perjantai 23. syyskuuta 2011

Kävelylenkki

Eilisestä kortisonipiikistä oli se hyöty, että tänään kävin tekemässä tunnin kävelylenkin, jonka aikana ei nilkassa tuntunut kipua lainkaan. Muutaman askeleen kokeilin juoksua ja hyvin nilkka senkin tuntui kestävän. Kuitenkaan en uskaltanut kovin pitkästi tai kovaa juosta. Kivuton lenkki oli juuri sitä, mitä olen jo tovin kaivannut. Oli oikeasti mukava kävellä ja nauttia liikunnasta. Toivottavasti tämä olotila jatkuu.

Sain tänään myös soitettua magneettikuvien tulosten perään. Vastaus luvattiin minulle jo viimeviikolla, mutta eipä ole postilaatikossa kirjettä näkynyt. No oli lääkäri ne katsonut ja sanonut sanottavansa. Hoitaja luki puhelimessa sen ääneen. Terve selkä oli kuvattu eli ei mitään muutoksia. Taas ollaan taudin määrityksen kanssa lähtöpisteessä. Nyt vaan odotellaan ja ihmetellään.

torstai 22. syyskuuta 2011

Maltti on valttia

Tänään sain vihdoin soitettua lääkäriajan tuolle nilkalle. Johan se on muistutellut olemassa olostaan parisen viikkoa. Lopputuloksena oli piikki kortisonia ja komento olla rasittamatta jalkaa loppuviikolla. Nilkka olikin piikin jälkeen ollut melko ärjy ja ainakaan vielä ei pienessä mielessäkään ole rasittaa sitä. Jo tavallinen käveleminen on aika haasteellista, joten saa nähdä, miten käy huomisen juoksulenkin. Tämä on niitä keljuimpia asioita, mitä tauti tuo tullessaan - kivun kanssa tulee toimeen ja sitä sietää, mutta nämä pakkolevot ärsyttävät välillä aivan suunnattomasti.

Purkaakseni levon tuomaa keljutusta menin terveyskeskuksesta suoraan salille ja treenasin ylävartalon. Puolentoista viikon salitauko teki osaltaan tehtävänsä ja lihakset tuntuivat hyviltä. Kuitenkin nilkka ilmoitteli olemassa olostaan melko ikävästi puudutteesta huolimatta, joten treeni jäi vajaatehoiseksi, kun yritin välttää jalan rasitusta. Joka tapauksessa hien sain pintaan ja vähän rääkkiä kropalle. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, ylihuomenna matkaan salille uudelleen ja herättelen loppua kroppaa - vähän nilkasta riippuen.

Kokeilin salilla myös fysioterapeutin ohjeistamia yläselän lihasten harjoituksia. Mikään niistä ei tuntunut erityisen omalta. Osa liikkeistä oli sellaisia, jotka kuuluvat yläkropan treeniin ja siellä ne aion pitää jatkossakin. Muita harjoituksia kokeilin sekä irtopainoilla että kuminauhalla. Salin irtopainot olivat muutamaan treeniin liian painavat ja toisaalta kuminauhalla en saanut liikkeitä tuntumaan oikeassa paikassa. Pitää jatkaa kokeiluita liikkeiden suhteen.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Jäykistelyä jumppasalissa

Tänään oli taas voima&venytyspäivä. Tällä kertaa koko treeni tuntui kovin tukkoiselta ja liikkuvuus oli huonohko. Koko päivän on ollut väsy olo, mutta ennen tuota jumppatuntia en tajunnut olevani tänään erityisen jäykkä. Olo oli keskiverto. Kuitenkin jumpassa huomasi, ettei oikein mihinkään taivu ja kaikki liikkeet tuntuivat melko vaikeilta ja jotain liikkeitä piti jopa jättää tekemättä, kun tuntui pahalta. Kokonaisuudessaan tunnista tuli kuitenkin hyvä olo ja kroppa vähitellen vertyi jumpan edetessä.

