torstai 15. syyskuuta 2011

Maalla ja vedessä

Tänään aamulla ajattelin lähteä kokeilemaan kropan kuntoa kävelylenkille. Tunnin verran tuli käveltyä lähinnä kuntopolkuja pitkin. Vauhdin pidin melko rauhallisena ja reitin sellaisena, että kotiin olisi kohtalaisen lyhyt matka. Kuitenkin matkaa tuli taitettua viitisen kilometriä, eivätkä jalat juuri lenkin aikana oikutelleet. Ne alkoivat oikutella vasta kotona.

Illalla sitten kaveri tarjosi kyytiä uimahallille ja pitihän moinen tarjous ottaa vastaan. Minä hölkkäilin kolmisen varttia ja samalla vakoilin, mitä allascircuit pitää sisällään. Tavallinen kuntopiiri altaassahan se oli, eikä alkuverryttelykään kovasti vakuuttanut. Luultavasti voin hyvällä omalla tunnolla jättää osallistumatta siihen jumppaan. Tuli liikaa koulun voimistelutunti mieleen.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Syvät lihakset treenissä

Tänään oli taas voima&venytystunti. Tällä kertaa tunti tuntui kuluvan huomattavasti nopeammin kuin viime viikolla ja kaikkia liikkeitä tehtiin vähemmän aikaa ja vähemmän toistoja. Todellisuus lienee omia tuntemuksia ihmeellisempi ja oikeasti jumpassa ei ollut enempää liikkeitä kuin edellisellä kerralla, liikkeet vaan olivat tutumpia.

Nivelet ovat kipuilleet koko päivän ja en lähtenyt aamulla juoksulenkille, vaikka olin suunnitellut sellaista tälle päivälle. Päivällä käveltiin koiran kanssa vajaan tunnin lenkki ja silläkin toinen nilkka ja päkiä huusivat apua. Huomennakaan ei varmasti tarvitse juoksemaan lähteä, vaikka kova hinku olisikin päästä oikeasti kovalle lenkille tai reippaan liikunnan pariin. Jos hinku menee loppuviikosta sietämättömäksi, pitänee painua uima-altaaseen uimaan matkaa.

Olen tässä miettinyt, että pitäisiköhän aloittaa tuo juoksukoulu alusta. Tällä kertaa tavoitteena voisi olla enemmänkin sykkeiden pitäminen alhaalla kuin juoksuajan ja matkan pidentäminen. Nyt en kuitenkaan vielä ole riittävän motivoitunut juoksukoulun uudelleen aloittamiseen, joten sulattelen tätä ajatusta jonkun tovin ja samalla parantelen noita jalkoja.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Vesijumppaa sählypalloilla

Tänään kävin ensimmäistä kertaa naapurikunnan tarjoamassa ihan perinteisessä vesijumpassa. Tähän saakka olen jumpaillut syvässä vedessä ja hydrobicissä. Tällä erää valitsin lajiksi allasjumpan. Yllätyin todella positiivisesti jumpasta. Ensimmäistä kertaa vesijumpassa jumppa oli niin rankka, etten meinannut jaksaa loppuun saakka - ja käytin loputkin korkean sykkeen budjetista.

Välineinä meillä oli vain kaksi sählypalloa - ja tunnin tavoitteena saada mahdollisimman paljon vettä virtaamaan pallon läpi. Eipä olisi uskonut, että tuollainen pieni lisä tekee jumpasta hirmuisesti raskaampaa. Pallot olivat ainakin minun nivelilleni kivemmat vastukset kuin erilaiset kellukkeet. Ne eivät vaatineet paljoakaan puristusvoimia eivätkä varsinaisesti pyrkineet nousemaan pintaan, samoin kuin kellukepainot tms, eli niveliin tuleva rasitus jäi pienemmäksi, vaikka vastus kasvoikin.

Tällä hetkellä nivelet ovat jostain syystä suuttuneet sen verran, että vesijumppa tuntuu fiksulta liikuntalajilta. Poikkeuksellisesti kipuilevat sekä sormet että jalat, joten salillakin on hankala tehdä treeniä, koska voittopuolisesti treeni rasittaa joko nilkkoja tai käsiä. Nilkka joutuu rasitukselle lähes kaikissa jalkaliikkeissä. Yläselkää ja käsiä treenatessa puolestaan tarvitsee puristusvoimia käsissä, joten niidenkin treenaaminen on hankalaa. Tästä viikosta taitaa siis tulla taukoviikko salitreenistä. Se ei varmasti haittaa, luultavasti lihaksille tekee jopa hyvää pitää lepoviikko - tai näin ainakin viisaammat väittävät.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Juosten hymyssä suin

Tänään oli taas hölkkäpäivä. Tein vajaan 5 km:n lenkin, josta hölkkäsin hitaasti enemmän puolet. Oikein keskityin pitämään sykkeet niin sykealueella 2 - lopputuloksena vain puolet viikon korkeansykkeen budjetista käytetty. Lisäksi lenkin lopulla alkoi toinen nilkka kiukkuilla siihen malliin, että ainakin pari seuraavaa päivää valitaan vähemmän nilkkaa rasittavia lajeja. Toivottavasti nilkka talttuu ilman piikkejä.

Päivällä oli tosi kiva keli hölkkäillä tuota merenrantaa. Taivas oli lähes pilvetön ja keli mukavan lämmin. Lisäksi mereltä kävi sellainen hento tuuli, joka toi meren tuoksua nenään väkisinkin. Tuli todella hyvälle tuulelle ja oli pakko hymyillä. T-paita oli aivan sopiva vaate lenkkeilyyn. Yhtään ei tullut kylmä.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Intervalleja uiden

Tänään aamupäivällä hankkiuduin uimahalliin ja pitkästä aikaa oikeasti uin, enkä juoksennellut. Uimareita hallissa oli tosi vähän, joten tilaa uimiselle oli. Eilisen selänliikuttelun jäljiltä henkikin kulki ja edellisestä oikeasti raskaammasta liikuntasuorituksesta on aikaa. Näillä eväin päädyin sitten uimaan oman olon mukaan ja sykemittaria kuuntelematta. Sen verran kuitenkin kunnioitin sykemittaria, että palautumisessa käytin sitä apuna. Intervallit tein ajatuksella, että ensin 25 metriä täysillä, sitten paluu lähtöpisteeseen rauhallista uintia ja altaan päässä seisoskelua, kunnes syke oli alle 130. Toistoja taisi tulla vajaa kymmenen. Loppuverkan tein sitten vesijuosten - ilman vyötä tietysti.

Sykemittari rajoittaa kovasti näitä intervalliharjoitteita. Se rajoittaa viikon korkeasykkeiset harjoitukset 10 minuuttiin ja tuo määrä tulee täyteen todella helposti. Esimerkiksi perjantain tunnin rauhallisella metsälenkillä korkeita sykkeitä kertyi viitisen minuuttia. Eli tuo 10 minuuttia tulee täyteen todella helposti ihan ilman intervalliharjoitteita. Toisaalta monessa paikassa painotetaan intervalliharjoitteiden hyödyllisyyttä esim. nopeuden kehittämisessä, joten ihan tyystin niitä ei haluaisi tehdä. Myös endorfiineja tuntuu noista korkeampi sykkeisistä lenkeistä vapautuvan enemmän. No tällä viikolla näytti olevan korkeasykkeistä treeniä 38 minuuttia - enköhän huomenna saa sykemittarilta palautteen liiasta treenistä sykealueella 3.