Vuoden vaihteen tienoilla on tapana pohtia mennyttä vuotta ja suunnitella tulevaa. Otan haastetta niskasta ainakin osittain.
Vuosi 2013 meni hyvin eritavalla kuin olin suunnitellut. Ainoita suuria suunnittelemiani asioita oli työvoimapoliittisen koulutuksen saaminen loppuun. Toisaalta koulutus tähtäsi työllistymiseen, mikä ei toteutunut. Parikin kiinnostavaa työpaikkaa oli tarjolla, mutta ne kaatuivat jossain kohti rekrytointiprojektia.
Niitä yllättäviä asioita mahtui vuoteen huomattavasti enemmän. Vuoden teemana tuntuivat olevan vastoinkäymiset ainakin reumalääkityksen osalta. Jos vuosi 2012 oli reuman hoidon suhteen matalalentoa, vuosi 2013 oli yhtä vuoristorataa. Mukaan mahtui niin hyviä ja oireettomia hetkiä kuin lääketaukoja ja vaikeita aikoja.
Suuremmat vaikeudet terveyden kanssa alkoivat maaliskuussa, kun onnistuin vääntämään polveni. Se kiusailikin jonkin verran pitkin vuotta. Se tuntui paranevan melko hyvin kevään mittaan ja vaihdettu reumalääkitys vei polvesta viimeisetkin kivut. Kuitenkin juhannuksena polvilumpio mitä ilmeisimmin kävi sijoiltaan ja aiheutti välillisesti nilkkamurtuman.
Nilkkaa parannellessa menikin kaunein kesä ja polvi operoitiin melko pian kipsin poiston jälkeen. Kaikkien näiden operaatioiden toipumisen ajan biologinen reumalääkitys oli tauolla ja se toi toipumiseen oman haasteensa.
Kuitenkin jalka vähitellen parani, mutta mennessäni poistattamaan polvesta tikkejä, alkoi flunssa oireilla. Tämän flunssan jälkimainingeissa ilmeni, että poskiontelossa on kysta, joka oli alkuun reumalääkärin mielestä este biologiselle lääkitykselle. Kystakuviota selvitellessä vierähti taas kuukausi jos toinenkin ja juhannukselta alkanut lääketauko jatkui marraskuun lopulle.
Lääketauolla jouduin tekemään valitettavan paljon tuttavuutta myös reumalääkärini kanssa. Johonkin kyselyyn laskin, että kävin pelkästään lääkärin vastaanotolla tai sairaalassa 25 kertaa. Lisäksi olen käynyt hoitajan vastaanotolla ja puhunut lääkäreiden ja hoitajien kanssa puhelimessa lukemattomia kertoja.
Tuntuu, että valo tunnelin päässä on ollut liian usein vastaan tuleva juna. Onneksi se ei ole tehnyt pahinta mahdollista tuhoa, mutta ei niistä törmäyksistä ole kolhuitta selvitty. Toisaalta kolhut ovat opettaneet paljon ja uskon olevani joltain osalta huomattavasti vahvempi ihminen kuin vielä vuosi sitten.
Yhtään uuden vuoden lupausta en tehnyt vuodelle 2014, mutta useita toiveita silti esitän. Ensiksikin toivon, että vastoinkäymiset terveyspuolella jäävät vuoteen 2013 ja tie lähtee vähitellen nousemaan vakaasti. Osana tähän terveydentilan paranemiseen liittyy myös sopivan ja tehokkaan reumalääkityksen löytäminen.
Toinen suuri toive on oman paikan löytäminen työelämässä. Kovasti toivon, että löydän itselleni sopivaa ja mielekästä työtä, jossa viihdyn. Vaikka selkeää paikkaa ei löytyisikään, haluaisin kuitenkin nähdä selkeän tavoitteen, jota kohti lähden ponnistelemaan. Tällä hetkellä tuntuu, että olen ainakin loppuvuoden 2013 vain ajelehtinut eteenpäin ilman sen suurempaa tavoitetta ja päämäärää.
Kolmas toive liittyy suuresti tämän blogin alkuperäiseen ideaan. Haluan olla siinä kunnossa, että voin aloittaa tavoitteellisesti Teräs-Kaislan rakentamisen. Vuosi 2013 meni sekä painon pudotuksen että kunnon kohotuksen osalta pahasti pakkasen puolelle. Haluan uskoa, että tämä on vain väliaikainen romahdus ja minulla on vielä mahdollisuus saada itseni hyvään fyysiseen kuntoon.
Neljäs edellisiä ehkä pienempi toive liittyy omaan mielenterveyteen. Sitä on koeteltu vuonna 2013 vähintään riittävästi ja todella toivon, että vuosi 2014 tuo mukanaan työkaluja myös omasta mielenterveydestä huolehtimiseen. Sekä sairastuminen krooniseen sairauteen nuorena että vuoden 2013 vastoinkäymiset syövät henkisiä voimavaroja paljon ja nyt koen niiden olevan todella vähissä. Toivottavasti voi vuoden vaihteessa 2014/2015 kertoa olevani henkisesti paljon vahvempi ihminen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Painonpudotus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. tammikuuta 2014
perjantai 12. huhtikuuta 2013
Yllätyksiä vaa'alla
Löysin tänään työpaikalta henkilövaa'an ja päätin suuremmin miettimättä hypätä siihen. Tulos yllätti minut täysin. En voi sanoa yllättyneeni positiivisesti, mutta kyllä se yllätys kuitenkin oli positiiviseen suuntaan. Tämän vaa'an mukaan matkaa parin vuoden takaiseen alimpaan painoon oli vain muutamia kiloja. Olin odottanut paljon pahempaa tilannetta. Totuus paljastui kuitenkin työhousuja sovittaessa. Ehkä paino on pudonnut, mutta vyötärön ympärys ei juurikaan.
