Vika ei ehkä olekaan korvien välissä

Reumalääkäri soitti tänään, vaikka varsinainen soittoaika olikin annettu vasta huomiseksi. Hän aloitti puhelun kertomalla, että kuvista ei löytynyt tulehduspesäkettä eikä mitään pahanlaatuista. Tässä kohti heräsi jo kysymys, mitä sieltä sitten löytyi. No paljastuihan asia hetken kuluttua - hyvänlaatuinen lisämunuaiskasvain. Reumalääkäri ei juuri osannut kasvaimesta sanoa mitään. Hän osasi sanoa ainoastaan, että kasvain on hyvänlaatuinen ja harvinainen. Lisäksi hän tiesi, että asian jatkoselvittelyt tekee endokrinologi, jolle hän laittoi lähetteen.

Täytyy todeta, että moinen tieto tuli aivan puskista, enkä oikein tiedä, mitä moisesta pitää ajatella. Toivoisin kovasti, että asiat hoituisivat mahdollisimman nopeasti enkä joutuisi elämään epätietoisuudessa. Se on kuitenkin varmaa, että edessä on hoitosuhde uusiin ihmisiin ja liuta tutkimuksia.

Pelkopotilaana tutkimuksissa

Nilkkamurtuman yhteydessä jalastani otettiin tietokonetomografiakuvat, jotta saatiin varmuus kantaluun tilanteesta. Siinä hässäkässä kuvaus oli yksi tutkimus muiden joukossa, mutta siitä jäi silti kammo mielen perille asustamaan. Kun poskiontelot kuvattiin saman vuoden syksyllä, pystyin pakottamaan itseni tutkimuksiin, mutta kammo tutkimusta kohtaan paheni. Päätin toisen tutkimuskerran jälkeen, että lähtökohtaisesti en suostu tietokonetomografiaan ja, jos tutkimus on välttämätön, tarvitsen siihen rauhoittavan lääkityksen.

Reumalääkäri päätti sitten viimeisenä tutkimuksenaan tehdä minulle vartalon TT-kuvauksen. Ihmetteli asiaan hetken ja vetosi siihen, että olen käynyt magneettikuvissa monesti ilman lääkitystä. Kerrottuani trauman syyn, hän kuitenkin lupasi minulle rauhoittavat lääkkeet tutkimukseen.

Kuvauspäivänä menin sitten tuntia ennen tutkimusaikaa röntgenosastolle rauhoittavan lääkkeen takia. Melkein heti saapumiseni jälkeen hoitaja otti minut vastaan ja kävi läpi tutkimuksen, joka minulle tehdään. Samalla sain todettua, että pelkään tutkimusta paljon ja sen takia haluan esilääkityksen. Olin aivan varma, että minua yritetään puhua ympäri, mutta kuultuaan tarinani hoitaja totesi, että saan ehdottomasti esilääkityksen.

Odotusaikana hoitaja kävi kyselemässä muutaman kerran vointiani ja kertoi kuvausaikataulusta. Olin ensimmäinen kuvattava heidän kahvitaukonsa jälkeen. Hoitaja kutsui minut sisään kysymällä, joko tuntuu siltä, että voisin lähteä kuvaukseen. Ennen kuvausta asetti minulle kanyylin suoneen ja pahoitteli, kun joutui pistämään minua kahdesti. Toivoi, ettei siitä jää huonoa muistoa. Totesin, että näillä suonilla se on arkipäivää.

Hän erikseen varmisteli, että asentoni on hyvä ja ettei esimerkiksi kanyyli satu. Sen jälkeen hän ajelutti minut pedillä edestakaisin sen matkan, jonka peti liikkuu tutkimuksen aikana. Liitettyään minut varjoainepumppuun hän vielä erikseen varmisti, ettei nestepumppaus satu. Sen jälkeen olikin ensimmäisen kuvasarjan vuoro ja sen ajan hoitaja olikin poissa. Hän kuitenkin tuli varmistamaan vointini varjoainepumppauksen yhteydessä, mikä rauhoitti minua entisestään.

