Mitä ylipainoiselle saa sanoa?

Tänään törmäsin taas tilanteeseen, jossa pahoitin mieleni. En osaa sanoa, pahoittiko ihminen mieleni tarkoituksella vai täysin tahattomasti. Koska minulla on vahva itsetunto, tajusin kommentin loukkaavuuden vasta reilusti keskustelun jälkeen.

Tilanne meni kutakuinkin niin, että keskustelin toisen henkilön A kanssa selästäni ja siitä, miten saisi tuohon nikamalukkoon helpotusta. Jossain vaiheessa henkilö B tuli mukaan keskusteluun aluksi lähinnä seuraamaan. Kun keskustelu eteni, niin B avasi sanaisen arkkunsa ja totesi "sinun pitää alkaa liikkumaan enemmän". Hieman avasin hänelle tilannettani - liikunta ei rajattomasti auta ja toisinaan on vaan pakko levätä. Tähän B kommentoi, että "olet tainnut pitää niitä lepopäiviä melko reilusti".

Jälkeenpäin aloin miettimään, että joku huonommalla itsetunnolla varustettu olisi ottanut noista kommenteista itseensä. En tiedä, paljonko normaalipainoiset ihmiset keskustelevat liikkumisestaan ja mikä heidän asenteensa on ylipainoisten fyysiseen kuntoon. Joka tapauksessa olen useamminkin törmännyt tilanteeseen, jossa tuntuu olevan ihan ok sanoa ylipainoiselle, että liiku enemmän tai kohota kuntoasi. Miksi sellaisen asian saa sanoa päin näköä, vaikka kulttuurin säännöt yleisesti kehottavat pitämään moiset lausahdukset tai arviot omana tietonaan?

Ehkä minä olen yliherkkä painoon liittyvissä keskusteluissa, mutta jotenkin minusta tuntuu, että etenkin naisen painoa saa kommentoida melkein kuka vaan. Kädettömälle ei ole korrektia kertoa käden puutteesta, jos hän ei sitä itse ota puheeksi. Painosta sen sijaan ihan tavalliset kadun tallaajat saavat kertoa mielipiteensä. Toisaalta lääkärit selvästi arastelevat asian ottamista puheeksi, vaikka ylipainon tiedetään olevan merkittävä riskitekijä moniin sairauksiin.

Kehonkuva

Tänään keksityin saattamaan opintojani loppuun ja liikunta jäi yhteen rauhalliseen kävelylenkkiin kaverin kanssa. Päätinkin siis pohtia kehokuvaani.

Olen tässä viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, miten eritavalla itsensä voi nähdä peilistä. Yhtenä kertana peilistä katsoo takaisin lihava ja saamaton ihminen. Toisinaan taas saatan keskittyä ihailemaan esimerkiksi pientä hauistani tai kauniita nilkkojani. Joskus kokonaiskuvakin miellyttää silmää enemmän kuin toisinaan.

Ikinä minua ei ole inhottanut katsoa itseäni peilistä ja olen ollut sinut oman peilikuvani kanssa. Monelle ylipainoiselle tyypillistä peilin välttelyä en ole koskaan harrastanut. Olen aina jollain tapaa ollut tyytyväinen itseeni ja ulkonäkööni. Ehkä kohtuullisen vahva itsetuntoni vaikuttaa siihen, etten ole ikinä hävennyt itseäni ulkonäkösyistä. Ulkonäkö on ollut lähinnä välttämätön paha.

Tokihan voisin olla kauniimpi, mutta kuka nyt ei löytäisi itsestään jotain epämiellyttävää kohtaa. Kun kerran olen tyytyväinen itseeni, en osaa ahdistua toisten ihmisten kommenteista. Läski kommentteja olen kuullut ison liudan, mutta lähinnä suhtaudun niihin toisen käytöksen huonoutena. Harvoin minä niistä olen itseeni ottanut, ainakaan mitään pysyviä henkisiä vammoja en ole saanut.

En tiedä, kuinka paljon oma suhtautuminen vartalon ulkomuotoon vaikuttaa, mutta en juuri huomaa painonpudotuksen muutoksia vartalossani. Vaikka vyötärönympäryksestä on hävinnyt lähes 10 cm ja painoa sen 12 kg, en huomaa eroa ulkomuodossani. Muut ihmiset kyllä väittävät, että eron huomaa, itse en sitä huomaa.  Selitykseksi tähän ei oikein käy, että katselen kroppaani pelistä jatkuvasti. Itse asiassa en edes katsele. Hiusten asentoa voin katsoa tai naamaa, mutta todella harvoin katson koko kroppaa pelistä, vaikka kokovartalopeilistä hiuksiani katselisinkin.