Iltapäivällä olen sitten miettinyt, miten saisin painoa alas terveellisesti ja helposti. Jokainen hävitetty gramma helpottaa mahdollisesta polvileikkauksesta toipumista, joten laskusuunta olisi melkoisen tarpeellinen. Toivon, että järkevä tapa hahmottuu mahdollisimman pian ja löydän itsestäni sen pienen määrän energiaa, mikä järkevästi syömiseen tarvitaan.

lauantai 6. huhtikuuta 2013
Laihdutuskehotuksen käsittelystä
Olen ollut muutamaan otteeseen tilanteessa, jossa lääkäri ottaa painoni puheeksi. Näistä tilanteista muutamassa lääkäri on onnistunut kylvämään painonpudotuksen siemenen. Ainakin yhtä usein lääkäri on saanut minut vain kohauttamaan olkiani. Selkeästi tilanteissa vaaditaan myös otollista hetkeä eikä pelkästään oikeita sanoja.
Kerroilla, joilla lääkärin sanat eivät ole saaneet aikaan mitään, yhdistää muutamakin seikka. Niissä kaikissa lääkärin oletuksena on ollut, että painon pudottaminen on tietyllä tapaa itseisarvo. Lisäksi asiat on ilmaistu kuin sivulauseessa tai jopa loukkaavasti. Pahimmillaan viime syksyisen ripuliepisodin aikana lääkäri kehotti olemaan iloinen, kun paino putoaa ilman vaivaa.
Nämä vaikuttaneet keskustelut on käyty aivan eri hengessä. Yleensä lääkärillä on ollut joku konkreettisen tuntuinen syy, miksi painoa kannattaisi katsoa. Syy on ollut selkeä terveydellinen ongelma, johon painon pudotus vaikuttaa joko suoraan tai välillisesti. Lisäksi asia on otettu puheeksi minun lähtökohdistani ja jollain tapaa vetoamalla ja olettamatta. Asia on vain otettu faktana pöytään ja jätetty siihen. Toki maaperäkin on ollut otollista.
Ihan järjestään ajatuskulkuni on noudattanut samaa kaavaa. Jokaisen vaiheen kesto on vaihdellut kertojen mukaan, mutta kaikki vaiheet on kuitenkin tullut käytyä läpi. Joskus prosessointi on kokonaisuudessaan kestänyt kuukausia, nopeimmillaan on ollut kyse muutamasta päivästä.
Ensimmäinen vaihe on olkien kohautus. Tässä vaiheessa ajattelen ehkä, että helppohan se lääkärin on sanoa, kun ei joudu sitä työtä tekemään. Toisaalta tässä vaiheessa yritän jättää sanat omaan arvoonsa ja työntää koko ajatuksen taka-alalle. Tämä vaihe tulee käytyä riippumatta siitä, poikiiko keskustelu yhtään mitään muutosta.
Toinen vaihe on selkeää kapinaa koko asian suhteen. Tulee tietynlainen kieltoreaktio. Totean, etten todellakaan ala tähän kuvioon ja toisaalta uskon etten pysty. Paljon riippuu tässä vaiheessa koetusta reaktiosta, mikä on lääkärin sanojen lopputulos. Viimeistään tässä vaiheessa ne tulosta tuottamattomat keskustelut unohtuvat.
Kolmannessa vaiheessa alan vähitellen ottaa niskalenkkiä aiheesta ja hieman lapsellisesti ajattelen vielä näyttäväni näille lääkärille, että minusta on moiseen. Tosin ne ensimmäiseksi mieleen tulevat keinot ovat usein täydellistä syömättömyyttä tai kaalisoppadiettiä. Tässä kohti kuitenkin usko omaan kykenemättömyyteen alkaa heiketä, joten tämäkin on askel eteenpäin.
Viimeinen vaihe on edelleen tietty näyttämisen halu, mutta kuitenkin terveellisemmällä tavalla. Tässä vaiheessa usein etsin jotain ennen kokeilematonta painonhallinta ideologiaa. Viime aikoina olen tässä vaiheessa lähestynyt asiaa niin, että otan alkuun hieman tiukemman lähdön. En tarkoita mitään täydellistä ruokavalioremonttia, vaan muutaman viikon tarkempaa ruokavaliota. Tässä vaiheessa kuitenkin on motivaatiota jonkin verran, joten on myös mahdollisuus hieman suurempiin muutoksiin.

lauantai 10. marraskuuta 2012
Suunnanmuutos
Tänään olen taas autoillut paikasta toiseen ja siinä lomassa on ollut aikaa miettiä mennyttä ja tulevaa. Kuten tästäkin blogista huomaa alkuperäinen blogiaihe on jäänyt elämässäni taka-alalle ja olen vähitellen palannut kohti edellisiä elämäntapojani. Vuosi sitten liikuin melko aktiivisesti ja painon suuntakin oli vahvasti alaspäin. Tällä hetkellä energiaa liikkumiseen ei tunnu olevan ja painokin on hitaassa nousussa.
Tänään pohdin, mitä tässä kohden pitäisi elintavoissaan muuttaa, jotta muutos olisi riittävä suunnan muutokselle, muttei kuitenkaan liian suuri, jotta sen muutoksen saaminen rutiiniksi ei olisi ylitsepääsemätöntä.
Pari selkeää asiaa huomasin, mikä on lipsunut taas huonompaa suuntaan. Ensiksikin en ole juuri jaksanut tehdä ruokaa. Se on kuitenkin se edullisin tapa ruokkia itsensä ja usein tulee tehtyä melko terveellistäkin ruokaa. Toinen selkeä muutos on, että en ole pitänyt helmikuun alun jälkeen juuri ruokapäiväkirjaa. Tämän lisäksi en ole liikkunut millään tavalla tavoitteellisesti.
