Terveyskeskuksen fysioterapeutti laittoi minut allasjumppaan heti ensimmäisellä käynnilläni. Kyseinen jumppa alkoi torstaina. En ollut erityisen innostunut asiasta jo kuullessani, että kyseessä on aamujumppa, mutta päätin kuitenkin kokeilla. Ensimmäisen kerran jälkeen täytyy todeta, että olin oikeassa ajoituksen suhteen.
Viimeaikoina reuma on muutenkin riehunut niin aktiivisena, että aamulla liikkeelle lähtö on kaikkea muuta kuin helppoa. Sitten pitäisi lähteä lähes heti heräämisen jälkeen liikkumaan väkisin ja vielä lämpimään uima-altaaseen. Lähtökohtaisesti ei kuulosta hyvältä. Aika näyttää, millaisia ovat jatkokokemukset, mutta ensimmäisestä kerrasta jäi todella huono fiilis, eikä kyse ollut todellakaan jumpan huonoudesta.
Tänään kävin puolestani tekemässä kahden vuoden sopimuksen liikuntakeskuksen kanssa. Nyt minulla on mahdollisuus liikkua juuri niin paljon kuin tauti antaa periksi. Noin ylipäätään minulla on käytössäni laajempi kuntosalilaitevalikoima ja lisänä siihen iso liuta ohjattuja tunteja.
Aloitin uuden kuntoilu-urani liikkuvuutta lisäävällä jumpalla ja jouduin vastakkain tosiasioiden kanssa. Korpan liikkuvuus on melkoisen huono ja sen lisäksi monet joogaliikkeet jäivät tekemättä, koska nivelet eivät tuntuneet kestävän asentoja. Etenkin käsille treeni kävi huomattavasti pahemmin kuin osasin pelätä. Ei siis joogaa reuman tässä vaiheessa. Alkoi ärsyttää melkoisen pahasti mokoma tauti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vesijumppa. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. marraskuuta 2013
keskiviikko 7. elokuuta 2013
Vesijumppaa ja jalkahoitoa
Jatkoin itseni hemmotteluteemalla ja menin aamusta jalkahoitoon. Puolentoista tunnin hemmottelun jälkeen pääsin pehmeillä jaloilla viemään autoni huoltoon. Elämäni ensimmäinen jalkahoitokokemus tuskin jää viimeiseksi niin mukavalta moinen tuntui.
Illalla houkuttelin äitini nauttimaan maauimalan tarjoamista mahdollisuuksista ja menimme vesijumppaan. Yllättävän hyvin nilkka kesti, vaikka monessa hyppy- ja juoksuliikkeessä jouduinkin soveltamaan. Kuitenkin vedessä osallistuminen oli mahdollista, jumppasalissa en olisi pystynyt juuri mihinkään. On ihanaa kun viimein pääsee hieman liikkeelle.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
Vesijumppakokeilu
Illalla päätin käydä kokeilemassa naapurikunnan uimahallin tarjoamaa vesijumppaa ja samalla kokeilla, mitä polvi kestää. Tuli tehtyä hyvä testi polven kunnolle ja todettua, ettei se ole kunnossa. Todella paljon joutui joko luistamaan liikkeistä tai tekemään ne puoliteholla. Polven varomisesta huolimatta epämiellyttävää kipua tuntui moneen otteeseen ja jäi polvi pakarajuoksussa hetkeksi lukkoonkin. Ei se siis kunnossa ole, katsotaan, mitä lääkäri sanoo siitä huomenna.
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Surkeudesta selkäkipuun
Eilinen meni pitkälti oman surkeuden suremiseen. Huonot päivät tuntuvat seuraavan kipuepisodeja kuin junan vaunut veturia. Kun luulee, että pahin on ohi ja kivut jälleen hanskassa, hyökkää takavasemmalta ahdistus ja alemmuuden tunne. Näin siis silloin, kun moista vähiten osaa odottaa. Eilen pakotin itseni elokuviin, mutten erityisesti nauttinut reissusta, vaan tuntui henkisesti todella raskaalta hankkiutua ulos ovesta.
