Paluu blogin alkulähteille

Kun kesäkuussa 2011 aloitin blogin kirjoittamisen takana oli kipuilukausi, josta lopulta lähdin nousemaan ihan hammasta puremalla ja päättämällä, että en anna periksi. Opettelin sillon tekemään useita asioita itseäni säästävästi. Esimerkiksi jaoin aamulääkkeet jo illalla pahvimukiin, ettei tarvitse aamulla tenuta lääkepurkkien kanssa. Myös kipulääkkeitä minulla oli muutama irrallaan.

Talvella ja keväällä 2011 olikin viimeinen kerta, kun olen tauottanut Trexanin ilman Salazopyrin lääkitystä. Silloin lääkkeet olivat tauolla kaikkineen parisen kuukautta, koska selviteltiin mystisiä hengenahdistuksia ja yksi epäilty aiheuttaja oli Trexan.

Silloin kuitenkin kipuilu oli uutta ja ihmeellistä. Jotenkin sitä jaksoi kipuilla paljon enemmän kuin nykyään. Myös mieliala oli paljon parempi ja usko tulevaisuuteen aika eri kuin tällä hetkellä. Toisaalta silloin tiesi, että kunhan saa luvan aloittaa Trexan lääkityksen, olo helpottaa.

Nyt ollaan siinä mielessä samassa tilanteessa kuin tuolloin eli Trexanin tauottamisen lisäksi Salazopyrinin annosta on pienennetty merkittävästi. On tilanteessa toki erojakin. Tässä neljässä vuodessa reuma on päässyt kehittymään räväkämmäksi taudiksi. Lisäksi reumalääkärini on muutamaankin otteeseen epäillyt, että vahvempi reumalääkitys lisää myös reuman kykyä riehua ilman riittävää lääkitystä.

Olen nyt ollut vajaan viikon ilman riittävää reumalääkitystä ja aamut alkavat olla hyvin samankaltaisia kuin silloin. Esimerkiksi tänään en saanut otettua kipulääkettä aamulla, koska en yksinkertaisesti saanut sitä ulos pakkauksesta. Tähän ongelmaan en ole tässä välissä törmännyt kertaakaan, vaikka lääketaukoja on ollut riittävästi.

Tulipa siis todistettua, että Salazopyrin ei ole lääkityksessäni turha lääke. Tähän saakka sen tehosta ei ole ollut varsinaista näyttöä. Lääke aloitettiin melko rauhallisessa vaiheessa, enkä aloituksen yhteydessä huomannut juuri mitään eroa. Sen annosta ei ole koskaan vähennetty vaan aina muutokset ovat olleet annosnostoja. Jossain kohti jollain lääketauolla totesin, että reuma ei aktivoidu yhtä nopeasti kuin ennen.

Toivon kovasti, että jatkokin tästä on vuoden 2011 kaltainen - silloin oikeasti opettelin juoksemaan ja nautin muutenkin monesta yksinkertaisesta asiasta elämässä. Silloin jo totesin lääkärille, että pakko tästä on joskus lähteä nousemaan ja niin tapahtuikin. Toivottavasti niin käy nytkin.

Kuinka kauan pitää jaksaa kipua?

Olen jälleen kerran nukkunut todella huonosti. Pääsyy huonoihin yöuniin on selkä, joka on valvottanut useampaan otteeseen. Olenkin monena iltana joutunut tekemään päätöksiä valvomisen syystä - valittavana on ollut kipu tai kipulääke. Vaihtelevasti olen päätynyt molempiin ratkaisuihin.

Olen yrittänyt opetella, ettei kipuja tarvitse sietää määrättömästi, vaan niihin voi hakea apua jo siinä kohti, kun alkaa miettiä, että pitäisikö hakea apua. Valitettavasti tämän muistaminen ei ole liian helppoa.

Nyt sain itseni jopa irti terveyskeskuksen soittoaikana ja sain soitettua sinne. Valitettavasti heillä ei ollut antaa aikoja, joten sain ohjeen soittaa päivystykseen, koska öiden valvominen on kuulemma huono merkki ja se pitää saada katkeamaan.

