuntia melko rauhalliseen tahtiin. Sen jälkeen otettiin vielä pitkäkähkö tottistreeni.

Päivän hikoilun ja melko viileän lenkin jälkeen sauna tuntui todella hyvältä. Vaikka aamu olikin vaikea eilisen saunan jäljiltä, päätin kuitenkin saunoa myös toisena päivänä peräjälkeen. Ainakin osa työpaineista jäi mukavasti lauteille. Todellakin toivon, että pääsen aamulla ylös sängystä.

Tavallinen perjantai

Töissä riitti hulinaa ihan riittämiin. Aamusta saakka kipuilleet nivelet jatkoivat samalla linjalla. Hieman pelotti lähteä ajamaan Keski-Suomeen snautserileirille, mutta matka meni yllättävän hyvin. Lonkka jäykisteli ajaessa ja koko kroppa tuntui todella jäykältä, kun pääsin perille, mutta yhtään ylimääräistä taukoa en joutunut pitämään.

Jaksamattomuutta

Tästäkään päivästä ei ole mitään erityistä blogattavaa. Päivä meni sellaista tasaista rataansa: aamulla töihin ja työpäivän jälkeen kotiin ja koiran kanssa seurustelua. Tänäänkään en ole työpäivän lisäksi harrastanut liikuntaa. Koiran kanssa käveleskeltiin vajaa puoli tuntia, mutta sekään ei missään nimessä ollut kovin kummoista liikuntaa. Työpäiviin kuuluu kuitenkin sen verran liikkumista, ettei työpäivän jälkeen oikein jaksaisi liikkua.
Kovasti yritän taistella huonoa omaatuntoa vastaan tästä liikkumattomuudesta. Tosiaan töissä olen ainakin tällä viikolla liikkunut melkoisesti ja toisaalta aktiivinen reuma ei ainakaan helpota liikkeelle lähtemistä. Yritän olla syyllistymättä tilanteesta, koska tiedän, että olon parantuessa liikkeelle lähteminen on helpompaa, jos siitä ei ole tehnyt kovin suurta numeroa.

Loman loppu

Loma on lusittu ja tänään oli ensimmäinen työpäivä loman jälkeen. Päivä oli erittäin selkäystävällinen. Muuten sen sopivuudesta reumalle en oikein tiedä, mutta liikettä ainakin riitti. Istumaan ennätti vähän auton ratissa ja ruokatauolla, eli sellaista rauhallista reumaselälle sopivaa liikuntaa. Muuten osui, mutta selkä ei oireillut ja lonkka oli hieman mieltä jatkuvasta liikkeestä.

Työpäivän jälkeen oli todellakin kaikkensa antanut olo. Muutenkin tuntuu, että on ihan mukava päästä työpaikalle lepäämään. On ainakin erilaista kuin lomailu ja toisaalta päivässä on jonkun sortin rytmi. Toisaalta on myös muuta ajateltavaa kuin reuma ja sen oireet.