Vapaus liikkua

Kahden viikon autojen lainailu on onneksi historiaa ja oma pirssi on korjattuna pihalla. Nyt on poistunut sekin tekosyy uimahallikäynneiltä. Flunssa toki vielä hieman vaivaa, mutta vähitellen pitää kyllä hankkiutua liikkumaan, jos se helpottaisi tuon selänkin kanssa elämistä.

Yllättäen selkä päätti pelästyä tuota pistosaikaa ja on ollut tänään melko siedettävä. Ei se kunnossa ole vieläkään, mutta tällaisena sen kanssa pärjäisi. Siinä missä selkä oli aamulla helpompi tuo vammajalka päätti kiukutella senkin edestä. Sekä polvi että nilkka olivat melkoisen kipeät ja ylösnoustessa piti useampi hetki tunnustella kestääkö jalka alla vai ei.

Arkkitehtuurikävelyllä

Asuntoni sijaitsee eräässä arkkitehtoonisesti merkittävässä lähiössä ja kauniin lauantain kunniaksi kaupunginosayhdistys järjesti tilaisuuden, jossa ihailtiin taloja ja kuultiin niiden arkkitehtuurista. Kävelymatka ei ollut erityisen paha, mutta reilun kahden tunnin jalkojen päällä olemisen kyllä tunsi. Flunssa ei helpottanut asiaa millään tavalla, vaan hiki lensi.

Jalan kanssa huomasi selvästi, miten eri laiset ärsykkeet käyvät eri paikkoihin. Nilkka kipeytyi etenkin epätasaisesta tai kaltevasta alustasta. Polvi ei taas arvostanut äkkinäisiä liikkeitä kuten koiran nykimistä. Lopussa nilkka myös oireili reippaassa kävelyssä.

Reissun jälkeen illalla jalkaa särki ihan huolella. Tuntui kuin kaikki jalan lihakset olisivat kipuilleet yhtäaikaa. Kipuilu oli hyvin fibrotyyppistä, mutta rauhottui kuitenkin kipulääkkeellä. Selkeästi jalan lihakset ovat päässeet aivan liian helpolla.

Tähystelty

Eilen aamulla tieni kävi keskussairaalaan paljon normaalia heräämisaikaani aikaisemmin. Kuitenkin sain luuni liikkeelle ja olin seitsemän jälkeen jonottamassa ilmoittautumiseen. Pienen odotuksen jälkeen hoitaja tuli tekemään alkuvalmistelut ja alkoi odottelu, koska pääsen leikkaussaliin. Tästä odottelusta varoiteltiin, että se voi olla pitkä.

Minun osaltani pitkä odotus tarkoitti reilun puolen tunnin odottamista. Anestesiahoitaja tuli hakemaan leikkaussaliin ja melko pian lääkäri tuli toivottamaan hyviä unia ja lääkitsi tajun kankaalle. Muutaman tunnin päästä heräilin heräämössä polvi ja nilkka paketissa. Ortopedi tuli pyörähtämään siinä sängynlaidalla ja kertoi, mitä oli tehnyt. Siinä lääkepöllyssä en kyllä ihan ymmärtänyt läheskään kaikkea, mitä hän minulle kertoi, mutta jotain ainakin. Polvessa oli ollut siivottavaa ja puhdistustoimet oli tehty. Nilkasta poistettiin nilkan toimintaa häiritsevä ruuvi.

Loppupäivä menikin sitten torkkuessa ja nukutuksesta toipuessa. Minulla oli lupa lähteä kotiin illalla, mutta polvi oli sen verran kipeä, että jäin vielä yöksi. Yhdeksän aikaan illalla, minut olisi laskettu kotiin, joten ilmoitin, että jään yöksi, koska siinä kohti paperitöiden hoitaminen olisi vienyt vielä useamman hetken.

Aamulla lääkäri oli ajoissa kierrolla ja käytännössä herätti. Hänen mielipiteensä oli, että kotiin vaan, joten koko aamupäivä meni kotiutusta odotellessa. Kyllä sitä sai useamman hetken odotellakin ennen kuin sain paperit kouraan ja pääsin lähtemään kohti ravitsemusterapeutin vastaanottoa.