Eipä muuta kuin puhelin kouraan ja muutaman hetken jonottamisen jälkeen komento tulla paikalle. Tuntuu jotenkin todella väärältä mennä näin pienten oireiden kanssa päivystykseen hakemaan kortisonikuuria. Eikö päivystyksessä pitäisi olla kipeitä ihmisiä.

Kivun kokemus

Kipu ja kivun kokemus ovat asioita, jotka ovat todella yksilöllisiä. Sellainen kipu, joka ei toista hetkauta lainkaan, on toiselle lähes sietämätön. Sen lisäksi kokemus samalla ihmiselläkin riippuu monesta asiasta eikä ole välttämättä lainkaan vertailukelpoinen eri hetkinä.

Kun pidin aktiivisemmin kipupäiväkirjaa, huomasin selvästi, että sanallinen kuvailu pysyi samankaltaisena riippumatta siitä, kummalla puolella kipuhuippua oltiin, mutta numeerinen arvo oli ennen kipuhuipun saavuttamista korkeammalla kuin kipuhuipun jälkeen. Tämä minusta ainakin riittävä näyttö siitä, että kivun häiritsevyyden kokee eritavalla riippuen lähimenneisyyden kivuista.

Minä olen huomannut, että minun kipukynnykseni on järjettömän korkealla ja suhtaudun kaiken kaikkiaan kipuun hyvin vähättelevästi. Nilkkamurtuman jälkeen sanoin pitkään, että minua on koskenut vain yksi ainoa hoitotoimenpide - nilkan laittaminen paikalleen ja kipsiin. Nykyään lisään tähän listaan toisen tapahtuman: rannekanavan avarrusleikkauksen avausviillon tekeminen ilman puudutetta.

Reuma on kivulias sairaus, mutta minun arjessa se huonoinakin jaksoina vähemmän häiritsevänä kipuna, vaan enemmän tekemisiä rajoittavat jäykkyys ja voimattomuus. Esimerkiksi, jos käsi ei vain mene nyrkkiin, niin kädellä ei pidellä hiusharjaa. Tai vaihtoehtoisesti jos selkä ei taivu, se ei taivu. Samoin enemmän häiritsee esimerkiksi tavaroiden putoaminen käsistä, kuin varsinaisesti se kipu, joka pakottaa irrottamaan tavarasta.

Aivan varmasti minulla on ainakin toistuvasti kipuoireita, jotka ovat jollekin toiselle lähes sietämättömiä. Ero kokemuksessa ei kuitenkaan tee ihmisestä parempaa tai huonompaa. Se kertoo erilaisesta kipukynnyksestä, erilaisesta kipuhistoriasta ja erilaisesta suhtautumisesta kipuun. Minusta noista mitään ei voi arvottaa hyvä-huono-akselilla.

"Syöttäkää sille kortisonia, jos se suostuu sitä syömään"

Viime yönä meni vati tyystin nurin tämän selkäkivun kanssa. Nukuin todella huonosti, eikä hyvää asentoa löytynyt millään. Sen lisäksi tuntui, ettei se vähäkään uni virkistänyt juuri lainkaan. Sängyssä olin kaikkiaan kahdeksisen tuntia, mutta unta kertyi siitä korkeintaan puolet.

Soitin sitten terveyskeskuksen päivystykseen ja ilmoitin, että en jaksa tämän selän kanssa. Kaikki kotikonstit on kokeiltu, mutta silti jaksaminen on aivan loppu. Hoitaja kyseli liudan kysymyksiä ja ymmärsi kyllä jaksamattomuuteni. Toki varmisti ne vakavan selkäkivun merkit ja sen jälkeen kysyi, pystynkö istumaan. Vastasin siihen totuuden mukaisesti - eli en kovin hyvin enkä kivutta. Hän sitten ilmoitti laittavansa minut tarkkailulääkärille ja tarkkailuun, että pääsen pitkälleni. Moinen vaihtoehto ei tullut edes mieleeni.

