Näytetään tekstit, joissa on tunniste Antibiootti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Antibiootti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Farssin seuraava näytös

Alkaa tulla tästä virtsatieinfektiosta suorastaan farssi tai tragedia. Tosin alkaa olla jo niin traagista, että väkisin menee ainakin tragikomediaksi, sanoisin että farssiksi.

Maanantai-iltana antibiootti alkoi tosissaan olla hankala. Se on ennenkin aiheuttanut huonoa oloa ja vaikeuttanut syömistä. Tällä erää tämä ei riittänyt, vaan antibiootti päätti ottaa kovat keinot käyttöön ja laittoi meikäläisen oksentamaan ihan huolella. Samalla tuli kaikki muutkin lääkkeet ylös, joten totesin, että tämän antibiootin taru oli sitten tässä.

Tiistaiaamuna soitin sitten terveyskeskuksesta lopetusluvan. Tällä erää puhelimessa oli omahoitajani, joka totesi, että ehdottomasti pitää lopettaa ja arvioi, ettei uutta kuuria kannata enää ottaa tilalle, koska tuota olisi ollut jäljellä vain päivä. Samalla komensi olemaan uudelleen yhteydessä, jos oireet palaavat. Tosin muisti sitten, että minultahan pitää ottaa kontrollilabrat kuitenkin - ja tarkisti, että lähetteet ovat olemassa. Oli aivan eri suhtautuminen kuin edellisellä hoitajalla.

Kävin sitten viemässä kontrollinäytteen eilen, kun muutenkin pyörin keskussairaalalla ja soitin tänään tuloksia. Käytössä oli alustava viljely ja sticksit. Molemmat kertoivat kieltään bakteeritulehduksen jatkumisesta. Tällä erää tosin bakteeri oli vaihtunut toiseen ja ilmeisesti antibiootti ei ollut tehonnut tähän uuteen bakteeriin. Koska oireita ei ole, päätimme jäädä odottelemaan bakteerin herkkyysmäärityksen tuloksia, jotta voidaan aloittaa siihen tehokas antibiootti.

Mitähän seuraavaksi tulee vastaan? Tieto, että se on joku superbakteeri, joka ei kuole ikinä millään tai ainoa tehokas antibiootti on sellainen, että olen sille allerginen. Odotamme mielenkiinnolla.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Influenssa? jälkitauteineen

Uudenvuoden aattona selviteltiin maksa-arvoja ja niiden käyttäytymistä. Kun tämä kuvio oli saatu selvitettyä ja siirretty tiputusta viikolla, oli hyvä aika lentsulle tulla. Kerrankin olin fiksu ja ilmoitin, että en lähde uudenvuoden rientoihin vaan jään kotiin potemaan. Uudenvuoden päivänä yritin jo etsiä positiivisia asioita sänkyyn kaataneesta taudista ja totesin, että ainakin toisen päivän tippa on peruutettu, joten ei tarvitse aamulla enää perua sitä taudin takia.

Uudenvuoden päivän iltana tuli ensimmäisen kerran mieleen, että voisiko tämä olla influenssa, koska olin todella paljon kipeämpi kuin tavallisessa flunssassa. Illan googlettelun jälkeen totesin, että voi olla ja soitin heti perjantaiaamuna terveyskeskukseen, että haluaisin näytille ja keskustella influenssalääkityksestä. Minut otti vastaan hyvin ynseän oloinen hoitaja, joka suurin piirtein heti ovelta ilmoitti, että ei voi olla influenssaa. Perusteina käytti, että ei ole kuumetta eikä lihas- tai nivelkipuja ja kyllä potilas tietää, koska on influenssa, kun se on paljon voimakkaampi tauti kuin normaali flunssa.

Ei auttanut, että selitin sairastaneeni näillä lääkkeillä aika monta flunssaa eikä kuumetta ja muuta immuunivastetta alentavien lääkkeiden käyttö. Kun sanoin, että en varsinaisesti tunnista lihas- tai nivelkipuja, mutta yleisesti olen paljon herkempi kivulle. Esimerkiksi palmikko rinnan päällä herätti yöllä. Kuulemma influenssakivut ovat selviä nivelkipuja ja ihminen kyllä tunnistaa sen. Tunnistaako reumaatikko?

Sairastin sitten viikonlopun ja päätin mennä maanantaina turvakoelabroihin, kuten oli reumapolin kanssa sovittu. Iltapäivällä yritin soittaa tuloksia terveyskeskuksesta ja kun en päässyt läpi, soitin päivystykseen, jotta sain tulokset ennen loppiaista. Päivystyksen sairaanhoitaja katsoi tulokset ja komensi tulehdusarvon takia lääkärille. Eipä siinä ollut vaihtoehtoja kuin mennä päivystykseen istumaan ja odottamaan lääkärille pääsyä.