Tämän pohdinnan jälkeen olisi kovin helppo tehdä suuria päätöksiä tyyliin "nyt alan tehdä kaikki ruokani itse ja treenaan x matkan kilpailuun". Käytännössä tiedän, että nuo ovat liian suuria muutoksia ja niihin ei löydy riittävää tahtotilaa etenkään syksyn pimetessä. Jotain tilanteelle pitää kuitenkin tehdä. Nyt se muutos on paljon helpompi tehdä kuin pidemmän ajan kuluttua.
Tämän herätyksen jälkeen jään pohtimaan, mitkä ovat niitä pieniä muutoksia, joihin koen olevani valmis. Aivan varmasti niitä löytyy. Pienin askelin tämänkin asian kanssa edetään. Nyt herätys on koettu, kokemus sanoo, että toteutus alkaa parin viikon kuluessa.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Housut
Tänään kaivoin kaapista housut, jotka ovat olleet lähes kuukauden päivät käyttämättä. Kun vedin ne jalkaan, niin totesin niiden löystyneen melkoisesti. Vaikka olen täällä Savossa ilman vaakaa, niin vaatteet puhuvat omaa tarinaansa siitä, mihin suuntaan paino on menossa.
Kuukausi sitten pelotti tämä hyppy tyhjyyteen, eli melko täydellinen elämän muutos. Päivisin olen töissä ja iltojen aika on hyvin rajallinen. Edellisen kerran olen ollut vastaavassa tilanteessa ennen tämän kunnonkohotusprojektin alkamista ja silloin ruokailut menivät hyvin vahvasti eineslinjalle. Sen takia olenkin erittäin yllättynyt, että olen kaikista näistä muutoksista huolimatta pystynyt pitämään yllä viime vuonna opeteltuja elämäntapoja.
Toki esimerkiksi liikunta on jäänyt huomattavasti vähäisemmäksi kuin kotona ollessa, mutta työpäiviin kuuluu sen verran höytyliikuntaa, että olen aika huoletta jättänyt rauhallisen liikunnan harrastamatta ja keskittynyt vain kuntoa kohottaviin treeneihin. Niitäkään en ole tehnyt joka päivä, mutta silti askelmittari on näyttänyt paljon positiivisempia lukemia. Keskiverto työpäivänä 10 000 askelta tulee melko helposti.
Kauppamatka mökiltä on melkoinen, joten ihan pienien kiusauksien perässä ei tule kauppaan lähdettyä. Tämä on tuonut myös tullessaan sen, että muutamaan otteeseen olen illalla todennut olevani nälkäinen, mutta koska kotona ei ole ollut kaurapuuroa kummempaa ruokaa, olen vain kärsinyt nälän. Pitkän päälle se ei ole pysyvä tapa laihtua ja juuri sitä, mitä olen koko projektin välttänyt, mutta lyhytaikaisesti se toimii. Ei ainakaan tule päättömiä ahmimiskohtauksia niin helposti.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Kuukauden palaute
Olen ollut syömisteni kanssa viimeisen kuukauden enemmän tai vähemmän
hunningolla. Pääsääntöisesti minulla on ollut hyvä tekosyy olla panostamatta
omiin syömisiin. Olen tehnyt päätöksen, että jos en ole kotona, niin syömisiä
ei tarvitse vahtia niin tarkasti. Tämän ei kuitenkaan pitäisi tarkoittaa kahta
hampurilaisateriaa päivässä. Lisäksi ne ajat kun olen ollut kotona, olin
työkkärin kurssilla, jossa ei ollut ruuan lämmitysmahdollisuuksia. Tämähän
puolestaan muka antaa luvan syödä päivällä jotain paheellista tai olla syömättä
täysin.
Kaikesta tästä huolimatta päätin tänään aamulla hypätä vaa'alle ja katoa totuutta silmiin. Olen kuitenkin pari päivää syönyt kohtalaisen järkevästi, joten pahimpien nesteiden pitäisi olla poistunut elimistöstä. Vaaka näytti kuitenkin kohtalaisen mukavia lukemia, tämän vuoden alin oli vain vajaan kilon päässä ja paino on pyörinyt samoissa lukemissa jo parisen kuukautta.
Tästä voi useita päätelmiä. Kuukausien jumitus on voinut antaa periksi, mutta syömistottumuksieni vuoksi paino on pysynyt samassa. Olen myös saattanut oppia jotain järkevästä syömisestä ja kohtalaisista määristä. Saattaa myös olla, että painoni on vain vaihtelunsa alapäässä ja todellisuudessa painoa on tullut lisää parisen kiloa. Oli syy mikä tahansa, niin tuntuu todella mahtavalta.

lauantai 19. marraskuuta 2011
Onnistunut päivä
Tänään oli sellainen päivä, että kaikki tuntui menevän hirvittävän helposti ja mukavasti. Aamulla lähdin housukauppaan, koska edelliset housuni eivät enää tahtoneet pysyä päällä. Todella kivuttoman housujen etsimisen lisäksi löysin kaksi paitaa. Kaikki nämä löytyivät ensimmäisestä (ja ainoasta) kaupasta.
Jatkuva vaatteiden ostaminen on yksi laihtumisen ärsyttäviä puolia. Nuo edelliset housut taisin ostaa elokuussa ja nyt ne ovat jo todella epämukavat päällä. Onhan se mukavaa, kun vaatteet kasvavat kaapissa. En kuitenkaan koskaan ole pitänyt vaatekaupassa käymisestä, enkä pidä siitä vieläkään. Nyt tosin pääsee kohtalaisen helpolla, kun tietää, millaiset housut haluaa - samanlaiset kuin edelliset mutta kokoa pienemmät. Entä sitten, kun tuota housumallia ei enää myydä?
Illan hämärtyessä käytin tekemässä lähes puolentoista tunnin lenkki, tällä erää ihan kävellen. Sinällään kauheasti lenkistä ei jää jälkipolville kerrottavaa, mutta tulipa kuitenkin tehtyä. Vesisade tietysti yllätti lenkin puolessa välissä ja kotiin päästyä oli aika märkä olo. Sehän kuuluu syksyyn ja aika harvoin sitä on tänä syksynä joutunut sadelenkkiä tekemään.