Lähdin sitten samantien päivystykseen ja sekä vastaanottovirkailija että tarkkailuhoitaja varmistivat että istuminen on kivuliasta. Pääsin siis pitkälleni silloin vielä tyhjään vuoteeseen. Käytävällä näin vielä tarkkailulääkäriä, joka oli omasta terveyskeskuksestani ja jonka vastaanotolla olen käynyt kerran ja menisin koska vaan toiste. 

Alkutietojen ottamisen jälkeen lääkäri kävi jututtamassa minua ja tarjosin hänelle syyksi reumaa ja hoitovaihtoehdoksi joko jotain tehokkaampaa kipulääkettä tai kortisonia. Lääkäri katsoi SI-nivelet ja määräsi minulle kuulemma heidän normaalin kipupiikityksen - tulehduskipulääkettä ja lihasrelaksanttia. Lisäksi hän konsultoi reumalääkäriä hoitoni suhteen.

Reumalääkäri oli sanonut otsikon lausahduksen tälle lääkärille, kun hän oli asiansa esittänyt. Tarjosi myös yliliikkuvuutta selkäkipuilun syyksi. Hankalana potilaana en tietenkään hyväksynyt ensimmäistä lääkettä vaan halusin toista. En vain halunnut sen ensimmäiseksi tarjotun kortisonivalmisteen haittavaikutuksia.

Kaiken kaikkiaan oli todella hyvä käynti tuolla päivystyksessä. Minut otettiin paljon vakavammin kuin minä itse kivut otin. Sen lisäksi koin saaneeni hyvää hoitoa. 

Lääkärillä lepoa metsästämässä

Sairauslomalaisen arkeen kuuluu säännöllisen epäsäännölliset lääkärikäynnit. Eilen kävin jälleen lääkärin luona työkykyarviossa ja päivittämässä tilannettani sinne päin. Lopputulemana hän ehdotti loppuvuotta sairauslomalla. No sehän minulle kävi etenkin, kun vastaava sairausloma oli kirjoitettu jo mielenterveyspuolelta. 

Lisäksi heitin hänelle puolen kymmentä palloa omaan tilanteeseeni liittyen. Verenpaineisiin hän kommentoi sen verran, että aloitti pienen annoksen verenpainelääkettä. Niskaoireisiin hän totesi, että on se oikeasti kipeä ja yöuniin keksi ehdottaa yhtä lisälääkettä.

Muista lääkkeistä en vielä osaa sanoa mitään, mutta yöunta parantamaan hän määräsi erästä väsyttävää allergialääkettä, mikä oli erittäin hyvä ratkaisu. Nukuin viime yönä 11 tuntia ja olen ollut koko päivän todella energinen. Selvästi yöuni vaikuttaa niin moneen asiaan ja on ihana saada nukuttua jälleen hyvin. Toivottavasti tämä on pysyvä olotila.

Vuoristorataa

Tämän hetkinen lääkitys ei ainakaan helpota pienen ihmisen eloa. Tuntuu, että elämä on jälleen kerran yhtä vuoristorataa. Välillä on lähes oireettomia päiviä ja välillä olo on kuin sekä junan että katujyrän alle jääneellä. On sellaisia öitä, että nukkuminen tapahtuu lähinnä haavemaailmassa. Toisaalta joskus nukkuu sujuvasti 12 tuntia juuri heräilemättä.

Jotenkin koen tämän vuoristorataelämän huomattavasti raskaammaksi kuin jatkuvan kipuilun. Ne huonommat päivät ovat vaan niin paljon raskaampia, kun välillä on niitä hyviäkin päiviä. Jotenkin se herättää usein pelkoja olon pahenemisesta. Lisäksi pahassa kipuvaiheessa kaikki energia menee sen kivun kanssa elämiseen, mutta paremman vaiheen jälkeen on usein hieman enemmän energiaa ja jaksaa sen takia esimerkiksi pelätä pahempaa.

