Tänään totesin, että kevytkin liikunta muuttuu jossain kohti raskaaksi, kunhan sitä harrastaa riittävästi. Tänään lähdin naapurikuntaan ajatuksena hölkätä ensin pieni lenkki ja sen jälkeen uida vähän matkaa. No innostuin sitten liikaa ja hölkkäilin rauhallisesti pohjille viiden kilometrin kevyen lenkin. Lenkki meni yllättävän helposti, kun muisti pitää vauhdin riittävän alhaisena, niin sykkeetkin pysyivät kurissa.
Lenkin jälkeen painuin uima-altaaseen ajatuksena jälleen uida sen verran, mikä tuntuu kivalta. No tänään uinti kulki ja lopputuloksena oli rauhallinen kaksi kilometriä. Vielä olisi mennyt huomattavasti pidemmälle, mutta järki sanoi, että on parempi lopettaa.
Pukuhuoneella katselin sykemittarin arviota tehdyistä treeneistä. Kaloreita paloi puolisentoistatuhatta ja aikaa tuli käytettyä karvan alle kaksi tuntia. Palautusjuoma maistui harvinaisen hyvältä ja perään meni vielä toinen mokoma ihan puhdasta vettä. Kotiin ajellessa oli mukavan raukea olo ja ennustankin, ettei tänään juuri tarvitse unta etsiskellä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sykkeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sykkeet. Näytä kaikki tekstit
tiistai 6. maaliskuuta 2012
tiistai 17. tammikuuta 2012
Kävelylenkki
Tänään on ollut kohtalaisen hyvä päivä hengityksen suhteen, joten päätin illalla lähteä kokeilemaan, miltä liikunta tuntuu. Tein kolmen vartin kävelylenkin, joka oli viimepäivien teemaan sopien erittäin rauhallinen. Vaikka pyrin tekemään rauhallisen lenkin ja kuuntelemaan hengitystä, niin olo oli välillä aika vaikea. Aikaisemmista lenkeistä poiketen myös sykkeet nousivat melko korkealle. Kotona seurailin palautumista vielä sykemittarista ja melko pitkään sykkeet pysyivät korkealla.
maanantai 26. joulukuuta 2011
Metsälenkki
Sisko oli sopinut kaverinsa kanssa, että lähtevät koirineen metsään lenkille. Vitsinä heitin, että mahdutaanko mekin mukaan ja yllättäen mahduttiin. Niinpä käveltiin melko reipas lenkki metsässä ja koirat saivat juoksennella vapaasti ympäristössään.
Pitkästä aikaa tuli tehtyä tunnin matalasykkeinen lenkki. Jostain syystä viimeaikoina kävelylenkkienkin sykkeet ovat olleet hurjan korkealla, joten matalan sykkeen liikuntaa on tullut harrastettua turhan vähän. Pitäisi vaan malttaa liikkua rauhallisestikin.

perjantai 9. joulukuuta 2011
Virkistymisen alku
Tämäkin päivä on mennyt väsymystä tappaessa. Viime yönä nukuin 11 tunnin yöunet. Pieniä ihmeitä moinen sai aikaan. Kun aamiaisen jälkeen vielä otin parin tunnin torkut, niin maailma alkoi näyttää paljon valoisammalta kuin eilen. Voipunut olen edelleen ollut, mutta täydellinen väsymys on vähitellen väistymässä.
Tänään ulkoilutin sykemittaria vajaan tunnin kävelylenkin verran. Melko alas se asetti sykerajat ja sykkeet puolestaan olivat korkealla. Normaalisti teen tuon lenkin noin puolessa tunnissa, nyt meni huomattavasti pidempään ja siitä huolimatta lenkki tuntui todella raskaalta. Eli kyse ei selvästikään ole pelkästä henkisestä väsymyksestä, vaan myös kroppa on väsynyt.

perjantai 11. marraskuuta 2011
Keljutuksen purkua liikkumalla
Aamupäivällä innostuin käymään uimassa. Pitkästä aikaa menin hallille vaan uimaan. Selvästi huomasi miten vaikea on malttaa uida rauhassa ja kiirehtimättä. Vapaauinnista ei tahtonut tulla mitään, koska yritin liikaa. Vaikka miten keskityin siihen, että uin rennosti ja rauhallisesti, niin koko homma tuntui hajoavan käsiin ihan jatkuvasti. Eli pitäisi vaan useammin päätyä altaaseen ihan vaan uimaan ja toisaalta toisinaan käydä väsyneempänäkin uimassa, koska silloin se rentous tuntuu löytyvän.
Illalla kävin sitten lenkillä hoitokoirien kanssa. Tunnin verran tutustuin uuteen ympäristöön kävellen. Jostain syystä tänäänkin sykkeet olivat hurjan korkealla ja minusta melko kevyellä kävelylenkillä kulutus oli melkoinen. En oikein ymmärrä, mistä tuo sykkeiden nousu tällä erää johtuu, koska en huomaa olossani mitään erikoista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)