Ravitsemusterapeutilla käytiin läpi kootut selitykset ja hän oikeasti kyseli, miten voisi minua vielä auttaa. Sain minä jotain uusia työkaluja itseni motivointiin ja neuvoja, miten jatkaa eteenpäin. Sovittiin suosiolla, että jatkossa käyn vastaanotolla tiheämmin, niin saadaan parempaa jatkuvuutta painonpudotukseen. Toivottavasti se auttaa.

Loppupäivä onkin sitten mennyt kotona jalan kanssa taistellessa. Polvi on melkoisen turvoksissa eikä oikein taivu. Muutenkin se tuntuu häiritsevän elämää huomattavasti enemmän kuin kipsi koko kipsausaikana. Toivottavasti turvotus vähenee ja polven liikkuvuus paranee pian, koska näin jalan kanssa on hankala elää. Onneksi jalassa ei ole leposärkyä, vaan kipu liittyy polven liikuttamiseen.

Nyt on sitten edessä pitkällinen jalan kuntoutus. Jalan tilannetta ei todellakaan helpota peräkkäiset nilkka- ja polvileikkaukset, koska lihaskunto pääsee melko heikoksi. Tämän kanssa on nyt vain elettävä ja tehtävä tosissaan töitä, että jalan lihakset löytyvät taas. Toisaalta nyt on kaikki tiedossa olevat operaatiot tehty ja pääsen keskittymään kuntoutumiseen ja tiedän, että suunta on vain ylöspäin.

Ihmisten ilmoilla

Tänään oli melkoisen toiminnan täyteinen lauantai. Paikallinen lentokenttä täytti pyöreitä ja sitä juhlisti Hornetin ylilento. Sitähän piti tietenkin lähteä katsomaan. Toisaalla oli vielä harrasteautotapahtuma, joten tekeminen ei loppunut kesken.

Lentokentällä oli paljon muutakin nähtävää ja siellä menikin melko pitkään. Hornetin lisäksi nähtiin jos jonkin kokoista lentävää konetta. Kamerankin otin matkaa ja kennolle tallentuikin aika monta hyvää otosta. Matkaan lähdin kahdella kepillä, mikä ei ollut huono ajatus, vaikka kuvatessa kepit tuntuivatkin olevan vain tiellä.

Harrasteautotapahtumassa kepit olivatkin sitten enemmän kuin tarpeeseen. Nilkka kesti reissun yllättävän hyvin, mutta sekä selkä että polvi olivat sitä mieltä, ettei reissusta olisi tullut mitään ilman apujalkoja. Toki nilkkakin rasittui ja oli illalla turvoksissa, mutta huomattavasti vähemmän kuin pelkäsin. Illalla se oli hieman turvoksissa, muttei juuri kipeä. Vähitellen sekin paranee.

Liikuntasuorituksia

Olen eilen ja tänään ylittänyt raja-aitoja ja toisaalta päässyt vähitellen oikeasti liikkumaan. Nilkka ei kovin suurta rasitusta kestä, eikä tuo polvikaan ole kunnossa, mutta olen kuitenkin aloitellut liikkuvaa elämäntapaa.

Eilen päätin kävellä lähikauppaan hakemaan jäätelöä. Matkaa on vajaa kilometri ja luotin sanontaan, ettei matka tapa vaan vauhti. Valitettavasti lähikaupan pakasteallas oli sanonut sopimuksensa irti ja jouduin palaamaan kotiin ilman jäätelöä. Vajaan kahden kilometrin matkaan meni aikaa kuitenkin reilu tunti, joten kävelykuntoni ei ole huipussaan.

Nilkka hieman ärtyi eilisestä, joten tämän päivän liikuntasuorituksen toteutin uima-altaassa. Alkaa olla viimeisiä hetkiä päästä maauimalaan, joten auton keula suuntautui sinne. Ennen lähtöä kaivoin kaapista vielä uimalasit ja muut lelut. Tein alkuverryttelyn vesijuoksemalla ja sen jälkeen sahasin pitkää allasta edestakaisin puolen kilometrin verran.

Uiminen tuntui pitkästä aikaa hyvältä, vaikka menikin lähinnä käsitreeniin. Rintauinnin potkuja ei pystynyt tekemään tuon polven kanssa. Jokainen potku tuntui todella ikävältä nivelessä, joten jätin rintauinti potkut muutamaan potkuun. Vapaauinnissa puolestaan huomasi hyvin, miten rajoittuneet nuo nilkan liikkeet ovat. Sinällään potkiminen ei tuntunut pahalta, mutten kuitenkaan uskaltanut altaan mittaa enempää nilkan kiusaamista.

