Tänään pääsin vihdoin juoksemaan 5 km + 10 minuuttia lenkin. Kyllä oli mukava päästä hölkkäilemään, vaikka vauhdin pidin tarkoituksella hyvin hiljaisena ja silti lenkki oli raskas. Huomasi selvästi, että viikkoon ei ole tullut juostua ja tämä viikko on mennyt muutenkin hyvin kevyellä aerobisella liikunnalla. Juokseminen oli todella vaikean oloista ensimmäisen vajaan 2 km. Sen jälkeen meni omalla painollaan noin viiteen kilometriin ja viimeinen reilu kilometri puolestaan tuntui taas melko hankalalta, koska voimat loppuivat.
Iltapäivällä kävin salilla rääkkäämässä keskivartalon lihakset. Treeni tuntui hyvältä ja kaikkiin liikkeisiin sain tehtyä täydet sarjat jopa edellisiä treenejä isommilla painoilla. Pientä jäykkyyttä selässä vielä tuntui, muttei mitään verrattuna alkuviikkoon.
Toivottavasti olo tästä jatkaa paranemista ja kelit pysyvät tällaisina viileinä.
perjantai 15. heinäkuuta 2011
torstai 14. heinäkuuta 2011
Ylimääräistä energiaa
Tänään on ollut sellainen päivä, että olen saanut hurjasti aikaan asioita. Ostin pakastimen ja löysin kierrätyskeskuksesta ruokapöydän. Lisäksi sain tehtyä varmaan puolen kymmentä asiaa, jotka ovat olleet tekemättömien töiden listalla pidempään. Muutenkin virtaa on ollut jopa melkein ylimäärin.
Lepoa tämäkin päivä on pääsääntöisesti ollut. Varsinaisesti en ole liikuntaa harrastanut, mutta kova hinku olisi jo päästä liikkeelle. Huomisaamuna ajattelin hölkkäillä pitkän rauhallisen lenkin ja iltapäivällä käyn salilla, siis oikein teholiikuntapäivä taas tulossa. Mutta johan tässä on taas puolen viikkoa lepäiltykin.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
Lepoa ja lääkkeitä
Nyt se on sitten tämän akan menoa. Yli kaksi vuotta olen vältellyt kortisonia syötynä, mutta tänään sitten aloitettiin. 4 viikon kuuri hengenahdistukseen. Päädyttiin lääkärin kanssa epäilemään, että ahdistus johtuisi siitä, että reuma on päättänyt iskeä rintarankaan. Hoitolinjaksi otettiin sitten kortisonikuuri. Toivotaan että auttaa eikä aiheuta kovasti sivuvaikutuksia.
Tänään keskityin liikunnan osalta rauhalliseen kävelyyn. Se selvästi helpottaa oireita ja parantaa oloa. Siispä kävin terveyskeskuksessa kävellen ja hoidin samalla muita asioita kaupungilla. Parisen tuntia meni aikaa ja kummasti olo parani. Huominen mennään samalla ajatuksella, mutta näillä suunnitelmin kaivan perjantaina lenkkarit ja painun hölkkäämään. Rauhallisen pitkän lenkin kun kävisi tekemässä, niin taatusti olo olisi aivan erilainen.

tiistai 12. heinäkuuta 2011
Ystävällinen vaaka
Tänään aamulla vaaka yllätti minut täysin. Se näytti sellaisia lukemia, että viimeksi olen moisia nähnyt kolmisen vuotta sitten. Lähes valmiina insinöörinä tein sitten laskelmia. Tavoitepainosta riippuen olen toteuttanut kilomääräisesti urakastani 20-25 %. Tarkoittaa sitä, että tasaisen vauhdin taulukon mukaan, minä olen ihannepainossa 2-2,5 vuoden kuluttua. Se on huima tahti, kun huomaa, että ainakin 15 vuotta on painoa hankittu.
Koska vaaka oli näinkin ystävällinen, iski illalla tuttu herkutteluhinku. Yleensä olen tässä kohden lähtenyt kauppaan ja ostanut "kaikkea mitä tekee mieli". Muutama viikko sitten luin jonkun laihduttajan blogipostauksen, jossa hän oli todennut, että mielihaluista pääsee yleensä eroon määrittelemällä halun tarkemmin ja jos ei pääse, niin määritelty halu on helpompi hakea kaupasta. Tätä päätin kokeilla ja määrittelin herkkuhimoni kohteeksi sipsit, katkaravut ja perunasalaatin. Näistä viimeisintä ei ollut kaupassa, joten herkuttelen aurinkosalaatilla, katkaravuilla ja pikku pussilla sipsejä.
Hengittely oli tänäänkin sen verran raskasta, että hölkkäilin kymmenisen minuuttia tosi hitaasti. Se ei tuntunut hyvältä, joten kävelin kotiin ja soitin terveyskeskukseen, miten moiseen pitää suhtautua. Komensivat näytille ja huomenna kuulen tutkimusten tuloksista lääkäriltä. Muuten lääkäri käski lepäillä ja olla hengästymättä, jos siitä kerran tulee paha olo.
Koska lääkäri kielsi hengästymisen, talsin salille rääkkäämään jalat - en pääse huomennakaan lenkille, joten lihaksilla on hyvää aikaa palautua. Jälleen kerran salitreeni oli sellainen tavallisen tylsä. Kiva on kroppaa rääkätä, mutta eipä siitä paljon blogattavaa jää. Nyt pienet painojen lisäykset eivät juuri enää tunnu. Esimerkiksi tänään meni jalkaprässissä 120 kg kohtalaisen mukavasti. Edellisen treenin suurin paino oli 115 kg, eli kehitystä tapahtuu, vaikkei sitä enää samalla tavalla huomaa.

maanantai 11. heinäkuuta 2011
Kävelyn ihmeellinen voima
Tänään oli taas niitä aamuja, että viiden tunnin yöunien jälkeen lenkille herättävä kello tuntui pelastavalta enkeliltä. Saattoi hyvällä omatunnolla nousta ylös ja lopettaa sängyssä pyörimisen. Lähdin lenkille ajatuksella, että teen vähintään tunnin lenkin, vauhdin määritän sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. No tänään se hyvältä tuntuva vauhti oli hidasta kävelyä. Rintaranka oli vieläkin niin jäykkä, että yhtään syvempään hengittäminen sattui.
Lenkin edetessä selkä lähti paremmin liikkeelle ja loppulenkistä saattoi kävellä jo hieman reippaammin. Vielä kun aamupalan yhteydessä nappasi napaan kipulääkkeen, ei salille lähteminen tuntunut ylivoimaiselta ajatukselta. Päätin treenata kädet, koska käsitreeni on treeneistä koko kropalle kaikista kevyin ja ei juurikaan rasita selkää. Treeni meni todella hyvin ja takaisin kävellessä ei huomannut selässä mitään ihmeellistä. Pitää yrittää muistaa seuraavan kipuepisodin aikana moinen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)