perjantai 4. marraskuuta 2011
Ulkona syöminen
Tänään olen sitten nautiskellut eilisen liikuntapäivän saldosta. Koko päivä on mennyt kuin horroksessa eikä liikkuminen ole juuri kiinnostanut. Nyt iltasella rupeavat vielä lihakset kipeytymään, joten voi olettaa, että huomenna olo on todella jäykkä.
Tänään käytiin koiran kanssa kävelemässä harjulla. Jostain syystä tuolta harjulta tuntuu löytyvän aina positiivinen fiilis. Tänäänkin keli oli erittäin harmaa ja utuinen. Oli vielä liikkeellä illan hämärtyessä, joten lähtökohtaisesti keli oli hyvin masentava. Kun katseli udun läpi kaupungin yli merelle, tuli kumman hyvälle mielelle. Merelle ei edes tuollaisella kelillä näkynyt. Silti mieli piristyi huomattavasti. Muistin taas, miksi pidän tästä kaupungista niin hurjasti.
Pohdiskelin lenkillä myös painonpudotuksen haasteita. Huomasin alkuviikosta Savon reissulla, että ulkona syömisestä tulee pidemmän päälle huono olo. On todella vaikeaa osata syödä järkeviä määriä, kun tilauksen joutuu tekemään listalta. Itse tekemäni ruuan kanssa olen melko hyvin oppinut arvioimaan tarpeellisen määrän ruokaa. Ulkona syödessä kuitenkin tuntuu, että kohtuus ei pysy asiassa mukana.
Tiistaiaamuna pohdin tätä hotelliaamiaisella. Normaalisti kotona syön aamiaiseksi puuroa marjoilla, muutaman hedelmän ja kupin kahvia. Hotelliaamiaisella havahduin kolmannen lautasen kohdalla. Olin siinä kohti syönyt sen aamupuuron lisäksi pekonia, juustoa, leikkeitä, pari karjalan piirakkaa, munavoita. Kolmannella lautasella oli viinirypäleitä, omena ja kahvipulla. Kaiken tämän ahdoin itseeni noin puolessa tunnissa - normaalisti aamiaisen tuhoamiseen menee vähintään tunti.
Saman ilmiön kanssa taistelin pyöriessäni Kuopion torilla kalakukko repussa. Nimittäin jotain ruokaa piti saada, mutta oli todella vaikea päättää, mitä tarvitsi. Äkkiseltään löysin siitä järkevältä etäisyydeltä puolen kymmentä pikaruokapaikkaa. Kävin ainakin kolmen ovella ennen kuin päädyin täytettyyn leipään. Tämän jälkeen pohdiskelin, miten kiva olisikaan saada kahvia ja jotain makeaa. Päädyin kuitenkin ensin kävelemään asemalle. Asemakahvilasta ajattelin ottaa sen jälkiruokakahvin. Tarjolla ei vaan ollut mitään houkuttelevaa leipomusta, joten päädyin ostamaan kahvin seuraksi omenan. Kahvia nautiskellessani totesin, että ratkaisu oli todellakin oikea.
Nämä ovat niitä haasteita, joiden kanssa tulen kamppailemaan vielä pitkään. Nyt uskallan jo sanoa, että kotona osaan syödä kohtalaisesti sen mukaan, mitä kroppa tuntuu tarvitsevan ja muutenkin huolehtimaan sopivasta ruokavaliosta. Ongelmia tulee, kun itse ei tee ruokaa tai kun yrittää syödä järkevästi kodin ulkopuolella. Onneksi pidempiä reissuja tulee tehtyä harvemmin ja yhden päivän herkuttelusta ei tule samanlaista oloa kuin pidemmästä syömisestä.

perjantai 30. syyskuuta 2011
Positiivisia tapahtumia
Aamulla heräsin virkeänä loistavien yöunien jälkeen. En muista, milloin olen
nukkunut yön näin hyvin. Ensimmäisen kerran katsoin kelloa viiden aikaan ja
nukuin sen jälkeen vielä pari tuntia. Liekö reumalääkkeen annosmuutoksella
tekemistä asian kanssa vai oliko hyvät yöunet täysin sattumaa. Joka tapauksessa
toivottavasti tällaisia öitä tulee lisää.
Aamulla nousin vaa'alle parin päivän tauon jälkeen. Vaaka näyttikin mukavia pyöreitä lukemia. Kaiken kaikkiaan vuoden alusta on painoa lähtenyt 12,5 kg. Muutos kaikkiaan on niin hidasta, ettei sitä säännöllisillä punnituksilla juuri huomaa. Sitten kun yllättäen paino ylittää jonkun mukavan tasaluvun, yllättyy siitä, miten paljon on oikeasti tapahtunut lähes huomaamatta. Tällainen painonpudotustapa todella motivoi, koska ruokavalion koossapitäminen ei ole erityisen vaikeaa eikä vaadi jatkuvia taisteluita mielitekojen kanssa.
Näiden hienojen tapahtumien ja kandin papereiden saamisen kunniaksi päätin lähteä naapurikaupunkiin uimaan. Juhlistamistapa se sekin on. Uin puolen tunnin rauhallisen pätkän. Uintilajina oli vapaauinti ja tosissaan sai taas keskittyä riittävän rauhalliseen uimatahtiin. Keskittyminen kannatti ja sain kuin sainkin uitua järkisykkeisen treenin. Vähitellen huomaan myös tekniikan hioutuvan paremmaksi, kun malttaa uida rauhakseen ja jaksaa jatkaa pidempiäkin pätkiä.
