lauantai 10. syyskuuta 2011

Selän liikkuvuutta

Tänään en varsinaisesti harrastanut liikuntaa. Päivän mittaan tein kuitenkin fyssarin elokuussa antamia liikkuvuusharjoituksia oikein urakalla. Ohjeeksi sain silloin, että pitäisi tehdä neljä sarjaa. Tein toistakymmentä. Ne auttoivat ja illalla hengittäminen oli tosi helppoa. Suunnittelin jo lähteväni juoksulenkille ennen saunaa, mutta jotenkin se ilta vaan vierähti ja juokseminen jäi.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Salilla ja sienimetsässä

Aamupäivällä sain itsestäni irti ja raahauduin punttisalille. Päätin tällä kertaa rääkätä kädet oikein huolella. Aikaa menikin melkein tunti ja hiki virtasi. Oikein mukavan treenin sain tehtyä. Tänään keskityin lähinnä ojentajiin, koska jostain syystä hauislihaksia tehdessäni sattui kyynärpäähän. En siis rääkännyt kivuliasta niveltä vaan annoin olla. Salitreenin jälkeen tein loppuverryttelyn uima-altaassa vesijuosten.

Illalla lähdettiin äidin kanssa sienimetsään. Tunnin verran kierreltiin lähimetsikössä ja matkaan tarttui puolisen koria suppilovahveroita. Napsittiin mukaan vain suuremmat ja jätettiin pienemmät metsään kasvamaan. Oli muuten hyvää liikuntaa tuolle selälle, kun tasaisin väliajoin kumarteli napsimaan sieniä maasta ja välillä taas käveleskeli hiljakseen. Selvästi selkäni on syntynyt muutaman tuhat vuotta liian myöhään - metsästäjä-keräilijänä se viihtyisi todella hyvin.

Tänään olen sitten lääkärin neuvosta tehnyt selkäjumppaa todella aktiivisesti. Harjanvartta on pyöritelty ja muutenkin tehty liikkuvuutta lisääviä liikkeitä. En tiedä helpottaako se hengenahdistusta tai vähentääkö se jäykkyyttä, mutta ei se pahaltakaan tunnu, joten väännellään ja käännellään sitten urakalla. Siis taistelua jäykistelyä vastaan ja terveemmän selän puolesta.

torstai 8. syyskuuta 2011

Kuka varasti rautakangen?

Joku on varastanut selästäni rautakangen tai oikeastaan tuonut tilalle ratakiskon. Jo ennestään jäykkä selkä on tänään ollut todella jäykkä. Ensimmäiseksi tulee mieleen syyttää eilistä venyttelyjumppaa. Sinällään lihakset eivät ole samalla tavalla kipeät kuin salitreenin jälkeen. Luultavasti olen kuitenkin löytänyt syvät lihakset ja ne nyt jumittelevat eilisestä rääkistä. Siis lisää voima&venytys-jumppaa. Sillä se lähtee, millä on tullutkin.

Tänään tyydyin liikkumaan vain puolen tunnin vesijumpan verran. Koska unohdin ottaa sykemittarin mukaan, joudun vain tyytymään karkeaan arvioon jumpan rasittavuudesta: aika kevyt treeni. Jumpan suurimman haasteen aiheutti hengitys, joka tuntui taas melko raskaalta. Loppuviikkokin otetaan hengityksen mukaan - eli tarvittaessa hyvin rauhallisesti.

Tälle viikolle pitäisi oikeasti malttaa värkätä se kunnon lepopäivä. Huomiseksi sen olin suunnitellut, mutta tänään minua ei pätkääkään huvittanut lähteä salille eikä hölkälle, joten siirsin ne huomiselle. Kuitenkin tänään innostuin lähtemään sinne jumpalle, eli ei tästäkään päivästä tullut lepoa. Toisaalta ensi viikon voisi suunnitella kokonaisuutenaan kevyemmäksi viikoksi - rauhallisia ja pitkiä lenkkejä ja reilusti venyttelyitä. Aina ei tarvitse painaa täysillä.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Liikuntalajikokeiluita