Vaikka liikuntasuoritukset suorituksina ovat aika mitättömiä, niillä on iso henkinen merkitys. Pääsen liikkeelle ja liikkuminen on hauskaa. Nyt vaan pitää malttaa aloittaa rauhallisesti eikä ahnehtia liian isoja paloja kerralla.

Vesijumppaa ja jalkahoitoa

Jatkoin itseni hemmotteluteemalla ja menin aamusta jalkahoitoon. Puolentoista tunnin hemmottelun jälkeen pääsin pehmeillä jaloilla viemään autoni huoltoon. Elämäni ensimmäinen jalkahoitokokemus tuskin jää viimeiseksi niin mukavalta moinen tuntui.

Illalla houkuttelin äitini nauttimaan maauimalan tarjoamista mahdollisuuksista ja menimme vesijumppaan. Yllättävän hyvin nilkka kesti, vaikka monessa hyppy- ja juoksuliikkeessä jouduinkin soveltamaan. Kuitenkin vedessä osallistuminen oli mahdollista, jumppasalissa en olisi pystynyt juuri mihinkään. On ihanaa kun viimein pääsee hieman liikkeelle.

Hemmottelua

Varasin jo joku aika sitten itselleni kampaaja-ajan kipsin poistoa seuraavaksi päiväksi. Se päivä oli sitten edessä tänään ja sainkin taas huomattavasti siistimmän hiuskuontalon. Viimeksi olin käynyt huhtikuussa, joten kyllä nyt todellakin oli aika.

Koska heräsin aamulla ajoissa, kävin aamulla maauimalassa vesijuoksemassa. Vaikka juokseminen onkin tuskaisen tylsää, siinä sai melko hyvin jumpattua sekä nilkan että polven liikkeitä. Lisäksi maauimalassa on pitkä matala osa, jolla sai harjoiteltua melko hyvin nilkan liikkeitä kävellessä.

Vedestä noustessa nilkka tuntui huomattavasti paremmalta kuin veteen mennessä. Valitettavasti parannus oli jossain määrin vain väliaikainen, mutta se kuitenkin antoi uskoa tulevaan. Ahkeraa jumppaamista ja vesijuoksua, niin eiköhän jalasta vielä peli tule.

Jälkitarkastus

Aamulla jouduin heräämään kellon avulla, jotta pääsin seikkailemaan keskussairaalaan. Päivä alkoi röntgenkuvauksella. Kuvattiin nilkka. Keskussairaalan röntgenosasto esitti jälleen omaa parasta osaamistaan. Pääsin pois kuvaushuoneesta viisi minuuttia ennen minulle ilmoitettua aikaa. Hammaskuvaus on ollut toistaiseksi ainoa kuvaus, joka on toteutettu ajallaan, kaikki muut on kuvattu ilmoitettua aikaa aiemmin.

Jatkoin päivää jonottamalla labraan. Muistin taas miksi laboratorioon ei kannata mennä heti aamusta eikä varsinkaan maanantaiaamuna. Jonotinkin sitten kolme varttia. Mietin jo, että minun pitää kertoa vastaanottoon, että tulen jossain kohti myöhemmin. Ennätin kuitenkin hoitaa asian ennen lääkäriaikaa.

Lääkärille menin siis labrasta kiireellä. Ihan turhaan kiirehdin, koska lääkäri oli reilusti myöhässä. Ihmettelin puoli tuntia aikani jälkeen ääneen, missä lääkäri ylipäätään on.  En tiedä, mitä sihteeri teki, mutta hetken kuluttua lääkäreitä marssi liuta vastaanottohuoneisiin. Pääsin sitten lääkärille, jonka kanssa keskusteltiinkin useampi hetki. Lopputuloksena oli, että nilkka on luutunut hyvin ja kipsi voidaan poistaa.

Päivän farssista vastasi sitten nilkan syndesmoosiruuvi, joka on poistettava, koska se häiritsee nilkan toimintaa. Alkuun lääkäri oli sitä mieltä, että nilkasta ei tarvitse poistaa mitään, kun kysyin tuosta ruuvista, lääkäri vasta äkkäsi moisen.