Tänään aamulla heräsin henkisesti paljon paremmassa kunnossa. Kunpa fyysisestä kunnosta olisi voinut sanoa samaa. Alaselkä oli kuin tulessa ja sängystä ylös pääseminen oli todella haastavaa. Käsiäkään ei voinut juuri nostaa, koska silloin viilsi alaselästä todella kovaa. Taistelin kuitenkin itseni liikkeelle ja hankkiuduin vesijumppaan. Vesijumppa ei pitkään aikaan olekaan ollut näin tuskaista. Kaikki kiertoliikkeet sattuivat hurjasti ja altaasta ylös kiipeäminen meinasi jäädä tekemättä.
Ajattelin vielä kokeilla kävelemistä paikasta toiseen, mutta koska se ei auttanut hankkiuduin terveyskeskuspäivystykseen. Kolmen tunnin jonottamisen jälkeen tapasin kandin, joka hyväksyi diagnoosiehdotukseni, muttei osannut pistää kortisonia. Käytiin läpi aika iso liuta hoitovaihtoehtoja, joista valtaosasta kieltäydyin.
Tunsin olevani melkoisen hankala potilas, koska minulle ei kelvannut tulehduskipulääke piikkinä eikä suun kautta eikä kortisonikuuri. Lopulta päädyttiin ratkaisuun, että kokeilen lihasrelaksantteja ja jos ne eivät auta, hankkiudun jonkun pistämiskykyisen vastaanotolle. Samalla lääkäri kirjoitti minulle viikon sairausloman selän takia.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Vesijumppaa
Aloitin aamun lähtemällä kauan ennen auringonnousua kotipaikkakunnalleni tutkimuksiin. Kaiken kaikkiaan kulutin bussissa istumiseen noin 5 tuntia alle puolen tunnin tutkimusten takia. No nyt ne on tehty ja keskityn tulosten odotteluun.
Tälle päivälle olin tehnyt, vaikka minkä näköisiä liikuntasuunnitelmia, mutta käytännössä ne typistyivät puolen tunnin vesijumppaan ja sinnekin menin vastentahtoisesti. Jumpassa sinällään ei ollut mitään vikaa, vika oli liikkujassa.

torstai 30. elokuuta 2012
Vauhdikasta vesijumppaa
Olin ajatellut meneväni tänään combattiin, mutta koska lonkka jatkoi eilisen tyyppistä oireiluaan, päätin vaihtaa kuntonyrkkeilyn nivelystävällisempään vesijumppaan. Kokemus on opettanut, että vesijumpat ovat yleensä kevyitä, joten otin niitä samoin tein kaksi peräkkäin. Ensin hydrobiciä matalassa ja sitten syvässä vedessä.
Tällä kertaa molemmat jumpat olivatkin melkoisia tehopakkauksia. Musiikki oli mukaansa tempaavaa ja vetäjä positiivinen piiskuri. Jo ensimmäisen viiden minuutin aikana nousi väkisin hymy huulille ja hymy pysyi koko puolen tunnin jumpan. Helpolla ei päässyt missään kohti, hiki virtasi ja lihakset huusivat armoa. Tunnin jälkeen jäi todella hyvä fiilis. Kerrankin räväkkää vesijumppaa.
Kun kerran olin ilmoittautunut toiseenkin jumppaan, niin sinnehän se oli mentävä. Sama vetäjä rääkkäsi meitä tällä erää uimasyvyisessä vedessä. Helpolla ei päässyt tälläkään tunnilla, vaikka itselleni välillä armoa annoinkin. Tunnin jälkeen altaasta noustessa jalat tuntuivat keitetyltä makaronilta ja saunan lauteilla palautusjuoma hupeni huomaamatta. Ohjaajan nimi on mielessä, tähän rääkkiin haluan uudelleenkin.

maanantai 27. elokuuta 2012
Vesijumppapäivä
Eilen illalla selvisin Helsinkiin ja muuttoruljanssi loppui. Päätin
juhlistaa asiaa aamuvesijumpalla. Niinpä jumppailin tunnin verran ennen
aamupalaa. Onneksi valitsin tällaisen pehmeän laskun. Jo kevyessä
jumpassa tuntui muutamaan otteeseen nivelissä ikävältä.