Iltapäivällä käytiin koiran kanssa tekemässä juoksuohjelman mukainen puolen tunnin kävelylenkki. Mietin siinä lenkkiä kävellessäni, että hirmuisesti kunto on kohonnut kesän aikana. Ensimmäisellä kerralla juoksukoulua nuo kävelylenkit olivat jopa rasittavia. Kyllä nytkin hiki virtasi, mutta lenkki oli ainakin tuplasti pidempi. Eli kävelyvauhti on kasvanut ja samalla sykkeet pudonneet. Kehitystä siis on tapahtunut, sitä ei vaan huomaa, koska muutos on niin hidasta. Tällaiset pienet asiat ovat yllättävän iso osa motivaatiota. Niitä vaan pitää muistaa tasaisin välein kaivaa esiin.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Juoksukoulun uusi alku

Päivällä menin taas naapurikuntaan nautiskelemaan hyvästä vesijumpasta. Odotukset täyttyivät tälläkin kertaa loistavasti. Tänään oli alavartaloteema ja saattaa hyvinkin olla, että huomenna jaloissa tuntuu, että jotain on tehty. Jos jotain tuosta jumpasta muuttaisin, ottaisin loppuun vähän venytyksiä. Tämän ohjaajan tyyliin ilmeisesti venyttelyharjoitukset eivät kuulu. 

Viikko sitten pohdiskelin pitäisikö juoksukoulu aloittaa alusta. Tänään päätin tarttua härkää sarvista ja jätin pohdinnat tähän ja ryhdyin toimeen. Tänään illalla juoksin ensimmäisen lenkin ja se oli aivan erilainen kuin ensimmäisellä kerralla. Ensimmäisellä kerralla olin aivan puhki parin juoksupätkän jälkeen. Nyt juoksut menivät todella kevyesti. Tosin pohjalla ollut vesijumppa varmasti vaikutti osaltaan sykkeisiin. Tosissaan sai keskittyä, että pysyi sallitulla sykealueella. Toivottavasti sykkeiden alhaalla pitäminen helpottuu vähitellen.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Lisää jumppaa

Tänään oli taas fysioterapeuttikäynnin aika. Tällä erää lähinnä käytiin läpi, miten on kuukausi kotona mennyt ja miten olen jumppaillut. Fyssari oli ihan tyytyväinen siihen, kun sanoin jumpanneeni selkää ainakin viisi kertaa viikossa. Ymmärsi täysin, miksi en halua pyrkiäkään täydellisyyteen - eli seitsemään treeniin viikossa. Viisi on aivan riittävästi ja mahdollistaa parin päivän jättämisen välistä ilman omantunnon tuskia. Kaiken kaikkiaan, minulla on tässä elämäntapamuutoksessa periaatteena, että yritän välttää turhia syyllisyyden tunteita. Jos tavoittelisi jokapäiväistä jumppaa, niin siitä saisi liian helposti syyn syyllistyä. Joten tavoitteeksi saa riittää tuo viisi kertaa.

Jotta pieni ihminen ei pääsisi liian helpolla, edellisten liikkeiden kontrolloimisen lisäksi sain lisää liikkeitä. Tällä erää liikkeet olivat yläselän ryhtiä parantavia. Lähinnä siis lapaluiden välin lihaksia, joiden avulla ryhti pysyy hyvänä, eikä kyyristy sinne etukumaraan. Osa liikkeistä oli ihan tuttuja ja osa salitreenejäni, mutta mukaan mahtui myös useita uusia liikkeitä. Tälläkin kertaa vastuksena käytettiin kuminauhaa ja toisaalta samat liikkeet voi tehdä myös käsipainoilla.

Noita liikkeitä pitää kokeilla ja pohtia, miten niitä kannattaisi treenailla. Osa soveltuu paremmin salille kroppapäivän yhteyteen, osaa voisi ajatella tekevänsä kotona. Salitreenin yhteyteen menevät liikkeet tulevat varmasti tehdyksi, mutta miten motivoin itseni tekemään myös lihaskuntoliikkeitä kotona. Varmasti kokeilemalla löytää sen itselle sopivan tavan. Välttämättä huono lähestyminen ei olisi, että tekisi aina salilla käydessään jotain kevyitä liikkeitä ja kroppapäivän yhteydessä sitten rankemmin. Tulisi kuitenkin kolme treeniä viikossa.

Illalla kotiin palatessani päätin käydä vesijumpalla kaiken liikuntaohjeiston jälkeen. Vesijumppa oli ihan mukava, joskin liikevalikoima oli melko suppea ja keskittyi lähinnä käsilihaksiin. Kovasti noihin jumppiin kaipaisi myös keskivartalorääkkiä. Toisaalta nämä vanhempien kotikunnan vesijumpat ovat jossain määrin mummojumppia, eli ainakin minusta turhan kevyitä ja yksinkertaisia. Minusta nyt vaan on tylsää hölkätä rinnan syvyisessä vedessä paikallaan - ja sitä nuo jumpat tuntuvat hyvin pitkälti olevan.