Polku töihin

Käytännössä koko vuosi on tehty kuntoutustutkimusta. Vihdoinkin istuttiin asiantuntijoiden kanssa saman pöydän ääreen ja tehtiin askelmerkit työhön paluuseen. Kaikki olivat yhtä mieltä, että toimenpiteitä tarvitaan, mutta töihin paluu on mahdollista.

Talvi järjestellään asioita ja kevään korvalla olisi tarkoitus aloittaa ammatillinen kuntoutus. Maksaja on vielä kysymysmerkki, mutta kuitenkin on neljä perättäistä suunnitelmaa. Jos ensimmäinen menee pieleen, niin siirrytään toiseen.

Olen todella tyytyväinen näihin askelmerkkeihin. Toivottavasti asiat sujuvat mutkattomasti ja pääsen koulun penkin kautta takaisin työelämään.

Lääketauon loppu

Sain ohjeeksi tarkastaa maksa-arvot kaksi viikkoa edellisistä laboista. Kaksi viikkoa osui samalle päivälle kun kuntoutustutkimuksen aloitus keskussairaalassa. Niinpä kävin sitten hoitaja- ja lääkärikäyntien välissä labrassa otattamassa maksa-arvot.

Sovittujen käyntien jälkeen kävin pyytämässä reumapolilta soittoaikaa reumahoitajalle. Sihteeri oli erittäin vahvasti sitä mieltä, että labratulokset pitää ehdottomasti soittaa terveyskeskuksesta ja jos niissä on häikkää, niin terveyskeskus sitten konsultoi reumapolia. Yritin kovasti selittää, että nyt ollaan tilanteessa, että olivat ne arvot mitä tahansa, reumalääkäri tekee päätökset lääkityksen jatkosta ja reumahoitaja on se kontakti, jota kautta saa yhteyden reumalääkäriin.

Sain kuitenkin soittoajan reumahoitajalle ja hän soittikin iltapäivällä. Maksa-arvot olivat tulleet alas ja sain luvan aloitella reumalääkkeitäkin pienellä annoksella. Hänellä oli jotain ongelmia tietokoneiden kanssa ja sovittiin, että hän soittaa seuraavana päivänä ja sovitaan seuraava tiputusaika.

Sujuvasti unohdin kipulääkeasian ensimmäisellä puhelulla. Onneksi muistin sen toisella kertaa ja sain lääkärille soittoajan maanantaiksi. Samalla sovittiin tiputus ensi viikolle. Todettiin, että tässä ei ole aikaa kuin viikko, joten edes minä en ennätä keksiä uutta tiputusestettä. Samalla sovittiin, ettei sovita seuraavaa tiputusta, vaan kuulostellaan oloa lähempänä sitä tiputusta.

Kuntoutusta

Viikon kirjoitustauko selittyy tällä erää kelan myöntämällä kuntoutuksella. Tämän viikon arkipäivät kuluivat 400 kilometriä pohjoisempana kuntoutuksen aloitusjaksolla.

Viikko oli todella avartava, hyödyllinen ja raskas. Tällä erää suurimmat rasitukset koituivat henkiselle puolelle. Tapasin viikon aikana noin kymmenen erialan ammattilaista ja kävin heidän kanssaan läpi tilannettani. Koska kyseessä oli yksilöllinen kuntoutus, olin melko vähän selkäryhmän matkassa, joten aikaa yksilöllisille tapaamisille jäi riittävästi.

Ainoa asia, johon viikon aikana olin pettynyt oli liikunnan vähäisyys. Joka päivälle oli kyllä tarjolla jotain ohjattua liikuntaa, mutta se oli pääsääntöisesti melkoisen kevyttä eikä juuri selälle toimivaa. Kuitenkin iltaisin oli aikaa ja mahdollisuus hankkiutua mm. uimahallille, joten liikkuminen oli pitkälti omasta aktiivisuudesta kiinni.