Joko nämä oireet voivat johtua liikkumattomuudesta tai liikkumattomuus on oireiden syytä. Koko kesä on tullut lepäiltyä enemmän tai vähemmän, joten nyt lienee aika siirtyä liikunnan kokeiluun. Ei kamalasti kyllä motivoi liikkumaan, jos jatkuvasti tuntuu kipua, mutta toisaalta ainakin ennen liikunta on hävittänyt fibro-oireet.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Lonkan ehdoilla
Tälle päivälle minulla oli selkeä liikuntasuunnitelma: aloitetaan aamu pumpilla ja käydään hakkaamassa viimeiset hikipisarat combatissa alkuillasta. Tällä kertaa reuma, tai lähinnä toinen lonkka, oli eri mieltä. Yöllä nukkuminen oli haastavaa ja neljän aikoihin kävin perumassa ilmoittautumiseni pumppiin.
Aamulla lonkka oli edelleen jäykkä ja arka, joten päädyin perumaan combatinkin. Päätin kuitenkin ottaa ilon irti viimeisestä illasta isolla kirkolla ja ilmoittauduin kahteen vesijumppaan. Ei vesijumppakaan erityisen nautittavaa ollut enkä osallistunut toiseen jumppaan. Silti lonkka jaksoi vihoitella illallakin. Se on varmaan levon paikka vähitellen.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Tärkeysjärjestys
Tälle aamulle olin suunnitellut meneväni pumppiin. Koska eilinen juoksulenkki venähti, niin päätin jo illalla peruuttaa pumpin ja varasin tilalle vesijumppaa. Aloitin siis aamuni jumppaamalla altaassa ja hyvä aloitus se olikin. Kyllä tuo aamuliikunta piristää kummasti.
Illalle olin suunnitellut meneväni hydrospinningiin, mutta kaveri houkutteli elokuviin, mikä oli varmasti hyvä ratkaisu. Jalat alkoivat vähitellen kertomaan, että jotain liikuntaa on harrastettu, joten kevyempi päivä tähän väliin oli varmasti täysin paikallaan. Tänään olen siis keskittynyt muihin asioihin kuin liikuntaan.
Tänään selkä on vaihteeksi kiukutellut istumisesta. En oikein keksi, mistä moinen johtuu. Välillä selkä kestää koulupäivät ilman mitään ongelmia ja sitten tulee taas näitä päiviä, jolloin ei meinaa päästä liikkeelle lainkaan oppitunnin istumisen jälkeen. Ensimmäiset askeleet ovat töpöttämistä ennen kuin selkä vertyy ja pääsee kävelemään normaalisti.

maanantai 23. huhtikuuta 2012
Lepopäivän jumppaa
Tälle päivälle olin suunnitellut lepopäivää, koska edellisestä on kulunut jo sievoinen tovi. En kuitenkaan malttanut mieltäni, kun pääsin varasijalta syvän veden hydrobiciin. Vesijumppa syvässä vedessä on yleensä rankempaa kuin jalat pohjassa. Tälläkin kertaa näin oli, mutta silti jumppa oli melko kevyt.
Totesinkin saunassa, että vuosi sitten vesijumppa oli hyvä liikuntalaji. Tällä hetkellä se on lähinnä palauttavaa liikuntaa tai nivelten liikuttelua reuman ollessa pahassa vaiheessa. Kaiken kaikkiaan suhtautumisestani vesijumppaan huomaa selvästi kunnon kehittymisen. Toisaalta vedessä saisi aivan varmasti hyvinkin raskasta treeniä, mutta usein jumpat on vain tehty turhan kevyiksi.

perjantai 13. huhtikuuta 2012
Vesijumppaa
Tänään alkoi selkä olla sitä mieltä, että jotain liikuntaa olisi syytä harrastaa, mutta nivelet sanoivat painavan sanansa liikunnan muodosta. Niinpä päädyin sitten kokeilemaan paikallista vesijumppaa. Neljänkymmenen minuutin vesijumpassa tuntui jonkun verran kipuja isoissa nivelissä, joten jouduin tekemään melko matalalla teholla.
Henkisesti tämä taudin aktivoituminen tuntuu ottavan taas melko koville. Jotenkin tuntuu, ettei aikaisemmat episodit ole olleet henkisesti näin vaikeita, mutta ihmismieli on erittäin tehokas unohtamaan ikävät kokemukset. Toki tässä on huomioitava, että tällä hetkellä elämäntilanteeni on sellainen, että kamalasti ei olisi aikaa kipuilla ja sairastaa. Opiskelu melko tiivistahtisesti ei kaipaa yhtään ylimääräistä poissaoloa.