Olimme lääkärin kanssa yhtä mieltä, että poistetaan polvileikkauksen yhteydessä. Lääkäri kuitenkin varmisti asian ja lopputulos oli, että ruuvi pitää poistaa kahden viikon kuluttua. Eipä siinä sitten muuta kuin ruuvin poistoaikaa varmaan, koska minulle sanottiin monelta taholta, että polvioperaatio menee hamaan tulevaisuuteen.

Hain vielä fysioterapeutilta jumppaohjeet ja lähdin sen jälkeen vanhemmilleni soittelemaan tietoa nilkan kipsin poistosta leikkaavalle yksikölle. Hoitaja totesi tekevänsä kaiken voitavansa leikkauksen eteen, jotta saadaan biologinen lääke taas aloitettua. Niin hoitaja tekikin ja reilun kahden viikon kuluttua on edessä polven tähystys.

Eipä siinä sitten muuta kuin puhelin jälleen kauniiseen käteen ja soittamaan sairaalaan, voidaanko ruuvi poistaa polvileikkauksen yhteydessä vai poistetaanko se kahta päivää aiemmin. Hoitajan mukaan tuskin tarvitsee poistaa, mutta varmistaa asian kuitenkin lääkäriltä. Niin varma oli asiastaan, että peruutti ruuvin poistoajan.

Eli summa summarum seuraavat kaksi viikkoa saan olla melko rauhassa jalan hoitoon liittyvissä asioissa. Itse maksettuun jalkahoitoon menen ja sen lisäksi hankkiudun ensi viikolla joku aamu labraan verikokeisiin leikkausta edeltävästi.

Selän mielipide

Eilisestä saunomisesta ei tullut palautetta välittömästi. Usein saunan jälkeen seuraavana aamuna sängystä nouseminen on jäykkää, mutta tänään se onnistui vallan mainiosti. Selkä osoitti hermostumisen merkkejä vasta illalla. En ymmärrä, mikä sen suututti, mutta sen oikaiseminen on todella vaikeaa.

Selkä ei erityisesti arvosta paikalla oloa ja toisaalta nilkka kertoo, että sitä on rasitettu tänään vähintäänkin riittävästi. Pakko oli ottaa sisälläkin käyttöön kaksi keppiä, jotta saan selkää rauhoitettua hieman. Tällä selällä nukkuminen tuskin onnistuu.

Aluevaltauksia jalan kanssa

Tänään olen taas laajentanut elinpiiriäni. Mökiltä järvelle johtaa portaikko, jonka käveleminen keppien varassa on haaste. Portaita on toista sataa, joten ihan pieni jotos niiden kävely ei ole. Tänään kauniina päivänä päätin kuitenkin käydä kokeilemass, onko järvivesi kylmää. Laiturilla kokeilin moista ja totesin veden olevan mukavan lämmintä. Hetken pohdinnan jälkeen päätin kokeilla, mitä jalka tykkää uimisesta ja pulahdinkin veteen.

Vesi oli lämmintä kuin linnun maito ja muutenkin uiminen tuntui hyvältä. Oli todella mukavaa päästä oikeasti liikkumaan melkein kuuden viikon paikalla olon jälkeen. Uintipotkuja jalalla ei oikein vielä voi ottaa, mutta jo käsivedoilla sai itsensä mukavasti hengästymään ja pieni hikin nousi pintaan. Tätä haluan ehdottomasti lisää.

Illalla tarjoutui uusi tilaisuus uimiseen ja käytin sen hyväkseni. Uinnin jälkeen pääsin vielä saunaan, joten pääsin tekemään jalan kanssa melkoisia uusia aluevaltauksia. Saunassa vammajalasta irtosi hirmuiset määrät vanhaa ihoa, mikä ei yllätä, koska onhan jalka ollut toista kuukautta kipsin sisällä lähes koko ajan.

Reviiri laajenee

Painorajoitusten poistuminen on helpottanut jo ihan arkiaskareita merkittävästi. Vaikkei jalka vielä olekaan kunnossa, sen kanssa eläminen helpottuu päivä päivältä. Nyt jo uskaltaa hoitaa asioitaan esimerkiksi keittiössä ilman keppiä ja sisätiloissakin tulee pääasiassa liikuttua yhdellä kepillä.