Tutkimuksen jälkeen erikseen kiitin hoitajaa, joka teki tutkimuksesta lähes miellyttävän kokemuksen. Totesin, että tästä kertaa jäi sen verran hyvä fiilis, että voin hyvinkin harkita seuraavaa kertaa ilman rauhoittavaa lääkitystä. Haluan, että minulla on kuitenkin mahdollisuus lääkitykseen.

Ei tulehdusreumaa vaan vikaa korvien välissä

Esitin kuntoutustutkimuksessa reumalääkärin esittämän arvelun koko reumadiagnoosista omalle reumalääkärilleni muutama viikko kuntoutustutkimuksen jälkeen. Pelkäsin hurjasti uutisen saamaa vastaanottoa, mutta reumalääkärini suhtautui asiaan todella hyvin. Hän totesi, että, jos hänen tekemänsä diagnoosi kyseenalaistetaan, hänen pitää pystyä perustelemaan diagnoosi uusin tutkimuksin. Niinpä sain lähetteen selän magneettikuviin ja sovimme seuraavan vastaanoton kuukauden päähän. 

Se vastaanotto oli tänään ja reumalääkäri totesi, että ikäväkseen hänen täytyy myöntää, että hän oli väärässä eikä minulla ole selkärankareumaa. Seuraavaksi hän totesi, että nyt on etsittävä tulehdusta muualta kuin nivelistä, koska nivelissä sitä ei ole, mutta tulehdusarvot ovat kuitenkin toistuvasti koholla. Tulehduspesäkkeiden selvittämiseksi hän haluaa ottaa minusta tietokonetomografian koko vartalosta.

Hän oli myös sitä mieltä, että kollegansa ehdottamat diagnoosit hypermobiliteettisyndrooma ja fibromyalgia eivät pysty selittämään kaikkia kipuoireitani. Tästä syystä hän ilmoitti kirjoittavansa diagnoosilistan jatkoksi pitkäaikaisen kipuoireyhtymän.

Tietenkin kotona piti googlettaa diagnoosi ja paljastui karu totuus asiasta. Kyseinen diagnoosi on ns elimellisoireinen psykiatrinen diagnoosi ja luetaan samaan ryhmään somatisaatiohäiriön ja hypokondrian kanssa. Eli siis reumalääkärini totesi, että minun kipuni on täysin henkistä ja tehokkaimmat hoitokeinot ovat psykiatrisia.

Hyviä päätöksiä

Keskussairaala yllätti minut käsikirurgin määrittelemien tutkimusten tekoaikataulussa. Alle kuukauden kuluessa arviokäynnistä olin sekä hermoratatutkimuksessa että magneettikuvissa. Sattuivat vielä samalle päivälle, mutta eipä tarvinnut uhrata montaa päivää tutkimuksissa ravaamiseen.

Maanantaiaamupäivänä marssin hermoratatutkimukseen, jonka teki sama lääkäri kuin edelliselläkin kerralla. Lopputuloksena oli, että kättä ei leikattu turhaan - syksyllä löytynyt hermopinne oli poistunut. Ikävä kyllä oireita leikkaus ei vähentänyt.

Näillä tiedoin suuntasin sitten iltapäivällä magneettikuvaukseen. Ranne magneettikuvattiin sekä normaalisti että varjoaineen kanssa. Toistaiseksi elämäni tuskaisin magneettikuvaus, koska asento ei ollut missään kohti hyvä ja kuvaus kesti tavallista kuvausta pidempään. Saatiin kuitenkin tehtyä ja minä lopulta pääsin jopa ylös laverilta, vaikka se olikin vaikeaa.

Reilu viikko tutkimusten jälkeen minulle oli varattu vastaanottoaika kirurgian polille ja pääsimme keskustelemaan lääkärin kanssa ranteen jatkohoitosuunnitelmasta. Pelkäsin ennen vastaanottoa kaikkia mahdollisia päätöksiä, mutta yllättäen olin todella helpottunut, kun lääkäri totesi, ettei näe vielä tarvetta leikata vaan seurataan. Jos vuoden kuluttua käsi ei ole toipunut, niin sitten arvioidaan uudelleen. Tällä hetkellä siellä ei ole mitään leikattavaa ja paras hoitolinja on olla tekemättä mitään.

