Eilen illalla selvisin Helsinkiin ja muuttoruljanssi loppui. Päätin
juhlistaa asiaa aamuvesijumpalla. Niinpä jumppailin tunnin verran ennen
aamupalaa. Onneksi valitsin tällaisen pehmeän laskun. Jo kevyessä
jumpassa tuntui muutamaan otteeseen nivelissä ikävältä.
Joko nämä oireet voivat johtua liikkumattomuudesta tai liikkumattomuus on
oireiden syytä. Koko kesä on tullut lepäiltyä enemmän tai vähemmän,
joten nyt lienee aika siirtyä liikunnan kokeiluun. Ei kamalasti kyllä
motivoi liikkumaan, jos jatkuvasti tuntuu kipua, mutta toisaalta
ainakin ennen liikunta on hävittänyt fibro-oireet.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Motivaatio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Motivaatio. Näytä kaikki tekstit
maanantai 27. elokuuta 2012
lauantai 5. marraskuuta 2011
Nautiskellen salilla
Tänään sain viimeinkin raahauduttua salille ja treenin kohteeksi valikoituivat kädet. Kotoa lähteminen oli todella hankalaa, mutta kun pääsi treenin makuun, niin olo oli todella mahtava. Kerrankin jaksoin keskittyä olkapäiden treenaamiseen, eikä se vienyt paukkuja muiltakaan lihaksilta.
Jostain syystä salitreenit ovat jääneet melko vähiin viimeaikoina ja silloin harvoin, kun salille eksyy, ei oikein löydy sitä hyvää tsemppiä. Samalla mietin, että kehittyminen on selvästi hidastunut. Tosin viisaammat sanovat, että alkuun kaikki kunto kasvaa rytisten ja alun jälkeen vauhti hidastuu reilusti. Niin ja olihan minulla se flunssakin parisen viikkoa sitten, joten siitäkin palautuminen lienee edelleen käynnissä. Kaikista hyvistä selityksistä huolimatta motivaatio on välillä koetuksella.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)