Mielenterveystiellä

Vielä joulukuussa minulla oli erittäin vahva käsitys masennuslääkkeistä ja niiden sopimisesta minun tilanteeseeni. En nähnyt mitään järkevää syytä ottaa lääkitystä käyttöön ja suhtauduin moisen ehdottamiseenkin melko kielteisesti. Minun mielenterveysongelmani johtuvat huonossa tasapainossa olevasta reumasta ja ne hoidetaan tasapainottamalla reuman hoito.

Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää ja päästyäni mielenterveystoimiston asiakkaaksi omahoitajani otti masennuslääkityksen puheeksi. Hänen osasi markkinoida lääkkeen minulle oikein ja painottaa sitä, että masennuslääkitys auttaa yleensä myös kipuun, koska kyseessä on samat välittäjäaineet. Muutaman viikon sulattelun jälkeen suostuin kokeilemaan.

Masennuslääkkeen aloitus oli tyrmistyttävä. Jo ensimmäisen annoksen jälkeen nukuin yön todella levollisesti ja heräsin aamulla virkeänä. Lääkkeen teho tuntui vain lisääntyvän käytön jatkuessa. Se todellakin on auttanut kipuun. Nyt olen voinut jättää lähes kaikki iltaiset kipulääkkeet ottamatta ja silti nukun paremmin kuin aikoihin.

En tiedä vaikuttaako parantunut yöuni näin paljon virkeyteen vai vaikuttaako masennuslääke muutenkin, mutta olen päivisin huomattavasti aikaansaavempi kuin aikoihin. Nukkumiseen menee vähemmän aikaa, mutta selvästi nukun paremmin ja aamulla herääminen on helpompaa, koska reumakivut ovat huomattavasti siedettävämpiä.

Mielenterveyteni hoito ei missään tilanteessa jää pelkästään lääkityksen varaan, vaan minulla on lisäksi tukena omahoitaja, jonka luona käyn säännöllisesti - alkuun viikottain. Ehdottomasti hän on isona tukena tässä tilanteessa.

Itsepäisyyden hinta

Viimeksi käydessäni reumalääkärin vastaanotolla pisteltävänä vastaan otto ei ollut erityisen lämmin. Päätin näyttää itselleni ja lääkärilleni, että kyllä minä ilmankin pärjään. Tässä itsepäisyyden vimmassa peruin seuraavan jo sovitun pistosajan. Tästä päätöksestä tuli palautetta lääkäriltäni, kun hän soitti lääkityksen aloituslupaa.

Siitä huolimatta päätin, että en halua olla tämän viikon Savon reissulla juuri pistetyllä selällä ja varasin häpeillen ajan vasta huomiseksi. Varatessani mietin, että varaan nyt, vaikka tuskin silloinkaan olen valmis nielemään ylpeyteni ja menemään lääkärille.

Miten väärässä sitä ihminen voikaan olla. Selkä olisi ollut jo viikko sitten hyvin vahvasti piikkiä vastaan ja viimeistään nyt viikonloppuna on käynyt selväksi, ettei selkä todellakaan ole kunnossa. Hammasta purren sain aamulla hoidettua aamutoimet, koska SI-nivelet olivat niin kipeät, että jo sängynlaidalta nouseminen vaati vartin suunnittelun ja rohkaistumisen.

Sitä ei aina usko, miten alas itsensä kanssa on valmis vaipumaan ja miten vaikea on myöntää, että on kipeä ja hakeutua hoitoon, vaikka se hoito onkin ihan ovella odottamassa. No ehkä tästäkin kipuepisodista opin jotain. Toivottavasti, koska viimeksi selkäni on ollut näin kipeä aika tarkkaan kaksi vuotta sitten.

Kärvistellen

Olen monena aamuna kärvistellyt, kun selkä ei tunnu taipuvan mihinkään. Tänään aamulla selkä pääsi ihan uusiin ulottuvuuksiin. Asialla oli varmasti tekemistä huonosti nukutun yön kanssa. Muutaman tunnin pötköttelyn jälkeen nousin ylös tekemään käsitöitä. Nukahdin sitten sujuvasti nojatuoliin ja heräsin siitä kymmenen tunnin yöunien jälkeen.