Illalla kävin sitten juoksukoulun mukaisella lenkillä ja hölkkäilin kaksi neljän minuutin juoksupätkää. Hiljaa edetään edelleen tällä saralla, mutta usko siihen, että rauhassa ja alhaisilla sykkeillä saan toivomani tuloksen, on vahva. Tänään sai jo lenkillä selvästi hölkätä eivätkä sykkeet nousseet taivaisiin. Tähän saakka nuo pätkät ovat olleet lähinnä laahustelua. Ehkä kroppakin vähitellen oppii suhtautumaan juoksuun rauhallisemmin.

lauantai 17. syyskuuta 2011
Sienimetsässä
Kauniin lauantaipäivän kunniaksi lähdimme äidin kanssa sienimetsään pienehkön sienikorin kanssa. Hyvää selkäjumppaa taas tuli harrastettua, koska suppilovahveroita oli aivan mielettömästi. Kerättiin kori täyteen ihan hetkessä, vaikka päädyimmekin keräämään lähinnä isoimpia ja jättämään pienet sienet vielä kasvamaan. Kaiken kaikkiaan tunnin verran kuljeskelimme metsässä ja nautimme syksyisestä ilmasta.
Ennen sienimetsään menemistä kävin paikallisesta marketista ostamassa rintaliivejä. Yksissä kehutuissa urheiluliiveissä koot loppuivat yhtä kokoa pienempään rinnan ympärykseen, kun oletin olevan minulle sopivat, mutta otin kuitenkin ihan kokeilun vuoksi sovitettavaksi. Rinnanympärys oli juuri passeli, mutta kuppi liian pieni, eikä isompaa kuppikokoa tietenkään ollut tarjolla. Oikeasti menee hauskaksi tämä vaatteiden ostelu, kun järjestään ottaa rekiltä sovitettavaksi liian isoja kokoja. Tässähän voi melkein nauttia vaatteiden ostamisesta.

maanantai 5. syyskuuta 2011
Aamulenkki irtokarkkien luokse
Tänään ajattelin juosta pitkän ja rauhallisen lenkin. Käytännössä tein kyllä pitkän ja rauhallisen lenkin, mutta käytännössä kävellen. Sykkeet tahtoivat nousta hetkessä aivan taivaisiin eikä juokseminen muutenkaan tuntunut mukavalta. Niinpä kävelin valtaosan lenkistä.
Lenkin kohteeksi valikoitui kioski toisella puolen kaupunkia. Keskustelimme viime viikolla yhden kaverin kanssa, että saako jostain ostettua irtokarkkeja samaan tapaan kuin lapsena ostettiin - siis pyytämällä kiskan tädiltä nallekarkkeja markalla. Kaveri muisteli, että tuolla kioskilla olisi jokunen vuosi sitten myyty. Suunnitelma muuten hyvä, mutta eipä tullut pieneen mieleenikään, etteivät tuon tyyppiset pikkukioskit ole auki aamuisin. Niinpä kolkuttelin kioskin ovea kolme tuntia ennen aukeamista. Eli vieläkään en tiedä, saako perinteisiä irtokarkkeja vielä jostain. No onpa jollekin iltalenkillekin kohde.
Sitten kävin Lidlistä katsomassa heidän mainostamiaan urheiluvaatteita. Mukaan tarttuivat kahdet housut ja yksi paita. Housut otin ajatuksella, että onpahan housut, kun verkkarit alkavat olla liian suuret. Paidan kokoa arvioin ihan silmämääräisesti ja yritin ottaa sopivan. Lopputuloksena minulla on kaapissa kahdet juuri sopivat urheiluhousut ja yksi aivan järkyttävän suuri urheilupaita. Harvoin sitä on näin tyytyväinen epäsopiviin vaateostoksiin.

torstai 25. elokuuta 2011
Painon ilmoittamisen vaikeus
Jouduin tänään hankalan paikan eteen. Jouduin täyttämään esitietolomakkeen, jossa kysyttiin painoa. Vaikea paikka ei sinällään ollut niiden painolukemien kirjoittaminen - vaa'an näyttämän kanssa olen kyllä sinut. Ongelma oli, että minkä luvun minä siihen kohtaa kirjoitan. Jos laitan siihen tämän viikon virallisen punnituksen tuloksen, se ei vastaa todellisuutta siinä tutkimustilanteessa, koska punnitus on tehty aamulla ennen aamupalaa ja tutkimus on illalla ruokailuiden jälkeen. Olisin voinut laittaa siihen myös tämän päivän punnituksen tuloksen, joka on nestevaihteluiden takia suurempi kuin maanantain tulos, mutta edellinen ongelma edelleen on olemassa.
Kaveri ehdotti keskiarvon laskemista. Jäin vaan miettimään, että mistä tuloksista sen keskiarvon lasken. Kokovuoden tulos antaa taatusti aivan liian suuren tuloksen, eli tarkasteluvälin pitäisi olla huomattavasti lyhyempi. Mikä on sitten sopiva tarkasteluväli? Viikko on liian lyhyt ja arviointi tarkkuudeltaan yksittäisen arvon luokkaa. Kuukausi taas puolestaan taas vääristää todellista painoa ylöspäin.
Se yleisesti ihmisten käyttämä tapa, jossa paino pyöristetään lähimpään viiteen kiloon, lienee se järkevin vaihtoehto. Kuitenkin painoni pyöristyisi alaspäin ja minusta tuntuu itseni huijaamiselta, jos kirjoitan todellista painoani pienemmän lukeman johonkin viralliseen lomakkeeseen. Yleisesti tiedettyähän on, että etenkin naiset ilmoittavat painonsa mieluummin alakanttiin.
Lisäksi pitää tietenkin huomioida punnituksen virhelähteet. Ihmisten punnitsemiseen tarkoitettu vaaka harvoin on mittaustarkkuudeltaan kiloa tarkempi, vaikka nykyiset digitaalivaa'at antavatkin yhden lukeman. Lisäksi vaa'an kalibrointi on syytä kyseenalaistaa. Mitä minun vaakani näyttää suhteessa johonkin toiseen vaakaan ja onko se toinen vaaka yhtään sen oikeammassa? Miten paljon tulokseen vaikuttaa esimerkiksi mittausympäristö ja alusta? Entä se, miten punnittava seisoo vaa'alla?