Vaikka pelkäsin tätä päätöstä, olin loppupeleissä todella helpottunut. Ei enää uusia leikkauksia ja toipumisia. Kädestä ei tullut niin hyvä kuin siitä olisi voinut tulla, mutta sen kanssa kuitenkin pärjää mainiosti ja päivä päivältä paremmin.

Käden tuomio

Minultahan leikattiin käsi marraskuussa, eikä leikkaus mennyt kuin Strömsössä. Silloin todettiin, että tehdään kädestä arvio 5-6 kuukautta leikkauksen jälkeen. Se hetki oli tänään.

En muista, koska olisin pelännyt niin paljon lääkärille menoa. Kaikki varteenotettavat vaihtoehdot olivat joltain kannalta huonoja. Jos kädelle ei tehdä mitään, se jää jossain määrin voimattomaksi ja huomattavasti huonommaksi kuin ennen leikkausta. Toisaalta taas edelliset kokemukset ovat sellaisia, ettei juuri tee mieli päästää ketään leikkaamaan kättäni enää. Erilaiset tutkimukset ovat henkisesti todella raskaita, enkä ehdoin tahdoin halua enää yhteenkään tutkimuskierteeseen.

Lisäksi kyseessä oli jälleen uuden lääkärin tapaaminen ja minun kokemukseni uusista erikoislääkäreistä eivät ole erityisen mairittelevia. Selvästi mukaan mahtui myös pelko siitä, että oireitani vähätellään. Kokemukseni kirurgeista ei missään nimessä helpottanut tilannetta.

Menin siis vastaanotolle hyvin arkaillen ja mietin moneen kertaan, miten asia pitäisi esittää. Oli todellinen yllätys, että lääkäri oli oikeasti ihminen, joka haluaa kohdata potilaansa. Hän oli myös selvitellyt löydöstä leikkauksen jälkeen ja hänellä olivat seuraavat askelmerkit jo selvillä. Hemangiooman tilaa selvitetään magneettikuvauksella ja leikkauksen vaikutusta hermoihin hermoratatutkimuksella. Sen jälkeen mietitään, mitä kädelle tehdään.

Leikkaussalissa oli puhe lähinnä radiologisesta tulppauksesta, mutta nyt lääkäri otti esiin vaihtoehdon hemangiooman kirurgisesta poistosta. Päätökset tehdään kuitenkin vasta tutkimusten jälkeen. Ajatus uudesta käsileikkauksesta ei houkuttele millään tavalla. Sen verran inhottava kokemus edellinen oli.

Luottolääkärin päätös

Reumalääkäri soittikin päivää ilmoitettua aikaisemmin. Hän kertoi pitkin loppukesää tehtyjen tutkimusten tuloksista omat näkemyksensä. Niskan oireilun osalta hänellä oli erittäin positiivisia uutisia. Siellä on pieni välilevytyrä, joka ei kuvien perusteella paina hermoa, mutta voi aiheuttaa silti hermoärsytystä. Niskan alueen kipuilun se kuitenkin selittää. Hienoa tässä oli, että sen paraneminen kestää aikansa, mutta sen pitäisi kuitenkin parantua ihan itse.

Hermoratatutkimuksessahan löytyi hermopinne ja siitä reumalääkäri oli sitä mieltä, että käsikirurgi saa tutkia ja sanoa mielipiteensä. Aikaa odotellessa hän lupasi pistää kortisonia rannekanavaan. Valitettavasti pistosaika meni kuukauden päähän, joten tässä saanee kärsiä vaivasta useamman hetken.