Tänään olen kokeillut yhtä minulle ihan uutta liikuntalajia, yhtä, jota en ole harrastanut vuosiin ja yhtä vähän tutumpaa. Tuo täysin uusi liikuntalaji oli jumppatunti nimeltään voima ja venytys. Ohjaajan sanojen mukaan siinä oli joogavaikutteita, mutta se ei kuitenkaan ollut joogaa. Jumpan kuvaus kuulosti siltä, että kyseessä on mukavan rauhallinen venyttely, joka korkeintaan rentouttaa. Oikeasti yllätyin, kuinka rankkaa tuollainen rauhallinen lähinnä staattisista liikkeistä koostuva jumppa voi olla. Hiki virtasi ja huomenna varmasti tietää liikkuneensa.

Vuosia tauolla ollut laji oli sauvakävely. Käytiin aamusella koiran kanssa vajaan tunnin sauvalenkki. Hengitys ahdisteli taas sen verran, että juoksemista en edes harkinnut ja tavallinen kävely tuntui tylsältä. Onneksi muistin sauvat. Kivasti ne tuovat tehoa kävelemiseen. Ainakaan yhdellä lenkillä en kuitenkaan löytänyt niitä sauvakävelyn hyviä puolia: yläselän jumitusten vähenemistä ja selän liikkuvuuden paranemista. Minusta reippaat käsien heiluttelut kävelyn yhteydessä ovat ainakin yhtä tehokkaita. Tätäkään lajia en täysin torppaa ja ulkoilutan noita sauvoja useammin.

Päivän tutuin laji oli syvän veden jumppa. Tuollaiseen jumppaan ajauduin viime keväänä joitakin kertoja, joten uudesta tuttavuudesta ei ollut kyse. Ensimmäistä kertaa kävin kuitenkin tuossa hallissa jumppaamassa ja olin pettynyt. Aikaisemmat jumpat syvässä vedessä ovat olleet paljon parempia. Tämä oli perinteinen vesijumppa juoksuvöissä, eli syvän veden tuomia hyötyjä ei juuri hyödynnetty. Täytyy myöntää, että vesijumppien kohdalta minun rimani on hyvin korkealla. Vuoden vaihteessa, kun rohkaistuin menemään elämäni ensimmäiseen jumppaan, jumppa oli todella hyvä. Edelleen kyseisen jumpan vetäjä on suosikkini, mutta hänen jumppansa ovat liian kaukana.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Onks pakko, jos ei taho?

Tänään on ollut taas sellainen päivä, että mikään ei huvita. Aamulla ei nukuttanut kuuden jälkeen. Aamupala ei kiinnostanut. Aamu-uutisten lukeminen ei huvittanut. Aamupäiväpäiväunet olivat vain puuduttavaa väkisin makaamista. Lounas ei olisi maistunut. Salille ei olisi huvittanut lähteä. Päivällinen ei napannut. Iltalenkki koiran kanssa ei huvittanut. Eikä nyt huvittaisi kirjoittaa tätä blogia.

Tänään oli sellainen päivä, että onneksi olin suunnitellut päivän ruuat etukäteen ja tarvitsi vain lämmittää jääkaapista. Muuten olisin jättänyt syömättä ja käynyt illalla tyhjentämässä sekä lähikaupan että kebabbilan herkuista ja syönyt itselleni pahan olon. Sen jälkeen olisin nukkunut ensi yön huonosti kärsiessäni ruuan aiheuttamista vatsan väänteistä ja henkisestä krapulasta. Nyt onneksi tyydyin vain syömään suunnittelemiani ruokia.

Kaikesta huolimatta sain salitreenin kuitenkin tehtyä. Kuten muutama päivä sitten uhosin, katselin vähän tuota salitreeniohjelmaa läpi ja löysin joka treenipäivään muutaman uuden liikkeen. Tänään tein sitten ensimmäisen uuden ohjelman mukaisen treenin. Ihan hyvältä tuntuivat myös uudet liikkeet. Yritin tehdä niitä pienillä painoilla, mutta silti odotan mielenkiinnolla, kuinka kipeiksi lihakset saan.