Sen lisäksi, että sisällä liikkuminen on helpompaa, pääsee kahden kepin kanssa myös ulkona pidemmälle. Eilen askelmittari näytti yli kahta tuhatta askelta. Kävely koostui melko pienistä pätkistä, mutta kuitenkin pääsen taas liikkeelle.

Ilman kipsiä en ole vielä kamalasti astua jalalle. Juuri tänään suihkussa käydessäni kokeilin hieman varata, eikä se ollut kivuliasta. Jalan uudelleen rikkominen kuitenkin pelottaa, joten ilman kipsiä asiat ottaa melkoisen paljon rauhallisemmin. Vähitellen on takaraivoon hiipinyt pelko myös kipsin poistosta. Miten jalan kanssa sitten pärjää?

Jalka on myös särkenyt useampana iltana. Ei mitään sietämätöntä, mutta sen verran, että olen joutunut ottamaan mietoa kipulääkettä saadakseni unen päästä kiinni. Ilmiselvästi jalka siis rasittuu päivän mittaan. No on ainakin käytetty.

Käyttämisestä kertoo myös kipsin kantapää, joka on melko hyvin kulunut. Ei se vielä puhki ole, mutta näkee siitä, että jalalle on astuttu. Fysioterapeutti yritti opettaa minua kävelemään varpaiden varassa, mutta minusta se tuntui epänormaalilta, joten jo vastaanotolla minulle neuvottiin enemmän kävelyä muistuttava liikkumistapa ja sitä olenkin noudattanut. Nyt täyspainovarauksella nilkka (ja kipsi) ei taivu niin paljoa, että jalkaan saisi normaalin rullaavan askeleen, joten kävely on melko tönkköä.

Selkä pitää selkeästi tästä reilummasta liikkumisesta. Se ei ole oireillut ollenkaan niin paljoa kuin vielä muutama viikko sitten. En tiedä, mikä vaikutus on tuolla kipulääkityksellä. Kädet oireilevat kuitenkin jonkun verran, mutta niidenkin kanssa pärjää. Vähitellen on lääkeannosta joutunut nostamaan, mutta vielä on nostovaraa lääkärin ohjeen enimmäisannokseen. Tämä tosin olikin tiedossa

Kävelemään opettelua

Tänään poistuivat viimeiset painorajoitteet tuon nilkan kanssa. Nyt pitää siis vain oppia taas luottamaan siihen ja opetella kävelemään. Kipsi on kuvioissa mukana vielä reilun viikon, mutta kipsin poistoa odotellessa kävellään kipsin kanssa ja kiusataan jalkaa painolla. Kuulemma astuminen on välttämätöntä paranemiselle, joten fysioterapeutin ohjeen mukaan varovasti kohti täyspainovarausta.

Kuvittelin, että täyspainovaraus olisi henkisesti vaikeaa, mutta astumiseen liittyvän henkisen taistelun kävin jo osapainovarauksen kanssa, joten painon lisääminen jalalle ei ollut kovin vaikeaa. Aika näyttää, miten jalka kipeytyy rasituksesta.

Fysioterapiaa

Tänään kävin näyttämässä sekä polveani että nilkkaani fysioterapeutille. Polvi sai luvan rauhallisiin ja hallittuihin taivutuksiin. Lisäksi tuli ehdoton komento vahvistaa jalan lihaksia staattisilla harjoitteilla. Niitä olen tehnytkin jo ja teen siis jatkossa lisää. Muuta ei polvelle tässä kohti pystytä tekemään, joten keskitytään välttämään lisävaurioita.

Fysioterapeutti neuvoi myös kyynärsauvojen käytössä ja kävelemisessä. Taidan ymmärtää, mitä huonetoverini sairaalassa tarkoitti, kun mainitsi, että hänelle opetettiin toinen tekniikka eri sairaalassa. Taisin minäkin törmätä tähän tekniikkaan. No sain kuitenkin hyviä vinkkejä ja ainakin opettelen kävelemään toisin. Rasitusta jalalle ei pitäisi tulla yhtään lisää, mutta askellus on kuitenkin lähempänä luonnollista.