Henkiseen jaksamiseen puututtiin paljon enemmän kuin koko tähän astisen sairaushistoriani yhteydessä on puututtu yhteensä. Lopputuloksena pääsimme useamman henkilön kanssa yhteisymmärrykseen, että tarvitsen todellakin myös henkisen puolen hoitoa ja tukea. Tämä on asia, joka on ollut mielessäni tasaisin välein, mutta jonka hoitamiseksi en ole jaksanut tehdä mitään. Joskus selvittelin asioita, mutta en päässyt asiasta selvyyteen. Nyt asia selvitettiin minulle perusteellisesti ja sain jopa aihetta puoltavan suosituksen, joten eiköhän tämäkin suunta lähde vähitellen selkiämään.

Kaiken kaikkiaan viikko meni nopeasti ja reissu oli ehdottoman kannattava. Kotiläksyjä tuli paitsi minulle myös terveydenhuollolle, mutta ne ovat kaikki kohtalaisen helppoja ja selkeitä. Minun kotiläksyni ovat pääasiassa liikuntaa ja oman olon tunnustelua. Terveydenhuollolle tuli paitsi tuo mielenterveysasia myös muutama tutkimussuositus.

Tutkimuksia ja terapiaa

Viikko alkoi fysioterapeuttikäynnillä. Polven kuntoutuksen osalta tapasimme viimeisen kerran terveyskeskuksen fysioterapeutin kanssa. Kehuimme puolin ja toisin toisiamme. Fysioterapeutista on ollut oikeasti paljon iloa ja apua. Nyt sain kotiin viemisiksi hirvittävästi kannustavia ajatuksia. Viimeiseksi katseltiin juoksumatolla kävelemistä ja fysioterapeutti totesi, että käytän vammajalkaa hassusti. Niinpä siis jatkossa joudun opettelemaan myös kävelemistä.

Tänään puolestani aloitin aamun käymällä poskionteloiden tietokonetomografiassa. Pelkäsin tutkimusta täysin irrationaalisesti. Jalkaahan kuvattiin murtuman yhteydessä ja se oli melkoisen kivulias kokemus. Tiesin, että tuolloinkaan kipu ei ollut tutkimuksesta johtuvaa, vaan vamman aiheuttamaa, mutta silti sain tutkimukseen kammon.

Tällä erää tutkimus oli odotusten mukaan helppo ja nopea. Taisi kaikkiaan mennä aikaa kymmenen minuuttia. Olin sopinut samalle päivälle myös ravitsemusterapeuttikäynnin, joten väliaika piti käyttää jotenkin. Koska sali oli melkein vieressä päätin lähteä kuluttamaan aikaani sinne. Sattumalta tarjolla oli pilatestunti, joten päädyin kiusaamaan vatsalihaksiani.

Ravitsemusterapeutin kanssa kävimme sitten puolestaan läpi hyvän oloni taustaa ja sitä, miten moista oloa pidetään yllä. Lupauduin myös pitämään ruokapäiväkirjaa kolmen päivän ajan, jotta päästään kiinni esimerkiksi kalkin saantiini. Olen oikeastaan melko ruokapäiväkirjavastainen, mutta tällä erää kuitenkin päätin kokeilla sen tekemistä.

Hoitoa ja kuntoutusta

Viikko tuli taas aloitettua tuttuun tapaan reumalääkärin luota piikkikäynniltä. Tällä erää tuli neljä piikkiä eri puolille kroppaa ja komento levätä pari päivää. Arvatahan saattaa kuinka pitkään maltoin levätä. Juuri sen piikkipäivän ja vähän seuraavaa aamua. Sitä on nyt sitten erityisesti tuon ranteen kanssa joutunut pohtimaan, miten elämä tästä eteenpäin, kun olen kipeyttänyt sen liialla rasituksella.

Maanantaihin liittyi myös erittäin positiivinen puhelu. Sain soiton kelan myöntämän kuntoutuksen järjestäjältä ja he kyselivät, miten pian pääsen aloittamaan. Sovimme aloituksen parin viikon päähän, joten silläkin saralla tapahtuu edistystä. Nyt voi vähitellen alkaa miettiä, mitä tavaroita otan mukaan.