Hermot on

Viikko alkoi yhdellä inhokkitutkimuksellani, nimittäin hermoratatutkimuksella. Tällä erää tutkimus tehtiin käsiin. Aiempi kokemus jalkojen tutkimisesta oli melkoisen inhottava, mutta tällä erää tutkimus oli huomattavasti mukavampi.

Valitettavasti löydöksistä ei voi sanoa samaa. Varsinaisesti mitään selvyyttä ei niskan ongelmiin tullut, mutta toisesta kädestä löytyi rannekanavan ahtaumaan sopivat oireet. Tutkinut lääkäri ei nähnyt hoidollisesti muita vaihtoehtoja kuin leikkauksen ja samaa rytinää epäili, että toisessakin kädessä olisi alkavaa ahtaumaa, vaikkei se vielä näkynytkään tutkimuksissa. Kehotti siis varautumaan, että sekin leikataan lähitulevaisuudesta.

Tokihan asiat etenevät tästä niin, että tulokset menevät ensin reumalääkärille, joka muodostaa kuvan kokonaistilanteestani ja sen perusteella tekee päätökset jatkohoidoista. Kovasti toivoisin, että en joudu leikkauspöydälle, mutta aika näyttää, mihin tämä päätyy. Reumalääkäri soittelee minulle ensiviikolla ja kertoo, miten edetään.

Tutkimuksia ja terapiaa

Viikko alkoi fysioterapeuttikäynnillä. Polven kuntoutuksen osalta tapasimme viimeisen kerran terveyskeskuksen fysioterapeutin kanssa. Kehuimme puolin ja toisin toisiamme. Fysioterapeutista on ollut oikeasti paljon iloa ja apua. Nyt sain kotiin viemisiksi hirvittävästi kannustavia ajatuksia. Viimeiseksi katseltiin juoksumatolla kävelemistä ja fysioterapeutti totesi, että käytän vammajalkaa hassusti. Niinpä siis jatkossa joudun opettelemaan myös kävelemistä.

Tänään puolestani aloitin aamun käymällä poskionteloiden tietokonetomografiassa. Pelkäsin tutkimusta täysin irrationaalisesti. Jalkaahan kuvattiin murtuman yhteydessä ja se oli melkoisen kivulias kokemus. Tiesin, että tuolloinkaan kipu ei ollut tutkimuksesta johtuvaa, vaan vamman aiheuttamaa, mutta silti sain tutkimukseen kammon.

Tällä erää tutkimus oli odotusten mukaan helppo ja nopea. Taisi kaikkiaan mennä aikaa kymmenen minuuttia. Olin sopinut samalle päivälle myös ravitsemusterapeuttikäynnin, joten väliaika piti käyttää jotenkin. Koska sali oli melkein vieressä päätin lähteä kuluttamaan aikaani sinne. Sattumalta tarjolla oli pilatestunti, joten päädyin kiusaamaan vatsalihaksiani.

Ravitsemusterapeutin kanssa kävimme sitten puolestaan läpi hyvän oloni taustaa ja sitä, miten moista oloa pidetään yllä. Lupauduin myös pitämään ruokapäiväkirjaa kolmen päivän ajan, jotta päästään kiinni esimerkiksi kalkin saantiini. Olen oikeastaan melko ruokapäiväkirjavastainen, mutta tällä erää kuitenkin päätin kokeilla sen tekemistä.

Onnistuminen

Aloitin päiväni luuntiheysmittauksella. Vihdoinkin nilkkamurtuman taustoja aletaan selvittää. Onneksi varasin aikaa riittävästi, koska tutusta ostoskeskuksesta lääkäriaseman löytäminen osoittautui todella haastavaksi. Lopulta löysin perille muutaman vartijan ohjeiden avulla.

Puolentunnin pötköttelyn jälkeen hoitaja kertoi, mitä kone sanoi luuntiheydestäni. Oli melkoinen yllätys, että selkärangasta löytyi jotain normaalista poikkeavaa. Nyt sitten odottelen röntgenlääkärin lausuntoa ja joskus myöhemmin sitten lääkäri kertoo, mitä moinen löydös tarkoittaa.