Olisikohan elämä paljonkin helpompaa, jos ei olisi (melkein) insinööri?

keskiviikko 17. elokuuta 2011
Ensimmäinen painonpudotuskehu
Kävin näyttämässä vähän kipuillutta silmääni ensin terveydenhoitajalle ja sitten lääkärille ja tuttu terveydenhoitaja kysyi lähtiessäni, että olenko laihtunut ja siitä seurasi mielenkiintoinen keskustelu niistä menetelmistä, joilla olen painon saanut putoamaan. Kovin kannustavasti hän suhtautui ja oli aidosti iloinen siitä, että olin löytänyt itselleni sopivan menetelmän. Ihaili myös asennettani, että ihan sama paljonko putoaa ja millä vauhdilla, kunhan suunta on oikea. Keskustelu sai oikeasti hyvälle mielelle.
Illalla selkä jäykisteli sen verran, että päätin käydä pienellä vesihölkällä, vaikka varsinaisesti olin suunnitellut eiliselle lepopäivän. Totesin taas, että kyllä vesijuokseminen on tylsää, mutta selälle se taas teki hyvää. Sellaisena kivana palautteluliikuntana sillä on minunkin liikuntaohjelmassani selkeä paikka. Lisäksi altaassa killuessa on helppo tehdä erilaisia selän liikkuvuutta parantavia kiertoliikkeitä. Kun selkä on akuutissa vaiheessa, vesijuoksu on oikeasti hyvä liikuntamuoto.

lauantai 13. elokuuta 2011
Vesiliikuntaa ja osa talven marjoista
Nyt viikonloppuna maauimala on auki viimeistä kertaa ja perinteisesti silloin vietetään lämpimän veden viikonloppua. Paikallinen sähkölaitos kustantaa veden lämmityksen ja uimalaan on vapaa pääsy. Lisäksi ainakin tänä vuonna ohjelmaan kuului jokunen ilmainen vesijumppa. Pitihän sitä sitten lähteä jumpalle, kun kerrankin siihen on mahdollisuus ja muuten tämän päivän liikunnat olisivat luultavasti jääneet melko vähiin.
Kiva jumppa oli ja aika raskaskin tai sitten minä vaan jaksoin tsempata. Usein etenkin kaupungin järjestämissä jumpissa tahti on melko rauhallinen eikä tekemiseen tunnu saavan tehoa millään. Nyt tehot tulivat mukavasti ilman suurta henkistä ponnistelua ja muutenkin tuli tosi kivan liikuttunut olo. Venyttelyitä aina näihin jumppiin kaipaan enemmän, mutta ne on sitten tehtävä illalla kotona ihan itsenäisesti.
Aamupäivä käytettiin perkaamalla erivärisiä herukoita talven iltapirtelöitä varten. Taitaa huomenna pakastimeen mennä noin kuukauden marjat. Eivät ne koko talvea riitä, mutta tuovatpa vaihteluita kaupan pakastealtaan valikoimiin ja ehkäpä muutama eurokin säästyy. Puolukat ovat vielä pakastamatta, mutta muuten talveksi löytyy erilaisia makuja iänikuisen mansikan rinnalle. Varmasti tammikuun pimeällä mustaherukkapurkin avaaminen tuo muiston kivasta elokuisesta päivästä patiolla.
Tämä pirtelö on yksi painonpudotukseni kulmakiviä. Marjojen lisäksi siihen kuuluu piimää tai jogurttia, tuoremehua ja satunnaisia siemeniä. Hurautan moisen tehosekoittimessa sekaisin ja nautin hissukseen iltasella television ääressä. Pirtelössä on monta hyvää puolta. Ensiksikin sen nauttimiseen saa usein kulutettua tunnin ja sinä aikana on helppo jättää kaikki television katselu napostelut syömättä. Lisäksi se on melko täyttävä, muttei kuitenkaan liian raskas iltapalaksi. Yhtenä ehdottoman hyvänä puolena on mainittava, että sisällön voi muokata muiden päivän syömisten mukaan - proteiinijauhe menee joukossa sangen mainiosti, samoin muutama ruokalusikallinen öljyä - jos tarve vaatii. Keveimmillään pirtelö on jokusen sata kilokaloria, mutta on sitä tuhannen kilokalorin pirtelökin joskus tullut värkättyä.

tiistai 12. heinäkuuta 2011
Ystävällinen vaaka
Tänään aamulla vaaka yllätti minut täysin. Se näytti sellaisia lukemia, että viimeksi olen moisia nähnyt kolmisen vuotta sitten. Lähes valmiina insinöörinä tein sitten laskelmia. Tavoitepainosta riippuen olen toteuttanut kilomääräisesti urakastani 20-25 %. Tarkoittaa sitä, että tasaisen vauhdin taulukon mukaan, minä olen ihannepainossa 2-2,5 vuoden kuluttua. Se on huima tahti, kun huomaa, että ainakin 15 vuotta on painoa hankittu.
Koska vaaka oli näinkin ystävällinen, iski illalla tuttu herkutteluhinku. Yleensä olen tässä kohden lähtenyt kauppaan ja ostanut "kaikkea mitä tekee mieli". Muutama viikko sitten luin jonkun laihduttajan blogipostauksen, jossa hän oli todennut, että mielihaluista pääsee yleensä eroon määrittelemällä halun tarkemmin ja jos ei pääse, niin määritelty halu on helpompi hakea kaupasta. Tätä päätin kokeilla ja määrittelin herkkuhimoni kohteeksi sipsit, katkaravut ja perunasalaatin. Näistä viimeisintä ei ollut kaupassa, joten herkuttelen aurinkosalaatilla, katkaravuilla ja pikku pussilla sipsejä.