torstai 26. tammikuuta 2012
Vesiliikuntaa
Tänään tuo lonkka on hankaloittanut elämää reilusti enemmän kuin eilen. Sinällään se on ollut vähemmän kipeä, mutta enemmän jäykkä ja epämiellyttävän tuntuinen. Lonkan takia päätin ottaa tänään koiran ulkoiluttamisen helpomman kautta ja käveltiin vajaan kilometrin lenkki ennen koirapuistoon menemistä. Koira löysi mieleistään seuraa puistosta, joten se ei kamalasti kärsinyt lonkkani lepopäivästä.
Illalla kävin sitten kokeilemassa naapurikunnan uimahallin viimeisen kokeilemattoman vesijumpan: allascircuitin. Tämä siitä syystä, että pumppiin en uskaltanut lähteä kokeilemaan lonkan kestoa, mutta jotain lihaskuntoliikuntaa piti saada. Allascircuit on ajatuksena ihan hyvä, mutta käytännössä se jäi jälleen melko kevyeksi. Joko minä en osaa tehdä vedessä liikkeitä yhtä tehokkaasti tai sitten veden pehmentävä vaikutus vie pois tehoakin.
Ennen vesijumppaa uin jonkun hetken ja yllättävästi potkiminen rasitti lonkkaa sen verran, että keskityin lähinnä käsivetoharjoitteluun. En jaksanut ottaa lättäreitä mukaan, joten uin ihan tavallisesti. Hyvin huomasi kuitenkin, miten tekniikka on jo muutaman lättäritreenin jälkeen parantunut. Uiminen oli huomattavasti sulavamman tuntuista, mutta vauhdikkaampaa. Eli jotain teen oikein uimatreeneissäni.

tiistai 24. tammikuuta 2012
Lumisadetta
Tänään on vaihteeksi tullut lunta ja päivän lenkki olikin lähinnä hangessa
kahlaamista. Todella hyvin täällä on lumet aurattu, mutta ei se
aurauskalustokaan pysty teitä täysin puhtaina pitämään, jos lisää tulee
kokoajan taivaan täydeltä. Kummasti pienikin lisävastus tekee liikkumisesta
raskaampaa.
Iltapäivällä kävin sitten suosikkivesijumpassani, joka oli tällä kertaa pettymys. Jostain syystä jumppa oli kovin kevyen oloinen ja kaiken lisäksi tylsä. Sykkeet eivät oikein nousseet edes alkuverryttelyssä ja jumppa oli muutenkin tavanomainen. Joko kuntoni on kohonnut reilusti tai sitten ohjaaja on keventänyt jumppia, mutta jumpan jälkeen ei ollut lainkaan liikkunut olo.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Kevyttä vesijumppaa
Vähitellen pää alkaa sanomaan mielipiteensä jatkuvasta liikkumattomuudesta. Niinpä päätin lähteä vesijumppaan, jota olen kokeillut kertaalleen ja todennut sen tylsäksi ja turhan kevyeksi. Tähän väliin se kuitenkin oli aivan varteenotettava vaihtoehto. Kevyt jumppa se tälläkin kertaa oli, mutta silti välillä joutui himmaamaan hengityksen takia.
tiistai 29. marraskuuta 2011
Uima-allas
Tänään oli taas vesijumppapäivä. Suosikkivesijumppani ei pettänyt
tänäänkään. Lihaskuntoa tehtiin ja etenkin rintalihaksissa tuntui eilinen
pumppi. Eli ajatus siitä, että rintalihaspainot olivat kohdallaan, oli oikea.
Tuo vesijumppaohjaaja pitää erilaisista koordinaatioharjoituksista. Taas on
rasitettu aivoja tekemällä eri ruumiin osilla eri juttuja ja todettu, että
koordinaatiossa on reilusti parannettavaa. Tuo mukavaa vaihtelua tasaisten
jumppien joukkoon nämä aivojumpat.