Kun lähdin pois lääkäriasemalta tunnistin itsessäni ajatusketjun, joka päätyy siihen, että käy ostamassa kaupan tyhjäksi herkuista ja ahmin itselleni fyysisesti ja henkisesti pahan olon. Ajatusketjun tunnistamisen jälkeen mietin, miten estän sen toteutumisen. Päätin poistua ostoskeskuksesta ja suunnata autoni kaupan sijasta kuntosalille.

Salilla teinkin sitten alkuverryttelyn pitkän kaavan mukaan juoksumatolla. Tein kävelyn oheen myös kevyitä hölkkäpätkiä ja kokeilin myös, miten kovaa jaksan juosta. Kolmen vartin alkuverryttelyn jälkeen olin tyytyväinen paitsi salille tulemiseen myös siihen oloon, joka verryttelystä seurasi.

Koska päädyin salille, jatkoin tietysti treenillä. Jalkatreenit ovat viime aikoina jääneet turhan vähiin, mutta nyt päätin kokeilla uuden salin tarjoamia mahdollisuuksia. Tsemppi riittikin melkein treenin loppuun saakka. Saunan lauteilla jälkikäteen kehuin itseäni hyvin tehdystä työstä ja oikeista valinnoista.

Palaute ja varmistelua

Eilen sain melko välittömän palautteen edellispäivän valinnoista. Iltaa kohti kortisonin vaikutukset pääsivät oikein vauhtiin ja kohtuullinen olo löytyi vain sikiöasennosta. Siinä tulikin sitten kärvisteltyä kipulääkkeiden kanssa lähes koko ilta.

Aamulla olo olikin sitten ihan eri maata SI-nivelet olivat paljon paremmat kuin koko kesänä. Liikkumisen vapaus on aina yhtä häkellyttävää, vaikka sitä tietyllä tapaa osaakin odottaa.

Uutta selkää ihmeteltiin fysioterapeutin kanssa ja samalla kokeiltiin saliliikkeitä tuolle jalalle. Yllättävän monta liikettä polvella onnistuikin ja kotiläksyksi tulikin niiden treenaamista kuten myös nilkan liikuttelua ja tasapainoharjoituksia. On ihana havaita, miten vähitellen pääsee tekemään enemmän tuolla jalalla ja yhä useammat asiat onnistuvat.

Otsikon varmistelua liittyy noihin poskionteloihin. En ole ollut täysin tyytyväinen tulehduksen paranemiseen ja pyysinkin varmuuden vuoksi aikaa kontrollille. Hoitajan suhtautuminen puhelimessa oli melkoisen nuiva, mutta ymmärsi kuitenkin tilanteeni lopulta ja sain ajan. Vaikka olo oli parantunut huomattavasti edellisestä kerrasta, poskiontelosta löytyi kuitenkin ultralla selkeä tulehdukseen sopiva kaiku.

Aika pitkän tovin lääkäri ja hoitaja asiasta puhuivat ja lopputuloksena lääkäri päätti ottaa poskionteloistani röntgenkuvat, joiden perusteella tehdään sitten hoitopäätökset. Kello oli kuitenkin niin paljon, etten päässyt kuviin tänään vaan lisätietoa asiaan saadaan vasta huomenna.

Tilannetta ei helpota mitenkään mahdollisuus googletella asioita. Olen löytänyt jo puolen kymmentä eri diagnoosia, jotka voisivat moisen aiheuttaa. Valitettavasti vain pieni osa niistä on harmittomia tai muuten helposti hoidettavia.

Ristiriitaisin tunnelmin

Tänään oli kauan odotettu päivä ja hermoratatutkimus. Sinällään tutkimus ei ollut ollenkaan niin paha kuin pelkäsin, mutta menen paljon mieluummin viidesti magneettikuvaukseen kuin uudelleen tuohon tutkimukseen. Tutkimuksessa ei löytynyt viitteitä hermovaurioista, joten jalkojen oireet johtuvat jostain muusta. Nyt sitten odotellaan reumalääkärin näkemystä hoidon jatkosta.