Hengittely oli tänäänkin sen verran raskasta, että hölkkäilin kymmenisen minuuttia tosi hitaasti. Se ei tuntunut hyvältä, joten kävelin kotiin ja soitin terveyskeskukseen, miten moiseen pitää suhtautua. Komensivat näytille ja huomenna kuulen tutkimusten tuloksista lääkäriltä. Muuten lääkäri käski lepäillä ja olla hengästymättä, jos siitä kerran tulee paha olo.
Koska lääkäri kielsi hengästymisen, talsin salille rääkkäämään jalat - en pääse huomennakaan lenkille, joten lihaksilla on hyvää aikaa palautua. Jälleen kerran salitreeni oli sellainen tavallisen tylsä. Kiva on kroppaa rääkätä, mutta eipä siitä paljon blogattavaa jää. Nyt pienet painojen lisäykset eivät juuri enää tunnu. Esimerkiksi tänään meni jalkaprässissä 120 kg kohtalaisen mukavasti. Edellisen treenin suurin paino oli 115 kg, eli kehitystä tapahtuu, vaikkei sitä enää samalla tavalla huomaa.

torstai 7. heinäkuuta 2011
Käynnistymisvaikeuksia
Aamulla herääminen tuntui vievän aivan kohtuuttomasti aikaa. Kokonaisuudessaan olo oli tosi jäykkä ja kaikki tapahtui todella hitaasti. Vastaava olo oli kevättalvella lääkitysten rukkausten yhteydessä, tosin sillä erotuksella että tänään ei sattunut mihinkään. Ei vaan akka taipunut mihinkään suuntaan eivätkä aivotkaan oikein toimineet. Kaikki tapahtui kuin hidastetussa filmissä. Vähän vastaavaa oloa oli jo eilen ilmassa, mutta jähmeys karisi juoksulenkille.
Taatusti solusalpaaja-aamu ei ainakaan helpottanut käynnistymistä. Silloin nimittäin on maito pannassa, joten aamukahvikin jää juomatta. Totesinkin muutaman tunnin hereillä olon jälkeen, että lienee parempi ottaa pikku torkut ja kokeilla josko sen jälkeen käynnistyisi paremmin. Otin torkut ja toinen käynnistyminen oli huomattavasti parempi - tosin melko hidas sekin.
Päivän liikuntasuoritukseksi olin suunnitellut tunnin kävelylenkin, mutta päätin vaihtaa sen uintiin. Jaksoinkin sahata maauimalan allasta puolisen tuntia ja sitten riitti. Väkeä oli pirusti ja olo oli jotenkin tukkoinen, joten päätin lopettaa ennen lopullista hermojen menetystä.
Kävi mielessä, että voisiko tämä tämän aamuinen ja eilinen heräämisen vaikeus, olla kropan tapa sanoa, että se on väsynyt eikä jaksa. No huomenna on pieni pätkä hölkkää ja ajattelin käydä salilla, mutta lauantaina olen ajatellut pitää ihan totaalisen vapaapäivän liikunnasta, joten luulisi sen helpottavan. Lisäksi kävin tänään syömässä pitsan, vaikka kotonakin olisi ollut ruokaa. Ainakin mieltä se piristi, toivottavasti teki muutakin.
Muutenkin pitää ainakin loppuviikko pyrkiä pitämään huoli siitä, että syön riittävästi. Näillä liikuntamäärillä nimittäin kaloreita kuluukin aika reippaasti. Laskin sykemittarin antamat kulutukset sekä maanantaille että tiistaille ja sain molempina päivinä liikunnalla kulutettua reilun 1000 kcal ja samaan aikaan söin noin 2000 kcal, joten ihmekös, että kroppa rupeaa vähän laittamaan hanttiin. Pitää siis oikeasti kiinnittää huomiota siihen, että syö riittävästi (terveellistä) ruokaa, eikä sorru herkkuihin.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011
Juosten vedessä
Tälle päivälle oli treeniohjelmassa laitettu 20 minuutin intervallilenkki (sis. 5x1 min täysiä). Aamulla kello oli soimassa viideltä, mutten jaksanut herätä vielä siihen aikaan, mutta kuudelta kävin vessassa - silloin lämpömittari pohti, että ylittääkö se 20 asteen maagisen rajan vai ei. Päätin sitten jättää lenkin juoksematta. En todellakaan ollut halukas aloittamaan sunnuntaiaamuani kuudelta, eikä hikoilu tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta.
Totesin sitten, että tänään on oikeasti pakko liikkua jotenkin, sekä kroppa että pää olivat sitä mieltä, ettei toinen lorvimispäivä ole hyvä ratkaisu. Siispä päätin lähteä käymään uimassa. No aurinko paistoi sen verran kirkkaasti, ettei kirkkaiden uimalasieni kanssa uiminen todellakaan ollut nautinto, joten 100 metrin uimisen jälkeen vaihdoin lajia vesijuoksuun. Pari altaanmittaa hölkkäiltyäni totesin, että pirun tylsää hommaa moinen on ja jotain piristystä juoksemiseen tarvitsee, mutten menee ihan lönköttelyksi. Muistin tämän päivän intervallitreenin ja päätin kokeilla miltä moinen tuntuisi altaassa. Kyllähän se kovasti piristi tylsää altaassa sahaamista ja lisäsi huomattavasti treenin rasittavuutta. Ei se kuitenkaan millään tavalla korvaa maalla juostua intervallitreeniä.