No tänään aamulla ei sitten ollut ongelmia saada käsiä polven korkeudelle, koska selkä päätti jumahtaa nimenomaan etukenoon. Suoraksi en sitten meinannutkaan päästä ja kun kuvioon lisätään vielä kipuileva vammajalka oli liikkuminen todella vaikeaa. Onneksi selkä jälleen kerran vertyi päivän mittaan ja illalla se olikin jopa hyvän tuntuinen.

Alkaa vähitellen oleman hermo aika loppu tämän jatkuvan ongelmavyyhdin kanssa. Tuntuu, että tulevaisuuden suunnittelu on melkoisen haastavaa, kun en tiedä, miten helppo tai vaikea aamu seuraava aamu on. Tiedän, että tämä on väliaikaista ja tiedän, että jääkaapissa odottaa piikki, joka tuo melko nopeasti helpotuksen tähän tilanteeseen. En vain tiedä, koska uskallan sen pistää.

Asiat hoituvat ajallaan

Tänään olen potkinut viimeisiä nilkkavamman järjestämiä asioita eteenpäin. Valitettavasti samaa ei voi sanoa kaikista muista asiaan sotkeutuneista, joten tänään ei juuri mitään selvinnyt, mutta sainpa asiat pois omilta harteiltani ainakin hetkeksi aikaa.

Muuten päivä on mennyt tutuissa kuvioissa. Pääasiassa pötkötellen jalka ylhäällä. Siitä huolimatta jalka oli illalla tosi kipeä ja minun mietikin jo, pitääkö siirtyä kovempiin kipulääkkeisiin. Alaspäin se ei kestänyt edes sitä aikaa, että olisin saanut iltapalan tehtyä, joten tyydyin syömään pirtelöainekset erikseen.

Kun kipu näkyy

Yön uniseuranta kertoi, että olen nukkunut yöni todella levottomasti. Pisin pätkä, jonka olen ollut paikallani, taisi olla puolisen tuntia. Ilmeisesti selkä on vaatinut jatkuvaa liikettä, vaikken olekaan käynyt valveilla liikkumisen yhteydessä. Sekin hetki todennäköisesti koittaa piakkoin, koska selkä tuntuu vain kipeytyvän kipeytymistään. Kipu paikantuu selkeästi tuonne vasemman SI-nivelen seutuville.

Aamulla töissä kävellessäni parikin työkaveria kysyi, miksi näytän niin tuskaiselta. En ajatellut olevani niin kipeä, mutta ilmeisesti selän oireilu näkyi myös ulospäin. Polvikin on ollut tänään poikkeuksellisen ärhäkällä päällä, joten alan taas uskoa olevani kipeä. Jostain syystä olen viime viikkoina epäillyt kuvitelleeni kaikki oireet, koska olo on ollut melko hyvä, vaikka biologinen lääke on ollut pitkään tauolla.

Posti toi tänään myös positiivisia uutisia. Vakuutusyhtiö oli päättänyt, että polven vamma oli työtapaturma ja korvaa ainakin Savossa polvesta aiheutuneet kulut. Yli kaksi kuukautta asian päättämiseen meni, mutta nyt ainakin osa kustannuksista menee vakuutusyhtiölle. En vielä tiedä, mikä kaikki vakuutusyhtiön piikkiin menee.

Kortisonipiikin teho

Pääsin eilen illalla nukkumaan ajoissa ja nukuinkin hyvin aamuyöhön saakka. Joskus neljän aikaa kuitenkin heräsin ja sen jälkeen nukuin lyhyitä pätkiä. En tiedostanut, mistä huono uni johtui ennen ylös nousemista. Huhtikuun alussa pistetyssä SI-nivelessä tuntui painostava kipu.