Tutkimustulos on taas sellainen, että saan käydä muutaman päivän kamppailua itseni kanssa. Eihän se mukavaa olisi, jos jotain vakavaa ja mahdollisesti parantumatonta olisi löytynyt. Toisaalta taas tuli liitettyä yksi oire listaan selittämättömistä oireiluista.

Syy viikonloppuna vaivanneelle huonolle ololle löytyi jälleen poskionteloista. Tällä kertaa molemmissa vahva tulehdus, joka ilmeisesti yleiskunnon lisäksi vaikutti lämmönsääntelyyn. Yllättäen jo ensimmäinen antibioottitabletti auttoi ja illalla olo oli melkein hyvä. Toivotaan, että tämä jää viimeiseksi poskiontelotulehdukseksi, koska seuraavaa lääkäri uhkasi tutkia tarkemmin.

Selkä tulee uniin

Yöllä näin unta, että selkääni pistettiin neljä kortisonipiikkiä. Yksikään piikki ei ollut kivuton, mutta piikkien jälkeen olo helpottui. Taisi selkä oireilla melko rankasti, kun pääsi uniinkin saakka.

Ei selkä ollut kunnossa päivälläkään eikä melkein 400 kilometrin ajelu ainakaan helpottanut tilannetta, joten iltaa kohti selkä kipeytyi edelleen. Olihan se hyvä jo melko pitkään.

Illalla oli polven magneettikuvaus ja pääsin jälleen pötköttelemään kuvauslaitteeseen. Oli sama hoitaja, joka kuvasi selän pari viikkoa sitten ja sovittiin, että ainakaan hän ei kuvaa minua taas kahden viikon kuluttua.

Tuubissa pötköttely oli huomattavasti vaikeampaa kuin edellisellä kerralla. Makaaminen sattui selkään ja paikallaan pysyminen tuntui kohtuuttoman vaikealta ja yksi kuvasarja jouduttiin uusimaan, koska en pysynyt paikallani. Kuvauksen jälkeen en meinannut päästä ylös pediltä, koska nouseminen sattui sen verran rankasti selkään.

Selän tuomio

Sain tänään viime viikolla tehdyn selän magneettikuvauksen tulokset. Ei löytynyt mitään langettavaa eikä selitystä noille jalkaoireille. Reumalääkäri ei syönyt minua puhelimitse, kun kerroin, etten ole aloittanut biologista lääkettä. Päätettiin pitää se tauolla hermoratatutkimukseen saakka, jos vaan mahdollista.

Työpäivän jälkeen kävin hakemassa matkahuollosta polvituen ja lähdin saman tien kokeilemaan sitä lenkille. Polvi kipuili työpäivän jälkeen ja ajatuskin lenkistä koiran kanssa tuntui epämiellyttävältä. Päätin kuitenkin kokeilla, miten paljon polvituki oireita helpottaa. Päädyin kävelemään puolentoista tunnin lenkin eikä polvi kipeytynyt siitä juuri lainkaan. Tuki auttoi todella paljon.

Lääkäreitä ja tutkimuksia

Otin tämän päivän vapaaksi töistä alun perin, koska illalla selkäni magneettikuvattiin. Sittemmin samalle päivälle tuli myös ortopediaika. Selkäkin oireili sen verran, että kysyin terveyskeskuksesta, mitä sille tehdään. Kysymys poiki toisen lääkäriajan. Koska Savosta on pitkä matka kotipaikalleni, järjestin myös huomisen vapaaksi, ettei tänään tarvitse ajaa yötä myöten mökille.

Ortopedi tutki polven ja totesi, ettei suoraan löydä mitään, mikä vaatisi selkeästi leikkausta. Asian varmistamiseksi laittoi kuitenkin magneettikuvalähetteen, jotta asiasta saadaan varmuus. Totesi kyllä, että mitään kovin pientä vammaa ei lähdetä leikkaamaan, koska on oletettavaa, että kuntoutumiseni leikkauksesta tulee olemaan melko hankala. Löysi heti ensivilkaisulla polven röntgen kuvista alkavaa nivelrikkoa, mikä osaltaan nostaa leikkauskynnystä, koska on oletettavaa, että rusto kuitenkin vaurioituu leikkauksessa.