Sinällään fysioterapeuttikäynti ei tuntunut kovin hyödylliseltä, mutta tuli kuitenkin olo, että minusta huolehditaan ja tarvittaessa saan apua ja neuvoja myös kuntoutusyksiköstä. Seuraava tapaaminen sovittiin kipsinpoiston yhteyteen. Siinä kohti aletaan ihmetellä nilkan liikkeitä ja muuta kuntoutusta.

Nyt ei ole sovittuja terveydenhuoltokäyntejä ennen kuin kipsin poiston yhteydessä. Toivottavasti suunnittelemattomiakaan ei tule.

Kipsauksessa

Aika kuluu melkoisen äkkiä ja tänään olikin aika poistaa jalasta hakaset ja vaihtaa kipsi. Tuli samalla laskettua, montako niittiä kirurgi jalkaan oli laittanut. Tiesin, että haavat olivat pitkät, mutta silti 19 hakasta yllätti. Muita yllätyksiä haavojen näkemisessä ei sitten ollutkaan. Kipsari sanoi, että harvoin näkee näin siistejä haavoja.

Päivän haasteet löytyivätkin sitten uuden kipsin tekemisestä. Nimittäin kukaan ei ollut tehnyt jalalle mitään kipsaussuunnitelmaa, joten kipsari etsi sitten useamman hetken lääkäriä, joka pystyi kertomaan, millainen kipsi jalkaan laitetaan. Lopputulos oli ortoosi eikä varsinainen perinteinen kipsi eli pääsen vihdoin pesemään jalan.

Viimeksi sairaalareissu vei lähes kaiken energian, mutta tänään pääsin paljon vähemmällä. Ilmeisesti paraneminen etenkin alkuvaiheessa vei huomattavasti enemmän energiaa. Tämä on hyvä suunta, koska huomenna minulla on fysioterapia-aika, joten joudun olemaan toisenkin päivän liikkeellä.

Asiat hoituvat ajallaan

Tänään olen potkinut viimeisiä nilkkavamman järjestämiä asioita eteenpäin. Valitettavasti samaa ei voi sanoa kaikista muista asiaan sotkeutuneista, joten tänään ei juuri mitään selvinnyt, mutta sainpa asiat pois omilta harteiltani ainakin hetkeksi aikaa.

Muuten päivä on mennyt tutuissa kuvioissa. Pääasiassa pötkötellen jalka ylhäällä. Siitä huolimatta jalka oli illalla tosi kipeä ja minun mietikin jo, pitääkö siirtyä kovempiin kipulääkkeisiin. Alaspäin se ei kestänyt edes sitä aikaa, että olisin saanut iltapalan tehtyä, joten tyydyin syömään pirtelöainekset erikseen.

Viikko vammasta

Tänään on kulunut viikko nilkkavammasta ja viikko elämäni ensimmäisestä leikkauksesta. Hurjaa pyöritystä tämä viikko on ollut eikä ainakaan vielä ole ollut häiritsevästi tylsiä hetkiä. Asioita on ollut järjesteltäväksi vähintään riittävästi ja selvittelyiden kanssa on saanut aikaa kulumaan melkoisesti.

Jalan kanssa oppii vähitellen elämään paremmin ja paremmin. Liikkuminen kepeillä sisätiloissa käy jopa melko ketterästi. Portaita en ole muutamaan päivään kokeillut. Jalka kestää olla hetkittäin alaspäin, joten senkin puolesta pääsee liikkumaan hieman paremmin, vaikkei jalalle saakaan varata.

Voin kuvitella, että aika tulee vielä pitkäksi, ennen kuin jalka on kunnossa, mutta murehditaan sitä sitten. Nyt eletään päivä kerrallaan ja nautitaan elämän pienistä asioista.

Sukulaiset soittelevat

Tänään on sitten puhelin soinut sukulaisten toimesta vähintään riittävästi. Ilmeisesti tämä vajaa viikko on riittävä aika rauhoittua ja nyt jokaisen kynnelle kykenevän pitää soittaa ja kertoa, miten haluavat olla mukana tsemppaamassa ja tukemassa ja miten ovat pahoillaan jalan puolesta.

Kyllähän se on ihan mukavaa kuulla sukulaisista edes joskus, mutta voisin oikeasti haluta puhua muustakin kuin nilkastani ja tapaturmasta. Minussa on nyt yksi rikkinäinen raaja, joka on lääkärien hoidossa, mutta kykenen keskustelemaan muustakin ja mieluummin miettisinkin niitä muita asioita. En välttämättä halua keskustella puoli tuttujen kanssa siitä, miten saan aamu kahvin kulkemaan tai pääsenkö vessaan jne.