Kipu paheni päivän mittaan ja iltapäivällä autossa istuminen töyssyisellä tiellä tuntui todella kivuliaalta. Autoreissun jälkeen piti kaivaa kipulääkettä, jotta selvisin loppupäivästä. Illan lenkki piti keskeyttää, koska käveleminen väänsi niveltä melko kivuliaasti.

Tässä oli jo muutama viikko hyvää kivutonta aikaa viimeisimmän kortisonipiikin jälkeen. Pitänee muutama päivä kuulostella tuota selkää ja varmaankin ensi viikolla selvitellä, mistä siihen saisi piikkiä. Tosin toivon, että biologinen lääkitys saataisiin käyttöön ennen kuin piikkiä tarvitaan. Tältä viikolta jää solumyrkkykin ottamatta tuon antibioottikuurin takia.

Kyllä ne niveletkin tulehtuu

Pitkästä aikaa ranteeni ovat kipuilleet. Ne ovat melko pitkään olleet rauhalliset, mutta ilmeisesti tuo biologisen lääkkeen tauko ja samalla liikunnan vähyys ovat suututtaneet kädet. Etenkin oikea käsi tuntuu olevan melko hankala. Ei siellä varsinaista tulehdusta vielä ole, mutta on oireita kuitenkin. Turvotusta sinne tuskin ilmaantuu, joten moni lääkäri sanoo helposti, ettei siellä ole mitään tulehdustakaan.

Reumalääkäri laittoi viime syksynä useammankin kipuiluoireen yliliikkuvuuden piikkiin, mutta kummasti oireet hävisivät, kun biologinen lääke aloitettiin. Nyt nämä epämääräiset säryt ovat palanneet. Väitän, että nekin ovat reumaan liittyviä.

Lääkepöllyssä

Eipä ole useampaan päivään tullut blogiin kirjoiteltua. Selkä on ollut sen verran kipeä ja hankala, että valtaosa energiastani on mennyt pelkästään koulupäivistä selviämiseen. Iltaisin olen lisäksi ollut melko kiireinen ja se yhdistettynä väsymykseen ei ole ainakaan lisännyt kirjoittamisintoa. Niinpä en sitten ole blogia päivitellyt. Ei sitä aina voi jaksaa.

Opinnoissa oli keskiviikkona ulkopuolinen luennoitsija ja halusin mennä kuuntelemaan hänen sanomisiaan. Niinpä hankkiuduin koululle, vaikka ehkä fiksumpi ratkaisu olisi ollut jäädä potemaan. Päivä meni kuitenkin kohtalaisesti riittävän kipulääkityksen, lihasrelaksanttien ja seisomisen turvin. Koulupäivä oli erityisesti henkisesti todella tärkeä, koska kämpillä ajan tappaminen oli todella tylsää ja huone rupesi jopa ahdistamaan.

Keskiviikkoiltana kävin puolestani katsomassa erästä koirapoikaa ihan uteliaisuudesta. Oli todella miellyttävää nähdä oman kurssin ulkopuolisia ihmisiä. Koirakin vakuutti minut. Toivottavasti tältä saralta on enemmän kerrottavaa loppuvuodesta. Aika näyttäköön.

Torstaina koulussa jatkettiin alkuviikolla aloitettua projektia. Minulla piti olla opintoihin liittyvä kehityskeskustelu puolilta päivin. Sovin keskiviikkona, että hankkiudun paikalle ainakin kehityskeskusteluun. Aamulla selkä tuntui melko hyvältä ja lähdinkin koululle jo aamusta. Koululle lähteminen oli virhe. Olin auttamattoman pihalla koko tehtävästä. Lisäksi jouduin istumaan väkisin turhan pitkiä aikoja. Päivästä tuli todella raskas ja kivulias.

Kun teki tehtäviä, joissa joutui oikeasti ajattelemaan, huomasin selvästi, miten lihasrelaksantit ja vahvemmat kipulääkkeet vaikuttavat. Kokoajan tuntui, kuin olisin ollut noin vartin jäljessä tapahtumista. Keskustelun seuraaminen oli poikkeuksellisen vaikeaa ja melko paljon henkistä energiaa kului pelkästään olemiseen. Kaiken huipensi se, että kehityskeskustelut siirrettiin jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Täysin turhaa kärsimystä koko päivä.

