Aamulenkki irtokarkkien luokse

Tänään ajattelin juosta pitkän ja rauhallisen lenkin. Käytännössä tein kyllä pitkän ja rauhallisen lenkin, mutta käytännössä kävellen. Sykkeet tahtoivat nousta hetkessä aivan taivaisiin eikä juokseminen muutenkaan tuntunut mukavalta. Niinpä kävelin valtaosan lenkistä.

Lenkin kohteeksi valikoitui kioski toisella puolen kaupunkia. Keskustelimme viime viikolla yhden kaverin kanssa, että saako jostain ostettua irtokarkkeja samaan tapaan kuin lapsena ostettiin - siis pyytämällä kiskan tädiltä nallekarkkeja markalla. Kaveri muisteli, että tuolla kioskilla olisi jokunen vuosi sitten myyty. Suunnitelma muuten hyvä, mutta eipä tullut pieneen mieleenikään, etteivät tuon tyyppiset pikkukioskit ole auki aamuisin. Niinpä kolkuttelin kioskin ovea kolme tuntia ennen aukeamista. Eli vieläkään en tiedä, saako perinteisiä irtokarkkeja vielä jostain. No onpa jollekin iltalenkillekin kohde.

Sitten kävin Lidlistä katsomassa heidän mainostamiaan urheiluvaatteita. Mukaan tarttuivat kahdet housut ja yksi paita. Housut otin ajatuksella, että onpahan housut, kun verkkarit alkavat olla liian suuret. Paidan kokoa arvioin ihan silmämääräisesti ja yritin ottaa sopivan. Lopputuloksena minulla on kaapissa kahdet juuri sopivat urheiluhousut ja yksi aivan järkyttävän suuri urheilupaita. Harvoin sitä on näin tyytyväinen epäsopiviin vaateostoksiin.

Rauhallinen kävelylenkki

Tälle päivälle olin suunnitellut pitkähkön kävelylenkin. Kuitenkin jo aamusta selkä vihoitteli sen verran, ettei käveleminen tuntunut kovin järkevältä vaihtoehdolta. Kuitenkin koiran kanssa oli pätkän matkaa käveltävä, joten pitkähkö kävelylenkki typistyi puolen tunnin rauhalliseksi käveleskelyksi lähiympäristössä. Ehkä se vähän helpotti selän tilannetta, mutta ei se kunnossa ole. Huomenna pitää kokeilla kevyttä hölkkää.

Jottei homma menisi ihan valitteluksi, voin todeta, että istumiskyvyttömäksi tekevässä selässä on hyviäkin puolia. Sain useamman päivän suunnittelun jälkeen kaivettua imurin esiin ja sen lisäksi puunasin vielä suihkukaapin lasit oikein perusteellisesti. Hikikin siinä hommassa pääsi yllättämään, joten eiköhän se hyötyliikunnaksi voida laskea.

Liikunan ilo

Aamupäivällä lintsasin hyötyliikuntavelvoitteesta ja kävin kaupassa autolla. Periaatteenahan olen pitänyt, että ruokakauppaan en lähde autolla, jos en muuten joudu autolla liikkumaan. No aamulla oli kuitenkin laiskotus ja kauppalistakin oli melko pitkä, että päätin poiketa periaatteesta ja ajoin autolla toiselle puolelle keskustaa. Tunsin huonoa omaa tuntoa koko matkan.

Lounaan jälkeen lähdin sitten käymään salilla. Tänään oli käsitreenipäivä enkä oikein löytänyt treeniin hyvää virtaa, tuli sellainen pakkotreeni olo. Painoja taisin useampiinkin liikkeisiin saada lisää, eikä treenissä suoritusten osalta ollut valittamista. Se ei vaan ollut millään tavalla sykähdyttävää tai kivaa. Kävikin mielessä, että pitäisikö joko pitää viikon salitauko tai ainakin muokata treeniohjelmaa. Tällä viikolla hyvältä on tuntunut vain yläkropan treeni.

Illalla laitoin makaronilaatikon uuniin ja päätin lähteä sen kypsymisen ajaksi koiran kanssa ihan perinteiselle kävelylenkille. Tulikin tehtyä oikein mukava reilun tunnin kävelylenkki. Säänhaltijakin suosi ja vettä alkoi sataa vasta ihan lenkin lopulla ja taivas varsinaisesti repesi noin 50 metriä ennen kotiovea. Oli kiva pitkästä aikaa kävellä ihan vain kävelylenkki oman olon vuoksi eikä suorittaa mitään.

Nyt parina viime päivänä on taas löytynyt se liikunnan ilo, mikä on jokusen viikon ollut hukassa. Liikunta on ollut sellaista pakollista suorittamista. Toisaalta en tätä ole huomannut ennen kuin ilon palatessa. Osasyyllinen tietysti voisi olla tuo reumatauti, joka on nostellut päätään ja nyt vihdoin tällä viikolla pystyin antamaan itselleni luvan sairastaa. Montaa päivää ei tarvinnut sairastella ja heti rupesi liikunta maistumaan. Pitää vaan jatkossa muistaa nauttia liikunnasta, eikä keskittyä siihen, miten tuntemus eroaa edellisestä kerrasta.

Pään hoitoa

Aamulla mietin taas tämän liikuntaharrastuksen järkevyyttä. Kello soi varttia vaille viisi ja lähdettiin kaverin kanssa naapurikuntaan uimaan. Oltiin jonossa uimahallin ovella sen auetessa ja vesijuoksin puolisen tuntia. Ajankohta valikoitui sen mukaan, että kaverin piti ennättää vielä töihin uimareissun jälkeen. Sinällään reissusta ei ole muuta kerrottavaa - tavanomaisen tylsä hölkkä.

Illalla tuli sitten sellainen olo, että pää tarvitsee juoksulenkkiä. Hiukan arvelutti lähteä juoksentelemaan, kun hengitys kuitenkin on mitä on ja iltaisin olen juossut tosi vähän. Päätin kuitenkin lähteä avoimin mielin liikkeelle ja nautin juoksusta oman olon mukaan. Lopputuloksena oli todella mukava puolen tunnin lenkki, joka piristi mieltä hurjasti, eikä hengityskään mainittavasti vaivannut. Pää todella tarvitsi lenkkiä - en olisi vielä toukokuussa uskonut sanovani tätä.

Jalkatreeniä rauhallisesti

Tänään sitten päivän liikunnaksi valikoitui salitreeni. Hissukseen kävelin salille ja puolisen tuntia rääkkäsin jalkoja. Kunnon tsemppiä en treeniin saanut, mutta kyllä se varmasti ihan kelpotreeni oli siitä huolimatta. Takaisin tullessa askel oli paljon kepeämpi, eli ehkä ajatus liikunnan hengitystä parantavasta vaikutuksesta ei ollut ihan väärä, kun sitä eilen lääkärille esittelin.

Kovaa taistelua itsensä kanssa saa käydä, että malttaa ottaa rauhallisesti. Tämä olisi oikein oivallinen olotila tehdä kiihtyviä lenkkejä, koska alkumatkasta etenkin aamulla jo rauhallinen kävely tuntuu liian kovalta vauhdilta keuhkoille ja olo helpottaa vähitellen. Mielenkiinnosta voisi moista kokeilla - ja mittailla vielä PEF-tuloksia ennen ja jälkeen.