Muutoksia suunnitelmiin

Kansanviisaat sanovat, ettei vahinko tule kello kaulassa. Niin taisi käydä nytkin. Sunnuntaina ajattelin jatkaa lopputyön parissa. Ennen kuin pääsin työn pariin piti käydä selvittämässä parikin asiaa ulkotöissä. Otin kesäharjoittelijan matkaan ja viimeisellä etapilla tuo vammapolven jalka petti jostain syystä alta ja kaaduin oikein huolella. Polvi otti asiasta osumaa, mutta pahimmat vahingot kärsi nilkka.

Nilkka oli aivan väärässä asennossa eikä kantanut yhtään. Minä tietysti alkuun soitin terveyskeskuspäivystykseen, että mitä pitäisi tehdä. Tuli komento soittaa ambulanssi, että kuljetuksesta saadaan edes jollain tapaa miellyttävä, kun nilkka saadaan lastaan. Tein työtä käskettyä ja matka jatkuikin sitten lanssilla kohti kalakukkokaupungin sairaalaa. Tämä olikin hyvä ratkaisu, koska sain sillä tavoin myös kipulääkityksen matkalle. Olin kuulemma tämän lanssin ensimmäinen potilas, joka puhalsi alkometriin nollatuloksen.

Loppupäivä olikin sitten melkoista hulinaa. Ensimmäinen melkoinen operaatio oli saada nilkka paikalleen ja kipsiin, jotta se saatiin kuvattua likimain oikeassa asennossa ja päästiin arvioimaan vaurioiden suuruutta. Lääkäri sanoi jo tässä kohti, että nilkka vaatii leikkauksen. Kuitenkin leikkauspaikka oli vielä hämärän peitossa - leikataanko siellä vai kotikunnassa.

Röntgenkuvien ja niiden perusteella otetun viipalekuvauksen jälkeen ensiavun lääkäri ilmoitti, että hän keskustelee vielä leikkaavan lääkärin kanssa, mutta nilkka joka tapauksessa operoidaan vielä samana iltana. Näin sitten kävi. Taisin olla ensiavussa noin neljä tuntia ennen kuin siirryin sieltä suoraan leikkaussaliin. Parituntia ruuvailivat nilkkaa kasaan ja leikanneen lääkärin mielestä lopputulos oli hyvä ja nilkka saatiin stabiloitua.

Heräämöreissun jälkeen matka jatkui osastolle, jossa olinkin kaksi yötä. Ensimmäinen yö oli melkoisen kamala ja pyysin lisäkipulääkettä parin tunnin välein. Samaa rataa meni myös ensimmäinen aamupäivä ja lääkärikierrolla lääkärin kotiutuspuheet tuntuivat todella ennen aikaiselta. Hoitajat olivat samaa mieltä, että ensin pitää saada kipu hallintaan.

Ensimmäinen sairaalapäivä menikin sitten torkkuessa, nilkkaa kylmätessä ja fysioterapeutin hätistelemänä myös liikkeellä keppien ja muiden apuvälineiden kanssa. Sain myös yksin liikkumisluvan, joten pääsin nauttimaan liikkumisen vapaudesta edes yksinäisen vessareissujen verran. Pienestä sitä osaa ihminen olla onnellinen.

Seuraavana aamuna olinkin yhtä mieltä lääkärin kanssa kotiin lähdöstä ja päivä menikin sitten lähtöä odotellessa. Jalka oli tähän saakka ollut lastassa, mutta kotiin lähtiessä se kipsattiin ja kipsin jälkeen röntgenkuvaamalla varmistettiin, että nilkka on hyvässä asennossa ennen kotiutusta. Matka kotipaikkakunnalle hoitui sitten paaritaksilla ja olin myöhään illalla perillä.

Kotiin pääsy tuntui hyvältä ja virkisti mieltä, vaikka täällä on portaita enemmän kuin riittävästi ja niiden liikkuminen yksijalkaisesti ei ole erityisen helppoa. Siirrynkin täältä melko pian muutaman kilometrin päähän yksiöön, jossa kaikki toiminnot ovat samassa tasossa, joten portaita ei ole pakko kulkea kuin sinne päästäkseen.