Perjantaina oli taas vuorossa ulkopuolinen luennoitsija, jota lähdin kuuntelemaan mielenkiinnolla. Hyvän luennon hän pitikin, mutta minua ärsytti melkoisesti numero, jonka koulutuksemme koordinaattori teki selästäni. En tykkää olla tuolla tavalla huomion keskipisteenä ainakaan kipujeni kanssa.

Muutenkin olen kokenut tuon koordinaattorin asenteen selkääni melko ikäväksi ja vähätteleväksi. Voi toki olla, että tulkitsen asiaa liikaa ja luen rivien välit väärin. Kuitenkin jo vastaus ilmoitukseeni sairauslomasta oli minusta aivan vääränlainen. Sisältö oli kutakuinkin sellainen, että minun olisi syytä olla paikalla eikä kipeä selkä oikein ole syy olla poissa.

Minä koen muutenkin huonoa omaatuntoa kaikista sairauspoissaoloista, enkä todellakaan tarvitse yhtään tilanteeni kyseenalaistamista. Ihan vapaaehtoisesti olen ravannut lääkärissä, syön lääkkeitä, jotka sekoittavat pään ja maksan tästä lystistä vähintään riittävästi. Tokihan selkäkipu on yksi niistä syistä, joita käytetään syynä vilpillisiin sairauslomiin. Silti toivoisi jotain kunnioitusta toisen oireita kohtaan.

Lääkäriä etsimässä

Tämä päivä on kulunut selvitellessä, mistä mahdollisesti saisin kortisonipiikin selkääni. Aika hankalaksi kuvio tuntuu  menevän ja ainoa vaihtoehto näyttäisi olevan yksityinen ortopedi. Muuten ei ole pistotaitoisia lääkäreitä saatavilla täällä eikä kotikunnassani. Nyt pitäisi tehdä päätös, että olenko valmis maksamaan yksityiselle piikistä, eli käytännössä kuinka kipeä oikeasti olenkaan.

Paska akka

Tänään on iskenyt karu totuus päin näköä. Edellisestä biologisesta piikistä on kaksi viikkoa ja tänään tuntuu tauti räjähtäneen käsiin. Sinällään kivut eivät invalidisoineet, mutta pinnaa ne lyhensivät huomattavasti. Päivän opinnot käsittivät mielenkiintoisen ryhmätyön tekemistä. Valitettavasti kaikki ihmiset eivät toimi samoin ja tuntui, ettei ryhmätyö etene ja muut häiritsevät vähintään riittävästi. Pariin otteeseen tuli sanottua todella pahasti.

Eivät niveletkään hurjasti päivästä tykänneet ja kotimatkalla oli todella huono olo sekä fyysisesti että henkisesti. Voisin selittää huonoa käytöstäni kivuilla, mutta minusta ihmisen pitää pystyä käyttäytymään, vaikka sattuukin. Olisi varmasti ollut parempi jäädä kotiin täksi päiväksi. Ei olisi tullut käyttäydyttyä typerästi ja fyysinen olokin olisi varmaankin parempi.

Jännekipuja

Tänään ovat kädet jostain syystä kipuilleet. Tällä erää on selkeästi kyse jänteiden kiinnityskohtien tulehduksista tai muista vastaavista. Vaikka kipu häiritsee jonkin verran, se ei missään nimessä ole nivelissä. En edes muista, koska olen viimeksi kärsinyt näistä kivuista. No huomenna on solumyrkkypäivä ja maanantaina piikkipäivä, joten viimeistään silloin olo helpottaa.

Aamulla ajattelin, että lähtisin tänään hölkkälenkille, mutta kaveri houkutteli lenkille ja sosiaalistumaan ja minähän lähdin. Niinpä tyydyin kävelemään rauhakseen ja enemmän huoltamaan sosiaalista puolta. Oli jälleen mukavaa, mutta odotan silti pääsemistä juoksulenkille, mutta etelän jäiset jalkakäytävät eivät kamalasti houkuttele.