Havaitsin jo halliin kävellessäni, että uimapukuni on minulle liian iso. Tai no ei se varsinaisesti vielä roiku päällä, mutta oli vatsan kohdalta löysä. Sitten sattumalta kaupassa käydessäni löysin samanlaisen kokoa pienemmän uimapuvun -70 % alennuksesta. Pakkohan moinen oli mukaan napata. Samalla muistin uimalasiongelman ja ostin sitten uudet tummat lasit. Eipä kaupassa kauhean monia tummalinssisiä ollut, lieköhän joku muukin törmännyt kesäuinnin ongelmiin ja ostanut uudet kesälasit.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011
Lepäilyä isolla kirkolla
Tänään olen sitten viettänyt mukavaa lepopäivää sekä urheilusta että laihduttamisesta - loistavaa valmistautumista huomiseen 24 minuutin hölkkärutistukseen. Vaikka tuo 18 minuuttia meni ilman mitään ongelmia, silti tuo 24 minuuttia hirvittää. Onhan se kuitenkin jo ihan sievoinen matka. Kovasti houkuttaisi lähteä kiertämään 3 km pururata, mutta toisaalta, kun tiedän, miten mäkinen se on, niin taatusti ei lenkki ainakaan helpotu. Yksi vaihtoehto olisi lähteä autolla vähän kauemmas toiselle pururadalle, mutta vähänkö tuntuu tyhmältä ajaa autolla juoksemaan, kun kotioveltakin pääsee. No katsotaan mikä on fiilis huomenna ja päätän sen perusteella lenkin suunnan.
En nyt ihan täysin liikkumatta tänäänkään ole ollut - kävin Helsingissä ja kyllä tuli taatusti useampi kilometri ihan vain käveleskeltyä ympäri kaupunkia. Oikein harmitti, että askelmittarista on patterit loppu, koska olisi ollut kiva nähdä, paljonko askeleita tuli päivän mittaan otettua. Varmasti melkoinen määrä, vaikken isolla alueella pyörinyt. Keksin vain aina, että menenpä sinne ja tänne ja tuonne ja sahasin samaa käytävää edestakaisin.
No mahtui päivään myös keskustelua liikkumisesta ja painon pudotuksesta. Sain lääkäriltä kiitosta 9 kg:n hävittämisestä ja kovasti tsemppausta jatkoon. Lisäksi laittoi suosiolla lähetteen fysioterapeutille, että voidaan katsella hyvä jumppaohjelma juuri minun nivelilleni - selällehän sellainen jo on olemassa. Oikein odotan, että pääsen sinne (ehkä joskus syksyllä, mutta kuitenkin). Mutta kokonaisuutenaan ehkäreuman ehkä menettää vahvuuttaan hiven kerrallaan. Ehkä ehkä putoaa joku päivä tyystin pois.

torstai 9. kesäkuuta 2011
Painonpudotusprojekti
Tänään oli juoksuohjelmassa vapaa päivä ja päätin pitää vapaata saliltakin ja viettää päivän opintojen parissa. Siitä syystä tämän päivän voi hyvin käyttää painonpudotusfilosofiani pohtimiseen. Olihan tämän kunnonkohotusprojektin taustalla myös toive saada paino putoamaan.
Olen aikain saatossa kokeillut monia eri menetelmiä laihduttamiseen, mutta pidempiaikaiset tulokset eivät ole olleet kovin mairittelevia. Totesinkin, että asiaan on saatava uusi näkökulma. En voi ruveta kahta kertaa vuodessa laihdutuskuurille, jonka lopputuloksena paino nousee viisi kiloa. Siispä päätin, että lopetan laihduttamisen. En halua ajatella että olen jollain kuurilla ja laihdutan.
Kuitenkin paino-ongelmani johtuvat kahdesta pääasiasta: syön liikaa tavallista ruokaa ja syön liikaa herkkuja. Tähän saakka olen kieltänyt itseltäni herkut ja pyrkinyt laihdutuskuurilla syömään hyvin vähäkalorista ruokaa. Milloin kaloreita on pudotettu välttämällä rasvaa ja milloin välttämällä hiilareita. Kuitenkin lopputuloksena on ollut ruokavalio, jonka noudattaminen kodin ulkopuolella on hyvin haastavaa ja kotonakin vaatii reilusti mielikuvitusta.
Lisäksi ongelmaksi on muodostunut repsahtamisen tunne. Siis se, että käy joskus syömässä ravintolassa hyvässä seurassa tai ottaa kahvin kanssa sen tarjotun pullan, pilasi koko päivän syömiset, vaikka käytännössä se on vain elämää. Se ei voi olla este terveelliselle ruokavaliolle, että toisinaan myös herkuttelee, kunhan se herkuttelu ei ole jokapäiväistä.
Kaverini pudotti muutama vuosi sitten kymmeniä kiloja. Olen häneltä kysellyt, miten hän siinä onnistui. Ainoa, mitä hänestä olen saanut irti, oli, että hän päätti jättää laihduttamisen välistä ja ryhtyi elämään, kuten eläisi normaalipainoisena. Tämä tarkoitti paitsi ruokaremonttia myös reilua lisäystä liikuntaan. Kuulosti aika uskomattomalta. Miten se voi muka käydä noin helposti ja mutkattomasti? Vähän aikaa asiaa pohdittuani päätin kokeilla. Ja sillä tiellä ollaan nyt.
Koska en ikinä ole ollut normaalipainoinen, en tietenkään suoraan osannut määritellä, mitä minun pitäisi syödä ja paljonko liikkua. Tähän löytyi loistava apuri kiloklubista, jossa on kohtuullisen helppo kirjata ruokansa ja lisäksi saa melko yksinkertaisen ja tehokkaan palautteen ruuan laadusta. Loppupeleissä se normaalin ruokavalion koostaminen ei ollutkaan niin kovin vaikeaa. Vanha kunnon lautasmalli toimii oivallisena kaverina. Kun täyttää lautasesta puolet salaatilla, niin ei siihen toiseen puoleen ihan hirmusti mahdu. Lisäksi kun vähän suunnittelee ruokavaliotaan etukäteen, niin tässä vielä säästää. En muista, koska viikon ruokaostokset olisivat maksaneet alle 50 euroa, eli tahtoo sanoa noin 7 euroa päivää kohti ja taatusti saa vatsaansa täyteen monta kertaa päivässä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)