Tänään aamiaisen jälkeen olin istahtamassa nojatuoliin, kun polvilumpio päätti yllättäen muljahtaa pois paikaltaan. Taas soitin ohjeita terveyskeskuksesta ja sen jälkeen soitin lanssin. Lanssipojat saivat polvilumpion melko helposti paikalleen, joten jatkoin matkaa isäni kyydillä kohti terveyskeskusta. Siellä lääkäri tutki polven ja konsultoituaan kokeneempaa kollegaansa lähetti sairaalan ensiapuun.

Sinällään polvilumpion luksaatio ei ole hankalasti hoidettava vaiva, vaan sen hoitoon käytetään ortooseja, jotka tukevat patellan paikalleen. Niitä ei vaan voinut käyttää, koska jalka on melkein polveen saakka kipsissä. Polvilumpion tukemista sitten ihmetelivät pari lääkäriä, kipsimestari, sairaanhoitaja ja fysioterapeutti. Lopputuloksena oli, että paras tulos saataneen kinesioteippauksella ja polven taivutusrajoituksilla. Eli nyt on sitten pidettävä jalka suorana lonkasta alaspäin ja toivottava, ettei luksaatio toistu.

Jostain syystä sitä miettii, uskallanko huomenna herätä ollenkaan. Tuntuu, että lähes kaikki menee pieleen, teki mitä tahansa.

Vasen jalka

Tänään olen käynyt taistelua vasemman jalan kanssa. Lonkka oli entisellään, mutta nilkka päätti suuttua, eikä tilannetta ainakaan helpottanut kaatuminen epätasaisella alustalla. Eli nyt on sitten samasta jalasta oireilevina nilkka ja lonkka. Eiköhän tuo polvikin joukon jatkoksi vielä halua. Viimeistään ontumisen seurauksena lihakset jumittuvat.

Tänään työpäivän ravaamisen lisäksi kävin koiran kanssa pienellä kävelyllä. Töissä kävely vielä luonnistui kohtalaisesti, mutta koiran kanssa olo oli melkoisen hankala. En oikein osaa edes päättää, että toivonko, ettei olo tästä pahenisi vai toivonko parempaa huomista. Minun tuurillani kuitenkin reumapolilla olo on hyvä ja voin keskittyä muistelemaan menneitä oireita.

Liikkumaan olisi kova hinku, mutta yksinkertaisesti ei vaan jaksa. Toisaalta työ syö energiaa eikä niveliä vastaan jaksa jatkuvasti taistellakaan. Uinti olisi varmasti hyvä laji, mutta tällä seutukunnalla kaikki uimahallit ovat kiinni eikä matkauinti luonnonvesissä oikein houkuta.

Nilkan nyrjähdys

Onnistuin tiistaina nyrjäyttämään nilkkani. Tiistaina se oli vähän kipeä, mutten juuri haitannut liikkumista. Nilkka kipeytyi ja turposi eilisen työpäivän aikana niin reilusti, etten meinannut saada saapasta työpäivän jälkeen jalasta. Työpäivän se kesti kävellä, mutta illalla oli pakko linkuttaa. Eipä siis tullut pieneen mieleenkään käydä lenkillä, vaan keskityin lepuuttamaan jalkaa.

Tänään nilkka on ollutkin parempi. Vielä se on astuessa hieman epävakaan oloinen ja arka, mutta sille kuitenkin pystyy jo astumaan. Tämänkin päivän olen lepuuttanut nilkkaa, jotta se joskus paranisi. Turvotus on laskenut eilisestä reilusti, joten eiköhän tuosta vielä jalka tule. Huomenissa hankkiudun uimahallille ja lauantaina voisi kokeilla lenkkiäkin.

Kaiken kaikkiaan tuo nilkkakipu on yllättänyt minut monella tapaa. Tähän saakka olen ajatellut, että yhdistän kaikki nivelten seudussa olevat kivut reumaan, mutta tuo on selkeästi erilaista. Toki selkeä vamma helpottaa asian ymmärtämistä, mutta kuitenkin on jännä huomata kivussa erilaisia vivahteita. Ehkä tästä jonain päivänä oppii erottamaan reumaoireet normaalin ihmisen elämään liittyvistä kivuista.