Sijoituksia itseeni

Alan tuntea itseni terveyspalveluiden suurkäyttäjäksi. Olen muutamana aamuna herännyt siihen, että rinnassa tuntuu kipua. Sydänperäiseksi kivuksi se on melko erikoista, mutta tulee kuitenkin sydämen tienovilta, joten tänään aamulla otin puhelimen kauniiseen käteen ja soitin terveyskeskukseen. Ei hoitaja mitenkään erityisen huolestunut ollut. Laittoi lähetteen sydänfilmiin.

Menin sitten aamupäivällä labran kautta kenkäkaupoille ja nyt odottelen lääkärin lausuntoa alkuviikkoon. Kenkäkaupasta löytyi hyvin edullisesti mukavan oloiset kengät. Muutama asia niissä on, mistä en yleensä kengissä pidä, mutta menkööt koekappaleina, kun eivät liikaa maksaneetkaan.

Kenkäkauppareissun jälkeen jatkoin terveyteni hoitamista ja kävin apteekissa hakemassa alkuvuoden lääkkeet. Täytyy todeta, että kyllä loppusumma pisti mietityttämään. Biologiset lääkkeet ovat pirullisen kalliita, vaikken ottanut kuin kuukauden annoksen. No kuukauden päästä tulee vielä iso apteekkilasku ja sitten loppuvuosi tuleekin vain pieniä laskuja.

Isoäidin tapaaminen

Tapaninpäiväänhän perinteisesti kuuluu tapaninajelu ja suuntasimme tänään Turkuun. Eli käytännössä tarjolla oli tuntien autossa istuminen. Tällä erää ei tarvinnut itse ajaa ja matkassa olimme hyväpenkkisellä autolla. Kaikesta huolimatta autossa selkä ei todellakaan arvostanut moista istumista.

Perillä kävimme sitten isovanhemmillani. Minulle isoäitini tapaaminen tuntuu tulevan kerta kerralta vaikeammaksi. Suurin syy lienee reuma, jonka olen häneltä perinyt. Tiedän, että reuman hoito on kehittynyt hurjasti ja minun ennusteeni on melko erilainen kuin isoäitini ennuste on koskaan ollut. Silti totuus iskee vasten kasvoja aina, kun tapaan isoäitini.

Häntä on myös kiittäminen omasta kyvyttömyydestäni valittaa kipua. Lapsena vietin useita kesiä heidän luonaan ja olen jo silloin päättänyt, etten rasita läheisiäni valittamalla kivusta. Niin hyvin päätökseni on pitänyt, että olen reumaan sairastumiseni jälkeen joutunut tietoisesti opettelemaan puhumaan kivustani. Vieläkään en mielelläni turhan päiväisesti valita, mikä on osiltaan ehkä vaikeuttanut kommunikointiani lääkäreiden kanssa.

Kunnon unet

En vain pysty lopettamaan oman olon ihmettelyä. Olen useampaan otteeseen epäillyt omia oireitani ja niiden todellisuutta. Nyt oireiden hävitessä kuin salaman iskusta, huomaan, ettei kyse todellakaan ole ollut kuvittelusta. Väitän jopa, että osa yliliikkuvuusoireiksi nimetyistä oireista ei ole ollut pelkästään sitä, koska biologisen lääkityksen ei pitäisi vaikuttaa kuin tulehdukseen.

Kivuttomuus on kiva olotila, mutta enemmän olen innoissani hyvistä öistä. Olen nyt nukkunut 2 yötä katsomatta kertaakaan kelloa. Vaikka kello näyttää minun nukkuneen yhtä pitkään, aamulla olen paljon virkeämpi. Toki kaiken väsymyksen poistumiseen menee aikaa, mutta vähitellen nuo yöunet alkavat luoda uskoa siihenkin suuntaan.