Ortopedikäynnin jälkeen ajoin hetkeksi kotiin ennen terveyskeskuslääkäriaikaa. Terveyskeskuksessa minut otti vastaan minulle uusi lääkäri, joka ei otteistaan päätellen ollut pistänyt koskaan SI-niveleen kortisonia, mutta pisti kuitenkin näyttämääni kipupisteeseen. Ikinä ennen ei kortisonipistos ole sattunut niin paljoa, mutta toisaalta melko pian piikin jälkeen selkäkipu helpotti hieman. Kauhulla jään odottamaan huomista päivää ja nivelen ärtymistä piikistä.

Illan viimeinen terveydenhuoltoon liittyvä meno oli lannerangan magneettikuvaus. Ajatuskin puolen tunnin paikallaan makaamisesta hirvitti, mutta yllättävän helposti se meni. Nyt sitten jännitetään tuloksia. Jälleen kerran tehtiin henkisesti todella raskas tutkimus. Jos kuvat ovat normaalit, se on taas isku vasten kasvoja ja lisää vaan omaa uskoa, että koko reuma on korvien välissä. Toisaalta eipä se kiva ole, jos kuvista löytyy jotain parantumatonta muutosta.

Illalla kotona odotti vielä kutsu hermoratatutkimukseen, jottei totuus pääsisi unohtumaan. Todennäköisesti nämä tutkimukset tarkoittavat, että joudun reissaamaan melko paljon Savon ja kotipaikkakunnan väliä lähitulevaisuudessakin.

Yllättävä nopeus

Jostain syystä selkä on tänään ollut taas todella hankala. Sain kroppani helposti suoraksi vasta illalla. Siihen saakka vähiten pahalta tuntuva asento oli etukeno. Selän sai kyllä suoraksi, kun oikein keskittyi oikaisemaan, mutta melko pian asento kallistui uudelleen. Etenkin istuminen oli ihan vihoviimeistä, mutta ei kävelykään suunnattomasti helpottanut oloa.

Mietin jo mielessäni, että kuinka kipeä minun pitää olla, että saan järjestettyä itseni lääkärille hakemaan apua. Tein itseni kanssa sopimuksen, että kärvistelen tämän päivän töissä ja lähden huomenna näyttelyyn. Jos vielä sunnuntaina selkä oireilee, menen sen kanssa päivystykseen.

Illalla sain positiivisia uutisia. Sain ajan selän magneettitutkimukseen ensi torstaille. Lääkärihän lupasi moisen tutkia mahdollisimman pian, mutta en silti edes haaveillut ajasta näin pian. No hyvä, että tutkitaan ja toivottavasti selästä löytyy jotain, joka auttaisi nimeämään nämä reumaoireet.

Korttitalo huojuu

Eilinen kirje poiki minulle tänään melko monta puhelua. Ensin soitin ortopediajan perään, että onko tuo aika todella totta. Kuulemma näin on tilanne. Aikaisemmin ei ole yhtään aikaa, joten näillä eväin on mentävä. Antoi kyllä ohjeeksi, että jos tilanne on muuttunut, asiasta kannattaa lähettää kiirehtimislähete.

Tuon lausunnon jälkeen alkoi tuntua, että työkykyni korttitalo uhkaa kaatua. Soitin reumapolille kertoakseni asiasta ja päädyinkin keskustelemaan lääkärin kanssa. Mitään ihmeratkaisua hänellä ei ollut, mutta ehdotti tulehduskipulääkityksen ottamista iltapainotteisemmin. Pitää kokeilla heti huomenna.