Ennen vesijumppaa uin vajaan puolituntia. Uimalasit jäivät pukukaappiin, joten uin rauhakseen pää pystyssä. Tuntui pitkästä aikaa mukavalta vain uiskennella. Pää pystyssä uiminen tuntui kyllä niskoissa, mutta onneksi vesijumppa laukaisi lihasjumit.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Rääkkiä vedessä
Tänään keskityin liikkumisessa vesiliikuntaan. Vesijumpalle osallistui tällä erää melko vähän ihmisiä ja ohjaaja kyselikin toiveita jumpan suhteen. Muutama sanoi ääneen, ettei pitäisi ainakaan liian kevyttä jumppaa. Toive toteutui enkä muista hetkeen olleeni noin rankassa vesijumpassa. Kyllä teki hyvää.
torstai 10. marraskuuta 2011
Aamujumpalta metsään
Aamu alkoi mukavasti vesijumpalla. Tämän päivän jumppa olikin sitten syvässä vedessä ja sangen tehokas sellainen. Tosissaan sai tehdä töitä ja jumpan jälkeen oli todella liikkunut olo. Tällainen on hyvä tapa aloittaa aamunsa. Kummasti liikunta aamulla tuo virkeyttä päivään.
Iltapäivällä innostuttiin sitten lähtemään aurinkoiseen metsään. Tehtiin puolentoista tunnin reipas kävely. Hyvin huomaa, miten paljon raskaampaa on kävellä epätasaisessa maastossa kuin tiellä. Toisaalta metsälenkkeily vaatii myös eri tavalla aivotyötä, koska joutuu ainakin alitajuisesti miettimään tarkemmin, mihin jalkansa asettaa.

tiistai 8. marraskuuta 2011
Matalan sykkeen päivä
Tänään selvisin lenkille poikkeuksellisesti jo aamupäivällä. Kävelin reippaan kolmen vartin lenkin. Jostain syystä sykkeet pysyivät todella alhaalla ja kävin usein poissa jopa rasvanpolttokaloreilta. Ehkäpä siis flunssa on viimein selätetty ja kroppa kestää taas treenausta entiseen tahtiin. Yllättävän pitkään toipumiseen kuitenkin meni.
Iltapäivällä kävin sitten vesijumpalla. Vuorossa oli naapurikunnan suosikkijumppani, joka oli tällä kertaa ikävä kyllä pettymys. En tiedä oliko jumppa jotenkin epätyypillisen rauhallinen vai johtuivatko matalat sykkeeni vain jostain muusta syystä, mutta edelleen sykkeet olivat tosi matalalla. Minusta tuossa jumpassa yleensä on kuitenkin päästy kunnonkohotusalueelle. Toisaalta jumppa keskittyi tänään lihaskuntoliikkeisiin ja erityisesti ylävartaloon. Joten isot ja energiaa kuluttavat lihakset pääsivät aika helpolla.
Tänään sain myös maksusitoumuspaperit tukipohjallisiin. Varovasti soittelin aikaa pohjallisten tekijälle. Salaa toivoin, että saisin ajan ensiviikolle, kun minulla on myös fysioterapia-aika. No se päivä ei firmalle sopinut, joten vitsinä heitin, että olen huomenna kaupungissa, kävisikö silloin. Yllättäen sieltä löytyi aika ja menen iltapäivällä käymään, jotta saadaan mallit pohjallisiin. Kovasti odotan, että pohjalliset auttaisivat päkiäkipuihin.

torstai 20. lokakuuta 2011
Aqua zumba
Aamulla raahauduin uimahallille vesijumppaan. Kassalla kuitenkin oli lappu,
että tänään olisi tarjolla Aqua zumbaa. Meinasin siinä kohti kääntyä ympäri,
koska olin henkisesti varautunut ihan perinteiseen jumppaan. Rohkaisin
kuitenkin mieleni ja osallistuin jumppaan. Täytyy myöntää, että homma yllätti
erittäin positiivisesti. Minä en ole ikinä juurikaan nauttinut mistään
tanssimisesta tai muuten liikunnasta, jonka pitäisi näyttää hyvältä. No sitähän
toki tämäkin jumppa oli, mutta kaiken kaikkiaan sai hymyn huulille. Veden alla
voi olla ihan vapaasti solmussa kaikkine raajoineen, eikä kukaan oikeasti näe.
Illalla lähdin sitten koiran kanssa lenkille. Tarkoituksena oli kävellä reipas lenkki, mutta juoksujalkaa kutkutteli sen verran, että hölkkäilin joitakin pätkiä. Olisikohan lenkistä mennyt joku 40 % hölkäten ja loput kävellen. Tämä tuntuu olevan sangen tehokas tapa pitää sykkeet kurissa. Normaalilla kävelyllä en nykyään saa sykkeitä nousemaan kunnonkohotusalueelle kuin oikein keskittymällä nopeaan kävelyyn. Toisaalta hölkkäämällä sykkeet tahtovat nousta helposti liian korkeiksi. Selkeästi tällaisella sekamuotoisella liikkumisella saa ne sykkeet pysymään kohtuullisina ilman järjettömän suurta työpanosta.