Kolmisen tuntia istuin sitten päivystyksen aulassa ja odottelin, että lääkäri pääsee kuuntelemaan keuhkot ja päättää hoitolinjoista. Lääkäri otti minut sisälle, kuunteli oireet ja kysyi ensimmäiseksi, miksi en ollut hakenut influenssalääkitystä. Pakkohan siihen oli todeta, että yritin, mutten päässyt lääkärille asti. No lopputuloksena hän kuunteli keuhkot, määräsi antibioottikuurin ja komensi takaisin parin päivän päästä, ellei kuume putoa.

Kuume onneksi putosi, mutta perjantaina yritin päästä tulehdusarvokontrolliin, mutta terveyskeskuksen takaisin soittopalvelu ei toiminut, joten en päässyt labroihin, enkä jaksanut ottaa aiheesta enempää paineita. Niinpä aloitin maanantaina taas uuden viikon soittelemalla terveyskeskukseen ja pyytämällä aikaa hoitajalle. Sain ajan ja crp oli hieman pudonnut edellisestä, muttei kuitenkaan tarpeeksi, joten komento tuli uudelleen lääkärille. Tällä erää oli edessä antibiootin vaihto ja tarkemmat labrat.

Onneksi tällä erää seurantalabrat järjestyivät ja ilokseni kuulin loppuviikosta, että tulehdusarvo oli vihdoin tullut alas. Eli tällä erää tauti ei kovasta yrityksestään huolimatta päässyt kunnon keuhkokuumeeksi asti, joten toivottavasti toipuminenkin on nopeampaa.

Käytännössähän tämä tarkoittaa jälleen taukoa biologisista lääkkeistä. Vielä ei ole selvää, kuinka pitkä tauosta tulee, mutta eiköhän se ole yli kolme viikkoa. Minua hieman arveluttaa ottaa uutta tiputusta samaa lääkettä ja haluankin asiasta lääkärin mielipiteen. Oma lääkärini tulee lomalta vasta ensi viikolla, joten eiköhän tässä sinne saakka odotella.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Antibioottiallergia?

Flunssaa seurannut antibioottikuuri kesti aikansa. Kuurin loppumisen jälkeen alkoi ensin käsivarsiin ja sittemmin muualle noustemaan pientä punaista ihottumaa, joka kutisi aivan vietävästi. Pahimmillaan lähes puolet kehosta oli ihottuman peitossa, pahimpana päänahka, joka oli todella kipeän kutiseva. Lähes kaikki oloa helpottavat keinot kylmästä ja kosteasta lähtien tuli kokeiltua. Parhaimmillaan apua sai muutamaksi minuutiksi kerrallaan.

Puolen vuorokauden oireilun jälkeen marssin terveyskeskuspäivystykseen näyttämään ihottumaa ja heti minut nähtyään hoitaja kommentoi, että kyseessä on allerginen reaktio antibioottiin. Hoito-ohjeeksi tuli antihistamiinia ja kutinan kärsimistä. Harvoin se viikkoa pidempään kuulemma kestää.

No tulipa tämäkin todettua. En suostu enää syömään tuota antibioottia. Joku viisas voisi kertoa yleistyykö oire muihinkin pensiliineihin vai onko kyseessä vain tämä yksi ja paljon käytetty. Jokatapauksessa tulipa vastaan se ensimmäinen lääke, jolle olen selvästi allerginen.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Voi lentsu

Sen jälkeen, kun tammikuussa päätin lopettaa silloisen biologisen lääkkeen, flunssa on kiusaillut huomattavasti vähemmän. En ole sairastanut poskionteloiden operoinnin jälkeen yhtään flunssaa ja koko kesä pystyttiin lääkitsemään Orencialla.

No nyt päätti flunssa sitten tulla kiusaamaan senkin edestä. Jokainen tietää flunssan normaalin kulun. Se alkaa kurkkukivulla ja jatkuu siitä sitten kertakaikkisen sairaalla ololla. Lopulta flunssa päätyy sellaiseen tervehtymisen tilaan, jossa olo on muuten normaali, mutta suorituskyky on laskenut.

Biologisesti lääkitylle minälleni tuttuun tapaan kaikki tämä tapahtui kuin hidastetussa filmissä. Ensin kurkkukipu kesti viitisen päivää ja sen jälkeen olo jatkui jossain määrin kipeänä ja voimattomana. Viikon kohdalla menin ohjeistetusti sairaanhoitajan vastaanotolle ja yllätys oli melkoinen, kun tulehdusarvot olivatkin reilusti koholla. Ei siinä muuta kuin keuhko- ja poskiontelokuvien kautta apteekkiin hakemaan antibioottikuuria.

Opinpa ainakin, että ohjeistus tarkastuskäynneistä ei ole turha. Ärsytti suunnattomasti hankkiutua terveyskeskukseen näyttämään hoitajalle, että kurkku näyttää tältä ja korvat tältä. Kuumetta ei ole. Kuitenkaan tällä erää olo ei kertonut kokototuutta.