Toisaalta kehotti minua ottamaan jo kerran lopetetun biologisen lääkkeen käyttöön. Sen osalta käyn itseni kanssa taistelua. Epäilyttää aloittaa se uudelleen kahdesta syystä: jatkuuko flunssakierre ja mitä jalkapöydille tapahtuu. Nyt on sen verran flunssa vielä päällänsä, etten vielä voi edes pistää, joten joudun miettimään ainakin pari päivää tuota aloittamista.

Pitkälti tässä biologisen lääkkeen uudelleen aloituksessa on kyse siitä, että uskallanko luottaa lääkäriin ja lääkärin arvioon lääkityksen hyödyistä ja haitoista. Toisaalta pelkään, että tuo hermo-oire pahenee tai tulee jonnekin muualle. Lääkäri epäili vahvasti, että se on selästä johtuvaa ja täysin sattumalta osui biologisen lääkkeen aloitukseen.

Samaa rytinää lääkäri laittoi minut selän magneettikuvaukseen, koska edellisestä on aikaa ja selkä on nyt oireillut jonkin verran. Tähänkin tuli lähete kommentilla "mahdollisimman pian", mutta tuskin sitä ihan heti kohta kuvataan. Samalla kommentilla laitetusta hermoratatutkimuksesta ei ole kuulunut vielä mitään.

No nyt keskitytään toivomaan, että korttitalo tyytyy huojumaan eikä kaadu ihan vielä. Yhteistyössä selkä ja polvi tuntuvat kykenevän talon kaatamiseen melko helposti. Hetken minua kuunneltuaan reumalääkärini totesi, että hän laittaa omalta osaltaan polvesta lähetteen, jos se nopeuttaisi sen tulevaisuuden selvittelyä. Ymmärsi kyllä polven vaikutuksen selän kuntoon.

Kolonoskopia

Tänään oli sitten kauan odotettu päivä eli paksusuolen tähystys. Tutkimus pelotti melkoisesti, mutta avoimin mielin painuin silti tutkimukseen. Tutkimus meni todella joutuisasti. Muutamaan kertaan tuntui melko ikävästi kipua, mutta sekin helpotti nopeasti. Aikaa meni vartin verran ja suolisto näytti hyvältä. Nyt odotellaan muutama viikko koepalojen tuloksia.

Suoliston tyhjennys

Tämä päivä on mennyt mehupaastolla ja vessassa ravaten. Syyllinen tähän olotilaan on huominen suoliston tähystys, joka vaatii suoliston tyhjennyksen. Aamulla kävin hoitelemassa asioita ja iltapäivän olen pysytellyt vessan lähistöllä.

Tyhjennys on ainakin toistaiseksi ollut kokemuksena melko paljon helpompi kuin mitä alun perin oletin. En vielä tiedä, mitä yöstä tulee, mutta nyt tuntuisi suoli rauhoittuneen sen verran, että uskallan harkita yöunia. Viime yö jäi kuitenkin muutamaan tuntiin.

Aika on suhteellinen käsite

Viikko sitten lääkäri veikkasi, että tähystysjono on muutaman viikon mittainen. No totuus on toisenlainen, pääsen tähystykseen kuuden viikon kuluttua lähetteestä. Aikaisemmin ei ollut vapaita aikoja, joten ajelen moiseen tutkimukseen Savosta.

Jotta keljutus olisi täydellinen, tiistaina sovimme reumalääkärin kanssa, että minä menen käymään hänen luonaan tähystyksen jälkeen ja silloin päätetään pohdinta biologisista reumalääkkeistä. Sen pohdinnan lopputuloksena pitäisi olla lopullinen päätös haetaanko kyseisille lääkkeille korvattavuutta. Nyt tämäkin käynti siirtyy todennäköisesti reilusti kauemmas.

Liikkumaan lähtöä suunnittelin, mutta näiden uutisten jälkeen ei enää mainittavasti huvita. Niinpä päätin antaa itselleni taas luvan olla liikkumatta ja haen ehkä jotain lohtusyömistäkin illaksi. Alkaa vaan väsyttää tämä jatkuva epävarmuus hoidon suhteen.