Kaiken kaikkiaan huomaan, että olen vähentänyt huomattavasti hölkkäämiäni matkoja, mutta samalla olen päässyt sykkeiden pudotustavoitteeseen. Eli kaiken kaikkiaan rauhassa pitää vaan edetä ja uskoa sitä sykemittaria. Kyllä se kunto sieltä vähitellen kohoaa, vaikkei aina täysillä vetäisikään.
Tiistainen syvien vatsalihasten treeni selkeästi auttoi löytämään moiset
lihakset. Tänään ne ovat olleet niin kipeitä, että jopa syvään hengittäminen
sattuu. Enpä ole ennen ajatellutkaan, että vatsalihaksia käytetään apuna
hengittämisessä. Olen myös yrittänyt harjoittaa niitä edelleen, mutta
ilmeisesti yritän liikaa, enkä enää löydä oikeita lihaksia.
Illalla lähdin sitten koiran kanssa lenkille. Tarkoituksena oli kävellä reipas lenkki, mutta juoksujalkaa kutkutteli sen verran, että hölkkäilin joitakin pätkiä. Olisikohan lenkistä mennyt joku 40 % hölkäten ja loput kävellen. Tämä tuntuu olevan sangen tehokas tapa pitää sykkeet kurissa. Normaalilla kävelyllä en nykyään saa sykkeitä nousemaan kunnonkohotusalueelle kuin oikein keskittymällä nopeaan kävelyyn. Toisaalta hölkkäämällä sykkeet tahtovat nousta helposti liian korkeiksi. Selkeästi tällaisella sekamuotoisella liikkumisella saa ne sykkeet pysymään kohtuullisina ilman järjettömän suurta työpanosta.
Kaiken kaikkiaan huomaan, että olen vähentänyt huomattavasti hölkkäämiäni matkoja, mutta samalla olen päässyt sykkeiden pudotustavoitteeseen. Eli kaiken kaikkiaan rauhassa pitää vaan edetä ja uskoa sitä sykemittaria. Kyllä se kunto sieltä vähitellen kohoaa, vaikkei aina täysillä vetäisikään.
tiistai 27. syyskuuta 2011
Lisää lihaskuntoharjoittelua
Tänään aamulla ihmettelin taas pienen ihmisen järkevyyttä. Tuntui kuin joku olisi asentanut jalkojen paikalle puupökkelöt ja viritellyt pökkelöiden väliin huonosti toimivat saranat. No toisaalta, voiko jotain muuta olettaa, jos ensin tekee tauon jälkeen jalkatreenin täysillä ja seuraavana päivänä jatkaa pumpissa jalkalihasten rääkkäämistä. Lihakset kertoivat ansaitusti mielipiteensä asiasta. Toivottavasti opin jotain ainakin venyttelyn ja palautusravinnon tärkeydestä.
Iltapäivällä oli sitten vuorossa suosikkivesijumppa. Tällä erää jumppa ei ollut niin hyvä kuin parina edellisenä kertana. Keskityttiin ylävartalon lihaksien rääkkäämiseen ja käytettiin kellukkeita apuna. "Painot" rasittivat sormien niveliä ja muutenkin olisin kaivannut parin päivän lihastreenin jälkeen aerobisempaa jumppaa. Tällä erää jumppa oli todella matalasykkeinen ja oikeastaan jopa tylsä. Kauheasti ei harmita, etten ensi viikolla pääse tähän jumppaan.
Jumpan jälkeen kotiin ajellessani mietin, että oikeasti olisi aiheellista pitää lepopäivä. Oli rehellisesti todella väsynyt olo. Väsymys ei ollut samalla tavalla sairasta väsymystä kuin reuman aiheuttama väsymys, vaan sellaista rehellistä rasituksen jälkeistä väsymystä. Torstaille olen suunnitellut lepopäivän - tällä hetkellä suunnitelmassa on vain vartin venyttely. Katsotaan, miltä olo huomenna tuntuu. Jos voipumusta on edelleen ilmassa, lienee syytä ottaa lepo huomiselle, vaikka se tarkoittaakin loppuviikoksi turhan tiheitä salikäyntejä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)