Muuten olen pääasiassa liikkunut tämän viikon. Selkä alkaa olla vähän parempi piikkien ansiosta. Selkä ei ole kamalasti hidastanut menoa kuitenkaan. Yllättävät lajit ovat olleet selälle sopivia ja sitten toisaalta tutuista lajeista on tullut isoja yllätyksiä. Esimerkiksi kävely, hölkkä ja salitreeni ovat pääasiassa suututtaneet selkää lisää ja toisaalta soutu soutulaitteella on sopinut selälle erinomaisesti.

Jotenkin aikaisempaan kokemukseeni vedoten epäilin tuota soutua todella vahvasti, koska siinä ollaan hyvinkin linkussa asennossa ja selällä tehdään laajaa liikettä. Kuitenkin selkä tykkäsi siitä todella paljon ja lähdin soutusalista lähes hyppelehtien pois. Sitä lajia haluan siis harrastaa vielä paljon lisää.

Pettymyksestä eteenpäin

Syyskuun lopussa poskiontelosta löytyi kysta ja aloitinkin viikon korvalääkärin vastaanotolla. Erikoistuva lääkäri tutki päätäni monelta eri kantilta ja lopulta tähysti nenääni. Kaikkien tutkimusten jälkeen hän kävi kysymässä neuvoa kokeneemmalta kolleegalta, joka tulikin sitten tapaamaan minua.

Tämä ylilääkäri sitten kertoi suoraan mielipiteensä, jonka mukaan en ole koskaan sairastanut yhtään poskiontelotulehdusta eikä minun poskionteloissani ole mitään vikaa. Sen lisäksi antibiootit eivät edes auta poskiontelovaivoihin, joten niiden määrääminen on ollut aivan turhaa. Varmasti totta ainakin osittain, eikä minusta ole asiasta väittelemään erikoislääkärin kanssa.

Hän kuitenkin mielestäni hyppäsi kuitenkin melko kauas omalta alueeltaan ja otti erittäin vahvasti kantaa reumalääkitykseeni. Hänen mukaansa reumalääkäri ei tiedä korvataudeista juuri mitään, eikä hänkään reumataudeista, mutta silti hänellä tuntui olevan oikeus opastaa reumalääkäriä uusimpien reumalääkkeiden käytössä.

Jatkoin päivääni käymällä pyytämässä soittoaikaa reumahoitajalle. Keskussairaalan uuden puhelinjärjestelmän myötä on helpompaa käydä naamakkain pyytämässä asiaa sihteeriltä kuin yrittää tavoittaa ihmistä puhelimella. Melko pian hoitaja soittikin ja kuultuaan korvapolin terveiset epäili, ettei reumalääkäri tule antamaan lääkkeille aloituslupaa.

Olimme yhtä mieltä siitä, että minä olen hankalassa välissä. Lääkäri, joka voisi tehdä ongelmalle jotain, ei ole halukas tekemään mitään ja ilman hänen tekemisiään en pääse käsiksi reumalääkkeisiin. Sitten minä yritän luovia tässä välissä ja toimin rikkinäisenä puhelimena kahden asiantuntijan välissä. Eikö olisi kaikille parempi, jos nämä asiantuntijat keskustelisivat keskenään ja pääsisivät yhteisymmärrykseen, jonka kertoisivat potilaalle.

Onneksi totuus on tarua ihmeellisempään ja reumalääkärin soittaessa minulle hän kuunteli asiani ja totesi, että aloitetaan kuitenkin toinen tauotetuista lääkkeistä pienellä annoksella ja katsotaan toisen lääkkeen tilannetta katsotaan sitten tarkempien poskiontelotutkimusten jälkeen. Vihdoinkin pääsee kuitenkin tekemään jotain konkreettista tämän reuman eteen.

Hyvän päivän kruunasi illalla kelan sähköisestä asiointipalvelusta löytynyt tieto, että minun kuntoutushakemukseni on hyväksytty. Tosin lääkäri suositti sopeutumisvalmennusta ja minä toivoin reumakurssia ja kela päätti lähettää minut yksilölliseen kuntoutukseen. En kuitenkaan valita. Odotan mielenkiinnolla, millaisen kirjeen posti tässä lähipäivinä tuo. Selvinnee monet nyt päässä pyörivät kysymykset.